Erilaisia huumaavia ja päihdyttäviä aineita on käytetty osana arkea ja juhlaa jo tuhansia vuosia. Huumausaineiden käyttö kiellettiin vasta 1900-luvulla.
Tutustu huumeiden 7 000 vuotta vanhaan historiaan.
Britit veivät Kiinaan oopiumia ja aiheuttivat maahan vakavan huumeongelman.
Oopiumi: Unikko tuotti iloa ja kuolemaa
5000 eaa.
Unikko liittyi juhlaan
Jo muinaisessa Mesopotamiassa asuneet sumerilaiset käyttivät todennäköisesti oopiumia. Jotkut tutkijat ovat jopa sitä mieltä, että juhlaa ja iloa tarkoittava kirjoitusmerkki viittasi myös oopiumiunikkoon.
300 eaa.
Nelinkertainen annos tappaa
Antiikin kreikkalaiset käyttivät juhliessaan hamppua, hullukaalia, alruunaa ja oopiumia, ja he olivat hyvin perillä niiden vaikutuksista.
Lääkäri Teofrastos (372–287 eaa.) kirjoitti teoksessaan Kasvitieteellisistä tutkimuksista näin:
”Käytetään yksi drachme (kourallinen), jos tarkoituksena on piristää; kaksinkertainen annos, jos halutaan saada aikaan harhoja; kolminkertainen annos, jos halutaan aiheuttaa pysyvää hulluutta, ja nelinkertainen annos, jos tarkoituksena on tappaa.”
312 jaa.
Huumekauppaa Roomassa
Rooman hallitsijat valvoivat tiukasti oopiumikauppaa, sillä oopiumin hinnan piti pysyä niin alhaisena, että mahdollisimman monella olisi siihen varaa.
Vanhat lähteet osoittavat, että esimerkiksi vuonna 312 pelkästään Rooman kaupungissa oli 793 valtion valvomaa oopiuminmyyntipistettä. Samoihin aikoihin hampun myynnin osuus valtakunnan tuloista oli noin 15 prosenttia.
Huumausaineet olivat kiinteä osa roomalaista kulttuuria, mutta vanhoista lähteistä ei juurikaan löydy viitteitä siitä, että huumeiden käyttö olisi aiheuttanut ongelmia.
Roomalaisilla ei esimerkiksi ollut sanaa huumeriippuvuudelle, vaikka heillä oli monia kiertoilmauksia alkoholismille.
Caesarin aikaan, vuoden 50 eaa. vaiheilla, hampun polttaminen oli hyvin yleistä. 100-luvulla hallinnut keisari Marcus Aurelius puolestaan nautti aamuisin lääkäriensä kehotuksesta annoksen viiniin liuotettua oopiumia.
Rajoituksiakin kuitenkin tarvittiin: keisari Alexander Severus kielsi 200-luvulla päihdyttävien aineiden polttamisen ilotaloissa suojellakseen ilotyttöjä.
1839
Britannia käytti oopiumia aseena
Britit olivat päässeet kiinalaisen teen makuun, mutta kiinalaiset eivät olleet yhtä kiinnostuneita eurooppalaisista tuotteista.
Niinpä britit joutuivat ostamaan Kiinasta teetä kalliilla hinnalla. Britannia päätti kääntää kauppataseen edukseen viemällä Kiinaan vahvaa intialaista oopiumia, ja kesällä 1839 se hyökkäsi useisiin Kiinan satamiin. Syttyi niin sanottu ensimmäinen oopiumisota.
Oopiumia virtasi Kiinaan niin paljon, että 1800-luvun puolivälin tienoilla jopa 2,5 miljoonaa kiinalaista oli koukussa oopiumiin.
Vain harvat tuomitsivat Britannian toimet, joskin eräs parlamentin jäsen julisti, ettei ollut koskaan nähnyt sotaa, jonka perusteet olisivat olleet yhtä epäoikeudenmukaiset.
