Vegetarismi ja kasviproteiinit – siinä on pari avainsanaa, kun meitä yritetään saada syömään vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia. Kyseessä ei kuitenkaan ole läheskään ensimmäinen kerta, kun ruokailutottumuksista keskustellaan Pohjoismaissa.
Sata vuotta sitten – ensimmäisen maailmansodan vuosina – samoista aiheista väiteltiin kiivaasti. Silloin Tanska tarttui tuumasta toimeen. Norja ja Ruotsi keskittyivät yksipuolisesti säännöstelyyn, mutta Tanskan hallitus ryhtyi suosimaan kasvissyöntiä.
Kaikista tanskalaisista sioista teurastettiin muutamassa kuukaudessa 83 prosenttia. Lihapullien sijaan ruokapöydässä oli enemmän kaalia ja perunaa.
Ruokavalion vallankumouksen takana oli lääkäri nimeltä Mikkel Hindhede. Hän oli tutkinut vuosikymmeniä terveellistä ruokavaliota ja taistellut eurooppalaisten naudan- ja sianlihan liikakulutusta vastaan. Sotavuosien tavarapulan ja lihan hinnan räjähdysmäisen nousun myötä hänen ajatuksensa löysivät lopulta vastakaikua poliitikkojen keskuudessa.
Väestö puolestaan kammosi ajatusta raivoisista hindhedianilaisista, kuten lääkärin vallankumoukseksellisen ruokavalion kannattajia kutsuttiin. Talonpojat ja työläiset pelkäsivät jopa, että Hindheden ruokavalio kuihduttaisi heitä niin, etteivät he selviäisi enää töistään.
Kansa sai voimaa naudan- ja sianlihasta
Mikkel Hindhede (1862–1945) varttui maatilalla lähellä Ringkøbingiä Länsi-Jyllannissa. Lapsuudessa hänen isänsä varoitti häntä:
"Elä säästäväisesti! Älä juo viinaa! Älä polta tupakkaa! Älä koskaan lupaudu takuumieheksi kenellekään!"
Hindheden perhe söi pääasiassa perunoita, leipää ja puuroa. Nuori Hindhede vei nämä tavat mukanaan, kun hän aloitti Kööpenhaminassa lääketieteen opinnot valmistuttuaan vuonna 1881 ylioppilaaksi. Hindheden säästäväisyys ei johtunut vain siitä, että hän oli köyhä opiskelija. Mies kun oli vakuuttunut siitä, että hänen ruokavalionsa vahvisti kehoa ja mieltä.
"Onneni johtui mielestäni terveellisistä elämäntavoistani", hän kirjoitti myöhemmin koulutuksestaan, jonka hän suoritti kiitettävin arvosanoin. Hindhede malttoi kuitenkin pysyä vaiti ensimmäisissä pesteissään.
Tuohon aikaan lääkärikunta piti "raskasta liharuokavaliota” suurina määrinä parhaana ratkaisuna nälkään ja sairauksiin.
Rautatien rakentaminen oli ennen raskasta työtä. Useimmat lääkärit uskoivat tuolloin, että lihan syömisestä sai puhtia.
1800-luvun lopulla työväenluokka oli usein aliravittua. Niinpä esimerkiksi rautatietyöläisiä oli lihotettava suurilla annoksilla lihaa, kananmunia ja maitoa, jotta he jaksoivat raahata ratapölkkyjä ja kiskoja Pohjois-Jyllannissa.
Kaikilla muilla kuin aivan etuoikeutetuimmilla tanskalaisilla oli aito pelko siitä, että he joutuisivat menemään nälkäisinä nukkumaan.
Hindhede käytti itseään koekaniinina
Useita vuosia yleislääkärinä toiminut Hindhede palkattiin Skanderborgin sairaalaan johtotehtäviin. Siellä hän pystyi vihdoin toteuttamaan ideansa ja vähentämään potilaiden liha-annoksia tuntuvasti. Samalla hän lisäsi vihannesten määrää.
Hänen kollegansa kauhistuivat, ja pian Hindhede joutui sairaalan johtokunnan puhutteluun. Johtokunta vaati hänen erottamistaan.
Kööpenhaminan Flæsketorvetista saatiin terveellistä ruokaa, kuten monet Hindheden aikalaiset sanoivat.
Ajatukset Hindheden erottamisesta haihtuivat kuitenkin pian, koska paikalliset yleislääkärit huomauttivat, että heidän potilaansa voivat itse asiassa paremmin vihanneksia suosittuaan.
