Ompeluneula ilmestyi historian näyttämölle 1600-luvulla.
Neuloja oli vuosituhansien ajan käytetty vaatteiden valmistukseen, ja niitä oli tehty ensin luusta ja myöhemmin raudasta.
Hyviä ja kestäviä neuloja oli kuitenkin pitkään vaikea löytää. 1600-luvulle asti neuloja valmistivat yleensä sepät, mutta taotut rautaneulat ruostuivat ja taipuivat helposti, eikä paraskaan seppä pystynyt valmistamaan himoittuja ohuita, kovia ja teräviä neuloja.
Tilanne kuitenkin muuttui, kun eräs neulantekijä asettui 1600-luvulla Keski-Englannissa sijaitsevaan Redditchin pikkukaupunkiin ja perusti sinne teollisuudenalan, joka tuotti ompeluneuloja englantilaisille ja pian koko maailmalle.
1800-luvulla Redditchistä oli tullut jo neulatuotannon keskus, joka tuotti maailmanmarkkinoille miljoonia laatuneuloja. Kaupunkia alettiinkin kutsua maailman neulapääkaupungiksi.
Tarina kertoo, että eräs ulkomaalainen neulatehtailija lähetti kerran Redditchiin pienen pienen injektioneulan, jota hän väitti maailman pienimmäksi neulaksi.
Redditchin neulaspesialistit palauttivat injektioneulan sen valmistajalle, ja kun hän tutki neulaa, hän huomasi, että sen sisälle oli työnnetty ohuttakin ohuempi Redditchissä valmistettu neula.
Redditchin pikkukaupunki sijaitsi Keski-Englannissa lähellä Birminghamin teollisuuskaupunkia, jossa oli runsaasti rautateollisuutta. Sieltä saatiin metallia Redditchin neulateollisuudelle.
Neuloja tuotiin Manner-Euroopasta
Neuloja käytettiin moneen tarkoitukseen vaatteiden ompelemisesta satuloiden ja purjeiden valmistukseen.
Ennen kuin Redditchistä tuli neulatuotannon keskus, englantilaiset olivat vuosisatojen ajan hankkineet laadukkaita neuloja Manner-Euroopasta ja etenkin Espanjasta. Espanjalaiset sepät olivat jo keskiajan lopulla alkaneet valmistaa vahvaa ja ohutta teräslankaa arabeilta oppimallaan menetelmällä. Espanjasta taito levisi muun muassa Flanderiin ja Saksaan.
Englannissa tuontineuloja myytiin lähinnä Lontoossa. Kronikoitsija ja entinen räätäli John Stow kirjoitti espanjalaisen neulantekijän myyneen 1500-luvulla tuotteitaan Lontoon Cheapsidessa yhdellä pääkaupungin vilkkaimmista kauppakaduista.
Espanjalainen ei kuitenkaan ollut suostunut paljastamaan neulojensa valmistusmenetelmää.
Englantilaiset oppivat vähitellen neulojen valmistustaidon kiertäviltä mestareilta, ja 1600-luvulla Lontoossa oli jo lukuisia neulantekijöitä, jotka harjoittivat ammattiaan erityisesti Towerin sillan lähistöllä.
Lontoon vakiintuneet neulantekijät yrittivät estää tulokkaita valtaamasta alaa, ja niinpä moni neulamaakari lähti pohjoiseen ja etenkin Redditchin seudulle.
Yksi heistä oli William Lea, joka asettui Redditchiin vuonna 1650.
Kuninkaalliset olivat hyviä asiakkaita
Lea ei olisi voinut valita parempaa paikkaa.
Läheinen Birmingham oli vireä metalliteollisuuden keskus, jossa tuotettiin teräslankaa neuloihin.
Historioitsija William Camden kuvaili kaupunkia jo vuonna 1586 näin: ”Siellä kuuluu vasaroiden ja alasinten pauke, sillä siellä on paljon seppiä ja muita, jotka tekevät rautaa ja terästä.”
Orastava teollisuus sai vettä ja hyväksi hioma-aineeksi tiedettyä mineraaliseosta smirgeliä Redditchin läpi virtaavasta Arrowjoesta.
Redditchin tärkein etu oli kuitenkin se, että siellä neulantekijät saivat harjoittaa ammattiaan vapaasti.
Asiakkaista ei ollut pulaa. Räätälien tarve ja arvostus kasvoivat merkittävästi, kun Kaarle II:sta tuli Englannin kuningas vuonna 1660.
