Moni luulee, että Marco Polo toi aikoinaan pastan Italiaan, mutta väite ei pidä paikkaansa eikä uskomuksen syntyajasta tai -syistä ole tietoa.
Marco Polo matkaili idässä noin 20 vuotta, ja palattuaan Venetsiaan vuonna 1295 hän julkaisi kirjan seikkailuistaan.
Siinä hän kertoo, että Kiinaa hallinneen Kublai-kaanin hovissa syötiin eräänlaisia nuudeleita, jotka oli oletettavasti valmistettu riisijauhoista tai leipäpuun hedelmistä.
Koska monet eurooppalaisille uudet asiat tulivat aikanaan Kiinasta, ihmiset ovat ehkä vain olettaneet, että myös pasta olisi peräisin sieltä, ja koska Marco Polo mainitsee nuudelit, hänen on arveltu tuoneen pastan Italiaan.
Durumvehnästä ja vedestä valmistettu pasta oli kuitenkin osa italialaista keittiötä jo kauan ennen Marco Polon matkoja.
1300-luvun käsikirjoituksessa on kuvattuna kaksi pastanvalmistajaa.
Jo antiikin aikana syötiin pastaa
Antiikin ajan lähteiden pohjalta tiedetään, että kreikkalaisten ja roomalaisten keittiöissä kaulittiin taikinalevyjä, joista leikattuja kaistaleita käytettiin ruuanlaitossa. Niiden latinankielinen nimitys oli laganum, ja ne ovat todennäköisesti olleet nykyisen lasagnen edeltäjiä.
Eräästä 300-luvulta eaa. peräisin olevasta etruskihaudasta löytyneen kuvan on tulkittu esittävän pastan valmistusta – ehkä etruskit halusivat varmistaa, että he saisivat päivittäiset pasta-annoksensa myös tuonpuoleisessa.
Kriittisemmät tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kuvassa erottuvat välineet ja jauhosäkit voivat liittyä myös aivan tavalliseen leivän leipomiseen.
Jauhoista ja vedestä sekoitettu taikina, joka keitetään tai paistetaan pannulla tai uunissa, ei tietysti sinänsä ole mikään ainutlaatuinen keksintö.
Italialaisessa pastassa erityistä on sen valmistaminen ja kuivaaminen tavalla, jonka ansiosta sitä voi kuljettaa ja säilyttää pitkiäkin aikoja ja sitten keittää, jolloin se pehmenee ja kypsyy aivan kuin tuore taikina.
Pastaa kuivatettiin kadulla Napolissa vuonna 1897.
Spagettia ostettiin kadulta
Ruotsalainen matkakirjailija Henric Westin kuvaa kirjassaan En resa till Italien (”Matka Italiaan”) vuodelta 1865 Napolin katuelämää ja siellä niin yleistä pastakauppaa seuraavasti:
”Suuressa padassa on kuumaa vettä, jotta makaronit pysyvät lämpimänä, ja padan yllä on poikittain ohut keppi, jonka varassa makaronit roikkuvat molemmin puolin vedessä.
Sitten kun joku, yleensä lapsi, lähetetään lautasten kanssa ostoksille, kauppa käy niin, että hän ojentaa myyjälle lautasensa ja pari kuparikolikkoa ja myyjä nostaa sormillaan kepin päältä makaroneja padasta lautaselle, ripsauttaa päälle vähän suolaa sekä teelusikallisen laihaa paistinkastiketta muistuttavaa nestettä.”
Yleensä lapset kuulemma nyppäisivät vielä muutaman spagetin itselleen.
Jos myyjä näki jonkun katselevan toimiaan, hän alkoi esitellä vedestä nostamiaan makaroneja elehtien kutsuvasti ja huudellen jotain, joka Westinin tulkinnan mukaan tarkoitti:
”Olet kova luu, jos pystyt vastustamaan näitä herkkuja!”
Pasta esiintyy kirjallisuudessakin
Arabimaantieteilijä al-Idrisi kertoo vuodelta 1154 olevassa kirjassa, että Sisiliassa lähellä Palermoa sijaitsevan Trabian kaupungin asukkaat ”valmistavat pitkiä taikinasuikaleita, joita viedään laivoilla Calabriaan ja moniin muihin kristittyjen ja muslimien maihin”.
Al-Idrisi käytti pastasuikaleista nimitystä triyah, ja jo se, että arabian kielessä oli sana pastalle, kertoo historioitsijoiden mukaan siitä, että itse asiassa arabit toivat pastan Sisiliaan.
Erään teorian mukaan Lähi-idän vaeltavat kansat olivat alkaneet kuivata pastaa kapeina suikaleina, koska sellaisia oli kätevä kuljettaa putkimaisissa pakkauksissa.
Sana maccheroni esiintyy ensimmäisen kerran kirjoitettuna vuodelta 1279 olevassa genovalaisessa kuolinpesän inventaarissa, jossa mainitaan myös ”kori maccheroneja”.
Tuolloin sana tarkoitti pitkiä pastanauhoja. Sana spaghetti (kirjaimellisesti: ohuet langat), otettiin käyttöön vasta 1800-luvulla.
Vuosisatojen kuluessa pastan mainitsevat useat italialaiset kirjoittajat, tunnetuimpana Giovanni Boccaccio.
Kirjassaan Decamerone vuodelta 1353 hän pilkkaa ihmisiä, jotka ”istuvat parmesaanivuorella eivätkä tee muuta kuin valmistavat maccheronia kaiken päivää”.
