Huumeet vaikuttavat eri tavoin: esimerkiksi oopiumi turruttaa, kun taas jotkin huumeet piristävät tai aiheuttavat aistiharhoja.­ © Harpers & Shutterstock

Todellisuuspakoa huumeilla 7 000 vuotta

Oopiumista ekstaasiin ja metadoniin: Tutustu huumaavien aineiden historiaan.

Erilaisia huumaavia ja päihdyttäviä aineita on käytetty osana arkea ja juhlaa jo tuhansia vuosia. Huumausaineiden käyttö kiellettiin vasta 1900-luvulla.

Tutustu huumeiden 7 000 vuotta vanhaan historiaan.

Oopiumi: Unikko tuotti iloa ja kuolemaa

Britit veivät Kiinaan oopiumia ja aiheuttivat maahan vakavan huumeongelman.

© Bridgeman

5000 eaa.: Unikko liittyi juhlaan

Jo muinaisessa Mesopotamiassa asuneet sumerilaiset käyttivät todennäköisesti oopiumia. Jotkut tutkijat ovat jopa sitä mieltä, että juhlaa ja iloa tarkoittava kirjoitusmerkki viittasi myös oopiumiunikkoon.

300 eaa.: Nelinkertainen annos tappaa

Antiikin kreikkalaiset käyttivät juhliessaan hamppua, ­hullukaalia, alruunaa ja oopiumia, ja he olivat hyvin ­perillä niiden vaikutuksista. 

Lääkäri Teofrastos (372–287 eaa.) kirjoitti teoksessaan Kasvitieteellisistä tutkimuksista näin: 

”Käytetään yksi drachme (kourallinen), jos tarkoituksena on piristää; kaksinkertainen annos, jos halutaan saada aikaan harhoja; kolminkertainen ­annos, jos halutaan aiheuttaa pysyvää hulluutta, ja nelinkertainen annos, jos tarkoituksena on tappaa.”

312 jaa.: Huumekauppaa Roomassa

Rooman hallitsijat valvoivat tiukasti oopiumikauppaa, sillä oopiumin hinnan piti pysyä niin alhaisena, että mahdollisimman monella olisi siihen varaa. 

Vanhat lähteet osoittavat, että esimerkiksi vuonna 312 pelkästään Rooman kaupungissa oli 793 valtion valvomaa oopiuminmyyntipistettä. ­Samoihin aikoihin hampun myynnin osuus valtakunnan tuloista oli noin 15 prosenttia.

Huumausaineet olivat kiinteä osa roomalaista kulttuuria, mutta vanhoista lähteistä ei juurikaan löydy viitteitä ­siitä, että huumeiden käyttö olisi aiheuttanut ongelmia. 

Roomalai­silla ei esimerkiksi ollut sanaa huume­riippuvu­udelle, vaikka heillä oli monia kiertoilmauksia alkoholismille.

Caesarin aikaan, vuoden 50 eaa. vaiheilla, hampun polttaminen oli hyvin yleistä. 100-luvulla hallinnut keisari Marcus Aurelius puolestaan nautti ­aamuisin lääkäriensä kehotuksesta annoksen viiniin liuotettua oopiumia. 

Rajoituksiakin kuitenkin tarvittiin: keisari Alexander Severus kielsi 200-­luvulla päihdyttävien aineiden polttamisen ilotaloissa suojellakseen ilotyttöjä.

1839: Britannia käytti oopiumia aseena

Britit olivat päässeet kiinalaisen teen makuun, mutta kiinalaiset eivät olleet yhtä kiinnostuneita eurooppalaisista tuotteista. 

Niinpä britit joutuivat ostamaan Kiinasta teetä kalliilla hinnalla. Britannia päätti kääntää kauppa­taseen edukseen viemällä Kiinaan vahvaa intialaista oopiumia, ja kesällä 1839 se hyökkäsi useisiin Kiinan satamiin. Syttyi niin sanottu ­ensim­mäinen ­oopiumisota. 

Oopiumia virtasi Kiinaan niin paljon, että 1800-luvun puolivälin tienoilla jopa 2,5 miljoonaa kiinalaista oli koukussa oopiumiin.

