Päivä antiikin Ateenassa

Usein Melanthios ei tajunnutkaan naisen puheesta sanaakaan. Kun orja saapui miesten pitohuoneeseen androniin, jossa isäntä nukkui, kirjailija yritti saada hänet eleillä tajuamaan, että tämä toisi hänelle jotain syötävää.

Melanthioksen vaimo nukkui toisessa kerroksessa, eikä hän halunnut tämän heräävän ja alkavan esittää kiusallisia kysymyksiä.

Onneksi orja ymmärsi tällä kertaa, ja kun hän oli tyhjentänyt isännän yöastian, hän tarjoili aamupalaa, viiniin kastettavaa leipää.

Hetken päästä Melanthios kiiruhti ulos, sillä Ateena alkaisi heräillä pian ja hänen oli saatava asiansa toimitettua.

”Kirotkoot jumalat Aristofaneen!”

Yön 12. tunti – klo 5.00–6.00

Melanthios asui juuri Ateenan torin, Agoran, eteläpuolella. Tällä kertaa hän ei ollut menossa torin suuntaan vaan suuntasi Scambonidiaen kaupunginosaan, joka oli yksi tiheimmin asutuista kortteleista.

Siellä rähjäiset talot reunustivat kapeita kiemuraisia katuja ja kujia. Melanthios liikkui vain harvoin kaupungin pohjoisosassa eikä koskaan pimeällä, sillä se oli hänestä pelottavaa.

Hän pakotti itsensä keskittymään asiaansa. Juttu oli alkanut viisi vuotta sitten, kun komediakirjailija Aristofanes oli voittanut toisen palkinnon Rauha-komediallaan Ateenan Dionysia-juhlien näytelmäkilpailussa.

Komediassa Aristofanes oli tehnyt pilaa Melanthioksen puutteellisista kirjailijankyvyistä, kyltymättömästä ruokahalusta ja kiinnostuksesta nuoriin tyttöihin.

Komediakirjailija oli jopa kutsunut Melanthiosta ”kalatorilla rettelöitsijäksi” ja väittänyt, että hänen ja hänen veljensä kainalot haisivat vuohelta.

”Sylje heitä naamaan!” huusivat näyttelijät kappaleessa, joka veti suuren yleisön.

Aina siitä asti jopa Melanthioksen ystävät olivat nauraneet hänelle hänen selkänsä takana. Ja nyt kiersi huhuja, että Aristofanes kirjoitti uutta komediaa, jossa Melanthios tehtiin taas naurunalaiseksi.

Tragediakirjailija oli päättänyt langettaa arkkivihollisensa ylle kirouksen. Se vaati kuitenkin ammattimaista maagikkoa, ja sellaista hän oli menossa tapaamaan.

Melanthios kiirehti kadunreunaa pitkin, kun hänen edessään avautui äkkiä ovi. Melanthios törmäsi koko painollaan raskaaseen oveen ja häneltä pääsi tuskan parahdus, jota seurasi matala sadattelu.

Ateenassa talojen ulko-ovet avautuivat kadulle päin, jotta ryöstäjät eivät voineet potkaista niitä sisään. Kirjoittamattoman säännön mukaan asukkaiden oli ennen oven avaamista koputettava oveen kuuluvasti varoitukseksi.

Oli kuitenkin niin aikaista, että mies, joka säikähtyneenä kurkisti ovesta kiroilevaa Melanthiosta, oli ilmeisesti unohtanut koputtaa.

Tragediakirjailijalla ei ollut aikaa jäädä sättimään miestä, vaan hän hoiperteli eteenpäin, sillä maagikko odotti häntä. Hetken kuluttua hän löysi oikean oven ja koputti.

Vanha nainen avasi oven ja viittoi hänet kohti niukasti kalustettua huonetta, jota valaisi vain yhdellä pöydällä lepattava öljylamppu.

Nainen otti nipun ohuita lyijylaattoja, joihin oli kaiverrettu tekstejä, ja katsoi Melanthiosta kysyvästi. Tämä tavasi valmiiksi kirjoitettuja kirouksia: ”Anna ….. rakastua minuun päätä pahkaa. Älä anna hänen syödä, juoda, nukkua eikä nauraa ennen sitä.”

Kirous, josta puuttui vain uhrin nimi, oli tarkoitettu rakastuneelle miehelle. Seuraava oli sopiva Melanthiokselle:

”Anna jumalien iskeä ….. ongelmilla, kuumeella, vilunväreillä, kutinalla, kuivumisella, mielisairaudella, sokeudella ja hermoromahduksella ja hävitä hänen omaisuutensa”, kirjailija luki myhäillen.

