Huhtikuun 15. päivänä vuonna 1532 Länsi-Lontoon Smithifieldin aukiolle oli kerääntynyt satoja miehiä, naisia ja lapsia. Aukio oli keskeinen kohtaamispaikka, jonne saavuttiin sankoin joukoin niin markkinoille kuin katolisten juhlapyhien viettoon – ja seuraamaan julkisia teloituksia.
Nyt kansa oli paikalla jälkimmäisestä syystä. Teloitettavana oli tänään kokki Richard Roose, joka oli todettu syylliseksi isäntänsä myrkyttämiseen ja jonka tuomiosta oli päättänyt itse kuningas Henrik VIII.
Aukiolla oli aiemmin teloitettu vankeja yleensä muun muassa mestaamalla sekä elävältä hautaamalla ja polttamalla, mutta nyt julmiin näytöksiin tottuneet lontoolaiset hätkähtivät nähdessään Richard Roosen roikkuvan kahlehdittuna köyden varassa suuren, kiehuvan porisevan padan yläpuolella. Katsojat haukkoivat henkeään, kun pyöveli alkoi laskea kokkia tuskallisen hitaasti polttavan kuumaan veteen.
Roosen julmaan kuolemaan huipentui yksi keskiajan salamyhkäisimmistä selvittämättä jääneistä murhatapauksista.
”Roose mylvi valtavan kovaan ääneen, ja monet raskaana olevat naiset voivat pahoin näkemästään, ja heidät vietiin pois puolikuolleina.” Teloituksen silminnäkijä
Teloitus sai katsojat voimaan pahoin
Henrik VIII:n hallitsijakaudella teloitettiin historioitsijoiden arvioiden mukaan jopa 70 000 ihmistä. Richard Roosen kuolema oli kuitenkin yksi julmimmista.
Silminnäkijöiden mukaan kokki karjui tuskasta, kun häntä laskettiin vähä vähältä kiehuvan kuumaan veteen. Nimetön lähde kuvaili, että Roose ”mylvi valtavan kovaan ääneen, ja monet raskaana olevat naiset voivat pahoin näkemästään, ja heidät vietiin pois puolikuolleina”.
Teloitus kesti noin kaksi tuntia, ja aikalaiskronikassa kerrotaan, että Roose ”laskettiin kiehuvan kuumaan veteen kolme kertaa kunnes hän oli kuollut.”
Jopa monet teloituksiin tottuneet, kaiken nähneet katsojat päivittelivät jälkikäteen toivoneensa, että pyöveli olisi sinä päivänä sittenkin vain käyttänyt tuttuun tapaan kirvestään.
Richard Roosen tuomio oli poikkeuksellisen ankara sikälikin, että rikos, josta hänet tuomittiin, ei ollut tapahtunut kuninkaan linnassa eikä kuninkaan henki ollut vaarantunut missään vaiheessa.
Lontoon laidalla sijainneessa Smithfieldissä järjestettiin vuosisatojen ajan karjamarkkinoita ja teloituksia.
Päivällisvieraat myrkytettiin
Teloitukseen johtaneet tapahtumat olivat käynnistyneet edellisenä vuonna Rochesterin piispan John Fisherin järjestämillä päivälliskutsuilla. Tarjolla oli ollut useita Roosen valmistamia ruokia, joita vieraat olivat nauttineet hyvällä ruokahalulla.
Syötyään tarjolla ollutta puuroa kaksi seurueen jäsentä oli kuitenkin lyyhistynyt lattialle ankarien kipujen kourissa. Molemmat kuolivat pian. Piispa itse selvisi hengissä, sillä hän paastosi juuri tuolloin eikä ollut siksi syönyt muruakaan.