Vain harvat tuomitsivat Britannian toimet, joskin eräs parlamentin jäsen julisti, ettei ollut koskaan nähnyt ­sotaa, jonka perusteet olisivat olleet yhtä epäoikeudenmukaiset. 

Oopiumisota päättyi vuonna 1842 Britannian voittoon, ja Hongkong siirtyi brittien hallintaan. Vasta vuonna 1895 Britan­nian hallitus myönsi maan toiminnan ­olleen moraalisesti tuomittavaa.

Hamppu: Aine, joka "herätti pedon"

Shen Nung ei torjunut hasista täysin ­mutta varoitti kansaa liikakäytön vaaroista.

© Bridgeman

2735 eaa.: Hasis ”herätti pedon”

Kiinan tarunomainen hallitsija ja lääketieteen isäksikin kutsuttu Shen Nung testasi satoja yrttejä selvittääkseen niiden lääkinnälliset ominaisuudet. ­

Vuonna 2735 eaa. hän kirjasi muistiin havaintonsa muun muassa hampusta.

Shen Nung varoitti maanmie­hiään sanoen, että hampun liiallinen käyttö sai ihmisen näkemään hirviöitä. 

Hän ei kuitenkaan torjunut hampun käyttöä täysin vaan totesi myönteisempään sävyyn, että pitkään käytettynä hamppu auttoi saamaan ­yhteyden henkiin ja teki ruumiista kevyen. ­

Noitasalva: Yhden yön trippi

© Shutterstock

1231: Inkvisitio vaani ­pilvessä olevia noitia

Italialaisen Luganon kaupungin notaari löysi eräänä aamuna alastoman vaimonsa tiedottomana lattialta ­makaamasta. Toinnuttuaan vaimo kertoi ol­leensa yön aikana ”matkalla”. 

Tapauksen muistiin kirjanneen pisa­laisen teologin Bartolomeo Spinan ­mukaan nainen oli voidellut ruumiinsa aisti­harhoja aiheuttavalla yrttivoiteella, niin sanotulla ”noitasalvalla”.

Aviomies hälytti apuun inkvisition, ja pian vaimo ­poltettiin noitana roviolla.

Laudanum: Alkemistien kipulääke

Paracelsus teki kokeita niin kasvitieteen, alkemian kuin astrologiankin saralla.

© Bridgeman

1522: Alkemisti kehitti kipua lievittävän nesteen

Sveitsiläinen lääkäri ja kasvitieteilijä ­ Paracelsus uutti vuonna 1522 ­oopiu­miunikosta nestettä, jonka hän nimitti laudanumiksi. Laudanum­illa oli tehokkaasti kipua lievittäviä ominaisuuksia.­

Paracelsus lievitti laudanumtipoilla loukkaantuneiden kaivostyöläisten tuskia, ja laudanum olikin vuosisatojen ajan työväenluokan suosikkihuumausaine. 

Turruttava laudanum oli halvempaa kuin vaikkapa gini, sillä lääkkeistä ei peritty veroja.

1800-luvulla laudanum nousi myös yläluokan suosioon, ja esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln käytti vaivoihinsa laudanumtippoja.

Kahvi: Piristi Koraanin lukijaa

Suleiman soti eurooppalaisia – ja kahvinjuonnin vastustajia – vastaan.

© Bridgeman

1551: Sulttaani Suleiman puolusti oikeutta juoda kahvia

Kahvi ”keksittiin” Arabiassa vuoden 1000 tienoilla, kun sikäläiset alkoivat jauhaa kahvipensaan virkistävää kofeiinia sisältäviä papuja ja liuottaa jauhetta veteen. Kahvinjuonnista tuli nopeasti tärkeä osa alueen kulttuuria.

Vuonna 1551 Mekassa pidätettiin joukko islaminuskoisia dervis­sejä, jotka tavoittelivat uskonnollista ­hurmosta pyörimällä villisti. 

Sulttaani ­Suleiman määräsi uskonoppineiden neuvoston pohtimaan syitä dervis­sien ­pahennusta herättävään ­käytökseen. Neuvosto päätteli, että dervis­sien riekkuminen johtui ylenmääräisestä kahvinjuonnista.

Neuvoston jäsenet kehottivat sulttaania kieltämään kahvin juonnin, sillä islam ei hyväksy päihteiden käyttöä. 

