Look and Learn/Bridgeman Images

Päivä antiikin Ateenassa

Antiikin Ateena oli suurkaupunki, jossa kaikki toimi vapaiden ateenalaismiesten ehdoilla. He muodostivat vain murto-osan asukkaista mutta päättivät kaikesta. Käsityöläiset, kauppiaat ja orjat raatoivat heidän puolestaan, ja naiset saivat pysyä kotona. Tervetuloa Ateenaan vuonna 416 eaa.

Aurinko ei ollut vielä noussut, kun kirjailija Melanthios kömpi pystyyn vuoteeltaan. Useimpien Ateenan kansalaisten tavoin hän heräsi varhain, sillä päivänvalo oli käytettävä tarkkaan hyväksi.

Tänään tragediakirjailija nousi silti poikkeuksellisen aikaisin, sillä hänen oli tehtävä jotain, jonka hänen ei halunnut tulevan muiden tietoon: hän janosi kostoa.

50-vuotias Melanthios kääriytyi kitoniinsa, jota hän oli käyttänyt yöllä lakananaan, ja kutsui orjaansa Athanasiaa. Hän oli ostanut tämän edullisesti muutama kuukausi sitten ja huomannut pian, miksi hinta oli ollut niin halpa.

Hänelle oli sanottu, että että ateenalaiset olivat ottaneet naisen vangikseen kaksi vuotta aiemmin rankaisuretkellään Meloksen (nykyisin Milos) saarelle.

Kun Melanthios oli tuonut naisen kotiinsa, hän oli tajunnut, että tämä oli oikeasti peräisin Kreikan mantereen luoteiskolkasta alueelta, jonka murretta ei Ateenassa ymmärretty.

Usein Melanthios ei tajunnutkaan naisen puheesta sanaakaan. Kun orja saapui miesten pitohuoneeseen androniin, jossa isäntä nukkui, kirjailija yritti saada hänet eleillä tajuamaan, että tämä toisi hänelle jotain syötävää.

Melanthioksen vaimo nukkui toisessa kerroksessa, eikä hän halunnut tämän heräävän ja alkavan esittää kiusallisia kysymyksiä.

Onneksi orja ymmärsi tällä kertaa, ja kun hän oli tyhjentänyt isännän yöastian, hän tarjoili aamupalaa, viiniin kastettavaa leipää.

Hetken päästä Melanthios kiiruhti ulos, sillä Ateena alkaisi heräillä pian ja hänen oli saatava asiansa toimitettua.

© Shutterstock

Koti oli naisten vankila

Kodissa oli vain vähän huonekaluja. Niitä siirrettiin tarvittaessa huoneesta toiseen.

Scanpix/AKG-images

Naiset kutoivat päivät pitkät

Naisten alueella, gynaikonissa, naisten tehtävänä oli kutoa talouden tekstiilit ja pitää huolta siitä, että orjat täyttivät päivittäiset velvollisuutensa.

Scanpix/AKG-images

Isäntä piti hovia pitohuoneessa

Lähinnä katua sijaitseva huone oli yleensä niin sanottu andron, miesten huone. Siellä viihdytettiin vieraita ja siellä järjestettiin myös juominkeja.

Scanpix/AKG-images

”Kirotkoot jumalat Aristofaneen!”

Yön 12. tunti – klo 5.00–6.00

Melanthios asui juuri Ateenan torin, Agoran, eteläpuolella. Tällä kertaa hän ei ollut menossa torin suuntaan vaan suuntasi Scambonidiaen kaupunginosaan, joka oli yksi tiheimmin asutuista kortteleista.

Siellä rähjäiset talot reunustivat kapeita kiemuraisia katuja ja kujia. Melanthios liikkui vain harvoin kaupungin pohjoisosassa eikä koskaan pimeällä, sillä se oli hänestä pelottavaa.

Hän pakotti itsensä keskittymään asiaansa. Juttu oli alkanut viisi vuotta sitten, kun komediakirjailija Aristofanes oli voittanut toisen palkinnon Rauha-komediallaan Ateenan Dionysia-juhlien näytelmäkilpailussa.

Komediassa Aristofanes oli tehnyt pilaa Melanthioksen puutteellisista kirjailijankyvyistä, kyltymättömästä ruokahalusta ja kiinnostuksesta nuoriin tyttöihin.

Komediakirjailija oli jopa kutsunut Melanthiosta ”kalatorilla rettelöitsijäksi” ja väittänyt, että hänen ja hänen veljensä kainalot haisivat vuohelta.

”Sylje heitä naamaan!” huusivat näyttelijät kappaleessa, joka veti suuren yleisön.

Aristofanes kirjoitti 400-luvulla eaa. komedioita ja voitti arvostettuja palkintoja Ateenassa. Aristofanes sivalsi satiireissaan muun muassa Ateenan poliitikkoja, suuria ajattelijoita ja muita runoilijoita. Pilkan kohteeksi joutui esimerkiksi tragediakirjailija Melanthios sekä kuuluisa filosofi Sokrates.

© Shutterstock

Aina siitä asti jopa Melanthioksen ystävät olivat nauraneet hänelle hänen selkänsä takana. Ja nyt kiersi huhuja, että Aristofanes kirjoitti uutta komediaa, jossa Melanthios tehtiin taas naurunalaiseksi.