”Nyt Aristofanes saisi maksaa!”

Merimiesten päivä alkoi varhain

Päivän 1. tunti – klo 6.00–7.00

Kun Melanthios oli ostamassa kirousta, 30-vuotias Polion tarkasteli Ateenan satamakaupungin Pireuksen kuhinaa.

Pireus sijaitsi kuusi kilometriä Ateenasta lounaaseen, mutta sitä pidettiin osana Ateenaa. Satamaan saapui päivittäin valtavia määriä tavaraa Ateenan neljääsataatuhatta asukasta varten.

Tärkeimpiä olivat viljalastit, jotka saapuivat Kreikan siirtokunnista Pontos Euxeinoksen eli Mustanmeren pohjoispuolelta, sillä Ateena oli kasvava kaupunki eikä kaupungin ympäristössä pystytty kasvattamaan kylliksi viljaa asukkaiden ruokkimiseen.

Pireuksessa sijaitsi myös Ateenan ylpeys, sotalaivasto, jonka ansiosta kaupunki oli mahtavampi kuin koskaan aiemmin. Valtaosa Pireuksen asukkaista olikin merimiehiä ja käsityöläisiä. Juuri tätä väkeä Polion seisoi tarkastelemassa satamassa.

Hän työskenteli Ateenassa ruukkumaalarina mutta asui Pireuksessa, jossa vuokrat olivat huomattavasti edullisemmat ja jonka arjesta hän usein sai ideoita ruukkujen kuviin.

Auringon ensi säteet loistivat sataman yllä, ja Polion tunnisti lihaksikkaan miehen, joka oli laskeutumassa alas laivojen luo. Mies kuului eretaihin, laivaston selkärangan muodostaviin tuhansiin soutajiin.

Heidän lihaksillaan liikuteltiin metrien mittaisia airoja, jotka kuljettivat trieereitä eli kolmisoutuja merellä. Kukin Ateenan yli 200 kolmisoudusta vaati noin 170 soutajaa.

Kun Polion tervehti miestä, tämä pysähtyi juttelemaan hetkeksi. Soutaja kertoi, että hän oli palannut kaksi päivää aiemmin kotiin partioretkeltä Sisilian rannikolta.

Matkalla monet soutajista, joita aluksessa istui useassa kerroksessa, olivat alkaneet riidellä keskenään. Syynä riitaan oli se, että ylimmän penkkirivin soutaja oli pieraissut viistosti allaan istuvan miehen nenään.

Keskustelijat hörähtivät nauruun, mutta nauru katkesi, kun trierarkki eli trieerin kapteeni lähestyi.

Kapteenina toimi yleensä joku Ateenan rikkaista kansalaisista, joka maksoi laivan juoksevat kulut komeaa titteliä vastaan.

Toisin kuin kapteeni, Polion ja soutaja eivät olleet kansalaisia. Kansalaisuuden ja äänioikeuden saivat vain Ateenassa ateenalaisille vanhemmille syntyneet miehet.

Heitä oli kaupungissa noin 30 000. Loput eli naiset, lapset, orjat ja siirtolaiset jäivät päätöksenteon ulkopuolelle. Polion ja soutaja olivat vieraspaikkakuntalaisia eli metoikoi, eikä heitä siksi kelpuutettu kansalaisiksi.

Ateenalaiset pilkkasivat metoikeja usein, eivätkä nämä esimerkiksi saaneet omistaa maata, vaikka he pyörittivät useimpia yrityksiä.

Polion katsahti soutajaa hyvästiksi, kun kapteeni asteli korskeasti heidän ohitseen. Hänen oli lähdettävä töihin, ja edessä oli reilun tunnin patikointi.

Kolikot kilisivät suussa

Päivän 2. tunti – klo 7.00–8.00

Melanthios oli äärimmäisen tyytyväinen. Pulittamalla ison summan hän oli saanut maagikon kaivertamaan kiroustauluun Aristofaneen nimen.

Pian nainen myös veisi taulun ikivanhalle hautausmaalle, joka sijaitsi heti Ateenan kaupunginmuurin ulkopuolella Dipylon-portin vieressä.

Nainen oli luvannut haudata taulun hiljan kaivettuun nuoren tytön hautaan. Kreikkalaiset uskoivat, että liian varhain kuolleet joutuivat vaeltamaan maan päällä kummituksina.