Suleiman, joka oli itsekin kahvin ystävä, kuitenkin torjui ehdotuksen ja väitti, että kahvi esti ihmisiä torkahtamasta Koraanin lukemisen aikana. 

Uskonoppineet joutuivat tyytymään sulttaanin päätökseen, ja myöhemmin samana vuonna ­Suleiman salli kahviloiden perustamisen valtakuntaansa.

Morfiini: Muotipäihde

Yhdysvaltalaisviranomaiset tutkivat pulloihin pakattua morfiinierää, jonka arvo oli noin 300 000 dollaria.

© Polfoto/Corbis

1804: Suosittu teollisuustuote

Morfiinista tuli nopeasti hyvin suosittu huume, jonka uskottiin aiheuttavan riippuvuutta vain ”heikkoluonteisissa yksilöissä”.

Morfiinia on joskus kutsuttu 1800-luvun merkittävimmäksi keksinnöksi. 

Saksalainen farmaseutti Friedrich Sertürner eristi vuonna 1804 oopiumista nukuttavan ja kipuja lievittävän alkaloidin, jonka hän nimesi kreikkalaisen unien jumalan Morfeuksen mukaan morfiiniksi. ­

Morfiinin suosiota lisäsi se, että sitä pystyttiin valmistamaan teollisesti ilman suuria vahvuuden vaihteluja, jotka olivat yleinen ongelma kasvipohjaisten tuotteiden valmistuksessa.

Sertürnerin keksinnön vanavedessä kehitettiin muun muassa kodeiini (1832) ja atropiini (1833), ja 1800-luvun puolivälissä apteekeissa myytiin kymmeniä turruttavia ja nukuttavia aineita. 

Niistä erityisesti morfiinia pidettiin muodikkaana, ja monet tunnetut taiteilijat ja merkkimiehet, kuten säveltäjä Richard Wagner ja Saksan rautakansleri Otto von Bismarck, ­käyttivät sitä päivittäin.

Vielä vuonna 1879 saksalaisessa lääketieteellisessä julkaisussa kirjoitettiin, että ”morfiiniriippuvuus on poikkeus, joka alkoholismin tavoin kielii heikosta luonteenlaadusta. ­Nämä poikkeukset eivät liity ­mitenkään aineen kemiallisiin ominaisuuksiin.”

1900-luvun tunnetuimpia morfinisteja oli natsi-Saksan Luftwaffen ­komentaja Hermann ­Göring, joka vieroittautui morfiinista vasta juuri ennen kuolemaansa vuonna 1946.

Injektioruisku: Ei enää riippuvuutta?

Alexander Wood uskoi, että injektioruisku estäisi ­huumeriippuvuuden.

© Polfoto/Corbis

1853: Uusi keksintö

1800-luvun puolivälissä jotkut kaukonäköiset lääkärit alkoivat pitää huumeita ongelmana. 

Skotlantilainen lääkäri Alexander Wood (1817–1884) julisti kuitenkin vuonna 1853 keksineensä ongelmaan ratkaisun – injektioruiskun. 

Hän uskoi, että huumeet aiheuttivat riippuvuutta vain, jos niitä nautittiin tippoina ja tabletteina.

Tällöin ne stimuloivat makunystyjä ja saivat käyttäjän haluamaan lisää aivan kuten hyvän ruuan­kin kanssa. 

Injektioruiskua käytettäessä huumeet eivät pääsisi kosketuksiin makunystyjen kanssa eivätkä siten myöskään aiheuttaisi käyttäjissä riippuvuutta.

Kokaiini: Hermojen ravintoa

Kokaiinia sisältävää viiniä suositeltiin ­erityisesti pikkulapsille ja vanhuksille.

© Bridgeman

1859: Harmiton lääke masennukseen

Nuori saksalainen kemisti Albert Niemann sai vuonna 1859 työpöydälleen nipun perulaisia ­kokapensaan lehtiä. 

Niemann tiesi, että Perun köyhät intiaanit pureskelivat lehtiä unohtaakseen arjen ankeuden. 

Moni eurooppalainen kemisti oli tuloksetta yrittänyt eristää lehdistä niiden sisältämää huumaavaa ainetta. Niemann kuitenkin onnistui yrityksessä. 