Tragediakirjailija oli päättänyt langettaa arkkivihollisensa ylle kirouksen. Se vaati kuitenkin ammattimaista maagikkoa, ja sellaista hän oli menossa tapaamaan.

Melanthios kiirehti kadunreunaa pitkin, kun hänen edessään avautui äkkiä ovi. Melanthios törmäsi koko painollaan raskaaseen oveen ja häneltä pääsi tuskan parahdus, jota seurasi matala sadattelu.

Ateenassa talojen ulko-ovet avautuivat kadulle päin, jotta ryöstäjät eivät voineet potkaista niitä sisään. Kirjoittamattoman säännön mukaan asukkaiden oli ennen oven avaamista koputettava oveen kuuluvasti varoitukseksi.

Oli kuitenkin niin aikaista, että mies, joka säikähtyneenä kurkisti ovesta kiroilevaa Melanthiosta, oli ilmeisesti unohtanut koputtaa.

Tragediakirjailijalla ei ollut aikaa jäädä sättimään miestä, vaan hän hoiperteli eteenpäin, sillä maagikko odotti häntä. Hetken kuluttua hän löysi oikean oven ja koputti.

Vanha nainen avasi oven ja viittoi hänet kohti niukasti kalustettua huonetta, jota valaisi vain yhdellä pöydällä lepattava öljylamppu.

Kreikkalaiset kirosivat roomalaisten tavoin vihollisiaan lyijyisillä kirjoitustauluilla, joita on löydetty satoja.

© Bridgeman Images

Nainen otti nipun ohuita lyijylaattoja, joihin oli kaiverrettu tekstejä, ja katsoi Melanthiosta kysyvästi. Tämä tavasi valmiiksi kirjoitettuja kirouksia: ”Anna ….. rakastua minuun päätä pahkaa. Älä anna hänen syödä, juoda, nukkua eikä nauraa ennen sitä.”

Kirous, josta puuttui vain uhrin nimi, oli tarkoitettu rakastuneelle miehelle. Seuraava oli sopiva Melanthiokselle:

”Anna jumalien iskeä ….. ongelmilla, kuumeella, vilunväreillä, kutinalla, kuivumisella, mielisairaudella, sokeudella ja hermoromahduksella ja hävitä hänen omaisuutensa”, kirjailija luki myhäillen.

”Nyt Aristofanes saisi maksaa!”

Merimiesten päivä alkoi varhain

Päivän 1. tunti – klo 6.00–7.00

Kun Melanthios oli ostamassa kirousta, 30-vuotias Polion tarkasteli Ateenan satamakaupungin Pireuksen kuhinaa.

Pireus sijaitsi kuusi kilometriä Ateenasta lounaaseen, mutta sitä pidettiin osana Ateenaa. Satamaan saapui päivittäin valtavia määriä tavaraa Ateenan neljääsataatuhatta asukasta varten.

Tärkeimpiä olivat viljalastit, jotka saapuivat Kreikan siirtokunnista Pontos Euxeinoksen eli Mustanmeren pohjoispuolelta, sillä Ateena oli kasvava kaupunki eikä kaupungin ympäristössä pystytty kasvattamaan kylliksi viljaa asukkaiden ruokkimiseen.

Pireuksessa sijaitsi myös Ateenan ylpeys, sotalaivasto, jonka ansiosta kaupunki oli mahtavampi kuin koskaan aiemmin. Valtaosa Pireuksen asukkaista olikin merimiehiä ja käsityöläisiä. Juuri tätä väkeä Polion seisoi tarkastelemassa satamassa.

Hän työskenteli Ateenassa ruukkumaalarina mutta asui Pireuksessa, jossa vuokrat olivat huomattavasti edullisemmat ja jonka arjesta hän usein sai ideoita ruukkujen kuviin.

Auringon ensi säteet loistivat sataman yllä, ja Polion tunnisti lihaksikkaan miehen, joka oli laskeutumassa alas laivojen luo. Mies kuului eretaihin, laivaston selkärangan muodostaviin tuhansiin soutajiin.

Heidän lihaksillaan liikuteltiin metrien mittaisia airoja, jotka kuljettivat trieereitä eli kolmisoutuja merellä. Kukin Ateenan yli 200 kolmisoudusta vaati noin 170 soutajaa.

©

Laivat ja hopea nostivat Ateenan suurvallaksi

Ateenan kultakausi alkoi persialaisten yritettyä valloittaa kreikkalaiset kaupunkivaltiot vuonna 479 eaa. Egeanmeren kaupungit lyöttäytyivät yhteen Deloksen meriliitoksi.

Teoriassa kaikki jäsenet olivat tasaveroisia, mutta vuonna 454 eaa. Ateenasta tuli varainhoitaja ja se julistautui johtajaksi. Ateenaan virtasi hopeaa Laureionin kaivoksilta, ja rahoilla se rakensi itselleen laivaston.

Ateenasta tuli näin suurvalta, joka uhkasi arkkivihollistaan Spartaa. Vuonna 431 eaa. niiden välille syttyi sota. Rauha solmittiin kymmenen vuoden päästä. Se vallitsi yhä vuonna 416 eaa. kertomuksen tapahtumahetkellä.