Maagikko lupasi taata vainajalle rauhan, jos tämä antaisi taulun Hermes-jumalalle. Hermes vastasi kuolleiden sielujen viemisestä manalaan, ja hän pystyisi välittämään viestin sopiville jumalille.

Mustaa magiaa ei katsottu hyvällä, joten maagikon oli livahdettava hautausmaalle illan hämärtäessä. Kun tärkeä asia oli nyt hoidettu, Melanthios lähti taivaltamaan kohti Ateenan toria Agoraa. Siellä oli jo paljon väkeä.

Pienistä puodeista myyjät kaupittelivat tuotteitaan, jotka olivat peräisin eri puolilta Välimerta. Melanthios suuntasi määrätietoisesti kohti kalakojua.

Lue myös: Olympoksen 12 kreikkalaista jumalaa hallitsivat Kreikkaa

Kaikkien ateenalaisten tavoin tragediakirjailija rakasti meren antimia, eikä liha ollut kaupungissa lainkaan niin suosittua. Moni kaupunkilainen jopa nyrpisti nenäänsä maanviljelijöille, jotka popsivat rasvaista sianlihaa.

Melanthios havaitsi ilokseen, että kalakauppiaalla oli myytävänä ankeriaita. Niitä pyydettiin Ateenan pohjoispuolelta Kopaisjärvestä, ja niitä pidettiin suurena herkkuna.

Juuri kun Melanthioksen vuoro oli tulossa, kalakauppias keräsi kaikki ankeriaat verkosta ja ojensi ne miehelle, joka oli seisonut kojun edessä Melanthioksen saapuessa.

Katkerana Melanthios näki miehen tarttuvan ankeriaisiin toisella kädellään ja kalastavan toisella kädellään suustaan kolikoita.

Kreikkalaisissa vaatteissa ei ollut taskuja, ja kukkaron kanniskelu oli suoranainen kutsu tulla ryöstetyksi. Siksi monet piilottivat kolikot, joista moni ei ollut puolta sormenkynttä suurempi, talteen alahuulen taakse.

Melanthios valitti kovaan ääneen, mutta mitään ei ollut tehtävissä, kaikki ankeriaat oli myyty. Pettyneenä hän poistui kalakojulta ja suunnisti Agoran poikki muurein ympäröidylle alueelle.

Muurien takana sijaitsi Ateenan merkittävin oikeusistuin, Heliaia. Vajaan tunnin päästä Melanthioksen oli määrä ottaa osaa oikeuskäsittelyyn.

Mestariteos syntyy

Päivän 3. tunti – klo 8.00–9.00

Patikoituaan kuusi kilometriä Pireuksesta avojaloin Polion oli lopulta savenvalajan pajassaan Ateenassa.

Kallioinen maaperä ei soveltunut vaunuille, joten kreikkalaiset olivat tottuneita kävelemään pitkiä matkoja ja moni suosi Polionin tavoin paljain jaloin kävelemistä.

Ruukkumaalari omisti työpajansa, joka sijaitsi keskellä Ateenan Kerameikos-korttelia. Se oli saanut nimensä alueen laadukkaasta savesta (keramos).

Koristeltujen ruukkujen tuotanto oli keskittynyt Ateenaan, ja ruukkuja vietiin sieltä niinkin kauas kuin Egyptiin, Krimin niemimaalle ja Espanjaan.

Polion oli vain yksi sadasta maalarista ja viidestäsadasta käsityöläisestä, jotka tuottivat vuosittain pajoissaan noin 50 000 ruukkua. Polion maalasi yhtä ruukuista juuri tänään.

Se oli niin sanottu krater, viinin sekoitusastia – kreikkalaiset pitivät laimentamattoman viinin juomista barbaarisena. Polion tunsi kuva-aiheen hyvin. Se esitti kohtausta Panathenaia-juhlista, joita vietettiin joka neljäs vuosi.

Niiden aikana ateenalaiset vaelsivat Akropolis-kukkulalle Parthenonin temppeliin pukemaan kaupungin suojelijajumalatar Athenen patsaalle uuden asun.

Polion maalasi ruukkua punakuviotyylillä, mikä tarkoitti, että hahmot olivat punaisia ja tausta musta. Ruukkumaalari piirsi ensin hahmojen ääriviivat piirroshiilellä.

