Frederiksbergin linnassa jonkin matkan päässä Kööpenhaminan kaupunginporttien ulkopuolella tehtiin 4. syyskuuta 1770 tärkeitä päätöksiä.
Kuningas Kristian VII ja hänen saksalainen lääkärinsä Johann Friedrich Struensee muotoilivat tärkeitä määräyksiä kuninkaan kabinetille: Virkamiehiä muun muassa määrättiin tutkimaan epäonnistunutta laivasto-operaatiota Algerissa ja myöntämään lisää rahaa ranskalaista komediaa varten.
Yksi kohta päivän tehtävälistalla oli uuden lain hyväksyminen. Laki vapauttaisi Tanskan kansan kruunun tiukasta valvonnasta, mutta Kristian ei tajunnut sitä:
”Ministeriöille suunnattu määräys, jolla maahan säädetään täydellinen painovapaus kirjojen julkaisemiseksi ilman sensuuria.”
”Kullatut kamarit eivät ole niin tiiviitä, että ne voisivat kätkeä avionrikkojan ja hänen huoransa.” Ote pamfletista, jonka aiheena oli Struenseen suhde kuningatar Karoliina Matildaan
Kuningas allekirjoitti lain, joka lähetettiin ministeriöön täytäntöönpanoa varten. Niin Tanskasta tuli Euroopan ensimmäinen valtio, jossa vallitsi täydellinen sananvapaus.
Kaikki tekstit, jopa kunnianloukkaukset, olivat nyt julkaisukelpoisia, sillä Struensee uskoi, että sananvapaus auttaisi paljastamaan vääryydet ja korruption ja edistäisi siten yhteiskunnallista kehitystä.
Struensee kaappasi Kristian VII:n aseman hallitsijana ja lainsäätäjänä ja valtasi lisäksi tämän paikan aviovuoteessa.
Henkilääkäri kaappasi vallan ja kuningattaren
Euroopan kuninkailla ei ollut varaa sallia täydellistä sananvapautta. Vuonna 1770 Tanskaa hallitsi kuitenkin heikko kuningas, ja hänen lääkärinsä kaappasi vallan itselleen.
30-vuotias Johann Friedrich Struensee tutustui Tanskan kuninkaaseen Kristian VII:een vuonna 1768 tuolloin 19-vuotiaan Kristianin matkustaessa Euroopassa, ja kuningas pyysi häntä tulemaan mukanaan Kööpenhaminaan.
Struensee nimitettiin kuninkaan henkilääkäriksi, ja hän sai nopeasti tiukan otteen epäkypsästä ja luultavasti skitsofreenisesta hallitsijasta. Valistusajan ihanteiden kannattajana Struensee ryhtyi uudistamaan Tanskan valtionhallintoa.
Hän nimitti itsensä ministeriksi ja tehtaili puolessatoista vuodessa noin kaksituhatta asetusta, joilla kevennettiin byrokratiaa, taattiin talonpojille paremmat elinehdot, kiellettiin kidutus ja määrättiin, että virat tuli jakaa syntyperän sijasta pätevyyden perusteella.
Hovissa Struensee tutustui 19-vuotiaaseen kuningattareen Karoliina Matildaan. Vuonna 1770 pari aloitti suhteen, ja seuraavana vuonna kuningatar synnytti tyttären, prinsessa Louise Augustan. Historiantutkijat pitävät Struenseeta prinsessan isänä.
Rikkaat saivat kuulla kunniansa
Painotoimintaa oli säädellyt tiukka sensuuri, kunnes Struenseen uusi laki astui voimaan 14. syyskuuta 1770. Lain ansiosta tanskalaiset saivat yhtäkkiä ilmaista mielipiteitään julkisesti kiertelemättä ja kaunistelematta.
Kansa otti uudesta vapaudestaan kaiken irti. Painokoneet alkoivat suoltaa pamfletteja, joiden aiheet käsittelivät kaikkea mahdollista viljan hinnoista ja salaperäisistä taivaan ennusmerkkejä koskevista spekulaatioista satiirisiin ja vihamielisiinkin pilkkakirjoituksiin.
