Lääkeaine: Pippuri lääkitsi monia vaivoja
Roomalainen luonnontieteilijä Plinius vanhempi kirjoitti vuonna 70 pippurista näin: ”Pippurin ainoa haluttava ominaisuus on sen pistävä maku, ja silti sitä tuodaan tänne Intiasta asti!” Pippuri oli
jo antiikin aikaan Euroopassa myös suosittu lääkekasvi, jonka uskottiin parantavan vaivan kuin vaivan yskästä käärmeenpuremiin.
Kulta: Arvokas kauppatavara
Keskiajalla pippuri oli Euroopassa arvokkaampaa kuin kulta, ja sitä käytettiin maksuvälineenä. Hallitsijoiden pippurivarastoja vartioitiin päivin ja öin, ja rikkaat kätkivät pippurinsa vaatteisiinsa. Eurooppalaiset ostivat pippuria arabialaisilta kauppiailta, jotka varoivat visusti paljastamasta, missä sitä kasvoi.
Alkuperä: Salaperäinen pippuri
Pippuriin liittyi Euroopassa monia uskomuksia. 1400-luvulla uskottiin, että pippuri oli peräisin paratiisista. Englantilainen munkki Bartolomeus Anglicus puolestaan oli kirjoittanut 1200-luvulla sen kasvavan käärmeiden vartioimissa puissa. Kun pippuria haluttiin poimia, käärmeet karkotettiin sytyttämällä puut tuleen, mistä pippuri sai mustan värinsä.
Korvike: Chili kävi pippurista
Kristoffer Kolumbus lähti vuonna 1492 etsimään meritietä Intiaan mutta päätyikin Etelä-Amerikkaan. Hänellä oli mukanaan pippureita, joita hän esitteli alkuasukkaille siinä toivossa, että nämä veisivät hänet pippurikasvien luo.
Kolumbus ei saanut haluamaansa vaan vei pippurin sijasta Eurooppaan tuomisina chilikasveja, joita kasvatettiin luostareissa aluksi silkasta mielenkiinnosta. Pian munkit kuitenkin huomasivat, että chiliä voitiin käyttää kalliin mustapippurin korvikkeena.
Löytäminen: Alkuperä paljastui
1400-luvun lopulla Euroopan suurvallat yrittivät kilvan löytää meritien maustemaa Intiaan. Vuonna 1498 portugalilainen Vasco da Gama pääsikin Intiaan purjehdittuaan Afrikan eteläkärjen ympäri. Siellä hän lastasi laivansa täyteen pippuria ja teki samalla lopun arabien tuottoisasta pippurimonopolista.
Orjuus: Pippurin kova hinta
Kun eurooppalaiset saivat selville, missä pippuri kasvoi, he eivät kaihtaneet keinoja sitä hankkiakseen. Brittiläinen sir Stamford Raffles kirjoitti vuonna 1818 järkyttyneenä tavasta, jolla hänen maanmiehensä kohtelivat Sumatran asukkaita: ”Heidät on orjuutettu. Kansa on murrettu, naiset myyvät itseään leipäpalasta ja lapset on hylätty kurjuuteen.”