Liikenteen historia: Nopeusrajoituksia ja muita säädöksiä

Tästä alkaa lukijamatkasi liikenteen pitkään historiaan, johon mahtuu niin muinaisia pysäköintikieltoja kuin vasemmanpuoleisen liikenteen muuttuminen oikeanpuoleiseksi.

Mutta varo! Teet matkan omalla vastuullasi – odotettavissa on nopeita ajoneuvoja, räjähtäviä liikennevaloja ja yöllisiä onnettomuuksia!

Vain yhteen suuntaan

Jo muinoin suurkaupungit vilisivät ihmisiä, vaunuja ja eläimiä, ja ruuhkat olivat tavallisia. Kiinassa ja Roomassa kaoottista liikennettä pyrittiin saamaan kuriin liikennesäännöillä, kuten pysäköintikielloilla ja yksisuuntaisilla kaduilla. Vuonna 45 eaa. Julius Caesar kielsi tavaraliikenteen kaupungeissa päivisin.

Kilometripylväs

Ensimmäiset liikennemerkit olivat välimatkapylväitä, jotka kertoivat matkan ja suunnan valtakunnan pääkaupunkiin. Keskiajalla risteyksissä olevat kyltit osoittivat suunnan ja matkan lähimpään kaupunkiin, mutta liikenneopasteet yleistyivät vasta auton myötä. 

Oikeanpuoleinen liikenne

Liikenne oli vasemmanpuoleista 1700-luvulle asti, jolloin teille tuli entistä suurempia tavaravaunuja. Niissä ajuri istui vasemmalla puolella, joten hänen oli helpompi valvoa vaunujen kulkua tien oikeasta laidasta. Vuonna 1794 Ranskaan tuli oikeanpuoleinen liikenne, ja Napoleonin valloitusten myötä se levisi muuallekin.

Pelottava laite

Höyrytraktorit yleistyivät 1800-luvun puolivälissä. Tiellä liikkujien turvallisuuden vuoksi Britanniassa säädettiin vuonna 1865, että jonkun piti kulkea 50 metriä höyrytraktorin edellä punaisen lipun kanssa, ja traktorin piti pysähtyä, jos vastaan tuli ratsukko tai hevosajoneuvo.

Rajoitus 3 km/h

Vuonna 1861 Britanniassa otettiin käyttöön 16 km/h:n nopeusrajoitus ”hevosettomille ajoneuvoille”. Höyrytraktorit hirvittivät kuitenkin ihmisiä, joten niille asetettiin rajoitukseksi 6 km/h maaseudulla ja 3 km/h kaupungeissa.

Valoa pimeyteen

1800-luvun alussa vauras keskiluokka kasvoi ja yöelämä vilkastui. Yön pimeydessä juhlaväkeä kotiin tuovat hevosvaunut joutuivat helposti onnettomuuksiin. Monissa brittikaupungeissa määrättiin hevosvaunut käyttämään valoja auringonlaskun jälkeen. Vuonna 1907 laki laajeni koskemaan myös autoja.

Käsikäyttöinen liikennevalo

Ensimmäiset liikennevalot tulivat Lontooseen vuonna 1868. Punaista toiseen ja vihreää toiseen suuntaan näyttävää kaasulamppua ohjasi poliisi. Työ ei ollut vaaratonta: ainakin yhden poliisin tiedetään loukkaantuneen vakavasti kaasulampun räjähdettyä. Automaattiset liikennevalot tulivat käyttöön 1920-luvulla.  

Pahviset rekisterikilvet

Vuonna 1893 Ranskassa alettiin ensimmäisenä maailmassa vaatia autoihin numerokilvet, joiden avulla vastuulliset voitiin tunnistaa liikenneonnettomuuden sattuessa. Autonomistajan piti itse valmistaa rekisterikilpensä, joten niitä tehtiin niin pahvista kuin nahasta ja raudastakin. Vuonna 1898 Hollannissa otettiin käyttöön viralliset posliiniset kilvet. Ensimmäisen kilven numero oli 1. 

Ääntä paineilmalla ja pakokaasulla

Joissakin maissa höyryllä kulkevat ajoneuvot piti varustaa erilaisilla varoitusäänilaitteilla, kuten torvilla tai soittokelloilla. Autojen alkuaikoina torvet saattoivat toimia paineilmalla, käsikäyttöisesti tai pakokaasulla. Toisen maailmansodan jälkeen autojen äänitorvet alkoivat yhtenäistyä.

Ajoneuvot väistäkööt jalankulkijoita

Vuonna 1868 liikennettä ohjaamaan tuli mekaanisia opastimia, joiden piti saada autot väistämään jalankulkijoita. Opastimia ei kuitenkaan noudatettu, ja ne hävisivät pian. Britanniassa alettiin 1930-luvulla merkitä suojateitä mustavalkoraitaisilla pylväillä, ja toisen maailmansodan jälkeen raidat alettiin maalata tiehen.