Näin koirasta tuli ihmisen paras ystävä
Saksanpaimenkoira, kultainen noutaja, dobermanni – tutut koirarodut eivät ole syntyneet sattumalta, vaan ne ovat ihmisen luomuksia. Järjestelmällisellä jalostuksella on vähitellen kehitetty sopiva rotu niin rottajahtiin kuin reen eteen.
Max von Stephanitz (keskellä) halusi jalostaa työ- ja palvelukoiran.
Alaskanhusky - Kullankaivajan paras ystävä
Vuonna 1880 Alaska veti magneetin tavoin puoleensa suuresta kultalöydöstä haaveilevia onnenonkijoita. Koiravaljakko oli Alaskan oloissa korvaamaton kulkuväline, ja vetokoirina käytettiin monia koirarotuja. Valjakkokilpailuista tuli pian suosittua ajanvietettä, ja pikku hiljaa jotkut taitavat valjakonajajat saattoivat ansaita elantonsa menestymällä kilpailuissa.
Kilpailuissa koirien piti pystyä etenemään vauhdikkaasti jopa yli tuhannen kilometrin matkoja. Yksi parhaista ajajista, Alec ”Scotty” Allan, halusi kehittää voittamattoman rodun, joka olisi sekä nopea että kestävä. Hän risteytti siperianhuskyyn muun muassa englanninvinttikoiraa ja irlanninsetteriä.
Tulos oli alaskanhusky, joka täytti kaikki Allanin toiveet. Rotua ei ole rekisteröity missään maassa.
Schäfer - Riuska työkoira
Upseeri Max von Stephanitz näki kerran harmaan sutta muistuttavan paimenkoiran työssään ja ihastui niin sen tottelevaisuuteen ja tehokkuuteen, että päätti vuonna 1899 hankkia itselleen samanlaisen jalostus- ja työkoiraksi. Tätä koiraa, Horand von Grafrathia, pidetään kaikkien saksanpaimenkoirien eli schäfereiden kantaisänä.
Dobermanni - Veronkerääjän henkivartija
Aikansa ulosottomies eli veronkantaja Karl Friedrich Louis Dobermann oli 1800-luvun Saksassa epätoivottu vieras. Hän sai usein uhkauksia, joten hän päätteli tarvitsevansa tehokasta suojelua.
Dobermannilla oli sivutoimi koirarankkurina. Kekseliäs mies alkoi risteyttää kiinni ottamiaan koiria tavoitteenaan jalostaa koira, joka olisi suurikokoinen, älykäs, uskollinen ja rohkea suojelija.
Dobermannin jalostuspuuhat eivät olleet kovin järjestelmällisiä ja etenivät sen mukaan, millaista ”aineistoa” hänellä oli käytettävänään. Koska hän ei kirjannut ylös työn edistymistä, ei tarkoin tiedetä, mitä rotuja hän käytti. Luultavasti näitä olivat kuitenkin rottweiler, tanskandoggi ja monet terrierit.
Dobermannin kuoltua muut viimeistelivät hänen aloittamansa työn, jonka lopputulos sai nimensä hänen mukaansa. Dobermanni on nykyisin yksi yleisimpiä ja pelätyimpiä vahtikoiria.
Kultainennoutaja - Vedenkestävä koira lintujahtiin
Kultainen noutaja on yksi maailman suosituimmista koiraroduista. Sitä pidetään hyväluontoisena ja helppona kouluttaa – toisin sanoen ihanteellisena perhekoirana.
Kun brittiläinen pohatta Dudley Coutts Marjoribanks kehitti kultaisennoutajan 1860-luvulla, hänen mielessään ei siintänyt perheidylli vaan metsästys. Tavoitteena oli jalostaa koira, joka auliisti pinkaisisi noutamaan osuman saaneen linnun vedestä.
Koiran piti siis olla muun muassa taitava uimari. Ollessaan Brightonissa koiranäyttelyssä Marjoribanks ihastui erääseen vaaleaan kiharakarvaiseen noutajaan ja osti pennun itselleen. Sitten hän risteytti koiran Skotlannin maatilallaan nyt jo sukupuuttoon kuolleen tweedvesispanielin kanssa.
Tästä risteytyksestä tuloksena olleet neljä pentua hän risteytti muun muassa vihikoiran ja irlanninsetterin kanssa. Vuosien määrätietoisen rotuvalinnan ja jalostuksen tuloksena syntui älykäs ja hyväluontoinen koirarotu, joka vuonna 1920 sai virallisesti nimen golden retriever eli kultainennoutaja
Yorkshirenterrieri - Tappokoneesta sylikoiraksi
1800-luvulla väkeä muutti eri puolilta Britanniaa töihin Yorkshiren tehtaisiin. Heidän mukanaan tuli monenlaisia terrierejä, joiden tehtävä maaseudulla oli pyydystää rottia.
Koirat pääsivät pariutumaan ja rodut risteytymään. Erityisen kuuluisa rotantappaja oli koira nimeltä Huddersfield Ben. Sen elämä oli lyhyt, vain kuusi kuukautta, mutta se ehti sinä aikana siittää niin paljon pentuja, että sitä pidetään yorksihrenterrierien yksinoikeutettuna kantaisänä.
Nykyään tehokas rottakoirarotu tunnetaan raharikkaiden rusettipäisenä sylikoirana.
Pitbullterrieri - Asusteesta syntipukiksi
Koiratappelut olivat suosittu, joskin laiton, urheilulaji 1800-luvun Britanniassa. Pelotonta taistelukoiraa jalostettaessa risteytettiin muun muassa bulldogeja ja terrierejä, jolloin syntyi bullterrieri.
Kaikkia bullterrierejä ei ole kuitenkaan kehitetty tappelijoiksi. Väitetään, että valkoisen bullterrierin jalostaja James Hinks kehitti rodun 1860-luvulla seurakoiraksi: tavoite oli luoda valkoinen koira muodikkaaksi asusteeksi aikansa tyylitietoiselle yläluokalle.
Bullterriereistä kehitettiin eri ”versioita”, kuten nykyisin mielipiteitä kovasti jakava pitbullterrieri. Monien pelkäämä rotu on puolustajiensa mukaan ihmisrakas ja ystävällinen koira.