Oopiumisota päättyi vuonna 1842 Britannian voittoon, ja Hongkong siirtyi brittien hallintaan. Vasta vuonna 1895 Britannian hallitus myönsi maan toiminnan olleen moraalisesti tuomittavaa.
Shen Nung ei torjunut hasista täysin mutta varoitti kansaa liikakäytön vaaroista.
Hamppu: Aine, joka "herätti pedon"
2735 eaa.
Hasis ”herätti pedon”
Kiinan tarunomainen hallitsija ja lääketieteen isäksikin kutsuttu Shen Nung testasi satoja yrttejä selvittääkseen niiden lääkinnälliset ominaisuudet.
Vuonna 2735 eaa. hän kirjasi muistiin havaintonsa muun muassa hampusta.
Shen Nung varoitti maanmiehiään sanoen, että hampun liiallinen käyttö sai ihmisen näkemään hirviöitä.
Hän ei kuitenkaan torjunut hampun käyttöä täysin vaan totesi myönteisempään sävyyn, että pitkään käytettynä hamppu auttoi saamaan yhteyden henkiin ja teki ruumiista kevyen.
Noitasalva: Yhden yön trippi
1231
Inkvisitio vaani pilvessä olevia noitia
Italialaisen Luganon kaupungin notaari löysi eräänä aamuna alastoman vaimonsa tiedottomana lattialta makaamasta. Toinnuttuaan vaimo kertoi olleensa yön aikana ”matkalla”.
Tapauksen muistiin kirjanneen pisalaisen teologin Bartolomeo Spinan mukaan nainen oli voidellut ruumiinsa aistiharhoja aiheuttavalla yrttivoiteella, niin sanotulla ”noitasalvalla”.
Aviomies hälytti apuun inkvisition, ja pian vaimo poltettiin noitana roviolla.
Paracelsus teki kokeita niin kasvitieteen, alkemian kuin astrologiankin saralla.
Laudanum: Alkemistien kipulääke
1522
Alkemisti kehitti kipua lievittävän nesteen
Sveitsiläinen lääkäri ja kasvitieteilijä Paracelsus uutti vuonna 1522 oopiumiunikosta nestettä, jonka hän nimitti laudanumiksi. Laudanumilla oli tehokkaasti kipua lievittäviä ominaisuuksia.
Paracelsus lievitti laudanumtipoilla loukkaantuneiden kaivostyöläisten tuskia, ja laudanum olikin vuosisatojen ajan työväenluokan suosikkihuumausaine.
Turruttava laudanum oli halvempaa kuin vaikkapa gini, sillä lääkkeistä ei peritty veroja.
1800-luvulla laudanum nousi myös yläluokan suosioon, ja esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln käytti vaivoihinsa laudanumtippoja.
Suleiman soti eurooppalaisia – ja kahvinjuonnin vastustajia – vastaan.
Kahvi: Piristi Koraanin lukijaa
1551
Sulttaani Suleiman puolusti oikeutta juoda kahvia
Kahvi ”keksittiin” Arabiassa vuoden 1000 tienoilla, kun sikäläiset alkoivat jauhaa kahvipensaan virkistävää kofeiinia sisältäviä papuja ja liuottaa jauhetta veteen. Kahvinjuonnista tuli nopeasti tärkeä osa alueen kulttuuria.
Vuonna 1551 Mekassa pidätettiin joukko islaminuskoisia dervissejä, jotka tavoittelivat uskonnollista hurmosta pyörimällä villisti.
Sulttaani Suleiman määräsi uskonoppineiden neuvoston pohtimaan syitä dervissien pahennusta herättävään käytökseen. Neuvosto päätteli, että dervissien riekkuminen johtui ylenmääräisestä kahvinjuonnista.
Neuvoston jäsenet kehottivat sulttaania kieltämään kahvin juonnin, sillä islam ei hyväksy päihteiden käyttöä.
