Kuningatar Viktoria muotokuva

Paljaat olkapäät ja vilaus nilkkaa: Viktorian ajan rohkea muoti

Jotkut jaksavat tänäkin päivänä marmattaa naisten pukeutumisesta – se on joko liian paljastavaa tai muuten vain epäsopivaa. Myös viktoriaanisessa Britanniassa paljas iho puhutti.

Jotkut jaksavat tänäkin päivänä marmattaa naisten pukeutumisesta – se on joko liian paljastavaa tai muuten vain epäsopivaa. Myös viktoriaanisessa Britanniassa paljas iho puhutti.

National Gallery of Art, Washington DC/Imageselect & Shutterstock

1800-luvun lopulla kartano Lontoossa täyttyy iloisesta, sivistyneestä keskustelusta. Illallisseurue koostuu kaupungin kermasta, ja ilta näyttää olevan menestys emännälle, joka on harkinnut tarkkaan ruokalistan, vieraat ja oman ylellisen asunsa.

Emäntä on pukeutunut ajan muodin mukaan silkkiseen ruusukoristeiseen asuun, jossa on 3/4-pituiset hihat ja jonka helma levenee tiukasti nyöritetyn yläosan alla.

Hän katselee tyytyväisenä tärkeitä vieraitaan – ja jäykistyy sitten nähdessään naisen, joka on juuri astunut sisään.

Emännän on vaikea peittää pöyristymistään, sillä naisen hihojen virkaa toimittaa vain kaksi ohutta kaistaletta, jotka jättävät hänen olkapäänsä paljaaksi! Lisäksi puvun kaula-aukon leikkaus on niin syvä, että kaikki herrat salongissa voivat nauttia miehustasta pilkahtavasta liidunvalkeasta ihosta.

”Pidättekö sitä keimailuna, hyvät naiset? Saatteko siitä tyydytystä? Onko norsunluun ja huulienne välillä mystinen vetovoima?” Kirjailija Cuthbert Bede viktoriaanisen ajan naisten tavasta imeä aurinkovarjon kahvaa.

Emäntä haukkoo henkeään: mikä skandaali – ja vieläpä hänen kodissaan!

Heti seuraavana aamuna hän lähettää omat hienoimmat pukunsa ompelijalle määräyksenä paljastaa olkapäät ja syventää kaula-aukon leikkausta.

Jotakuinkin näin olisi historioitsijoiden mukaan voinut tapahtua viktoriaanisessa Lontoossa. Tuon ajan briteillä oli pakkomielle säädyllisyydestä, mutta monet naiset ylittivät röyhkeästi vallitsevat pukeutumisnormit pukujensa uusilla rohkeilla leikkauksilla. 1800-luvun kuluessa vartalonmyötäiset asut, paljaat nilkat ja naispuoliset tennispelaajat haastoivat tiukat säännöt.

Lontoo viktoriaanisella ajalla

Lontoo oli maailman keskus 1800-luvulla, ja Britannian parlamentissa Westminsterin palatsissa tehtiin monia vuosisadan tärkeimmistä päätöksistä.

© Fine Art Photographic/Getty Images

Viktorian valtakunta kehittyi vauhdilla

Teollistuminen, tiede ja uudet keksinnöt toivat viktoriaaniseen Britanniaan edistystä monella alalla – mutta muodissa ja pukeutumisessa uutuuksiin suhtauduttiin usein kriittisesti ja tuomitsevasti.

Kuningatar Viktoria peri vuonna 1837 Britannian kruunun aikana, jolloin maan talous ja tiede edistyivät harppauksin. Teollinen vallankumous, joka oli alkanut 1700-luvun lopulla höyrykoneista, rautateistä ja tehtaista, tuotti viktoriaanisella ajalla sellaisia ihmeitä kuin sähkö, autot ja kutoma- ja ompelukoneet.

Moni vaurastui massatuotannon ja lisääntyneen kaupan myötä. Hyvinvointi taas tarkoitti sitä, että kaikkien naisten ei tarvinnut tehdä mitään elantonsa eteen. Heidän roolikseen jäi olla ”kodin hengettäriä” ja osoittaa joutilaisuudellaan, miten hyvin perheellä meni.

Kun muu yhteiskunta kehittyi kiihtyvää tahtia, keski- ja yläluokan naisia rajoitti tiukka, konservatiivinen muoti, jonka tuli heijastaa heidän korkeaa moraaliaan. Vaatteissa oli hankala edes liikkua, mutta hameen helman yhdenkin senttimetrin lyhentämisestä käytiin ankaraa taistelua, sillä pelkästään paljas nilkka oli vastoin kunniallisuuden ihannetta.