Samaan aikaan lääkäri teki kokeita proteiinin saannista itselleen, vaimolleen Marialle ja heidän neljälle lapselleen. Hän julkaisi tulokset artikkeleissa ja lehdissä.
Julkisuus teki Hindhedestä tunnetun mutta harvojen rakastaman.
Hindhede oli suurelle yleisölle enimmäkseen naurunaihe. Satiirinen vuosikirja "Blæksprutten" kuvitti Hindheden johdonmukaisesti laihana tikku-ukkona.
Satiirinen vuosikirja "Blæksprutten" esitte Mikkel Hindheden matkalla Norjassa, jossa hän kohtasi takkiin ja hattuun pukeutuneen karhun. Kuvatekstissä tehtiin selväksi, ettei lukijoiden pitäisi uskoa kaikkea, mitä Hindhede sanoi.
Maan kesäteatteissa laulettiin esimerkiksi "hindhedianilaisten kääntymyksestä" pilkaten raukkaparkoja, jotka luopuivat siankyljyksistä ja elivät linsseillä sekä kaalilla.
Satiiri ei lannistanut Hindhedeä, vaan kävi päinvastoin. Heinäkuun 29. päivänä 1906 hän hyppäsi polkupyöränsä selkään kuten niin usein ennenkin. Pyörää polkiessaan mies teki päätöksen:
”Puristin sinä iltana käteni nyrkkiin ja lausuin: ’Kävi miten kävi. Tästä lähtien minun on hylättävä kaikki muu ja käytettävä aikani siihen, että opetan ihmisille, miten elää terveenä ja pitkään.’"
Maa sekosi proteiinista
Samana vuonna Hindhede julkaisi kaksi tieteellistä artikkelia. Toinen käsitteli lypsylehmien ruokintaa ja toinen ihmisten ravitsemusta. Molemmissa tapauksissa johtopäätös oli sama: tieteen suositukset proteiinin saannille olivat aivan liian suuria.
Itse asiassa ihminen tarvitsi vain puolet suositellusta 118 grammasta proteiinia, ja päivittäinen annos voisi yhtä hyvin olla peräisin kasveista kuin eläimistä, Hindhede vakuutti.
Hän sai vuonna 1910 tutkimustensa ansiosta paikan vasta perustetun kansallisen ravitsemustutkimuksen laboratorion johtajana. Hän työskenteli siellä, kun ensimmäinen maailmansota syttyi.
Norjalainen säännöstelykuponki herneiden ostamista varten. Ilman sellaista ei voinut ostaa säännösteltyjä tuotteita.
Merisaarto laukaisi kriisin Pohjoismaissa
Skandinaavit saivat tuta konfliktin vaikutukset, kun toisen maailmansodan ensimmäiset laukaukset oli ammuttu – vaikka sotaa käytiin kaukana.
Tanska, Norja ja Ruotsi julistautuivat puolueettomiksi ensimmäisessä maailmansodassa (1914–1918), mutta suurvaltakiistalla oli silti vakavia seurauksia näille kolmelle maalle.
Iso-Britannia ja Saksa yrittivät näännyttää toisensa nälkään, joten Ison-Britannian laivasto saartoi Saksan satamia ja saksalaiset sukellusveneet jahtasivat Ison-Britannian satamiin purjehtivia aluksia.
Tämän seurauksena maailmankauppa hiipui. Merisodankäynti maksoi noin 3 500 skandinaavisen merimiehen hengen, ja lähes 1 500 laivaa menetettiin. Menetykset vaikeuttivat näiden kolmen maan tavaroiden vientiä ja vielä enemmän tavaroiden, kuten jauhojen, sokerin ja öljyn, tuontia. Sodan seurauksena tuotteista oli pulaa, ja hinnat nousivat.
Pohjoismaiden hallitukset ryhtyivät säännöstelemään elintarvikkeita varmistaakseen, että köyhimmilläkin ihmisillä olisi riittävästi syötävää. Erityisesti lihan kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti, koska sitä tarvittiin sotilaiden kenttäannoksiin. Pohjolan ruokkimiseksi oli löydettävä uusia vaihtoehtoja.
Tanska oli vuonna 1914 maatalousmaa, joka vei paljon lihaa. Jopa 2,5 miljoonaa sikaa ja yhtä monta nautaa täytti tanskalaiset karsinat ja navetat. Harva osasi ennakoida sitä, että puuro ja vihannekset olisivat tanskalaisten ruokavalion pääraaka-aineita seuraavat neljä vuotta.