Suleiman, joka oli itsekin kahvin ystävä, kuitenkin torjui ehdotuksen ja väitti, että kahvi esti ihmisiä torkahtamasta Koraanin lukemisen aikana.
Uskonoppineet joutuivat tyytymään sulttaanin päätökseen, ja myöhemmin samana vuonna Suleiman salli kahviloiden perustamisen valtakuntaansa.
Yhdysvaltalaisviranomaiset tutkivat pulloihin pakattua morfiinierää, jonka arvo oli noin 300 000 dollaria.
Morfiini: Muotipäihde
1804
Suosittu teollisuustuote
Morfiinista tuli nopeasti hyvin suosittu huume, jonka uskottiin aiheuttavan riippuvuutta vain ”heikkoluonteisissa yksilöissä”.
Morfiinia on joskus kutsuttu 1800-luvun merkittävimmäksi keksinnöksi.
Saksalainen farmaseutti Friedrich Sertürner eristi vuonna 1804 oopiumista nukuttavan ja kipuja lievittävän alkaloidin, jonka hän nimesi kreikkalaisen unien jumalan Morfeuksen mukaan morfiiniksi.
Morfiinin suosiota lisäsi se, että sitä pystyttiin valmistamaan teollisesti ilman suuria vahvuuden vaihteluja, jotka olivat yleinen ongelma kasvipohjaisten tuotteiden valmistuksessa.
Sertürnerin keksinnön vanavedessä kehitettiin muun muassa kodeiini (1832) ja atropiini (1833), ja 1800-luvun puolivälissä apteekeissa myytiin kymmeniä turruttavia ja nukuttavia aineita.
Niistä erityisesti morfiinia pidettiin muodikkaana, ja monet tunnetut taiteilijat ja merkkimiehet, kuten säveltäjä Richard Wagner ja Saksan rautakansleri Otto von Bismarck, käyttivät sitä päivittäin.
Vielä vuonna 1879 saksalaisessa lääketieteellisessä julkaisussa kirjoitettiin, että ”morfiiniriippuvuus on poikkeus, joka alkoholismin tavoin kielii heikosta luonteenlaadusta. Nämä poikkeukset eivät liity mitenkään aineen kemiallisiin ominaisuuksiin.”
1900-luvun tunnetuimpia morfinisteja oli natsi-Saksan Luftwaffen komentaja Hermann Göring, joka vieroittautui morfiinista vasta juuri ennen kuolemaansa vuonna 1946.
Alexander Wood uskoi, että injektioruisku estäisi huumeriippuvuuden.
Injektioruisku: Ei enää riippuvuutta?
1853
Uusi keksintö
1800-luvun puolivälissä jotkut kaukonäköiset lääkärit alkoivat pitää huumeita ongelmana.
Skotlantilainen lääkäri Alexander Wood (1817–1884) julisti kuitenkin vuonna 1853 keksineensä ongelmaan ratkaisun – injektioruiskun.
Hän uskoi, että huumeet aiheuttivat riippuvuutta vain, jos niitä nautittiin tippoina ja tabletteina.
Tällöin ne stimuloivat makunystyjä ja saivat käyttäjän haluamaan lisää aivan kuten hyvän ruuankin kanssa.
Injektioruiskua käytettäessä huumeet eivät pääsisi kosketuksiin makunystyjen kanssa eivätkä siten myöskään aiheuttaisi käyttäjissä riippuvuutta.
Kokaiinia sisältävää viiniä suositeltiin erityisesti pikkulapsille ja vanhuksille.
Kokaiini: Hermojen ravintoa
1859
Harmiton lääke masennukseen
Nuori saksalainen kemisti Albert Niemann sai vuonna 1859 työpöydälleen nipun perulaisia kokapensaan lehtiä.
Niemann tiesi, että Perun köyhät intiaanit pureskelivat lehtiä unohtaakseen arjen ankeuden.