Sen jälkeen hän siveli hahmojen väliin jäävät alueet ohuelti veden ja saven sekoituksella. Sekoitus muuttui polton aikana kiiltävän mustaksi, kun taas hahmot jäivät punaisiksi saven sisältämän raudan vuoksi.

Punakuviotyylin etuna oli se, että Polion pystyi siinä maalaamaan hevosenjouhella hahmoihin paljon yksityiskohtia.

Kun hän oli valmis, ruukun kyljessä oli seitsemän pientä hahmoa. Toiselle puolelle Polion oli maalannut kolme nuorta miestä, jotka olivat matkalla juhlimaan Athenea.

Toisella puolella oli kolme alastonta satyyria eli hevosenhäntäistä taruolentoa, jotka soittivat lyyraa ja lähestyivät kaksoishuiluun puhaltavaa nuorta miestä.

Polion katseli tyytyväisenä aikaansaannostaan. Ruukku oli hänen puolestaan valmis, nyt se piti vielä polttaa.

Umpikuuro valamiehistö

Päivän 4. tunti – klo 9.00–10.00

Melanthios seisoi satojen muiden miesten kanssa odottelemassa oikeusistuimen edessä. He kuuluivat niihin 6 000 mieheen, jotka oli arvottu koko vuodeksi oikeusistuimen käyttöön.

Siihen valittiin vain yli 30-vuotiaita miespuolisia kansalaisia, jotka eivät olleet itse syyllistyneet rikoksiin. Ne arvalla valitut, jotka pääsivät paikalle määrättynä päivänä, saapuivat oikeusistuimeen suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan.

Koska vaivannäöstä maksettiin alle normaalin päiväpalkan jäävä korvaus, useimmat paikalle ilmaantuneista olivat iäkkäitä mieshenkilöitä.

Kun oikeus avautui, puheenjohtaja arpoi paikalle ilmaantuneista valamiehistön varmistaakseen, että se oli varmasti satunnainen eikä oikeudenkäynnin jommankumman osapuolen maksama.

Melanthios oli yksi 201 valitusta, ja hän siirtyi liukkaasti muurin sisään paikoilleen avoimen taivaan alle.

Päivän asia koski Kefeus-nimistä miestä, joka väitti, että mies nimeltä Konon oli poikansa kanssa käynyt hänen kimppuunsa keskellä Agoraa.

Ateenan oikeusjärjestelmässä ei tunnettu asianajajia, joten syytetty ja syyttäjä joutuivat itse puolustamaan asiaansa oikeudessa.

Tuomareitakaan ei ollut, vaan tuomiosta päätti 201-miehinen valamiehistö. Kun Kefeus astui esiin esitelläkseen asiansa, virkamies kiskaisi tulpan irti vedellä täytetyn ruukun pohjassa olevasta reiästä.

Vesi alkoi liristä korokkeelle asetetusta ruukusta alla olevaan ruukkuun. Kefeuksella oli aikaa puhua niin kauan kuin vettä valui. Sama koski vastapuolta.

Kefeus selitti, että eräänä iltana Konon ja hänen poikansa olivat käyneet hänen kimppuunsa, lyöneet häntä ja varastaneet hänen vaatteensa.

Sen jälkeen he olivat painaneet hänet mutaan, hyppineet hänen päällään ja jättäneet hänet makaamaan alasti maahan.

Sotilaana toimivan Kefeuksen mukaan hän oli ollut aiemmin vartiossa yhdessä Kononin poikien kanssa, jotka olivat humalapäissään parjanneet häntä, hakanneet hänen orjiaan ja virtsanneet näiden päälle.

Kefeuksen puhuessa vanhat miehet Melanthioksen ympärillä mutisivat, etteivät he kuulleet mitään. Kun hän yritti selittää heille, mistä oli kyse, hän tajusi, että useat heistä olivat umpikuuroja.

Hän ravisti alistuneesti päätään ja muisteli tapausta, jolloin kansankokouksessa, ekklesiassa, piti äänestää, pitäisikö kenraali Aristeides ”Oikeamielinen” tukijoineen karkottaa kaupungista.

Kun läsnäolijoita oli pyydetty kirjoittamaan karkotettavien nimet, eräs kirjoitustaidoton oli lähestynyt Aristeidesta. Mies ei ollut tuntenut kenraalia ja oli pyytänyt tätä kirjoittamaan puolestaan ”Aristeides”.

Kun kenraali oli kysynyt, mitä miehellä oli Aristeidesta vastaan, mies oli todennut, että hän oli kyllästynyt kuulemaan kenraalin liikanimeä. Melanthios hörähti itsekseen ja yritti taas keskittyä oikeudenkäyntiin.

