Usutettiinko orjien kimppuun taistelukoiria?

Taistelukoiria käytettiin ainakin orjakapinan tukahduttamisessa Haitilla vuonna 1803.

Haitilla taistelukoiria usutettiin kapinallisten orjien kimppuun vuonna 1803.

Tarantinolla oli taistelukoirafaktat hallussa

Elokuvassa Django Unchained (2012) pakenevan orjan kimppuun usutettiin verikoiria. Kohtaus ei ole täysin keksitty, sillä esimerkiksi eräs amerikkalainen orjanomistaja kirjoitti päiväkirjaansa vuonna 1844: ”Jahtasin Ruffinin poikaa Henryä, löysin hänet, koirat melkein purivat häneltä jalan irti ja tappoivat hänet.”

Koulutetut jälkikoirat repivät uhrit kuoliaaksi

Karkureita jahdattiin koulutettujen jälkikoirien avulla, mutta Haitilla ranskalais­sotilaat todella lähettivät taistelukoiria kapinoivan orjajoukon kimppuun vuonna 1803.

Kuubasta ostettiin sata mastiffia, jotka päästettiin esimerkin vuoksi yhden vangin kimppuun, ja koirat repivät uhrinsa elävältä. Myöhemmin taisteluissa niistä ei silti ollut toivottua hyötyä, eivätkä orjat pelänneet niitä niin paljon kuin oli oletettu.