Suuri osa lihantuotannosta vietiin maasta. Pelkästään sianlihasta vietiin muualle 94 prosenttia. Suurimmat asiakkaat olivat Iso-Britannia, jonka osuus oli yli puolet, ja Saksa. Pian Euroopan kauppasuhteet kääntyivät kuitenkin päälaelleen.
Ensimmäinen maailmansota syttyi elokuussa 1914, jolloin Iso-Britannia, Ranska ja Venäjä ryhtyivät sotaan Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan.
Tanska pysyi puolueettomana, mutta se ei suojannut väestöä sodan taloudellisilta seurauksilta.
Ruotsalaiset sokerin, kahvin ja sianlihan annoskupongit. Pohjoismaissa säännöstely jatkui useita vuosia sodan jälkeen.
Inflaatio kohosi 17 prosenttiin, ja hintojen nousu kohdistui erityisesti elintarvikkeisiin. Varakkailla oli varaa maksaa ylimääräistä, kun taas köyhät tuskailivat saadakseen rahansa riittämään.
Hallitus yritti lievittää kriisiä rajoittamalla hintoja ja takavarikoimalla elintarvikkeita, jotka olisi muuten viety maasta. Mutta se ei auttanut. Ruisleivän hinta oli noussut kolmanneksen vain muutamassa kuukaudessa sodan alkamisesta.
Maalaisten ruuasta tuli ihanne
Tanska oli tuonut jauhoa maahan ennen sotaa, mutta jauhoa oli hankala saada riittävästi. Tanskassa tuotetun vehnän gluteenipitoisuus oli alhainen, ja sen sanottiin olevan vaikeaa kohottaa maukkaan leivän leipomiseksi.
Hindhede päätti yhdessä avustajansa Signe Jensenin kanssa ryhtyä leipomaan maukasta leipää tanskalaisesta vehnästä.
Hindhede pidensi taikinan vaivaamisaikaa ja lisäsi leipään lesettä eli vehnän ytimen ympärillä olevaa kuorta, joka sisältää suuren osan viljan proteiineista ja terveellisistä rasvoista. Hän lähetti valmiin leivän sisäministeri Ove Rodelle. Ministeri innostui leivän mausta.
"Jo puolet siitä syötyäni tunsin itseni niin kylläiseksi..." Arvostelu Hindheden tukevasta maalaisruuasta vuodelta 1915.
Seuraavana vuonna julkaistiin Hindheden teos Dyrtidskogebog – ”Pula-ajan keittokirja". Hindhede kirjoitti, että reseptit oli tarkoitettu "säästäväiselle kotiäidille". Kirja sisälsi reseptejä kaalista, porkkanasta ja muista raaka-aineista valmistettuihin maukkaisiin ruokiin, joihin valtaväestöllä oli varaa.
Hindhede huolehti siitä, että kirja sai huomiota lehdistössä. Hän muun muassa kutsui toimittajia nauttimaan kirjan resepteihin perustuvan illallisen. Pian sanomalehdet eivät julkaisseet enää mitään pilakuvia lääkäristä vaan ylistivät hänen kirjaansa yli kaiken.
”Söin ateriaa samanlaisen määrän kuin tavallista illallista, ja jo puolet syötyäni tunsin itseni niin kylläiseksi, että loput ahmin lähinnä vain kohteliaisuudesta. Mutta kun tein niin, se johtui siitä, että Hindheden suosittelema ruoka maistui niin hyvältä", myönsi eräs toimittaja.
Hindhede ei jäänyt huomiotta. Pohjoismaiden elintarvikepula nimittäin paheni, kun saksalaiset ryhtyivät vuonna 1917 rajoittamattomaan sukellusvenesodankäyntiin. He eivät enää tutkineet kauppalaivoja vaan upottivat kaikki havaitsemansa alukset. Nälänhädän uhka sai Tanskan hallituksen perustamaan niin sanotun säännöstelykomitean.
Karjaa teurastettiin massoittain
Säännöstelykomissio tutki, mitä elintarvikkeita olisi säännösteltävä, mutta sen tehtävänä oli myös tehdä Tanskasta omavaraisempi elintarvikealan toimija. Hindheden tehtävänä oli laatia uudet ruokavalio-ohjeet.