Kuningas Kaarle II heitti valtaistuimelle noustuaan tiukat talouskurilait romukoppaan. Häntä ennen vallassa olleen uuspuritaanisen Oliver Cromwellin sotilasdiktatuuri oli suosinut säästäväisyyttä, mutta Kaarle II ja hänen vaimonsa Katariina Braganzalainen rakastivat koreita vaatteita. Ompelijoille ja räätäleille koittivat hyvät ajat.
Englannissa ei ollut ollut kuningasta yli vuosikymmeneen, vaan maata oli hallinnut tiukkaa talouskuria suosiva parlamentti. Loisteliaat juhlat ja kaikkinainen ylellisyys olivat olleet kiellettyjä, mutta Kaarle II teki lopun säästäväisyydestä.
Hän järjesti hienoja juhlia ja pukeutui ylellisesti. Aateli ja porvaristo seurasivat esimerkkiä – ja räätälit uurastivat kuluttaen loppuun neulan toisensa jälkeen.
Redditchin neulantekijät myivät tuotteitaan räätälien lisäksi myös kutojille, jotka valmistivat paksuja ja värikkäitä gobeliineja linnojen kiviseinien verhoksi.
Myös alueen kirkot ja luostarit käyttivät runsaasti tekstiilejä, ja 1600-luvun lopulla Redditchissä ja sen lähistöllä toimi jo noin 600 neulantekijää.
Neulojen sarjatuotanto alkoi
Pystyäkseen vastaamaan alati kasvavaan kysyntään Redditchin neulantekijät alkoivat kehittää valmistusprosessia.
Neulat oli pitkään valmistettu käsityönä vesivoimalla toimivien koneiden avulla. Ajan mittaan valmistusprosessia automatisoitiin yhä enemmän, ja 1800-luvun alussa tuotanto oli kehittynyt niin, että neuloja voitiin tuottaa nopeasti suuriakin määriä.
Esimerkiksi vuonna 1824 Redditchissä valmistettiin jo noin 5 miljoonaa käsintehtyä neulaa viikossa.
Neula valmistui viikossa
Vaikka neula ei olekaan kovin monimutkainen kapine, laadukkaan ompeluneulan valmistukseen liittyi useita nopeutta ja tarkkuutta vaativia työvaiheita.
Teräslangasta leikattiin aihio
Teräslangasta leikattiin jämerillä leikkureilla aihioita, joista saatiin kaksi ompeluneulaa kustakin. Koska teräslanka oli taipunut kelalla, aihio piti suoristaa kuumentamalla sitä ensin uunissa ja oikaisemalla se sitten suoralla metallitangolla.
Neulan kärki viilattiin teräväksi
Teroittaja viilasi aihion molemmat päät teräviksi vinhaa vauhtia pyörivällä hiomakivellä. Taitava teroittaja saattoi viilata samalla kertaa kerralla jopa sata neulaa. Teroituksen jälkeen neulat huuhdeltiin ja kuivatettiin tulisijan yllä.
Neulan päähän tehtiin reikä
Lopuksi molemmista päistään teroitetun neula-aihion keskiosa lyötiin litteäksi puristimessa ja aihion näin syntyneeseen litteään keskikohtaan tehtiin meistillä kaksi reikää.
Neulan tylppä pää pyöristettiin
Puristimen jälkeen oli hionnan vuoro, mikä oli naisten ja lasten työtä. Neulat kiinnitettiin puristimeen ja terävät kulmat hiottiin pois. Sitten aihio katkaistiin kahtia, jolloin saatiin kaksi neulaa.
A: Kulmat hiottiin pois.
B: Aihio katkaistiin kahdeksi neulaksi.
C: Neulan tylppä pää pyöristettiin.
D: Neulan pää viimeisteltiin.
Kuumuus ja öljy karkaisivat metallin
Neulat kuumennettiin uunissa ja jäähdytettiin sitten nopeasti öljyssä. Karkaisu oli tärkeä työvaihe, mutta se haurastutti metallia. Siksi neulat kuumennettiin uudelleen pannulla ja jäähdytettiin hitaasti, minkä jälkeen ne nakuteltiin vasaralla suoriksi.
Neulat hiottiin rummussa
Noin 50 000 neulaa käärittiin nahkaan, johon oli hierottu saippuan, öljyn ja smirgeliksi kutsutun hioma-aineen seosta. Kääröt pantiin rumpuun, jonka pyöriminen hioi neulat sileiksi ja kiiltäviksi. Prosessi kesti noin viikon.