Richard Roosea epäiltiin oitis ruoan myrkyttämisestä, ja hänet pidätettiin ja vietiin pelättyyn Lontoon Towerin vankilaan. Kokin motiivia oli kuitenkin vaikea ymmärtää – Roose kun ei hyötynyt mitenkään isäntänsä tappamisesta. Aluksi hän kielsikin syyllistyneensä rikokseen.
Vielä oudompaa oli se, että itse Henrik VIII sekaantui tapaukseen ja määräsi Roosen kidutettavaksi ankarasti. Ei ollut suinkaan tavanomaista, että kuningas otti kantaa Towerin vankien kohteluun.
Niin kutsutun juomanlaskijan tehtävä oli tarjoilla juomat kuninkaalle, kun maistaja oli ensin tarkistanut niiden sisällön.
Myrkkyjä etsittiin kaikkialta
Hovissa maistajat maistoivat kaikkea hallitsijalle tarjottavaa ruokaa, ja myrkyn varalta tutkittiin myös aterimet, liinat ja tyynyt.
Roose kielsi sitkeästi myrkyttäneensä ketään, mutta kidutettaessa hän lopulta murtui ja myönsi syyllisyytensä kaikkiin syytteisiin.
Kiduttajat – ja kuningas – olivat nyt saaneet tarvitsemansa tunnustuksen, ja tapauksen katsottiin olevan selvä.
Yleensä tuomioista päättivät tuomarit, mutta taas Henrik VIII puuttui asiaan, ja hänen tuomionsa oli mitä julmin. Kokki olisi nimittäin keitettävä hitaasti elävältä, kenties nöyryyttävänä viittauksena hänen työhönsä. Teloitusta alettiin pian valmistella.
Kuningas pelkäsi myrkytystä
Roosen ankara tuomio juontui mahdollisesti keskiajalla yleisestä myrkyttämiseksi joutumisen pelosta.
Kuninkaallisissa keittiöissä ruoan valmistukseen liittyi sadoittain ihmisiä, aina raaka-aineiden toimittajista, kuten metsästäjistä ja puutarhureista, teurastajiin, leipureihin ja kokkeihin. Ruokaa valmistettiin päivittäin valtavia määriä, ja jos yksikin pahantahtoinen ihminen olisi päässyt käsiksi annoksiin, hallitsija olisi ollut hengenvaarassa.
Liha ja mausteet olivat keskiajalla vain vauraiden etuoikeus. Brittiaatelin tiedetään syöneen keskimäärin kilon lihaa päivässä.
Eläviä eläimiä päivälliseksi
Keskiajan illallisilla saattoi olla tarjolla riikinkukkoa ja elävillä sammakoilla täytetty piiras.
Huoli saattoi olla hieman liioiteltua, sillä keskiajan Euroopasta ei tunneta tapauksia, joissa kuninkaallinen olisi murhattu myrkyttämällä. Pelkoa kuitenkin lietsoi entisestään esimerkiksi italialaisen Girolamo Ruscellin kirja, jossa opastettiin hallitsijoita suojautumaan myrkyiltä. Teoksesta tuli nopeasti huippusuosittu Euroopan kuninkaallisten ja aatelisten parissa.
Ruscelli suositteli hallitsijoita pidättäytymään syömästä ruokia, joissa oli hyvin makea tai voimakas maku, sillä se saattoi peittää alleen myrkyn happaman maun tai hajun.
Myrkyistä varoitteli myös Ambroise Paré, ranskalaisen Henrik III:n henkilääkäri, joka kehotti tutkielmassaan välttämään ”etenkin liharuokia, joissa on käytetty paljon makeaa, suolaista tai hapanta tai joissa erottuu selvästi joku muu maku.” Paré neuvoi myös, ettei kannattanut syödä ”liian ahneesti vaan kiinnittää huomiota ruoan ja juoman makuihin”.
Uutinen Rochesterin piispan myrkytysyrityksestä pelästyttikin aateliset ja papit siinä määrin, että he alkoivat pian vainoharhaisina värvätä itselleen maistajia ja henkivartijoita, joita siihen asti olivat käyttäneet yksinomaan kuninkaalliset.