Nyt tuli syytetyn, Kononin, vuoro. Hän väitti, että tappelu johtui siitä, että hänen poikansa ja Kefeus olivat molemmat juomakillan jäseniä ja että he olivat alkaneet tapella humalapäissään.

Konon oli sattumalta kävellyt ohi ja rientänyt tietysti poikansa avuksi. Usea todistaja kertoi näkemyksensä asiasta. Kun valamiehistö äänesti, yli puolet piti Kononin selitystä uskottavana. Kefeus tuomittiin sakkoihin.

Treenausta keskipäivän helteessä

Päivän 6. tunti – klo 12.00–13.00

Vaikka Polion ei ollut kansalainen, hänen edellytettiin muiden vapaiden miesten tavoin palvelevan armeijassa. Jos kaupunki joutuisi sotaan, ruukkumaalarin piti taistella – halusi hän sitä tai ei.

Ei ollut kuin viisi vuotta siitä, kun Ateena oli solminut etelämpänä sijaitsevan Spartan kanssa rauhan veristen yhteenottojen jälkeen, ja armeija oli yhä edelleen koko ajan valmiustilassa.

Tänään oli Polionin harjoituspäivä. Hän oli kyllin varakas hankkiakseen itselleen hopliitin varusteet. Hopliitit olivat jalkaväen sotilaita ja armeijan parhaimmistoa kilpineen, keihäineen, kypäröineen ja rintapanssareineen.

Harjoittelu tapahtui kaupungin ulkopuolella, missä harjoittelivat myös ratsuväen uudet miehet. Kun Polion puki toisiinsa liimatuista pellavakangaskerroksista tehtyä rintapanssaria ylleen, hän silmäili nuoria ratsastajia.

He olivat ylhäistä sukua ja usein sietämättömän pöyhkeitä. Yhden heistä, Xenofonin, Polion tunsi.

Sotilaiden oli opittava nousemaan ratsaille nopeasti. Jalustimia ei ollut, joten ratsastajan oli heilautettava itsensä ratsun selkään keihäällä.

Xenofon juoksi täyttä vauhtia kohti hevostaan, tökkäsi keihään kärjen maahan ja ponnisti ilmaan. Ikävä kyllä ilmalento säikäytti hevosen. Eläin väisti ja Xenofon laskeutui kiljaisten piikkipensaan päälle.

Polion painoi kypärän päähänsä, jotta kukaan ei huomaisi hänen nauravan, ja aloitti päivän harjoitukset.

Kaikki pelkäsivät Platonia eli Leveää

Päivän 8. tunti – klo 14.00–15.00

Oikeudenkäynnin jälkeen Melanthios nautti kevyeksi lounaaksi torilta ostamiaan hedelmiä ja leipää ja lähti kohti Akatemiaa, joka oli yksi Ateenan kolmesta suuresta gymnasionista.

Se oli saanut nimensä Akademos-tarusankarista ja sijaitsi Ateenan ulkopuolella varjoisassa lehdossa. Se oli suosittu älykköjen kohtauspaikka.

Aamuisin gymnasionissa harrastivat liikuntaa ja kävivät koulua alle 16-vuotiaat pojat, mutta iltapäivisin laitos avattiin kaikille kansalaisille.

Kun Melanthios saapui, harjoituskenttä oli jo täynnä aikuisia miehiä, jotka ilman rihman kiertämää harrastivat niin nyrkkeilyä kuin pallopelejäkin. Puiden varjossa Melanthios näki tutut kasvot.

Kyseessä oli filosofi Sokrates. Tämä tarkkaili yhdessä muiden kanssa nuorta miestä, jolle opetettiin painiotteita. Paini oli yksi suosituimmista lajeista, mutta ohjaaja ei ollut löytänyt sopivan ikäistä paria vankkarakenteiselle nuorukaiselle.

”Kaikki pelkäävät häntä”, huusi pojan valmentaja, Ariston, nauraen.

Pojan nimi oli Aristokles, mutta koska hän oli jo 12-vuotiaana kookas ja lihaksikas, Ariston kutsui häntä aina Platoniksi eli leveäksi.

Melanthios alkoi jutella Sokrateen ja tämän seuralaisten kanssa päivän uutisista. Huhujen mukaan ateenalaisten oli pian äänestettävä laivaston lähettämisestä Sisiliaan.