Lopuksi neulat kiillotettiin nahalla
Seuraavaksi neulansilmien sisäpuoli hiottiin sileäksi, jotta niiden särmät eivät katkaisisi lankaa. Se tapahtui vetämällä teräslankaa edestakaisin neulansilmän läpi. Lopuksi neulat vielä viimeisteltiin nahalla päällystetyllä pyörivällä kiillottimella.
Neulan valmistus aloitettiin katkaisemalla ohuesta teräslangasta sopiva pätkä.
Se karkaistiin ja siitä muokattiin teräväkärkinen neula, jonka pyöristetyssä päässä oli sileäreunainen neulansilmä.
Valmistusprosessissa oli monia tarkkuutta ja nopeutta vaativia vaiheita.
Esimerkiksi karkaisuvaiheessa neula-aihio piti kuumentaa nopeasti 315 asteeseen ja jäähdyttää sitten juuri oikealla nopeudella, jotta metalli ei haurastuisi ja murtuisi.
Prosessin tehostamiseksi työvaiheet oli jaettu tarkoin eri työntekijöiden kesken, ja neuloja käsitteli valmistusprosessin aikana jopa 70 eri työntekijää.
Fyysisesti kevyimpiä työvaiheita oli neulansilmän tekeminen. Se tehtiin mekaanisella meistillä, jota käyttivät usein naiset tai tytöt.
”Minut otettiin pois koulusta juuri, kun olin alkanut oppia jotakin.” Neulatehtailija William Avery
Neulatehtaissa työskenteli usein kokonaisia perheitä, sillä kun lapset olivat suunnilleen kahdeksanvuotiaita, he jättivät koulunkäynnin kesken ja menivät vanhempiensa tavoin töihin neulatehtaaseen.
”Minut otettiin pois koulusta juuri, kun oli alkanut oppia jotakin. Meidän kaikkien oli tehtävä töitä, ja minä aloin opetella isäni ammattia”, muisteli myöhemmin neulatehtailijaksi asti edennyt William Avery.
Työpäivät olivat pitkiä, ja esimerkiksi miehet uurastivat yleensä kymmenen tunnin vuoroissa, mutta palkkakin oli sen mukainen. Siinä missä pätevä työntekijä saattoi jollakin muualla alalla ansaita noin 30 šillinkiä kuusipäiväisessä työviikossa, miespuolisen neulantekijän viikkopalkka saattoi olla 40 šillinkiä ja erikoistuneet työntekijät saattoivat ansaita enemmänkin.
Lasten viikkopalkka oli 1–5 šillinkiä ja naisten 8–15 šillinkiä.
Naimisissa olevat naiset saivat työskennellä vain aamupäivisin kello 8.30–12 ja iltapäivisin kello 14–16.
Näin heille jäi neulatehtailija R. S. Bartleetin sanoin aikaa ”pitää koti siistinä, laittaa ruokaa perheelleen ja huolehtia lapsistaan sekä ennen että jälkeen koulupäivän, jotta nämä eivät juoksennelleet kaduilla iltamyöhään asti”.
Neulat kiinnostivat kuningatarta
Redditchin neulateollisuudella meni niin hyvin, että se saavutti 1840-luvulla käytännössä monopoliaseman ja kaupunkia alettiin pian kutsua koko Britannian neulapääkaupungiksi.
”Redditchissä neulojen valmistus on pääelinkeino, jota ilman kaikki muu lakkaisi.” Knight’s Penny Magazine, 1843
”Muuallakin valmistetaan toki neuloja mutta neulateollisuus on vain yksi monista elinkeinoista. Redditchissä neulojen valmistus on pääelinkeino, jota ilman kaikki muu lakkaisi, sillä vaikka kaupungissa on muutakin tuotantoa ja muita liikkeitä, ne palvelevat vain neulatehtaiden työntekijöitä”, kirjoitti Knight’s Penny Magazine -lehti vuonna 1843.
Redditchin neulatehtailijat varmistivat kaupungin etumatkan kehittämällä alati uusia menetelmiä, jotka tehostivat neulojen tuotantoa entisestään.
Esimerkiksi tehtailija Abel Morrall rakennutti koneen, joka pystyi hiomaan peräti 12 000 neulansilmää kerralla ja jonka ansiosta yksi työntekijä pystyi käsittelemään työpäivän aikana yli satatuhatta neulaa.
Aiempaa tehokkaampi meisti taas mahdollisti jopa 4 000 neulansilmän tekemisen tunnissa.