Väisty, mies – krinoliini tulee!

Kuningatar Viktorian ensimmäisinä hallintovuosina 1840-luvulla muodissa olivat kellonmuotoiset hameet, jotka laskeutuivat vyötäröltä maahan asti. Kangas oli paksua ja raskasta samettia, silkkiä tai brodeerattua damastia. Hameen alla naisilla oli hevosenjouhista tehty jäykkä vannehame, joka piti hameen halutun muotoisena.

Leveän helman vastapainoksi vyötärön tuli olla kapea, ja ylävartaloa somisti viehkeä jakku, joka kiristettiin takaa nyöreillä. Lisäksi yläluokan naisilla oli vielä kaksi kerrosta alushameita, ja lähtiessään ulos he pukivat päähänsä hilkan.

Ulkona aurinkovarjo oli välttämätön, sillä se suojasi paheksutulta päivettymiseltä. 1850-luvulla aurinkovarjot tehtiin värillisestä silkistä tai valkoisesta pitsistä, ja niissä oli norsunluinen kahva. Nuorilla naisilla oli tapana painaa varjon kahva huuliaan vasten tai jopa imeä sitä, mitä Cuthbert Bede -niminen kirjailija paheksui syvästi:

”Pidättekö sitä keimailuna, hyvät naiset? Saatteko siitä tyydytystä? Onko norsunluun ja huulienne välillä mystinen vetovoima? Vai haluatteko näin näyttää yksinkertaisille nuorukaisille, että huulenne nauttivat tietynlaisesta paineesta?”

”Korkeita korkoja käyttävä nainen ei voi elää tahi käyttää aivojansa kunnolla!” St. James’s Gazetten artikkeli, 1889

Kun tekstiiliteollisuudessa kehitettiin 1850-luvulla synteettiset väriaineet, alkoi värien aikakausi. Uudet Singer-ompelukoneet helpottivat ompelijoiden työtä, ja Lontoossa avattiin tavarataloja, joissa uuteen muotiin sai tutustua läheltä.

Vuosikymmenen merkittävin uutuus muotirintamalla oli metallikehikosta tehty vannehame, joka levitti naisten hameet jättimäisiin ulottuvuuksiin. Krinoliinit herättivät huomiota ja saivat – kirjaimellisesti – naiset viemään enemmän tilaa, mikä oli täysin vastoin ajan käsitystä nöyrästä ja huomaamattomasta naisesta.

”Suosittelemme mieluummin mielen avartamista, jottei sattuisi niin naurettavasti, että tämän hirviömäisen ulkoisen korostuksen alta löytyykin ohut sielu ja ahdas sydän”, nuristiin aikansa suosituimpiin kuuluvassa Godey’s Lady’s Book-muotijulkaisussa.

Kuningatar Dagmar ja vannehameen vanne

Metallisen krinoliinin keksiminen paisutti naisten hameiden helmat ylettömiin mittoihin.

© Amalienborgmuseet, Fashion Museum Province of Antwerp/Hugo Maertens, Bruges, & Shutterstock

Julkisessa keskustelussa krinoliinia pidettiin lähes paholaisen keksintönä. Eräässä pamfletissa kerrottiin palvelustytön kuolleen, kun hänen ollessaan kävelyllä kihlattunsa kanssa puhkesi ukonilma ja salama iski hänen metalliseen vannehameeseensa. Miehet valittivat myös, miten valtavat krinoliinit pyyhkivät heidät tieltään omnibusseissa, vuokra-autoissa ja kirkoissa.

Nainen vastasi vuonna 1864 lehtikirjoituksessa pistävästi miesten valitukseen:

”He huomauttelevat meille ruuhkaisella kadulla, miten satutamme heidän jalkaparkojaan niin, että heidän pitää melkein mennä lääkäriin – ottakaa siis varteen neuvostani: älkää tulko tiellemme!”

Paheksuttujen hameiden myötä alkoi suffragettien (naisasiataistelijat) aikakausi, ja lisää kapinaa oli luvassa.