Kun Polion tervehti miestä, tämä pysähtyi juttelemaan hetkeksi. Soutaja kertoi, että hän oli palannut kaksi päivää aiemmin kotiin partioretkeltä Sisilian rannikolta.

Matkalla monet soutajista, joita aluksessa istui useassa kerroksessa, olivat alkaneet riidellä keskenään. Syynä riitaan oli se, että ylimmän penkkirivin soutaja oli pieraissut viistosti allaan istuvan miehen nenään.

Keskustelijat hörähtivät nauruun, mutta nauru katkesi, kun trierarkki eli trieerin kapteeni lähestyi.

Kapteenina toimi yleensä joku Ateenan rikkaista kansalaisista, joka maksoi laivan juoksevat kulut komeaa titteliä vastaan.

Toisin kuin kapteeni, Polion ja soutaja eivät olleet kansalaisia. Kansalaisuuden ja äänioikeuden saivat vain Ateenassa ateenalaisille vanhemmille syntyneet miehet.

Heitä oli kaupungissa noin 30 000. Loput eli naiset, lapset, orjat ja siirtolaiset jäivät päätöksenteon ulkopuolelle. Polion ja soutaja olivat vieraspaikkakuntalaisia eli metoikoi, eikä heitä siksi kelpuutettu kansalaisiksi.

Ateenalaiset pilkkasivat metoikeja usein, eivätkä nämä esimerkiksi saaneet omistaa maata, vaikka he pyörittivät useimpia yrityksiä.

Polion katsahti soutajaa hyvästiksi, kun kapteeni asteli korskeasti heidän ohitseen. Hänen oli lähdettävä töihin, ja edessä oli reilun tunnin patikointi.

Naiset antiikin Ateenassa käyttivät pitkää mutta melko kevyttä kitonia, jollainen näkyy kuvassa vasemmanpuoleisen naisen päällä. Viileämmällä ilmalla kitonin päälle voitiin kietoa himation. Päässä naiset käyttivät usein huivia.

© Scanpix/AKG-images

Miehet Ateenassa saivat, toisin kuin naiset, paljastaa säärensä, ja he käyttivät usein lyhyttä kitonia, jossa oli vyö. Viileällä ilmalla heilläkin oli kitonin päällä vielä himation. Päähineenä saattoi olla leveälierinen petasos-hattu, joka suojasi sekä auringolta että sateelta.

© Scanpix/AKG-images

Kolikot kilisivät suussa

Päivän 2. tunti – klo 7.00–8.00

Melanthios oli äärimmäisen tyytyväinen. Pulittamalla ison summan hän oli saanut maagikon kaivertamaan kiroustauluun Aristofaneen nimen.

Pian nainen myös veisi taulun ikivanhalle hautausmaalle, joka sijaitsi heti Ateenan kaupunginmuurin ulkopuolella Dipylon-portin vieressä.

Nainen oli luvannut haudata taulun hiljan kaivettuun nuoren tytön hautaan. Kreikkalaiset uskoivat, että liian varhain kuolleet joutuivat vaeltamaan maan päällä kummituksina.

Maagikko lupasi taata vainajalle rauhan, jos tämä antaisi taulun Hermes-jumalalle. Hermes vastasi kuolleiden sielujen viemisestä manalaan, ja hän pystyisi välittämään viestin sopiville jumalille.

Mustaa magiaa ei katsottu hyvällä, joten maagikon oli livahdettava hautausmaalle illan hämärtäessä. Kun tärkeä asia oli nyt hoidettu, Melanthios lähti taivaltamaan kohti Ateenan toria Agoraa. Siellä oli jo paljon väkeä.

Pienistä puodeista myyjät kaupittelivat tuotteitaan, jotka olivat peräisin eri puolilta Välimerta. Melanthios suuntasi määrätietoisesti kohti kalakojua.

Lue myös: Olympoksen 12 kreikkalaista jumalaa hallitsivat Kreikkaa

Isot kalat olivat juhlaruokaa, koska ne olivat melko kalliita.

© Shutterstock

Kala kertoi, kuka ateenalainen oli

© Shutterstock

Köyhät

söivät pikkukaloja, kuten kilohailia ja sardellia. Sokrates ei silti karttanut niitä.

© Shutterstock

Keskiluokka

osti yleensä mustekaloja, jotka olivat melko edullisia ja sopivat moneen tilaisuuteen.

© Shutterstock

Varakkaat

ostivat mieluiten isoja kaloja, kuten tonnikalaa. Sitä oli vaikea pyytää, eikä se ei ollut halpaa.

© Shutterstock

Herkkusuut

etsivät ankeriaita, joita pidettiin yhtenä suurimmista kulinaarisista herkuista.

Kaikkien ateenalaisten tavoin tragediakirjailija rakasti meren antimia, eikä liha ollut kaupungissa lainkaan niin suosittua. Moni kaupunkilainen jopa nyrpisti nenäänsä maanviljelijöille, jotka popsivat rasvaista sianlihaa.

