Seksikauppaa Lontoossa: Naiset myivät toisiaan
Viina virtasi ja raha vaihtoi omistajaa 1700-luvun Lontoon yöelämässä. Elostelun keskus Covent Garden oli täynnä prostituoituja, jotka olivat valmiita tekemään rahasta lähes mitä tahansa.
Joidenkin arvioiden mukaan joka viides lontoolainen nainen harjoitti 1700-luvulla prostituutiota. Toisin kuin muualla, Lontoossa seksikauppaa ei ujosteltu.
Nuori William Hickey kulki Covent Gardenin tungoksessa.
Kadulla partioi lukemattomia naisia, jotka yrittivät houkutella 18-vuotiasta Hickeyä ja tämän tovereita asiakkaikseen.
Läheisistä kapakoista kantautui kimakkaa naurua ja äänekästä puhetta. Oikeustiedettä opiskeleva Hickey oli asunut Lontoossa jo vuoden, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli uskaltautunut Covent Gardeniin pimeän aikaan, eikä hän ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Elettiin kevättä 1768, ja Hickey tovereineen oli menossa kuuluisaan Wethersbyn krouviin. Nuorukaiset kolkuttivat ovea, ja ovessa oleva pieni kurkistusluukku aukesi. Katuvalojen loisteessa Hickey näki rautaristikon takana vanhahkon miehen uurteiset kasvot.
”Kuka siellä?” mies kysyi.
”Joukko ystäviä”, yksi Hickeyn tovereista vastasi.
Ovi avattiin, ja nuorukaiset astuivat sisään.
Sisällä heitä odotti tyrmistyttävä näky: pöydillä, penkeillä ja tuoleilla oli miehiä ja naisia kietoutuneina toisiinsa mitä säädyttömimmillä tavoilla, ja huoneen keskellä kaksi naista tappeli verissä päin keskenään. Naiset olivat repineet toistensa vaatteita, ja heidän rintansa olivat paljaana.
Hickey tuijotti kauhuissaan tappelevia naisia ja vannoi, ettei enää koskaan astuisi jalallaan kyseiseen paikkaan.
Hän kuitenkin palasi sinne jo kuukauden kuluttua, kuten hän myöhemmin kirjoitti muistelmissaan. Eikä hän ollut ainoa, jota Lontoon yöelämä veti puoleensa.
Covent Garden oli 1700-luvulla Lontoon syntisen yöelämän keskus, jonne niin aatelismiehet, taiteilijat, työläiset kuin rikollisetkin suuntasivat juhlimaan ja ostamaan seksiä alueen lukemattomilta prostituoiduilta.
Covent Gardenin kylpylöissä, kapakoissa ja kahvihuoneissa järjestettiin villejä orgioita, joissa gini virtasi ja seksikauppa kukoisti ennennäkemättömällä tavalla.
Prostituutio oli hyvin yleistä
Britanniasta oli tullut mahtava imperiumi, ja Lontoosta oli kasvanut Euroopan suurin kaupunki ja kaupan ja talouden keskus.
Kirkon vaikutusvalta oli vähentynyt valistusaatteen leviämisen ja luonnontieteen kehityksen myötä, eikä kansa enää pelännyt kadotusta. Lontoo olikin 1700-luvulla oikea paheen pesäke.
Lontoo oli täynnä prostituoituja. Historioitsijoiden arvioiden mukaan joka viides lontoolaisnainen harjoitti tavalla tai toisella prostituutiota, ja toisin kuin esimerkiksi Pariisissa tai Amsterdamissa, prostituutiota ei pyritty piilottelemaan.
Pimeän tultua yksikään Thamesin pohjoispuolella asuva lontoolainen ei voinut välttyä kohtaamasta paljastavasti pukeutuneita ilolintuja.
Lontoon kuuluisimpia ”punaisten lyhtyjen alueita” olivat Oxford Streetin, Fleet Streetin ja Charing Crossin lähikadut.
Päivisin niitä kansoittivat kauppiaat ja liikemiehet, mutta öiseen aikaan heidän tilalleen tulivat naiset, jotka tarjosivat miehille seuraansa ja kuiskivat näiden korvaan: ”Menisin mieluusti kanssanne naimisiin.”