Koneiden ansiosta Redditchin neulatehtaissa tuotettiin vuonna 1847 jo 50 miljoonaa neulaa viikossa, ja 15 vuotta myöhemmin määrä oli kaksinkertaistunut peräti sataan miljoonaan.
Osa teroittajista peitti suunsa ja nenänsä liinalla suojautuakseen vaaralliselta metallipölyltä.
Vaarallinen työ tappoi monia
Kun neuloja alettiin 1800-luvun alussa valmistaa teollisesti, työ oli raskasta ja usein hyvin vaarallistakin.
Erityisessä vaarassa olivat pointereiksi kutsutut teroittajat, jotka viilasivat neulojen kärjen teräväksi. Teroittajat viilasivat jopa 10 000 neulaa päivässä, ja heitä ympäröi jatkuvasti hienojakoinen metallipöly.
Ilmassa leijaileva metallinen hiomapöly aiheutti teroittajille silmävaurioita ja jopa sokeutumista.
Keuhkoissa metallipöly aiheutti ”pointer’s rotiksi” eli ”teroittajan mädäksi” kutsutun pölykeuhkotaudin, joka vaurioitti keuhkoja ja johti lopulta kuolemaan.
Vaaraa lisäsi se, että neulat käsiteltiin lopuksi asbestijauheessa, jotta ne eivät ruostuisi. Neulan teroittajien työ oli niin vaarallista, että he elivät keskimäärin vain noin 35-vuotiaiksi.
Toisaalta teroittajat olivat työläisistä parhaiten palkattuja, ja he vastustivat kiivaasti 1800-luvulla tehdassaleihin ilmestyneitä pölynpoistolaitteita, koska pelkäsivät niiden johtavan palkkojensa alenemiseen.
Neulateollisuutta ja Morrallin koneita pidettiin niin suuressa arvossa, että ne haluttiin mukaan Lontoossa vuonna 1851 pidettyyn maailmannäyttelyyn, jossa esiteltiin Britannian teollisuuden parasta antia.
Morrallin koneesta tuli yksi näyttelyn suurimmista vetonauloista, ja hän esitteli yleisölle, miten koneet helpottivat ja nopeuttivat neulojen valmistusta.
Pelkästään toukokuussa 1851 hän lahjoitti näyttelyvieraille peräti 200 000 neulaa, ja itse kuningatar Victoria oli kiinnostunut neulantekokoneista.
”Kuningatar esitti useita kysymyksiä tämän hyödyllisen teollisuuden kehityksestä maassamme ja kyseli muun muassa työntekijöiden määrästä ja neulojen tuotantomääristä sekä ennen että jälkeen koneiden käyttöön ottamisen”, kirjailija Michael Morrall kirjoitti neuloja käsittelevässä kirjassaan vuonna 1866.
Redditchin neulat olivat arvossaan
Vuonna 1862 Redditchin seudulla oli 4 000 neulatehtailijaa, jotka työllistivät yli 10 000 ihmistä, ja kaupungin neulat tunnettiin kaukaisimmissakin maailmankolkissa.
Esimerkiksi redditchiläiset ”Whitechapel Sharps” -neulat olivat 1800-luvulla käypää valuuttaa Afrikassa asti.
”Neulat ovat hyvin kysyttyjä muun muassa Ugandassa, jonka alkuasukkaat ovat taitavia räätäleitä ja turkkureita. Siellä 13 englantilaisella neulalla voi ostaa sievän orjatytön!” kirjoitti löytöretkeilijä Samuel Baker, joka kartoitti Afrikan sisäosia vuosina 1869 ja 1873.
Redditchin tehtaat tuottivat kestäviä, teräviä ja kohtuuhintaisia laatuneuloja.
Redditch säilytti asemansa neulojen pääkaupunkina pitkälle 1900-luvulle asti, ja toisen maailmansodan aikana siellä tuotettiin kysynnän laskusta huolimatta yhä noin 45 miljoonaa neulaa viikossa.
Sodan jälkeen tehdasvalmisteiset vaatteet syrjäyttivät kuitenkin käsintehdyt pukineet ja neulatehtaat joutuivat sulkemaan ovensa yksi toisensa jälkeen.
Redditch ei silti ole unohtanut perinteitään, sillä siellä toimii yhä Britannian ainoa neulatehdas, jonka automatisoidulta tuotantolinjalta valmistuu vuosittain noin 400 miljoonaa kirurgista neulaa.