Melanthios havaitsi ilokseen, että kalakauppiaalla oli myytävänä ankeriaita. Niitä pyydettiin Ateenan pohjoispuolelta Kopaisjärvestä, ja niitä pidettiin suurena herkkuna.

Juuri kun Melanthioksen vuoro oli tulossa, kalakauppias keräsi kaikki ankeriaat verkosta ja ojensi ne miehelle, joka oli seisonut kojun edessä Melanthioksen saapuessa.

Katkerana Melanthios näki miehen tarttuvan ankeriaisiin toisella kädellään ja kalastavan toisella kädellään suustaan kolikoita.

Kreikkalaisissa vaatteissa ei ollut taskuja, ja kukkaron kanniskelu oli suoranainen kutsu tulla ryöstetyksi. Siksi monet piilottivat kolikot, joista moni ei ollut puolta sormenkynttä suurempi, talteen alahuulen taakse.

Melanthios valitti kovaan ääneen, mutta mitään ei ollut tehtävissä, kaikki ankeriaat oli myyty. Pettyneenä hän poistui kalakojulta ja suunnisti Agoran poikki muurein ympäröidylle alueelle.

Muurien takana sijaitsi Ateenan merkittävin oikeusistuin, Heliaia. Vajaan tunnin päästä Melanthioksen oli määrä ottaa osaa oikeuskäsittelyyn.

Ateenan keskellä oli mahtava Akropoliskukkula (1), jossa oli Athene-jumalattarelle rakennettu kuuluisa Parthenon-temppeli. Sen lähellä oli kaupungin suurin kauppatori (2), Agora, jossa sijaitsivat myös demokratian tärkeimmät instituutiot. Melanthios asui Agorasta suoraan etelään (3), ja ruukkumaalari Polion työkenteli Kerameikos-korttelissa (4) torin pohjoispuolella.

© Scanpix/AKG-Images

Agoralla juorut levisivät

Kun ateenalainen halusi tietää viimeisimmät uutiset, hän lähti käymään kaupungin torilla eli Agoralla. Siellä sijaitsi yleisesti käytetyin oikeusistuin sekä buleuterion, missä neuvoston jäsenet hoitivat kaupungin asioita. Torilla saattoi kuulla myös tuoreimmat juorut ulkomaalaisilta kauppiailta.

Scanpix/AKG-Images & Bridgeman Images

Katetut pylväshallit tarjosivat suojaa

Agoralla oli useita stoaksi kutsuttuja rakennuksia eli katettuja pylväshalleja. Kauppiaat pääsivät niihin kesäisin suojaan auringolta ja talvella sateilta.

Scanpix/AKG-Images & Bridgeman Images

Agoralta sai ostaa mitä vain

Ateenan Agora oli ensisijaisesti kauppapaikka. Siellä kaupiteltiin viiniä, vihanneksia, kalaa ja jopa kirjoja. Arkeologisten kaivausten perusteella siellä myytiin lisäksi pronssi- ja marmoripatsaita.

Scanpix/AKG-Images & Bridgeman Images

Neuvoston kohtauspaikka

Viidensadan neuvosto eli bule oleskeli omassa rakennuksessaan eli buleuterionissa. Neuvosto, joka valmisteli lakiehdotukset, valittiin arvalla vetämällä kerran vuodessa. Sen virkamiehet aterioivat pyöreässä naapurirakennuksessa, Tholoksessa.

Scanpix/AKG-Images & Bridgeman Images

Kulkuetie

Joka neljäs vuosi Ateenassa järjestettiin Panathenaia-juhlat, joiden aikana kansalaiset vaelsivat Dipylon-portilta Akropoliille pukemaan Athenea uusiin vaatteisiin.

Scanpix/AKG-Images & Bridgeman Images

Oikeusistuin huolehti pikkurikoksista

Agoran laidalla sijaitsi oikeusistuin eli Heliaia. Siellä käsiteltiin pienet siviilioikeuden piiriin kuuluvat rikokset.

Scanpix/AKG-Images & Bridgeman Images

Mestariteos syntyy

Päivän 3. tunti – klo 8.00–9.00

Patikoituaan kuusi kilometriä Pireuksesta avojaloin Polion oli lopulta savenvalajan pajassaan Ateenassa.

Kallioinen maaperä ei soveltunut vaunuille, joten kreikkalaiset olivat tottuneita kävelemään pitkiä matkoja ja moni suosi Polionin tavoin paljain jaloin kävelemistä.

Ruukkumaalari omisti työpajansa, joka sijaitsi keskellä Ateenan Kerameikos-korttelia. Se oli saanut nimensä alueen laadukkaasta savesta (keramos).

Koristeltujen ruukkujen tuotanto oli keskittynyt Ateenaan, ja ruukkuja vietiin sieltä niinkin kauas kuin Egyptiin, Krimin niemimaalle ja Espanjaan.

Polion oli vain yksi sadasta maalarista ja viidestäsadasta käsityöläisestä, jotka tuottivat vuosittain pajoissaan noin 50 000 ruukkua. Polion maalasi yhtä ruukuista juuri tänään.