Kukaan ei säästynyt kirjoittelulta, ei edes Kööpenhaminan yläluokka, joka sai nyt lukea kansan vihapuhetta painettuna.
Tavallinen kansa vihasi ja pilkkasi varakkaita, koreilevia miehiä, jotka kuljeksivat kaupungilla näyttävissä peruukeissaan.
”Päällyshameen ihmeelliset seikkailut” -nimellä julkaistun satiirisen pamfletin kirjoittaja pilkkasi surutta turhamaisia yläluokan miehiä, jotka ”löyhkäsivät hiusvoiteelta ja hajuvedeltä” ja käyttivät kaiken aikansa seurapiireissä kiipimiseen.
Monet kirjoittajat rinnastivat yläluokan ylellisen elämän siveettömyyteen, ja eräskin hurskas nimetön kansalainen oli sitä mieltä, että rahalla pröystäily piti kieltää lailla. Hänen mukaansa se vähentäisi omaisuuden panttaamisen tarvetta ja velkavankien määrää Kööpenhaminan vankiloissa.
Kirjoittajan mukaan laki myös estäisi nuoria naisia uhraamasta siveyttään ”kimaltelevien helyjen vuoksi”, ja toinen pamfletisti säesti häntä:
”Mieluummin siveitä neitoja kuin lutkia sameteissa ja silkeissä.”
Yleisönosastokirje paholaiselta
Myös juopottelu oli suosittu puheenaihe. Pamfletissaan ”Taivaasta putosi viesti matkalla Kööpenhaminasta Emdrupiin” maanviljelijä Jens Larsen kertoi, miten taivaasta oli leijaillut kirje hänen päähänsä.
Taivaallinen kirje tuomitsi jyrkästi Kööpenhaminan laiskuuden, korruption ja haureuden pesänä. Etenkin juoppous johti suoraan helvettiin, varoitti taivaallinen viesti, sillä juovuksissa miehet alkoivat himoita naisia ja unohtivat Raamatun kymmenen käskyä.
Pamflettiin julkaistiin pian vastaus, jonka allekirjoittajana oli itse paholainen. Pimeyden ruhtinas veisteli, että Larsen oli varmastikin ollut Emdrupiin matkatessaan juovuksissa ja että luultavasti hänen päähänsä oli kirjeen sijaan osunut yöastian sisältö.
”Hänen pitäisi vaatia kostoa ja siivota aviovuoteensa häpeällisistä tahroista.” Anonyymi kirjoittaja neuvoi kuningasta.
Juoppous oli Kööpenhaminassa paha ongelma. Pääkaupungissa oli tuolloin hieman yli 80 000 asukasta, ja useimmat heistä olivat saaneet tarpeekseen kaupungilla sikailevista juopoista.
Katujen puhtaanapito oli niin ikään tulenarka aihe. Eräs kirjoittaja muisteli katkerana, että julkinen katujen siivous oli aloitettu vuonna 1764 – ilman mainittavaa vaikutusta:
”Kaduista piti tulla peilikirkkaita ja puhtaita kuin kiillotettu hopea ja kulta, mutta niistä tuli entistäkin likaisempia!”
Toinen kirjoittaja ehdotti, että kunkin kadun asukkaat pitäisivät yhdessä kotikatunsa siistinä, jolloin tupakoivia ja juoruavia palkattuja kadunlakaisijoita ei tarvittaisi.
Kirjoittajan mukaan 50 orjaa voisi saada aikaan enemmän kuin ”kaksisataa vanhaa ja humalaista ämmää”.
Uskottomuushuhut uhkasivat Struenseeta
Keväällä 1771 Struensee muutti kuninkaallisen perheen mukana hallitsijan kesäasunnolle Hirschholmin linnaan Kööpenhaminan pohjoispuolelle. Kuningatar oli raskaana, ja pääkaupungissa huhuttiin, että Struensee oli lapsen isä.
Yhteiskunnallinen keskustelu, jota Struensee halusi edistää Tanskan kehittämisen nimissä, keskittyi yhä enemmän hänen tuhoisaan vaikutukseensa.