Ei nimi pastaa pahenna
Pasta strozzapreti
Maistuisiko lounaaksi annos papinkuristajia (strozzapreti)? Tai ehkä sittenkin pieniä korvia (orecchiette) tomaattikastikkeessa? Erilaisten pastojen nimitykset, kuten leikatut sulhaset (ziti tagliati) tai puolisonhurmaajat (cecamariti), ovat pitkälti pastan valmistamisesta vastuussa olleiden naisten keksintöjä.
Pasta creste di gallo
Kukaan ei edes tiedä, kuinka paljon erilaisia pastoja ja niiden nimityksiä on. Suurilla tuottajilla on valikoimissaan satoja muotoja, ja niiden lisäksi on valtavasti paikallisia valmistajia, joilla on kullakin omat erikoisuutensa. Perinteiset pastat ovat usein saaneet nimensä luonnosta tai maalaiselämästä, kuten kukonheltat (creste di gallo), pienet kellokukat (campanelli),...
Pasta dischi volanti
...tähdet (stellini) ja vihreitä ja keltaisia pastasuikaleita yhdistävä ”olkia ja heinää” eli paglia e fieno. Ajat ja tavat kuitenkin muuttuvat, ja niinpä nykyisin voi lämmitellä myös pastalla nimeltä radiatori eli lämpöpatteri tai syödä scifi-henkisesti lentäviä lautasia eli dischi volanti.
Tomaatista saa kiittää espanjalaisia
Tuorepastan valmistukseen voi käyttää tavallista vehnäjauhoa, mutta jos pastan haluaa kuivata ja säilyttää, on käytettävä runsaasti gluteenia sisältävää kovaa ja keltaista durumvehnästä tehtyä semolinajauhoa. ”Vehnäjauhot ovat hopeaa – semolina on kultaa”, sanovat italialaiset.
Vain Etelä-Italiassa on suotuisa ilmasto durumvehnän viljelyyn ja pastan kuivaamiseen, ja Pojoen pohjoispuolella viljelläänkin vain tavallista vehnää, ja siellä on käytetty paljon enemmän tuorepastaa.
Napoli oli pitkään pastan valmistuksen keskus. Saksalainen kirjailija Johann Wolfgang von Goethe matkaili Italiassa vuonna 1786 ja kertoi, että pastaa ja juustoraastetta myytiin Napolissa joka kadunkulmassa.
Napolissa pasta kohtasi myös espanjalaisten valloittajien Etelä-Amerikasta Eurooppaan tuoman tomaatin. 1600-luvulla Napolin ja Sisilian kuningaskunnat kuuluivat Espanjan valtakuntaan, ja vanhin eurooppalainen resepti, johon kuuluu tomaattia, on peräisin Napolista.
Niin olivat koossa useimpien yhä suosittujen pasta-annoksien kulmakivet: pasta, juusto ja tomaatti.
Pastakoneet olivat muotia 1980-luvulla.
Pasta löysi tiensä pohjoismaihinkin
Varmuudella ei tiedetä, kuinka kauan pohjolassa on syöty pastaa, mutta ensimmäiset täkäläiset kirjalliset maininnat ovat jo 1600-luvulta, jolloin Ruotsin hovin kirjanpidossa esiintyy sana maccheroni.
Satakunta vuotta myöhemmin ruotsalainen Cajsa Warg neuvoi lisäämään pataan makaroninpätkiä keittokirjassaan Hjelpreda I hushållningen för unga fruentimber vuodelta 1755.
Makaronia on sittemmin käytetty niin padoissa kuin jälkiruuissa, mutta italialaistyylisten pastaruokien suosio kasvoi pohjolassa – ehkä seuramatkojen yleistymisen vaikutuksesta – vasta 1960-luvulla.
Sen jälkeen spagetti ja jauhelihakastike ovat täälläkin nousseet lähes kansallisruuan asemaan.
1980-luvulla jokaisella aikaansa seuraavalla keittiöihmisellä piti olla pastakone, mutta vaikka se on jo ehkä päässyt pölyttymään, pastan suosio ei heikkene.
Pastan valmistus teollistui
Vuosisatojen ajan pastataikinaa vaivattiin ilman koneita – ei tosin käsin vaan jaloin – mutta 1700-luvulla taikinan vaivaaminen koneellistui.
1800-luvulla höyryvoiman ja hydraulipuristimien kehittymisen myötä myös pastaa alettiin valmistaa teollisesti. Kun pastaa voitiin kuivata koneellisesti sisätiloissa, kuivapastan valmistus levisi myös Pohjois-Italiaan.
Moni perheyrityksenä aloittanut pastan valmistaja, kuten Buitoni ja Barilla, selvisi murroksesta ja toimii yhä. 1930-luvulla pastan valmistus oli automatisoitu jo lähes täysin.
Miten tuo yksinkertainen jauhojen ja veden sekoitus sitten nousi koko maailman lempiruuaksi?
Miljoonat italialaiset ovat lähteneet 1800-luvulta alkaen siirtolaisiksi varsinkin Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan ja Australiaan, ja he ovat tietysti kaikki osaltaan levittäneet pastan ilosanomaa.
Ei pidä kuitenkaan väheksyä sitä, että pastahan on nerokas keksintö: se on halpaa, helppoa varastoida ja kuljettaa, taipuu todella monipuolisiin aterioihin – ja maistuu niin hyvältä!