Se oli niin sanottu krater, viinin sekoitusastia – kreikkalaiset pitivät laimentamattoman viinin juomista barbaarisena. Polion tunsi kuva-aiheen hyvin. Se esitti kohtausta Panathenaia-juhlista, joita vietettiin joka neljäs vuosi.

Niiden aikana ateenalaiset vaelsivat Akropolis-kukkulalle Parthenonin temppeliin pukemaan kaupungin suojelijajumalatar Athenen patsaalle uuden asun.

Polionin koristeellinen krater-maljakko on kestänyt 2 400 vuotta ja on nykyään esillä New Yorkin Metropolitan-taidemuseossa.

© Metropolitan Museum of Art

Polion maalasi ruukkua punakuviotyylillä, mikä tarkoitti, että hahmot olivat punaisia ja tausta musta. Ruukkumaalari piirsi ensin hahmojen ääriviivat piirroshiilellä.

Sen jälkeen hän siveli hahmojen väliin jäävät alueet ohuelti veden ja saven sekoituksella. Sekoitus muuttui polton aikana kiiltävän mustaksi, kun taas hahmot jäivät punaisiksi saven sisältämän raudan vuoksi.

Punakuviotyylin etuna oli se, että Polion pystyi siinä maalaamaan hevosenjouhella hahmoihin paljon yksityiskohtia.

Kun hän oli valmis, ruukun kyljessä oli seitsemän pientä hahmoa. Toiselle puolelle Polion oli maalannut kolme nuorta miestä, jotka olivat matkalla juhlimaan Athenea.

Toisella puolella oli kolme alastonta satyyria eli hevosenhäntäistä taruolentoa, jotka soittivat lyyraa ja lähestyivät kaksoishuiluun puhaltavaa nuorta miestä.

Polion katseli tyytyväisenä aikaansaannostaan. Ruukku oli hänen puolestaan valmis, nyt se piti vielä polttaa.

Umpikuuro valamiehistö

Päivän 4. tunti – klo 9.00–10.00

Melanthios seisoi satojen muiden miesten kanssa odottelemassa oikeusistuimen edessä. He kuuluivat niihin 6 000 mieheen, jotka oli arvottu koko vuodeksi oikeusistuimen käyttöön.

Siihen valittiin vain yli 30-vuotiaita miespuolisia kansalaisia, jotka eivät olleet itse syyllistyneet rikoksiin. Ne arvalla valitut, jotka pääsivät paikalle määrättynä päivänä, saapuivat oikeusistuimeen suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan.

Koska vaivannäöstä maksettiin alle normaalin päiväpalkan jäävä korvaus, useimmat paikalle ilmaantuneista olivat iäkkäitä mieshenkilöitä.

Kun oikeus avautui, puheenjohtaja arpoi paikalle ilmaantuneista valamiehistön varmistaakseen, että se oli varmasti satunnainen eikä oikeudenkäynnin jommankumman osapuolen maksama.

Vanhojen miesten suututtaminen on kuin härnäisi mehiläispesää. Noilla vanhoilla ukoilla on takamuksessaan suuret terävät piikit, joilla he pistävät ihmisiä. Komediakirjaillija Aristofanes Ateenan tuomioistuimen juryn jäsenistä, jotka olivat usein iäkkäämpiä joutilaita miehiä vailla muuta tekemistä kuin tuomita ihmisiä.

Melanthios oli yksi 201 valitusta, ja hän siirtyi liukkaasti muurin sisään paikoilleen avoimen taivaan alle.

Päivän asia koski Kefeus-nimistä miestä, joka väitti, että mies nimeltä Konon oli poikansa kanssa käynyt hänen kimppuunsa keskellä Agoraa.

Ateenan oikeusjärjestelmässä ei tunnettu asianajajia, joten syytetty ja syyttäjä joutuivat itse puolustamaan asiaansa oikeudessa.

Tuomareitakaan ei ollut, vaan tuomiosta päätti 201-miehinen valamiehistö. Kun Kefeus astui esiin esitelläkseen asiansa, virkamies kiskaisi tulpan irti vedellä täytetyn ruukun pohjassa olevasta reiästä.

Vesi alkoi liristä korokkeelle asetetusta ruukusta alla olevaan ruukkuun. Kefeuksella oli aikaa puhua niin kauan kuin vettä valui. Sama koski vastapuolta.

Kefeus selitti, että eräänä iltana Konon ja hänen poikansa olivat käyneet hänen kimppuunsa, lyöneet häntä ja varastaneet hänen vaatteensa.

Sen jälkeen he olivat painaneet hänet mutaan, hyppineet hänen päällään ja jättäneet hänet makaamaan alasti maahan.

Jotteivät oikeuden istunnot venyisi loputtomiin, ateenalaiset mittasivat niin sanotulla klepsydralla eli vesikellolla osapuolten puheenvuorojen pituutta. Vesikello oli ruukku, jonka pohjassa oli reikä. Ruukku täytettiin vedellä ennen oikeuden alkua, ja ensimmäisen puhujan aloittaessa reiästä irrotettiin korkki ja vesi valui toiseen ruukkuun. Ruukun tyhjennettyä puheaika päättyi.

