1950. Marilyn Monroe oli yksi 1950-luvun ihailluimmista ja jäljitellyimmistä povipommeista.

Yhteiskunta - Arkielämä

Rintojen suurennus vei terveyden ja jopa hengen

Povekkaiden filmitähtien esiinmarssi 1950-luvulla sai monet naiset haaveilemaan suuremmasta rintavarustuksesta. Jo sitä ennen rintojen suurennusta oli kokeiltu menetelmillä, joista osa oli hengenvaarallisia.

Muutama kuukausi toisen maailmansodan päättymisen ja Japanin antautumisen jälkeen Japanissa tapahtui joukko selittämättömän tuntuisia varkauksia. Amerikkalaismiehittäjien tukikohdista alkoi hävitä lentokonemoottorien voiteluainetta sisältäviä tynnyreitä.

Kävi ilmi, että voiteluaine päätyi paikallisille lääkäreille ja heiltä prostituoiduille, jotka olivat sodan jälkeen saaneet runsaasti uusia asiakkaita amerikkalaissotilaista. Monet naisista olivat luonnostaan pienirintaisia, ja miellyttääkseen amerikkalaisia monet prostituoidut antoivat ruiskuttaa voiteluainetta rintoihinsa saadakseen niihin lisää täyteläisyyttä.

Synteettinen voiteluaine tunnettiin nimellä silikoni, eikä sen käyttö rintojen suurennukseen ollut ongelmatonta. Aine ei pysynyt rinnoissa vaan levisi muualle kehoon. Silikoni saattoi kulkeutua muun muassa keuhkoihin, jossa se aiheutti tulehduksia ja veritulppia. Seuraukset olivat usein kohtalokkaat.

Vaikka ensimmäiset kokeilut silikonin käytössä rintojen suurennuksessa epäonnistuivatkin, kokeita jatkettiin kosmeettisen kirugian kysynnän lisääntyessä, ja silikonista tuli lopulta yleinen rintaimplanttien materiaali.

Kohtalokkaita kokeiluita

Rintojen suurentaminen ruiskuttamalla niihin jotakin vierasta ainetta ei ollut mikään uusi keksintö. Jo 1890-luvulla esimerkiksi itävaltalainen lääkäri Robert Gersuny oli tehnyt kokeita ruiskuttamalla rintoihin juoksevaa parafiinia. Aiemmin tuota öljypohjaista ainetta oli käytetty enimmäkseen lampuissa ja kenkävoiteissa, ja olipa se havaittu hyväksi myös reen jalasten voitelussa.

Parafiinin ominaisuuksiin kuului, että se muuttui lämmitettäessä nestemäiseksi, jolloin sitä oli helppo ruiskuttaa suoraan rintoihin. Kun parafiini jäähtyi, se muuttui jälleen kiinteäksi. Monet kirurgit pitivät sitä siksi oivallisena aineena tähän tarkoitukseen, kunnes aineen sivuvaikutukset alkoivat ilmetä.

Yksi tapaus oli yhdysvaltalaisnainen, joka vuonna 1910 tuli plastiikkakirurginsa luo komplikaatioiden takia. Hän oli vuotta aiemmin käynyt parafiinitoimenpiteessä, mutta nyt hänen rintansa olivat muuttuneet koviksi ja niissä oli värimuutoksia. Lisäksi iho oli rikkoutunut niissä kohdissa, joihin kirurgi oli ruiskuttanut parafiinia, ja haavoista valui märkää. Naisen molemmat rinnat piti amputoida.

Joillekuille kävi vielä onnettomammin, sillä pian alettiin raportoida tapauksista, joissa parafiinilla tehty rintojensuurennus oli johtanut potilaan kuolemaan. Kauneusteollisuuden oli siis löydettävä uusi materiaali.

Uhkeat filmitähdet loivat muodin

1920-luvulla muodissa oli poikamainen naisvartalo ja litteä povi.

1920-luvulla muoti suosi naisilla poikamaisia muotoja ja pienehköjä rintoja, joten rintojensuurennuksille ei juurikaan ollut kysyntää. Vähitellen muoti kuitenkin muuttui, ja 1950-luvulle
tultaessa esimerkiksi Jane Russellin ja Marilyn Monroen kaltaisten povekkaiden filmitähtien myötä naisihanne muuttui taas pyöreämmäksi ja täyteläisemmäksi. Alettiin taas etsiä uusia keinoja naisten rintavarustuksen suurentamiseksi. Rintojen keinotäytteenä kokeiltiin tuolloin kaikkea mahdollista lasikuulista villaan.

Hollywoodissa toiminut plastiikkakirurgi W. John Pangman oli jo vuosia tehnyt kokeiluja kehittääkseen synteettisen ”sienen”, joka voitiin sijoittaa rintojen sisään.

Pangmanin keksintö näytti ensin toimivan, ja Hollywoodin naiset riensivät kilvan hänen vastaanotolleen. Hän kertoi myöhemmin eräässä haastattelussa, että oli yrittänyt vain vastata siihen ”huutavaan tarpeeseen”, jota hänen naispuoliset potilaansa päivittäin ilmaisivat.

Pian osoittautui, että Pangmanin sieni-implantit ajan mittaan kovettuivat ja pienenivät merkittävästi, jopa neljännekseen alkuperäisestä koostaan. Pangmanin kokeilut kuitenkin innostivat muitakin tutkimaan synteettisten aineiden mahdollisuuksia.

Silikonin paluu

Sodan aikana silikonivoiteluainetta muun muassa lentoteollisuuden tarpeisiin tuottanut yhdysvaltalainen kemian suuryritys Dow Corning etsi sodan jälkeen kiivaasti uusia markkinoita tuotteilleen. Konsernin myyntiosasto käänsi katseensa lääketeollisuuden puoleen ja ehdotti aluksi silikonia muun muassa haavojen hoitoon.

Kekseliäät yhdysvaltalaiset plastiikkakirurgit saivat pian idean – kuten japanilaiset jo aiemmin – ruiskuttaa pehmeää silikonia suoraan rintoihin. Noin 50 000 yhdysvaltalaisnaista kävi läpi toimenpiteen, ennen kuin se kiellettiin.

Läpimurto tuli vuonna 1961, kun yhdysvaltalaiset plastiikkakirurgit Frank Gerow ja Thomas Cronin kehittivät yhdessä Dow Corning -konsernin kanssa menetelmän sulkea silikoni silikonikumisen kuoren sisään. Seuraavana vuonna kirurgit testasivat maailman ensimmäisiä silikoni-implantteja yhdysvaltalaiselle kotirouvalle Timmie Lindseylle, joka sai toimenpiteestä vastineeksi ilmaisen kosmeettisen korvaleikkauksen. Kokeilu onnistui hyvin, ja silikoni-implanttien voittokulku alkoi.

Lue myös:

Arkielämä

Unelma suurista rinnoista johti karuihin kokeiluihin

5 minuuttia
Perinteet

Oliko Pyhä Lucia historiallinen henkilö?

1 minuuttia
Arkielämä

Huumeilla on paettu todellisuutta 7 000 vuotta

13 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!