Piikirves on historian tärkein työkalu
Kun kivikaudella piti hankkia oksia merran punontaan, kaataa puita pellon raivaamiseksi tai rakentaa vene, tärkein apuväline oli piikirves. Tuhansien vuosien ajan sillä hoitui lähes työ kuin työ.

Kivikauden ihminen pystyi kovertamaan puunrungosta ruuhen tulella ja kirveellä.
Noin 12 000 vuotta sitten jääkausi hellitti vihdoin otteensa Pohjois-Euroopasta. Itämeren rannoilta Atlantille ulottuvalla alueella jään alta paljastui kumpuilevaa maata, jonka metsät peittivät nopeasti.
Metsä tarjosi uusia mahdollisuuksia seudulle saapuneille ihmisille, mutta ensin heidän oli ratkaistava yksi haaste.
Ihmiset olivat vuosituhansia metsästäneet peuroja ja mammutteja keihäillä, jousilla ja nuolilla. Vanhat kivityökalut ja aseet olivat käyttökelpoisia avoimessa maastossa, mutta metsä muutti tilanteen. Ihmiset tarvitsivat kirvestä.
”Tämä on hyvää piitä”, toteaa piiseppä Sofus Stenak Sjællandissa sijaitsevasta tutkimuskeskuksesta, jossa muun muassa rekonstruoidaan esihistoriallisia käsityö- ja viljelymenetelmiä.
Stenak on tehnyt lukemattomia kirveenteriä; tottuneesti hän poimii käteensä ison harmaan kiven, jota hän tutkii eri suunnista.
Historia-lehti pyysi Stenakia valmistamaan kirveen, jotta saataisiin käsitys siitä, miten kivikauden piiseppä toimi tehdessään kivestä toimivan työkalun.
Stenakin ei tarvitse arvuutella, mistä raaka-aine on peräisin, sillä hän tunnistaa sen heti sen vaaleanharmaasta sävystä.
”Tämä on Falsterista”, hän toteaa. ”Pii näyttää erilaiselta eri paikoissa. Esimerkiksi Pohjanmeressä sijaitsevassa Helgolandin saaressa pii on punaista.”
Mitä laadukkaampaa pii on, sitä tasaisempaa se on väriltään eikä siinä esiinny vaaleita pilkkuja eikä muita värivirheitä.
Stenak istuutuu puupölkylle ja ottaa esiin työkalunsa: puunuijan, hirvensarvipuikon ja sileän pyöreän kiven.