© Giovanni Dall'Orto

Sotilaana toimivan Kefeuksen mukaan hän oli ollut aiemmin vartiossa yhdessä Kononin poikien kanssa, jotka olivat humalapäissään parjanneet häntä, hakanneet hänen orjiaan ja virtsanneet näiden päälle.

Kefeuksen puhuessa vanhat miehet Melanthioksen ympärillä mutisivat, etteivät he kuulleet mitään. Kun hän yritti selittää heille, mistä oli kyse, hän tajusi, että useat heistä olivat umpikuuroja.

Hän ravisti alistuneesti päätään ja muisteli tapausta, jolloin kansankokouksessa, ekklesiassa, piti äänestää, pitäisikö kenraali Aristeides ”Oikeamielinen” tukijoineen karkottaa kaupungista.

Kun läsnäolijoita oli pyydetty kirjoittamaan karkotettavien nimet, eräs kirjoitustaidoton oli lähestynyt Aristeidesta. Mies ei ollut tuntenut kenraalia ja oli pyytänyt tätä kirjoittamaan puolestaan ”Aristeides”.

En tunne koko miestä, mutta minua kyllästyttää kuulla häntä kutsuttavan jatkuvasti ”Oikeamieliseksi.” Kirjoitustaidoton mies antiikin Ateenassa kreikkalaisen kirjailijan Plutarkhoksen mukaan

Kun kenraali oli kysynyt, mitä miehellä oli Aristeidesta vastaan, mies oli todennut, että hän oli kyllästynyt kuulemaan kenraalin liikanimeä. Melanthios hörähti itsekseen ja yritti taas keskittyä oikeudenkäyntiin.

Nyt tuli syytetyn, Kononin, vuoro. Hän väitti, että tappelu johtui siitä, että hänen poikansa ja Kefeus olivat molemmat juomakillan jäseniä ja että he olivat alkaneet tapella humalapäissään.

Konon oli sattumalta kävellyt ohi ja rientänyt tietysti poikansa avuksi. Usea todistaja kertoi näkemyksensä asiasta. Kun valamiehistö äänesti, yli puolet piti Kononin selitystä uskottavana. Kefeus tuomittiin sakkoihin.

Treenausta keskipäivän helteessä

Päivän 6. tunti – klo 12.00–13.00

Vaikka Polion ei ollut kansalainen, hänen edellytettiin muiden vapaiden miesten tavoin palvelevan armeijassa. Jos kaupunki joutuisi sotaan, ruukkumaalarin piti taistella – halusi hän sitä tai ei.

Ei ollut kuin viisi vuotta siitä, kun Ateena oli solminut etelämpänä sijaitsevan Spartan kanssa rauhan veristen yhteenottojen jälkeen, ja armeija oli yhä edelleen koko ajan valmiustilassa.

Tänään oli Polionin harjoituspäivä. Hän oli kyllin varakas hankkiakseen itselleen hopliitin varusteet. Hopliitit olivat jalkaväen sotilaita ja armeijan parhaimmistoa kilpineen, keihäineen, kypäröineen ja rintapanssareineen.

Harjoittelu tapahtui kaupungin ulkopuolella, missä harjoittelivat myös ratsuväen uudet miehet. Kun Polion puki toisiinsa liimatuista pellavakangaskerroksista tehtyä rintapanssaria ylleen, hän silmäili nuoria ratsastajia.

Vuonna 416 eaa. sittemmin tunnetuksi tullut Xenofon oli vasta nuorukainen. Hän tuli varakkaasta ja aristokraattisesta perheestä eikä kannattanut Ateenan demokratiaa. Nuoruusvuosinaan hän oli jonkin aikaa filosofi Sokrateen oppilaana. Vuonna 401 eaa. hän lähti muiden kreikkalaisten palkkasoturien tapaan koettamaan onneaan Persiaan, jossa hän palveli yhden Persian prinssin joukoissa. Hän kuvaili kokemuksiaan tunnetuimmassa teoksessaan Anabasis.

© Statens Museum for Kunst

He olivat ylhäistä sukua ja usein sietämättömän pöyhkeitä. Yhden heistä, Xenofonin, Polion tunsi.

Sotilaiden oli opittava nousemaan ratsaille nopeasti. Jalustimia ei ollut, joten ratsastajan oli heilautettava itsensä ratsun selkään keihäällä.

Xenofon juoksi täyttä vauhtia kohti hevostaan, tökkäsi keihään kärjen maahan ja ponnisti ilmaan. Ikävä kyllä ilmalento säikäytti hevosen. Eläin väisti ja Xenofon laskeutui kiljaisten piikkipensaan päälle.

Polion painoi kypärän päähänsä, jotta kukaan ei huomaisi hänen nauravan, ja aloitti päivän harjoitukset.

Kaikki pelkäsivät Platonia eli Leveää

Päivän 8. tunti – klo 14.00–15.00

Oikeudenkäynnin jälkeen Melanthios nautti kevyeksi lounaaksi torilta ostamiaan hedelmiä ja leipää ja lähti kohti Akatemiaa, joka oli yksi Ateenan kolmesta suuresta gymnasionista.

Se oli saanut nimensä Akademos-tarusankarista ja sijaitsi Ateenan ulkopuolella varjoisassa lehdossa. Se oli suosittu älykköjen kohtauspaikka.