Jos mies tarjosi naiselle oikean käsivartensa, se oli merkki siitä, että hän oli halukas maksamaan tälle seksistä, ja pari poistui yhdessä sivukadulle tai läheiseen porttikäytävään.
Prostituoitujen määrä ihmetytti monia vierasmaalaisia. Saksalainen Friedrich Wilhelm von Schütz kirjoitti matkakokemuksistaan vuonna 1792:
”Kun katulamput illalla syttyvät, kadut täyttyivät oitis pyntätyistä tytöistä, jotka esittelevät sulojaan. Maailmassa ei taatusti ole toista paikkaa, joka vetäisi Lontoolle vertoja irstailun määrässä.”
Prostituutio näkyi Lontoon kaduilla, joita ilotytöt käyttivät sekä työhuoneinaan että käymälöinään.
Prostituoidusta kahvilan emännäksi
Yksi Lontoon paheellisen yöelämän kuningattarista oli Moll King. Hän oli suutarin tytär, ja lapsena hän oli auttanut perhettään myymällä äitinsä kanssa hedelmiä, kalaa ja vihanneksia. Vartuttuaan hän oli toiminut jonkin aikaa prostituoituna, kunnes hän oli avioitunut Tom King -nimisen miehen kanssa.
Pariskunta perusti Covent Gardeniin Tom King’s Coffee House -nimisen kahvihuoneen, jossa Moll myi kahvia, teetä, kaakaota ja giniä. Kahvihuone oli auki koko yön, ja siitä tuli pian yökulkijoiden suosima huvittelupaikka.
Tomilla oli yhteyksiä aatelispiireihin ja hän juhli ylhäisten vieraidensa kanssa. Moll puolestaan piti yllä järjestystä ja huolehti siitä, että ovimiehet heittivät riitapukarit kadulle. Kahvihuoneessa ei ollut sänkyjä, eikä Kingejä siten voinut syyttää parituksesta.
Usein heidän asiakkaansa kuitenkin joivat itsensä niin tukevaan humalaan, etteivät he kyenneet menemään kotiinsa vaan päätyivät viettämään yönsä jossakin Covent Gardenin monista ilotaloista.
”Siellä on kaikenlaista väkeä, ja joka veikko apupojasta suurmieheen saa taatusti nauttia nymfien seurasta. Siellä näkee hienoiksi naisiksi pukeutuneita ilotyttöjä, jotka huijaavat vaatetuksellaan niitä onnettomia, jotka erehtyvät heihin päin katsomaan”, kerrotaan vuonna 1747 ilmestyneessä kirjassa The Life and Character of Moll King.
Monissa lähteissä kerrotaan, että jopa kuningas Yrjö II kävi salaa Kingien kuuluisassa kahvihuoneessa.
Hänen kerrotaan katselleen kerran erästä naapuripöydän naista niin pitkään, että naisen seuralainen, joka ei tunnistanut monarkkia, suuttui ja haastoi tämän tappeluun. Kuningas pakeni kiireesti paikalta.
Kingit joutuivat kuitenkin lopulta sulkemaan kahvihuoneensa Mollin hyökättyä asiakkaan kimppuun.
Moll vietti silti elämänsä viimeiset vuodet mukavasti Lontoon lähistöltä ostamassaan talossa. Harva prostituoitu kuitenkin menestyi elämässään yhtä hyvin kuin Moll King.
Maalaistytöt ajautuivat ilolinnuiksi
Parittajat ja bordellien emännät, madamet, pyrkivät värväämään nuoria tyttöjä, jotka olivat vasta tulleet maalta Lontooseen.
Madamet menivät heitä postivaunuille vastaan, ja yleensä tytöt olivat onnellisia tavatessaan jonkun, joka lupasi pitää heitä huolta.
Useimmat madamet olivat itsekin olleet ilotyttöjä, jotka olivat myöhemmin ostaneet säästöillään kenties bagnion eli pienen kylpylän. He antoivat tulokkaille ruokarahaa, vaatteita tai huoneen, jolloin tytöt jäivät madamelle velkaa ja joutuivat töihin tämän bordelliin.