Moni eurooppalainen kemisti oli tuloksetta yrittänyt eristää lehdistä niiden sisältämää huumaavaa ainetta. Niemann kuitenkin onnistui yrityksessä.
Hän nimitti uuden huumausaineen kokaiiniksi ja alkoi myydä sitä ”hermojen ravintona” ja ”harmittomana lääkkeenä masennukseen”.
Psykoanalyytikko Sigmund Freud suositteli kokaiinia lämpimästi, ja Robert Louis Stevenson kirjoitti vuonna 1885 romaanin Tohtori Jekyll ja herra Hyde vain kuudessa päivässä kokaiinin vaikutuksen alaisena.
Vuonna 1863 kokaiini alkoi yleistyä toden teolla, kun markkinoille tuli sitä sisältäviä juomia, kuten kokaiiniviini Vin Mariani ja yhdysvaltalaisen J. S. Pembertonin kehittämä juoma, joka tunnetaan nykyään nimellä Coca-Cola.
Nälkä ja punatauti olivat sotilaiden kiusana rintamalla.
Oopiumitabletit: Lääke punatautiin
1865
Sota loi narkomaaneja
Yhdysvaltain sisällissodan molemmat osapuolet pyrkivät ehkäisemään rajua ripulia aiheuttavaa punatautia oopiumitableteilla.
”Entäs uloste?” oli usein lääkärien ensimmäinen kysymys haavoittuneille sotilaille Yhdysvaltain sisällissodassa vuosina 1861–65.
Rajua ripulia aiheuttava punatauti raivosi valtoimenaan sotilaiden keskuudessa, ja pitääkseen joukot taistelukuntoisina lääkärit lääkitsivät hanakasti kaikkia, joilla he epäilivät punatautitartuntaa. Lääkkeenä käytettiin oopiumia.
Pohjoisvaltioissa tehty tutkimus paljastaa, että sotilaille määrättiin sisällissodan aikana kymmenen miljoonaa pakkausta oopiumitabletteja ja reilut 2,8 miljoonaa annosta oopiumijauhetta.
Sisällissotaan osallistui noin neljä miljoonaa sotilasta. Heistä 618 000 kaatui ja vielä useampi haavoittui.
Kun sota päättyi vuonna 1865, kotiin palasi noin 400 000 miestä, jotka kärsivät ”sotilastaudista” eli riippuvuudesta lääkärien määräämiin huumausaineisiin. Lääkkeistä huolimatta 63 000:ta miestä vaivasi krooninen ripuli.
”Heroiini poistaa ongelman”, mainoksessa julistettiin.
Heroiini: Lasten yskänlääke
1874
Tehokas apu yskään
Brittiläinen Alder Wright valmisti vuonna 1874 valkoista jauhetta, jonka hän nimesi diasetyylimorfiiniksi.
Aine oli morfiinin johdannainen mutta paljon morfiinia voimakkaampaa. Wrightin keksintö jäi kuitenkin tuolloin melko vähäiselle huomiolle.
20 vuotta myöhemmin Bayer-lääkeyhtiön kemisti Felix Hoffmann ”keksi” aineen uudelleen. Jauhetta testattiin 60 keuhkotautipotilaalla, joiden oireita se lievitti. Bayer keksi aineelle uuden ja myyvän nimen – heroiini.
”Heroiinin ei uskota aiheuttavan haitallisia sivuvaikutuksia, joten sitä voidaan määrätä melko suuria annoksia”, kirjoitti lääketieteen julkaisu The Lancet vuonna 1898.
Suomessa apteekeissa myytiin heroiinia sisältävää yskänlääkettä vielä 1930-luvulla.
Ekstaasi: Tyrehdytti verenvuodon
1912
Lääke tyrehdytti verenvuotoja
Saksalainen Anton Köllisch pyrki vuonna 1912 kehittämään lääkkeen verenvuotojen tyrehdyttämiseksi.