"Enemmän täysjyväleipää (johon on lisätty lesettä, toim.), enemmän perunoita, enemmän viljaa, enemmän rasvatonta maitoa, vähemmän lihaa ja kananmunia, vähemmän täysmaitoa", kuuluivat hänen ohjeensa.
Ohjeista tuli perusta hallituksen jakamille säännöstelykupongeille, joilla haluttiin varmistaa elintarvikkeiden oikeudenmukainen jakelu.
Sodan alussa kauppalaivat pysäytettiin ja tarkastettiin. Vuodesta 1917 alkaen saksalaiset sukellusveneet upottivat ne varoittamatta.
Hallitus turvautui jyrkkään toimenpiteeseen varmistaakseen, että ruokaa riittää kaikille. Hindheden tutkimus oli aiemmin osoittanut, että lihantuotanto oli tehoton tapa käyttää maan niukkoja resursseja: esimerkiksi 80 prosenttia kasvien proteiineista menetettiin, kun sioille syötettiin viljaa ja muita viljelykasveja sen sijaan, että ihmiset olisivat syöneet kasvit.
Muutamassa kuukaudessa hallitus oli teurastanut 83 prosenttia maan sioista ja kolmanneksen lehmistä niin, että ne eivät enää tarvinneet rehua.
Samaan aikaan Hindhede levitti uusia oppeja kaikille kotiäideille kirjasella, jonka aiheena oli "Pula-ajan ruokavalio ja tiivistelmä ravitsemuksesta". Kirjasta jaettiin 40 000 ilmaista kappaletta .
Uusi ruokavalio pidensi elinajan odotetta
Kirjanen sai yhtä hyvän vastaanoton kuin edellinen keittokirja, kirjoitti ylpeä kirjailija luentokiertueen jälkeen vuonna 1918:
"Kotiäidit näyttivät minulle iloisina täyttä säästöpossua ja sanoivat: ’Rahat eivät ole riittäneet koskaan niin hyvin kuin nyt pula-aikana".
Toivo Rautavaara kirjoitti terveellisistä elämäntavoista 32 teosta, mutta lääkärikunta suhtautui häneen epäillen.
Suomalaisiakin haluttiin valistaa ruuasta
Terveiden elämäntapojen puolestapuhuja Toivo Rautavaara julkaisi jatkosodasta alkaen teoksia, joilla hän halusi helpottaa pula-ajan ruuanlaittoa.
Hyötykasvitutkija ja maatalous- sekä metsätieteiden tohtori Toivo Rautavaara pyrki valistamaan jatkosodasta alkaen suomalaisia luonnonkasvien hyödyistä. Hän halusi kansan käyttävän niitä sekä ruuaksi että eläinten rehuna.
Luonnonmukainen viljely ja ympäristön kunnioittaminen olivat Toivo Rautavaaralle tärkeitä jo 1940-luvulla. Sienitohtorina tunnettu tiedemies oli kuitenkin kiistelty hahmo, jota esimerkiksi lääkärikunta ei varauksitta hyväksynyt. Vaikkapa hänen näkemyksensä siitä, että kaikki Suomen luonnosta löytyvät sienet ovat syöntikelpoisia, ei ole nykytietämyksen valossa totta. Lääkärien epäilyjä ei ainakaan hälventänyt se, että Rautavaara luennoi mielellään myös homeopatiasta.
Tieteellisten töidensä ohessa Rautavaara toimi Lihavuudenvastustamisyhdistyksessä ja opettajana sekä keksi lehti -ja mainosmiehenä suomen kieleen muun muassa sanat mehumaija, tuoremehu ja luontaistuote, jotka ovat edelleen jokapäiväisessä käytössä.
Sota päättyi lopulta, ja tanskalaiset olivat terveempiä kuin pitkään aikaan – erityisesti tanskalaiset miehet, joiden kuolleisuus oli yhtäkkiä Euroopan alhaisin.
Uudet tavat eivät kestäneet kauan. Rauha merkitsi kasvavaa vaurautta ja sen myötä lihankulutuksen lisääntymistä. Mikkel Hindheden ruokavalio-ohjeet unohtuivat joksikin aikaa, mutta ne saivat uutta suosiota 1930-luvun laman aikana.
Hindheden tutkimusten ansiosta Tanskaan perustettiin vuonna 1935 kotitalousneuvosto (myöhemmin Tanskan kuluttajaneuvontakeskus). Se oli tuolloin maailman ensimmäinen valtion laitos, joka perustettiin tutkimaan terveellistä ruokavaliota ja tiedottamaan siitä.