Jotkut naiset päätyivät prostituoiduiksi aviomiehen hylättyä heidät ja lapsikatraan, ja köyhissä kaupunginosissa moni tyttö joutui myymään itseään jo hyvin nuorena.
Joidenkin tyttöjen parittajina toimivat heidän omat vanhempansa. Heidän elämänsä oli usein lyhyt ja karu, ja heidän ainoa lohtunsa oli halpa kotipolttoinen gini.
Parittaja Jack Harrisin mukaan nimetty ”Harrisin lista” sisälsi tietoa Lontoon ilotyttöjen osoitteista ja hinnoista.
Huorahakemisto asiakkaan apuna
Jack Harris -niminen parittaja äkkäsi oivan markkinaraon ja kokosi yksiin kansiin satojen prostituoitujen tiedot.
Kirjasen nimi oli Harris’s List of Covent Garden Girls, ja sitä myytiin Covent Gardenin kapakoissa ja ilotaloissa kahdella shillingillä ja kuudella pennyllä. Opaskirja sisälsi osoitteen lisäksi tietoa naisten iästä, ulkonäöstä ja hinnoista.
Prostituoitujen identiteetin suojelemiseksi kirjasessa mainittiin vain näiden sukunimen ensimmäiset ja viimeiset kirjaimet.
Esimerkiksi Sohossa asuva neiti B------r esitellään seuraavasti:
”Tämä osaava nymfi on juuri täyttänyt 18. Hänellä on täydellinen vartalo, ja hän on omasta tahdostaan juuri astunut Venuksen maailmaan. Hän soittaa klaveeria, laulaa, tanssii ja ottaa halukkaasti osaa toivomaanne lemmenaktiin. Hän on keskimittainen, ja hänellä on paksu punaruskea tukka, tummat silmät ja viehättävät kasvot. Vuoteessa hän suostuu kaikkeen, mitä vain osaatte kuvitella. Hinta kaksi puntaa.”
Kurtisaanit olivat aikansa julkkiksia
Prostituutiota paheksuttiin, mutta se myös kiehtoi suurta yleisöä, ja monet lontoolaiset seurasivat suurella mielenkiinnolla kuuluisimpien prostituoitujen elämää Nocturnal Revelsin, The Public Advertizerin ja The Gentleman’s Magazinen kaltaisista alan lehdistä.
Yksi tunnetuimmista kurtisaaneista oli Lavinia Fenton, joka varttui bordellissa Charing Crossilla. Muuan asiakas oli opettanut hänelle laulua ja soittoa, ja 19-vuotiaana hän sai töitä teatterista.
Yksi Fentonin hartaimmista ihailijoista oli Boltonin herttua, jonka kerrotaan ostaneen kokonaisia öitä nuoren tähtösen seurassa. Fentonin suosio teatterissa vain kasvoi, kun pariskunta alkoi näyttäytyä julkisesti yhdessä.
Herttua oli ukkomies, ja koko Lontoo janosi tietoa kohutusta suhteesta. Herttua avioitui Fentonin kanssa ensimmäisen vaimonsa kuoltua. Tuolloin heidän suhteensa oli kestänyt jo 20 vuotta ja Fenton oli saanut herttuan kanssa kolme lasta.
Useimmilla prostituoiduilla oli kuitenkin karumpi kohtalo, eikä monikaan heistä pystynyt säästämään vanhuuden varalle.
Jotkut saattoivat lopulta ostaa kapakan, mutta useimmat alkoholisoituivat ja saivat syfiliksen tai jonkin muun sukupuolitaudin.
1700-luvun lopulla lontoolaiset saivat tarpeekseen, ja syntiselle menolle pantiin piste.
Alkoholille määrättiin vero ja prostituutio kiellettiin lailla. Kuningatar Viktorian valtaannousu vuonna 1838 käynnisti Britanniassa uuden, puritaanisen aikakauden.
Prostituoidut katosivat kaduilta, eikä seksikauppa koskaan enää kasvanut samoihin mittoihin kuin riettaalla 1700-luvulla.