Hän nimitti uuden huumausaineen kokaiiniksi ja alkoi myydä sitä ”hermojen ravintona” ja ”harmittomana lääkkeenä masennukseen”.

Psykoanalyytikko Sigmund Freud suositteli kokaiinia lämpimästi, ja ­Robert Louis Stevenson kirjoitti vuonna 1885 romaanin Tohtori Jekyll ja herra Hyde vain kuudessa päivässä kokaiinin vaikutuksen alaisena. 

Vuonna 1863 kokaiini alkoi yleistyä toden teolla, kun markkinoille tuli sitä sisältäviä juomia, kuten kokaiiniviini Vin Mariani ja yhdysvaltalaisen J. S. Pembertonin kehittämä ­juoma, joka tunnetaan nykyään nimellä Coca-Cola.

Oopiumitabletit: Lääke punatautiin

Nälkä ja punatauti ­olivat sotilaiden ­kiusana rintamalla.

© Polfoto/Corbis

1865: Sota loi narkomaaneja

Yhdysvaltain sisällissodan molemmat osapuolet pyrkivät ehkäisemään rajua ripulia aiheuttavaa punatautia oopiumitableteilla.

”Entäs uloste?” oli usein lääkä­rien ­ensimmäinen kysymys haavoittuneille sotilaille Yhdysvaltain sisäl­lissodassa vuosina 1861–65.

Rajua ripulia aiheuttava punatauti raivosi valtoimenaan sotilaiden ­keskuudessa, ja pitääkseen joukot taistelukuntoisina lääkärit lääkitsivät hanakasti kaikkia, joilla he epäilivät punatautitartuntaa. Lääkkeenä käytettiin oopiumia. 

Pohjoisvaltioissa tehty tutkimus paljastaa, että soti­laille määrättiin sisällis­sodan aikana ­kymmenen miljoonaa pakkausta oopiumitabletteja ja reilut 2,8 miljoonaa ­annosta ­oopiumijauhetta.

Sisällissotaan osallistui noin neljä miljoonaa sotilasta. Heistä 618 000 kaatui ja vielä useampi haavoittui. 

Kun sota päättyi vuonna 1865, kotiin palasi noin 400 000 miestä, jotka kärsivät ”sotilastaudista” eli riippuvuudesta lääkärien määräämiin huumausaineisiin. Lääkkeistä huolimatta 63  000:ta miestä vaivasi krooninen ripuli.

Heroiini: Lasten yskänlääke

”Heroiini poistaa ongelman”, ­mainoksessa julistettiin.

© Polfoto/Corbis

1874: Tehokas apu yskään

Brittiläinen Alder Wright valmisti vuonna 1874 valkoista jauhetta, jonka hän nimesi diasetyylimor­fiiniksi. 

Aine oli morfiinin johdannainen mutta paljon morfiinia voimakkaampaa. Wrightin kek­sintö jäi kuitenkin tuolloin melko vähäiselle huomiolle.

20 vuotta myöhemmin Bayer-lääkeyhtiön kemisti Felix Hoffmann ”keksi” aineen uudelleen. Jauhetta testattiin 60 keuhkotautipotilaalla, joiden oireita se lievitti. ­Bayer keksi aineelle uuden ja ­myyvän nimen ­– heroiini.

”Heroiinin ei uskota aiheuttavan haitallisia sivuvaikutuksia, joten sitä voidaan määrätä melko suuria annoksia”, kirjoitti lääketieteen julkaisu The Lancet vuonna 1898. 

Suomessa apteekeissa myytiin heroiinia sisältävää yskän­lääkettä vielä 1930-luvulla.

Ekstaasi: Tyrehdytti verenvuodon

© Shutterstock

1912: Lääke ­tyrehdytti verenvuotoja

Saksalainen Anton Köllisch pyrki vuonna 1912 kehittämään lääkkeen veren­vuotojen tyrehdyttä­miseksi. 

Työ tuotti ­tulosta, kun Köllisch kehitti aineen nimeltä metyleenidioksimetamfetamiini. 

Köllisch kuoli neljä vuotta myöhemmin ensimmäisessä maailmansodassa eikä ehtinyt saada selville kehittämänsä aineen psykoaktiivisia vaikutuksia. 

Nykyään metyleenidioksimetamfetamiini tunnetaan nimellä ekstaasi.