Useat kirjoitukset rinnastivat hovin turmeltuneisuuden yhteiskunnan moraalin rappeutumiseen, olihan Kööpenhamina täynnä naisia, jotka myivät itseään rahasta.
”Koreisiin naamioihin ja kirkkaisiin väreihin pukeutuneet haudan partaalla horjuvat lutkat harjoittavat häpeällistä kauppaansa”, eräskin pamfletti kommentoi Kööpenhaminassa rehottavaa prostituutiota.
Kööpenhaminan kirjanpainajilla riitti työtä, kun Tanskaan säädettiin sananvapaus vuonna 1770.
Kirjoittajalla oli yllättävän paljon tietoa pääkaupungin lukuisista prostituoiduista ja jopa heidän lempinimistään, kuten ”Rouva Suurisuu” ja ”Kreivitär”.
Teologian opiskelija Christian Thura pauhasi pamfletissaan ”kuningaskunnan tuhoon tuomitusta tilasta, jos paheiden virta saa jatkaa tulvimistaan eikä kansa ryhdy yhteisvoimin patoamaan sitä saastaa ja roskaa, joka päivittäin likaa hyveen puhtaita vesiä”.
Lukuisten pamflettien lisäksi Tanskassa julkaistiin valtionarkiston johtajan Jacob Langebekin pitkä runo, jossa tämä hyökkäsi yhä vihatumman Struenseen vaikutusvaltaa vastaan.
”Istu, Kristian, istu vakaasti ja yksin valtaistuimellasi”, kuului runon ensimmäinen säe. Kansa sorvasi nopeasti runosta oman rivon versionsa:
”Makaa, Kristian, makaa vakaasti ja yksin vaimosi päällä.”
Salasuhdetta räävittiin faabeleissa
Elokuun 2. vuonna 1771 päivä eli vajaa kuukausi sen jälkeen, kun kuningatar oli synnyttänyt tyttären, kuninkaallinen kolmiodraama päätyi ”Isänmaallisten kirjailijoiden lehden” otsikoihin.
”Voiko vaimon rakastaja olla aviomiehen vilpitön ystävä ja uskollinen neuvonantaja?” artikkelissa kysyttiin.
Muutamaa päivää myöhemmin lehdessä julkaistiin nimetön vastaus:
”Kullatut kamarit eivät ole niin tiiviitä, että ne voisivat kätkeä avionrikkojan ja hänen huoransa.”
Nimetön kirjoittaja vaati kiihkein sanakääntein kuningasta ”heräämään säälittävästä hyväuskoisuudestaan ja typerästä turvallisuudentunteestaan ja vaatimaan kostoa ja siivoamaan aviovuoteensa häpeällisistä tahroista”.
Yhdysvaltojen entinen ensimmäinen nainen Eleanor Roosevelt johti YK:n komiteaa, joka laati ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen.
Sananvapaus ei ollut uusi asia
Muinaiset kreikkalaiset keksivät demokratian lisäksi myös oikeuden vapaaseen mielipiteiden ilmaisuun. Myöhemmin monet Euroopan hallitsijat flirttailivat ”vaarallisen” sananvapauden kanssa, vaikka se yleistyikin vasta uudella ajalla.
508 eaa.: Sananvapaus oli harvojen oikeus
Ateenan demokratiassa kaikilla oli oikeus ilmaista mielipiteensä poliittisissa kokouksissa – paitsi naisilla, orjilla ja niin sanotuilla idiooteilla eli politiikkaan perehtymättömillä miehillä.
1689: Demokratia versoi Englannissa
Britannian hallitsijan valtaa rajoittavat useat kansalaisten oikeuksia määrittelivät Bill of Rights -pykälät, kuten oikeus ilmaista itseään vapaasti parlamentissa.
1766: Painovapautta kokeiltiin
Ruotsin valtiopäivät hyväksyi maailman ensimmäisen painovapautta koskevan lain, joka kuitenkin kielsi kuninkaan ja kirkon arvostelemisen. Painovapautta rajoitettiin pian.
1789: Vallankumous lopetti sensuurin
Ranskassa vallankumoukselliset julistivat maahan ”ikuiset ja yleismaailmalliset” kansalaisoikeudet, kuten sananvapauden. Vuonna 1804 Napoleon ikuisti nämä periaatteet Ranskan lakiin.