Aamuisin gymnasionissa harrastivat liikuntaa ja kävivät koulua alle 16-vuotiaat pojat, mutta iltapäivisin laitos avattiin kaikille kansalaisille.

Gymnasion oli Ateenassa paikka, jossa kaupungin miehet treenasivat. Aamuisin se oli varattu nuorille pojille.

© National Geographic/Bridgeman Images

Älyköt rakastivat urheilua

Ateenalainen mies kävi päivittäin urheilemassa esimerkiksi gymnasionissa. Jopa suuri ajattelija Sokrates harrasti liikuntaa joka päivä.

Gymnasion oli yksi antiikin Ateenan tärkeimmistä instituutioista. Siellä kaupungin miehet harrastivat liikuntaa ollakseen valmiita taisteluun kaupungin puolesta.

Myös nuorille ja sotapalvelusiän ylittäneille ruumiinkulttuuri oli kunnia-asia. Filosofi Sokrates oli sitä mieltä, ettei ihminen voinut ajatella suuria, jos hänen ruumiinsa ei ollut huippukunnossa.

”Jopa kun ajattelet – toiminta, joka ei vaikuta koskevan ruumista millään lailla – käy usein niin, että virheet johtuvat huonosta kunnosta”, filosofi totesi kuulijoilleen.

Gymnasion ei ollut vain urheilukeskus. Harjoittelun jälkeen kaupungin nuoret kerääntyivät sinne saamaan oppia niin matematiikassa kuin kirjallisuudessakin.

Iltapäivisin kaupungin filosofit keskustelivat siellä ja opettivat ketä hyvänsä uutta tietoa ja oppia janoavaa.

© National Geographic/Bridgeman Images

Nyrkkeily oli suosittua

Urheilulajeja oli useita, mutta erityisen suosittua oli nyrkkeily.

© National Geographic/Bridgeman Images

Öljyä käytettiin kuin saippuaa

Hikiset urheilijat hieroivat iholleen hyväntuoksuisia öljyjä ja hienoa hiekkaa, jotka kaavittiin pois pronssisella strigiliksellä.

© National Geographic/Bridgeman Images

Urheilijoilla oli valmentajat

Gymnastes eli eräänlainen personal trainer opetti nuorille eri urheilulajeja.

© National Geographic/Bridgeman Images

Gymnasionissa harjoitettiin sekä mieltä että ruumista, joita pidettiin yhtä tärkeinä.

Kun Melanthios saapui, harjoituskenttä oli jo täynnä aikuisia miehiä, jotka ilman rihman kiertämää harrastivat niin nyrkkeilyä kuin pallopelejäkin. Puiden varjossa Melanthios näki tutut kasvot.

Kyseessä oli filosofi Sokrates. Tämä tarkkaili yhdessä muiden kanssa nuorta miestä, jolle opetettiin painiotteita. Paini oli yksi suosituimmista lajeista, mutta ohjaaja ei ollut löytänyt sopivan ikäistä paria vankkarakenteiselle nuorukaiselle.

”Kaikki pelkäävät häntä”, huusi pojan valmentaja, Ariston, nauraen.

Pojan nimi oli Aristokles, mutta koska hän oli jo 12-vuotiaana kookas ja lihaksikas, Ariston kutsui häntä aina Platoniksi eli leveäksi.

Melanthios alkoi jutella Sokrateen ja tämän seuralaisten kanssa päivän uutisista. Huhujen mukaan ateenalaisten oli pian äänestettävä laivaston lähettämisestä Sisiliaan.

Leontinin kaupunki oli nimittäin pyytänyt Ateenalta apua taistelussa Sisilian voimakkainta kaupunkia, Syrakusaa, vastaan. Monien muiden tavoin Sokrates vastusti ajatusta.

Miesten keskustellessa toinen tragediakirjailija kulki ohi. Kyseessä oli Sofokles, joka 80 ikävuodestaan huolimatta oli yhä terve. Miehet virnuilivat keskenään, sillä he näkivät Sofokleen tuijottavan Platonia.

Oli yleisesti tunnettua, että Sofokles oli heikkona poikiin. Melanthios hyvästeli miehet. Ilta saapui, ja hänet oli kutsuttu juominkeihin.

Ikävä jälleennäkeminen

Päivän 10. tunti – klo 17.00–18.00

Melanthios oli hyvällä tuulella saapuessaan ystävänsä Agathonin kotiin. Agathon tunsi kaikki ja järjesti usein juomapitoja eli symposioneita. Pidot oli tarkoitettu vain miehille.

Viini virtasi usein vuolaasti ateenalaisten juomingeissa, joissa miehet löhöilivät ja juopuivat ammattimaisten huilunsoittajien viihdyttäessä heitä soitollaan ja tanssillaan.

© Scanpix/AKG-Images & nanosanchez

Filosofit valtasivat yön

Ennen kuin Melanthios astui sisään androniin, orja pesi rituaalisesti hänen jalkansa, sillä symposion järjestettiin viinin jumala Dionysoksen kunniaksi.