Kannabis: Alkoholin korvike

Marihuanaa myytiin ­kieltolain aikaan alkoholin tavoin salakapakoissa.

© Bridgeman

1920: Kieltolaki kasvatti marihuanan suosiota

Koko Yhdysvaltojen laajuinen alkoholin kielto­laki astui voimaan 19. tammikuuta 1920. 

Tarjolla oli yhä kallista salakuljetettua alkoholia, mutta monet amerikkalaiset valitsivat mieluummin marihuanan, jota myytiin laittomissa huumekuppiloissa.

Marihuanaa kutsuttiin ”meksikolaiseksi oopiumiksi”, sillä monet luulivat huumeen olevan peräisin Meksikosta. 

”Kun tavallinen maalaistollo imaisee pari henkosta tätä ainetta, hän luulee olevansa Yhdysvaltain presidentti”, muuan lääkäri totesi vuonna 1929. 

Kun kieltolaki 1933 kumottiin, marihuanan käyttö Yhdysvalloissa väheni.

LSD: Avasi mielen psykoterapialle

Torajyväsienestä valmistettiin aistiharhoja aiheuttavaa LSD:tä.

© DK Images

1938: Sienestä saatiin uutta huumetta

Aistiharhoja aiheuttavaa tora­jyvää eli Claviceps purpurea -loissientä käytettiin vuosi­satojen ajan kivunlievitykseen. 

Vuonna 1938 sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann onnistui eristämään sienen alkaloideja ja kehittämään aineen nimeltä lysergidihapon dietyyli­amidi eli LSD. 

Hofmann havaitsi LSD:n psykedeeliset vaikutukset viisi vuotta myöhemmin, kun hän nautti ainetta vahingossa ja luuli huone­kalujen vainoavan häntä.

Tätä seurasi miellyttävä olo­tila, jonka aikana ­Hofmann näki ihmeellisiä kuvioita. LSD:tä käytettiin 1960-luvulla niin sanotun psykedeelisen terapian apuna, mutta nykyään sen ­käyttö on lailla kielletty. ­

Metadoni: Natsien keksintö

Morfiinin valmistuksessa tarvitun raaka­oopiumin puute johti metadonin keksimiseen.

© Polfoto/Corbis

1941: Natsikemistit kehittivät korvikkeen morfiinille

Natsi-Saksa ei toisen maailmansodan aikana saanut hankittua ulkomailta morfiinin vamistuksessa tarvittavaa raakaoopiumia. 

11. syyskuuta 1941 kaksi saksalaista kemistiä kuitenkin sai patentin kehittämälleen lääkeaineelle, jota he kutsuivat nimellä Hoechst 10820.

Sodan jälkeen yhdysvaltalaiset ­kemistit havaitsivat, että aine lievitti ­tehokkaasti narko­maanien vieroitusoireita. Vuonna 1947 lääkeaine rekisteröitiin Yhdysvalloissa nimellä ­metadoni.

Huumeet kiellettiin

© Polfoto/Corbis

1900-luvun mittaan huumausaineiden haittavaikutuksista saatiin yhä enemmän tietoa ja viranomaiset yrittivät hillitä huumeidenkäyttöä erilaisten valistuskampanjoiden ja rajoitusten avulla. 

Vuonna 1931 YK:n edeltäjä Kansainliitto sopi oopiumin ja kokalehtien sekä niiden johdannaisten morfiinin, kokaiinin ja heroiinin maailmanlaajuisesta kiellosta. 

Vuonna 1961 YK hyväksyi huumausaine­yleissopimuksen, joka kieltää huumaavien aineiden käytön muissa kuin lääketieteellisissä tarkoituksissa.

TOIMITUS SUOSITTELEE: Hemmottele itseäsi Suomen suurimman historialehden tilauksella ja nauti mukaansatempaavista, kattavista ja viihdyttävistä historia-artikkeleista.

HISTORIA-lehdellä on nyt loistotarjous – katso täältä

Lue lisää

A. Escohotado: A Brief History of Drugs – From the Stone Age to the Stoned Age, Park Street Press, 1999. Richard Davenport-Hines: The Pursuit of Oblivion­ – A Social History of Drugs, Phoenix Books, 2002.

Ehkä sinua kiinnostaa...