”On varottava etenkin liharuokia, joissa on käytetty paljon makeaa, suolaista tai hapanta tai joissa erottuu selvästi joku toinen maku.” Ranskalainen hovilääkäri Ambroise Paré
Kuningasta epäiltiin murhasta
Kun yläluokka pelkäsi ruoassa piilevää myrkkyä, kokit joutuivat helposti epäilysten kohteeksi. Aikalaisten olikin helppo uskoa, että Richard Roose oli syypää piispan päivällisseurueen myrkyttämiseen.
Roose oli vastannut tappavan puuron valmistuksesta, ja hän oli myös paennut kahden vieraan sairastuttua. Sotilaat löysivät hänet pian kotoaan.
Nykyhistorioitsijoiden näkökulmasta tapauksessa on kuitenkin ongelmallista se, että Roosella ei ollut minkäänlaista motiivia yrittää myrkyttää isäntäänsä – hänhän olisi menettänyt työnsä ja todennäköisesti päätynyt teloitettavaksi murhasta.
Syylliseksi onkin arveltu aivan toista tahoa – itseään kuningasta.
Piispa vastusti avioeroa
Jo myrkytyksen aikoihin huhuttiin, että Henrik VIII oli itse määrännyt piispa John Fisherin murhattavaksi.
Piispa Fisher oli ollut Henrikin lapsuudessa tämän uskonnollinen oppi-isä, mutta Henrikin suunnitelmat katolisen kirkon aseman uudistamisesta Englannissa olivat sittemmin suututtaneet monet kirkon edustajat, ja John Fisher oli yksi paavin vahvimmista tukijoista Englannissa.
Kun Henrik VIII halusi erota vaimostaan Katariina Aragonialaisesta, Fisher nousi julkisesti kirkon edustajana puolustamaan kuningatarta kiihkeästi ja julisti olevansa ”Johannes Kastajan tavoin valmis kuolemaan avioliiton purkamattomuuden puolesta”. Samalla hän sai Henrikistä katkeran vihamiehen.
Fisher vastusti myös kiivaasti uutta lakia, joka tekisi Henrikistä kirkon johtajan Englannissa. Kuninkaan uskonnollista valtaa kasvattanut laki hyväksyttiin kuitenkin muutamaa päivää ennen myrkytysyritystä.
John Fisher oli Rochesterin piispa ja yksi katolisen kirkon vankimpia puolustajia, jonka jyrkät kannat johtivat törmäyskurssille Henrik VIII:n kanssa.
Kuninkaalla oli siis selkeä motiivi hankkiutua piispasta eroon, mutta kun murhayritys epäonnistui, Henrikin oli löydettävä nopeasti syntipukki – ja Richard Roose oli juuri sopiva uhri.
Historioitsijat arvelevatkin, että pakottamalla Roosen tunnustamaan ja langettamalla tälle poikkeuksellisen ankaran tuomion Henrik halusi varmistaa, että juttu olisi loppuun käsitelty eikä hänen osallisuudellaan uskallettaisi spekuloida enempää.
Oletukset kuninkaan roolista tapauksessa saivat kuitenkin uutta pontta keväällä 1535, kun John Fisher kieltäytyi jälleen tunnustamasta Henrik VIII:ta kirkon johtajaksi Englannissa. Katolisen kirkon asema maassa oli siinä vaiheessa jo heikentynyt merkittävästi, ja kuningas rohkeni nousta vihamiestään vastaan. Henrik VIII määräsikin piispan vangittavaksi ja teloitettavaksi.
Tällä kertaa teloitus järjestettiin tosin Towerin muurien takana kansan katseilta piilossa – tarkoituksena oli todennäköisesti estää merkittävän uskonnollisen hahmon tappamisesta mahdollisesti syntyneet levottomuudet.