Kun kirjailija astui sisään, hän jähmettyi paikoilleen. Yhdellä klinellä eli lepovuoteella makasi hänen perivihollisensa Aristofanes. Melanthios valitsi klinen mahdollisimman kaukaa Aristofaneesta.

Vieraiden joukossa oli myös Ateenan ehkä kuuluisin nainen. 54-vuotias Aspasia ei ollut ateenalainen, eivätkä häntä siksi koskeneet tiukat säännöt, jotka kielsivät naisten seurustelun muiden miesten kuin lähisukulaisten kanssa.

Lisäksi hän työskenteli hetairana eli ammattimaisena seuranaisena ja kurtisaanina. Hän oli saanut opetusta filosofiassa ja yleistiedossa, joten hän pystyi viihdyttämään miehiä esimerkiksi juomapidoissa.

Kun kaikki vieraat olivat saapuneet, symposium alkoi. Ilta-ateria oli päivän tärkein, ja kaikkien edessä oleville pöydille tarjoiltiin useita ruokalajeja.

Melanthioksen ihastukseksi yksi niistä sisälsi ankeriasta. Lautasliinoina vieraat käyttivät leipää, jonka he heittivät käytön jälkeen lattialle.

Aspasia toisti tuttua tarinaa siitä, miten Sokrateen kanssa naimisissa oleva Ksanthippa oli avioparin riideltyä kaatanut vadillisen tiskivettä filosofin niskaan. Filosofin väitettiin sanoneen huvittuneena, että ”kun jyrisee, sade seuraa”.

Kaikki nauroivat, sillä Ksanthippan tulinen temperamentti oli tunnettu. Sitten orjat pesivät lattian, sillä nyt oli viinin aika.

Viininjumalan kunniaksi lauletun hymnin jälkeen seurue valitsi symposionin johtajaksi eli symposiarkhekseksi tilaisuuden isännän Agathonin.

Hän päätti, että viiniin sekoitetaan tällä kertaa kaksi osaa vettä, jotta vieraat eivät juopuisi liikaa. Viiniä alettiin tarjoilla vieraille, ja Agathon johti pelejä ja leikkejä.

Pitkällisen juomisrupeaman jälkeen koitti illan kohokohta. Ovesta astui sisään kaksi nuorta naista kaksoishuilu kädessään. Heidät oli palkattu täksi illaksi, eivätkä hekään olleet kotoisin Ateenasta.

He viihdyttivät vieraita soitolla ja tanssilla. Pientä korvausta vastaan heidät sai myös vuokrata lemmenleikkeihin. Melanthios iski silmänsä toiseen heistä ja pohti, pitäisikö hänen tehdä naiselle tarjous.

Sitten hänen katseensa osui jälleen Aristofanekseen. Komediakirjailija käyttäisi kuitenkin sitä Melanthiosta vastaan. Melanthios huokaisi: joku toinen päivä.

© Shutterstock

Demokratia ei nukkunut

Ateenalaiset laskeutuivat levolle

Tuntien juominkien jälkeen Melanthios lähti kotiin haaveillen kiroustaulunsa vaikutuksesta. Myös Polion oli matkalla kotiin sotaharjoituksensa jälkeen.

Aamulla hänen oli taas taitettava pitkä matka kaupunkiin, jossa hän teki työtä mutta jonka kansalaiseksi hän ei kelvannut.

Athen kriger

Vuodesta 415 jaa. Ateena oli käytännössä jatkuvasti sodassa ja menetti tuhansia ja tuhansia sotilaita täysin turhaan.

© Metropolitan Museum of Art

Kohtalokas sotaretki lopetti Ateenan suuruuden ajan

Vain vuosi yllä kuvailtujen tapahtumien jälkeen alkoi mahtavan Ateenan alamäki.

Vuonna 415 eaa. kaupungin kansankokous päätti, nuorten kokemattomien poliitikkojen innostamana, lähettää yli sadan laivan laivaston ja noin 7 000 sotilasta valloittamaan Sisilian suurinta kaupunkia Syrakusaa.

Ateenalaiset sotivat Sisiliassa kaksi vuotta, mutta Syrakusan suureellinen piiritys päättyi karvaaseen tappioon, joka maksoi Ateenalle suuren osan sen laivastoa ja tuhansia sotilaita.

Epäonnistunut sotaretki rohkaisi Ateenan vihollisia. Joukko kaupunkivaltion liittolaisia nousi kapinaan, ja monet kaupunkivaltiot mantereella liittoutuivat Spartan, Ateenan pahimman vihollisen, kanssa.

Rauha Spartan kanssa rikkoontui, ja Ateenan ja Spartan välinen sota, niin sanottu peloponnesolaissota, leimahti jälleen liekkiin. Vaikka Ateena onnistui jälleenrakentamaan laivastonsa, kaupunki ei koskaan enää noussut entiseen vahvuuteensa.

Vuonna 405 eaa. Sparta tuhosi Ateenan viimeisen laivaston, ja seuraavana vuonna kaupunki joutui antautumaan spartalaisten pitkän piirityksen seurauksena.

Näin Ateenan suuruuden aika oli lopullisesti päättynyt, ja vuosi 416 eaa. oli vielä hengissä oleville kaupunkilaisille enää vain muisto kauan sitten kadonneesta ajasta.