Leontinin kaupunki oli nimittäin pyytänyt Ateenalta apua taistelussa Sisilian voimakkainta kaupunkia, Syrakusaa, vastaan. Monien muiden tavoin Sokrates vastusti ajatusta.

Miesten keskustellessa toinen tragediakirjailija kulki ohi. Kyseessä oli Sofokles, joka 80 ikävuodestaan huolimatta oli yhä terve. Miehet virnuilivat keskenään, sillä he näkivät Sofokleen tuijottavan Platonia.

Oli yleisesti tunnettua, että Sofokles oli heikkona poikiin. Melanthios hyvästeli miehet. Ilta saapui, ja hänet oli kutsuttu juominkeihin.

Ikävä jälleennäkeminen

Päivän 10. tunti – klo 17.00–18.00

Melanthios oli hyvällä tuulella saapuessaan ystävänsä Agathonin kotiin. Agathon tunsi kaikki ja järjesti usein juomapitoja eli symposioneita. Pidot oli tarkoitettu vain miehille.

Ennen kuin Melanthios astui sisään androniin, orja pesi rituaalisesti hänen jalkansa, sillä symposion järjestettiin viinin jumala Dionysoksen kunniaksi.

Kun kirjailija astui sisään, hän jähmettyi paikoilleen. Yhdellä klinellä eli lepovuoteella makasi hänen perivihollisensa Aristofanes. Melanthios valitsi klinen mahdollisimman kaukaa Aristofaneesta.

Vieraiden joukossa oli myös Ateenan ehkä kuuluisin nainen. 54-vuotias Aspasia ei ollut ateenalainen, eivätkä häntä siksi koskeneet tiukat säännöt, jotka kielsivät naisten seurustelun muiden miesten kuin lähisukulaisten kanssa.

Lisäksi hän työskenteli hetairana eli ammattimaisena seuranaisena ja kurtisaanina. Hän oli saanut opetusta filosofiassa ja yleistiedossa, joten hän pystyi viihdyttämään miehiä esimerkiksi juomapidoissa.

Kun kaikki vieraat olivat saapuneet, symposium alkoi. Ilta-ateria oli päivän tärkein, ja kaikkien edessä oleville pöydille tarjoiltiin useita ruokalajeja.

Melanthioksen ihastukseksi yksi niistä sisälsi ankeriasta. Lautasliinoina vieraat käyttivät leipää, jonka he heittivät käytön jälkeen lattialle.

Aspasia toisti tuttua tarinaa siitä, miten Sokrateen kanssa naimisissa oleva Ksanthippa oli avioparin riideltyä kaatanut vadillisen tiskivettä filosofin niskaan. Filosofin väitettiin sanoneen huvittuneena, että ”kun jyrisee, sade seuraa”.

Kaikki nauroivat, sillä Ksanthippan tulinen temperamentti oli tunnettu. Sitten orjat pesivät lattian, sillä nyt oli viinin aika.

Viininjumalan kunniaksi lauletun hymnin jälkeen seurue valitsi symposionin johtajaksi eli symposiarkhekseksi tilaisuuden isännän Agathonin.

Hän päätti, että viiniin sekoitetaan tällä kertaa kaksi osaa vettä, jotta vieraat eivät juopuisi liikaa. Viiniä alettiin tarjoilla vieraille, ja Agathon johti pelejä ja leikkejä.

Pitkällisen juomisrupeaman jälkeen koitti illan kohokohta. Ovesta astui sisään kaksi nuorta naista kaksoishuilu kädessään. Heidät oli palkattu täksi illaksi, eivätkä hekään olleet kotoisin Ateenasta.

He viihdyttivät vieraita soitolla ja tanssilla. Pientä korvausta vastaan heidät sai myös vuokrata lemmenleikkeihin. Melanthios iski silmänsä toiseen heistä ja pohti, pitäisikö hänen tehdä naiselle tarjous.

Sitten hänen katseensa osui jälleen Aristofanekseen. Komediakirjailija käyttäisi kuitenkin sitä Melanthiosta vastaan. Melanthios huokaisi: joku toinen päivä.

Ateenalaiset laskeutuivat levolle

Tuntien juominkien jälkeen Melanthios lähti kotiin haaveillen kiroustaulunsa vaikutuksesta. Myös Polion oli matkalla kotiin sotaharjoituksensa jälkeen.

Aamulla hänen oli taas taitettava pitkä matka kaupunkiin, jossa hän teki työtä mutta jonka kansalaiseksi hän ei kelvannut.