Nilkat kauhistuttivat

Hilkkoja pidettiin 1860-luvulta lähtien vinossa taaksepäin niin, että niiden alta pilkisti hieman hiuksia. Värikkäät hameet saivat seurakseen hienot kengät, jotka oli koristeltu helmillä, nauhoilla ja kirjailuilla. Mataliin tohveleihin ja tossuihin lisättiin pieni korko, mikä teki naisista pidempiä ja ryhdikkäämpiä. Godey’s Lady’s Book kirjoitti taas närkästyneenä:

”Jos korko on liian korkea, koko naisen ylväys katoaa vartalon tasapainon järkkyessä niin, että naisesta tulee ylvään pylvään sijaan huojuva torni!”

Käsineitä pidettiin kaikkina vuorokaudenaikoina, ja illalla ne olivat valkoista silkkiä tai pehmeää nahkaa. Yksi-kaksi nappia ranteessa oli etiketin mukaan sopivaa, mutta 1800-luvun kuluessa nappien määrä kasvoi yli kymmeneen – sillä rivi silkkipäällysteisiä nappeja, jotka saattoi aukaista, kiihotti miesten mielikuvitusta.

Viktoriaanisen ajan uima-asuja

Suurin osa viktoriaanisen ajan naisista ei rohjennut paljastaa sääriään eikä nilkkojaan edes uimarannalla.

© Duncan1890/Getty Images & Shutterstock

Myös krinoliinit kehittyivät. Niiden etupuoli litistyi, ja hameen takaosaa taas korostettiin ja kohotettiin. Vyötärölle sidottu kireä nauha, joka solmittiin suurelle rusetille taakse, auttoi kiinnittämään huomion naisen takapuoleen.

Seuraavalla vuosikymmenellä esiteltiin cuirasse bodice – tiukan yläosan haarniskamainen pidennys, joka ulottui lanteiden yli. Kun hameet alkoivat samaan aikaan liimautua yhä lähemmäksi vartaloa, alettiin valittaa, että moinen suorastaan säädytön pukeutuminen sai naisen näyttämään alastomalta.

Eikä siinä vielä kaikki: hameen pituus lyheni muutaman senttimetrin, kun naiset alkoivat liikkua enemmän ulkona eivätkä halunneet helmojensa rapautuvan katupölyssä ja -mudassa. Se oli monelle konservatiiviselle mielelle kauhistus, sillä lyhyiden helmojen alta saattoi nähdä vilauksen naisen nilkasta julkisella paikalla.

Säädytön paljastelu oli uhka

Illallis- ja tanssiaisasujen hihat typistyivät 1880-luvulla ohuiksi käsivarren yläosassa oleviksi kaistaleiksi, jotka jättivät olkapäät paljaiksi. Samalla kaula-aukot muuttuivat avonaisemmiksi.

Julkea paljaan ihon esittely Lontoon tanssiaisissa tuomittiin Godey’s Lady’s Bookissa, joka julisti, että ”yksikään nainen, jolla on vähänkään normaalia häveliäisyyttä”, ei paljastaisi käsivarsiaan ja olkapäitään.

Jos asu oli hihaton, suositeltiin erityispitkiä hansikkaita. Jos käsivarret olivat ohuet, eivät terävät kyynärpääluut saaneet missään tapauksessa näkyä.

Viktoriaanisen ajan siveysvaatimuksia kierrettiin vaatekappaleilla, jotka lähettivät hienovaraisen eroottisen viestin – ilman että kukaan pystyi syyttämään naista julkisiveettömyydestä.

Victoriansk korset
© Album/Metropolitan Museum of Art, NY & Shutterstock

Korsetti kohotti rintoja

Kapea vyötärö oli ihanne, joka saatiin aikaan tiukoilla korseteilla. Metallivahvisteiset korsetit kirisivät vyötärön kapeaksi – ja myös kohottivat samalla rintoja.

Victoria handsker
© Bridgeman Images & Shutterstock

Tuhmat pitsikäsineet

Jokainen hieno nainen käytti käsineitä, jotka suojasivat herkkiä yläluokkaisia käsiä. Pitkät, sormettomat pitsikäsineet hienolla naisella saattoivat kuitenkin viestiä muuta kuin herkkyyttä.

Victoria smalle stropper
© www.artrenewal.org & Shutterstock

Ohuet hihat paljastivat paljon

Kapeaolkaimiset ilta- ja tanssiaispuvut paljastivat naisen olkapäät – ja puvuissa oli myös avoin leikkaus, joka jätti rohkeasti esiin suuren osan povea.