1948: Ihmisoikeudet hyväksytään
YK hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen. Julistuksen 19 artiklassa todetaan, että kaikilla ihmisillä on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen. 48 jäsenmaata äänesti julistuksen hyväksymisen puolesta.
Struenseen arvostelu jatkui, ja syyskuussa teologian opiskelija Josias Bynch julkaisi sarjan eläintarinoita eli faabeleita, joissa kuningatarta verrattiin eri eläimiin.
Sadussa ”Himokas kana” kana ajaa kukon tiehensä ja kiiruhtaa apteekkiin parittelemaan strutsin kanssa. Strutsi oli tietysti Struensee, ja apteekki symboloi hänen ammattiaan lääkärinä.
Teologian opiskelija Christian Thura julkaisi uuden pamfletin, jossa hän vihjasi kuninkaan olevan mielisairas.
Myrkyllinen ilmapiiri huoletti Struenseeta, ja pamflettien vihapuhe sai hänen mittansa täyttymään. Hän päätti rajoittaa sananvapautta, ja 7. lokakuuta Kööpenhaminan suurin sanomalehti Adresseavisen julkaisi virallisen määräyksen, jolla kiellettiin nimettömien julkaisujen painaminen.
Vastedes pamfleteissa piti mainita painajan nimi, ja tämän piti tietää kirjoittajan nimi – ankarien rangaistusten uhalla.
Sananvapaus oli historiaa
Tanskalaisten viha Struenseeta kohtaan ei laantunut. Eräs nimetön kirjoittaja kuittasi, että Struensee pitäisi ”lastata yöllä sontakärryyn ja viedä kaatopaikalle kuin paskalortti”.
Kööpenhaminassa huhuttiin, että Struensee suunnitteli vallankaappausta noustakseen itse valtaistuimelle. Sananvapaudesta oli tullut Struenseelle uhka, eikä hän voinut asialle mitään. Pieni hovissa vaikuttavien salaliittolaisten joukko päätti hankkiutua Struenseesta eroon, ja tammikuussa 1772 hänet vangittiin syytettynä vallankaappausaikeista ja salavuoteudesta kuningattaren kanssa.
Salaliittolaiset lastasivat hämmentyneen kuninkaan vaunuihin ja ajeluttivat häntä ympäri Kööpenhaminaa rauhoitellakseen vihaisia alamaisia. He tilasivat myös propagandapamfletteja papeilta ja piispoilta, jotka vakuuttivat Jumalan rankaisevan Struenseeta tämän häpeällisestä hallinnosta.
Kööpenhaminalaiset janosivat uutisia, ja Struenseen syrjäyttämistä koskevat vihakirjoitukset suorastaan revittiin käsistä. Niissä lääkäriä kuvattiin murhaajaksi ja parittajaksi.
Struenseen mestauksen jälkeen sananvapaus kumottiin Tanskassa pikavauhtia.
Kirjapainot suolsivat lauluja, joissa Struenseen kerrottiin uivan veressä, ja sanomalehdet julkaisivat ”uutisia”, joiden mukaan hän oli varastanut kruununjalokivet. Eräs kirjoittaja väitti Struenseen hallitsevan kuningasta lääkepulverin avulla, ja toinen taas tiesi kertoa, että ”saksalainen antikristus” oli kuulemma syntynyt karvaisena ja jaloissaan sorkat.
Tuhannet kööpenhaminalaiset näkivät Struenseen viimeisen kerran 28. huhtikuuta 1772 todistaessaan tämän mestausta suurella nurmikentällä, jossa on nykyään Fælledparken-niminen puisto.
Mestauksen jälkeen Struenseen ruumis paloiteltiin, hänen päänsä iskettiin seipääseen ja hänen ruumiinsa jäännökset pantiin näytteille teilipyörän päälle. Struenseen sananvapauden lahja tanskalaisille koitui hänen kuolemakseen.
Seuraavana vuonna Tanskassa astui voimaan laki, joka kielsi jälleen sanoma- ja aikakauslehtiä julkaisemasta kriittisiä kirjoituksia.