Työ tuotti tulosta, kun Köllisch kehitti aineen nimeltä metyleenidioksimetamfetamiini.
Köllisch kuoli neljä vuotta myöhemmin ensimmäisessä maailmansodassa eikä ehtinyt saada selville kehittämänsä aineen psykoaktiivisia vaikutuksia.
Nykyään metyleenidioksimetamfetamiini tunnetaan nimellä ekstaasi.
Marihuanaa myytiin kieltolain aikaan alkoholin tavoin salakapakoissa.
Kannabis: Alkoholin korvike
1920
Kieltolaki kasvatti marihuanan suosiota
Koko Yhdysvaltojen laajuinen alkoholin kieltolaki astui voimaan 19. tammikuuta 1920.
Tarjolla oli yhä kallista salakuljetettua alkoholia, mutta monet amerikkalaiset valitsivat mieluummin marihuanan, jota myytiin laittomissa huumekuppiloissa.
Marihuanaa kutsuttiin ”meksikolaiseksi oopiumiksi”, sillä monet luulivat huumeen olevan peräisin Meksikosta.
”Kun tavallinen maalaistollo imaisee pari henkosta tätä ainetta, hän luulee olevansa Yhdysvaltain presidentti”, muuan lääkäri totesi vuonna 1929.
Kun kieltolaki 1933 kumottiin, marihuanan käyttö Yhdysvalloissa väheni.
Torajyväsienestä valmistettiin aistiharhoja aiheuttavaa LSD:tä.
LSD: Avasi mielen psykoterapialle
1938
Sienestä saatiin uutta huumetta
Aistiharhoja aiheuttavaa torajyvää eli Claviceps purpurea -loissientä käytettiin vuosisatojen ajan kivunlievitykseen.
Vuonna 1938 sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann onnistui eristämään sienen alkaloideja ja kehittämään aineen nimeltä lysergidihapon dietyyliamidi eli LSD.
Hofmann havaitsi LSD:n psykedeeliset vaikutukset viisi vuotta myöhemmin, kun hän nautti ainetta vahingossa ja luuli huonekalujen vainoavan häntä.
Tätä seurasi miellyttävä olotila, jonka aikana Hofmann näki ihmeellisiä kuvioita. LSD:tä käytettiin 1960-luvulla niin sanotun psykedeelisen terapian apuna, mutta nykyään sen käyttö on lailla kielletty.
Morfiinin valmistuksessa tarvitun raakaoopiumin puute johti metadonin keksimiseen.
Metadoni: Natsien keksintö
1941
Natsikemistit kehittivät korvikkeen morfiinille
Natsi-Saksa ei toisen maailmansodan aikana saanut hankittua ulkomailta morfiinin vamistuksessa tarvittavaa raakaoopiumia.
- syyskuuta 1941 kaksi saksalaista kemistiä kuitenkin sai patentin kehittämälleen lääkeaineelle, jota he kutsuivat nimellä Hoechst 10820.
Sodan jälkeen yhdysvaltalaiset kemistit havaitsivat, että aine lievitti tehokkaasti narkomaanien vieroitusoireita. Vuonna 1947 lääkeaine rekisteröitiin Yhdysvalloissa nimellä metadoni.
Huumeet kiellettiin
1900-luvun mittaan huumausaineiden haittavaikutuksista saatiin yhä enemmän tietoa ja viranomaiset yrittivät hillitä huumeidenkäyttöä erilaisten valistuskampanjoiden ja rajoitusten avulla.
Vuonna 1931 YK:n edeltäjä Kansainliitto sopi oopiumin ja kokalehtien sekä niiden johdannaisten morfiinin, kokaiinin ja heroiinin maailmanlaajuisesta kiellosta.
Vuonna 1961 YK hyväksyi huumausaineyleissopimuksen, joka kieltää huumaavien aineiden käytön muissa kuin lääketieteellisissä tarkoituksissa.