Tiukka Viktorian ajan mekko
© Brand X Pictures/Getty Images & Shutterstock

Tiukat hameet näyttivät kaiken

Sametti ja paksu silkki olivat yleisiä materiaaleja, mutta puuvillajerseyn myötä puvut alkoivat nuolla kehoa. Tällaiset hameet järkyttivät konservatiivipiirejä perinpohjaisesti.

Victoria stor bagdel
© Imageselect & Shutterstock

Huomio takapuoleen

Hameiden takaosa topattiin hevosenjouhityynyllä ja metallituilla. Näin muoti kohdisti huomion naisen takapuoleen, joka oli piilossa toppauksien ja kangaskerrosten alla.

Korot muuttuivat jatkuvasti korkeammiksi. Kehitys huolestutti monia, joiden mielestä korkeat korot saattoivat aiheuttaa vahinkoa selkärangalle, sisäelimille ja jopa aivoille, minkä artikkeli St. James’s Gazettessa toi julki vuonna 1889:

”Korkeita korkoja käyttävä nainen ei voi elää tahi käyttää aivojansa kunnolla!”

Järkeä tai ei, 1890-luvulla yhä useammat naiset alkoivat käydä töissä, ajaa pyörällä ja urheilla. Ladies’ Home Journal kirjoitti:

”Kansakuntana meidän pitää suhtautua myönteisesti terveeseen, reippaaseen tyttöön, joka voi päihittää veljensä tenniksessä, soudussa ja hurjan hevosen taltuttamisessa.”

Naisille sopivana pelinä pidettiin krokettia, joka oli leppoisaa liikuskelua verrattuna miesten harrastamiin lajeihin. Vähitellen monet naiset kuitenkin tunkeutuivat miesten alueelle, kuten tennikseen.

Epäkäytännölliset urheiluasut

Naiset urheilivat pitkään epäkäytännöllisissä asuissa – esimerkiksi tennistä pelattiin iltapäiväasussa, johon kuului korsetti, paksut helmat, pitkät hihat ja monta kerrosta alushameita. Kaiken kruunasi hattu, jonka alta oli mahdotonta nähdä korkeaa palloa, sekä korolliset nyörikengät.

Miehiä ei naisten tenniksen pelaaminen kiinnostanut vaan lähinnä sen vaikutus heihin itseensä.

”Tenniksessä – kuten muissakin asioissa – he saavat miehet yltämään parhaimpaansa. Miten he kiittävät sinua katseellaan! Miten he iloitsevat kanssasi! Miten he lohduttavat sinua! Miten he usein ylittävät odotukset! Ja kuinka sieviä he ovatkaan!” The Lawn Tennis Guide -lehti ihasteli tennistä pelaavia naisia.

Vasta vuosisadan vaihteessa naiset alkoivat pelata joustavasta materiaalista tehdyissä hameissa, joissa ei ollut häiritseviä nauhoja ja rusetteja.

Muoti vapautui kahleistaan

Polkupyörällä ajamisen suosio kasvoi 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun polkupyöriin tuli kaksi samansuuruista rengasta ja polkimella ja ketjulla pyöritettävä takarengas.

Naisten pitkät hameet olivat kuitenkin pyöräillessä hankalat, sillä ne sotkeutuivat helposti renkaisiin. Ratkaisu olivat polvipituiset, löysät pyöräilyhousut – niin sanotut knickerboxerit.

Viktoria pyöräilyasu

Polvipituiset pussihousut olivat pyöräilevien, aktiivisten naisten suosiossa.

© The Print Collector/Imageselect & Shutterstock

Naispuolisia pyöräilijöitä tietenkin paheksuttiin suuresti, mutta siitä he vähät välittivät, ja Lontoossa polvihousuissaan pyöräilevät naiset raivasivat tietä naisten housujen käytölle yleensäkin.

Eri puolella Britanniaa oli alettu perustaa kouluja tytöille, suffragetit marssivat naisten oikeuksien puolesta ja yläluokan naiset olivat alkaneet vapautua kahleistaan, kun mustiin pukeutunut kuningatar Viktoria kuoli vuonna 1901. Muodin siveystyrannia tuli vihdoin päätökseensä.

LUE LISÄÄ VIKTORIAANISESTA MUODISTA

  • Mimi Matthews, A Victorian Lady’s Guide to Fashion and Beauty, Pen & Sword Books Ltd, 2018
  • Carol Belanger Grafton, Victorian Fashions: A Pictorial Archive, Dover Publications Inc, 1998