Ruoka on valmis! Valmisateriat helpottivat kotirouvien arkea

Vuonna 1954 kolmiosaiseen folio-rasiaan pakattu ”TV dinner” saapui amerikkalaiskeittiöihin. Valmisateria vapautti perheenemännät hellan äärestä.

”Voin tulla töistä kotiin tavallista aiemmin tai myöhemmin tai voin kutsua ystäviä odottamatta illalliselle, eikä vaimoni joudu paniikkiin”, suosittu yhdysvaltalainen televisiojuontaja Jack Narz hehkutti tuhansille televisionkatsojille tv-studion keittiölavasteissa liikuskellen.

”Se johtuu siitä, että hän tietää pystyvänsä valmistamaan herkullisen aterian vain 25 minuutissa”, jatkoi ohjelman toinen juontaja, yhtä kuuluisa laulaja ja muusikko Bob Crosby.

He olivat kaksi niistä monista yhdysvaltalaisista televisiojulkkiksista, jotka mainostivat C. A. Swanson & Sons -yrityksen uutta mullistavaa keksintöä: valmiita, pakastettuja ja lämmitettäviä aterioita.

Oli vuosi 1954, kun kotirouvat Yhdysvalloissa pääsivät jokapäiväisen ruuanlaiton perunoiden kuorimisen ja pihvien paistamisen ikeestä.

Valmiit pakasteateriat lämpenivät nopeasti, ja ne myytiin käytännöllisissä lokeroiduissa pakkauksissa, jotka toimivat sekä lämmitysastiana että lautasena.

Pakasteaterioista tuli valtava menestys. Jo ensimmäisenä vuonna Swansonin valmiita TV Dinnereitä eli ”tv-päivällisiä” myytiin Yhdysvalloissa yli kymmenen miljoonaa annosta.

Lentokoneesta kotikeittiöihin

Pakasteateriat olivat ratkaisu odottamattomaan ongelmaan, joka oli kohdannut C. A. Swanson & Sonsia vuonna 1953.

Vuoden kiitospäivän kalkkunanmyynti oli ollut paljon ennakoitua heikompaa, ja Swansonille oli jäänyt yli 230 tonnia myymätöntä kalkkunanlihaa.

Yrityksellä ei ollut mahdollisuutta säilyttää tuhansia kiloja tuoretta lihaa enää pidempään, ja lihavuori uhkasi aiheuttaa sille suuret tappiot, joilta se halusi välttyä hinnalla millä hyvänsä.

Jotain oli keksittävä ja nopeasti. Swansonin johto pyysi henkilökunnalta ideoita siitä, miten ylijäämälihat voisi käyttää ja saada myydyksi.

Yrityksen pelastajaksi tuli myyjä Gerry Thomas, joka oli liikematkallaan Pittsburghissa huomannut erään jälleenmyyjän luona laatikollisen metallisia pakkauksia.

Jälleenmyyjä kertoi, että pakkaukset oli suunniteltu lento-koneiden matkustajien aterioiden lämmittämiseen ja tarjoiluun ja että Pan American Airlines oli juuri aloittamassa niiden testaamisen käytännössä.

”Ne olivat yksilokeroisia foliosta tehtyjä laatikoita”, Gerry Thomas kertoi 46 vuotta myöhemmin Associated Press -mediayhtiön haastattelussa vuonna 1999. ”Kysyin, saisinko lainata yhtä, ja tungin sen takkini taskuun.”

Ajan hengen mukaista

Palattuaan Omahaan, jossa Swansonin varastot ja pääkonttori sijaitsivat, Thomas esitteli uuden pakkausidean Swansonin johdolle.

Hän ehdotti pakkauksen jakamista useampaan lokeroon, ja johtajat innostuivat ideasta.

”Se oli keksintö, joka syntyi välttämättömyydestä”, Gerry Thomas totesi myöhemmin.

Swansonin rasiat jaettiin kolmeen erilliseen lokeroon, joihin tuli maissileivällä täytettyjä kalkkunansiivuja sekä kastiketta, herneitä ja bataattimuhennosta, eli tyypillisiä amerikkalaisen kiitospäivän aterian aineksia.

Thomasin idea oli sekin, että ateriat nimettäisiin aikansa kotialttarin mukaan tv-päivällisiksi.

”Uskonpa, että tuotteen menestys perustui sen nimeen”, hän kertoi Associated Pressille.

Swanson ei suinkaan ollut ensimmäinen yhdysvaltalaisyritys, joka yritti valloittaa ihmisten sydämet pakasteilla.

Jo vuonna 1923 yhdysvaltalainen Clarence Birdseye oli kehittänyt tavan pakastaa elintarvikkeita nopeasti niin, ettei ruuan koostumus muuttunut liikaa.

Tuotteista tuli suosittuja, mutta niitä ei koskaan markkinoitu voimakkaasti kansallisella tasolla. Vasta Swansonin massiivinen mainoskampanja vuonna 1954 teki pakastetuista valmisaterioista todellisen kulttuuri-ilmiön.

Valmisateriat sopivat hyvin toisen maailmansodan jälkeisen ajan henkeen.

Uuden sähköiset kodinkoneet helpottivat kotirouvien arkea, monissa kodeissa oli jo jääkaappi pakastelokeroineen, ja yhä useampi perhe kokoontui iltaisin katsomaan yhdessä televisiota.

Pakasteateriat vastasivat myös yhteiskunnan muutosten synnyttämään tarpeeseen. Yhä useampi nainen kävi töissä, ja heille oli helpotus, ettei pitkän työpäivän jälkeen enää tarvinnut raataa tuntikausia keittiössä.

Aviomiehet kimpaantuivat

Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä innostuneita uusista valmisaterioista.

Monet aviomiehet lähettivät kiukkuisia valituskirjeitä Swansonille, kun heidän vaimonsa eivät enää halunneet valmistaa heille ruokaa alusta asti, kuten heidän äitinsä olivat tehneet.

Arvostelijoiden mukaan helpot ateriat myös vaaransivat amerikkalaisen perhe- ja ruokakulttuurin.

Perheenjäsenet saattoivat itse valita, mitä, milloin ja missä söivät, ja perinteiset yhteiset perhepäivälliset harvinaistuivat.

1970-luvulla lääkärit moittivat Swansonin valmisruokia siitä, että ne sisälsivät liikaa rasvaa ja suolaa sekä haitallisia säilöntäaineita.

1980-luvun alussa markkinoille tulivat terveellisemmät vähärasvaiset valmisruuat, joita kuluttajat saattoivat popsia omantunnontuskitta. Taistelu valmisruokia vastaan kuitenkin jatkui.

1990-luvulla yhdysvaltalaisilla televisiokanavilla alettiin esittää uudenlaisia ruokaohjelmia, joissa katsojille näytettiin, miten valmistaa hyvää ja terveellistä ruokaa laadukkaista raaka-aineista alusta asti itse.

Joka tapauksessa Gerry Thomas sai vuonna 1999 tähden Los Angelesin Hollywood Walk of Famelle tunnustuksena tv-aterioiden vaikutuksesta Yhdysvaltojen kulttuurihistoriaan.

”On ilo, että minua pidetään tämän keksinnön isänä, sillä se on muuttanut ihmisten elämäntapaa”, Thomas sanoi painettuaan kätensä märkään sementtiin.

Nykyään valmiita pakasteaterioita myydään Yhdysvalloissa miljardeilla dollareilla vuodessa, ja keskiverto amerikkalainen syö vuodessa 72 pakasteateriaa.