Huhtikuun 4. päivän ilta vuonna 1523 oli kalsea, mutta Katariina von Bora ei kiinnittänyt huomiota säähän. Hän odotti yhdentoista muun nunnan kanssa Leipzigin lähellä Saksassa sijaitsevan Nimbschenin luostarin puutarhassa tähystellen pimeään ja toivoen kuulevansa pian kärrynpyörien ratinaa.
Kun vaunut sitten ajoivat luostarin eteen, naiset hiipivät hermostuksesta kihisten hiljaa puutarhan muurin viertä tielle.
He kiipesivät vikkelästi kärryyn, jota käytettiin yleensä kalan kuljettamiseen. Ajuri komensi hevoset liikkeelle, ja matka kohti sadan kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevaa Wittenbergiä alkoi.
Vasta nyt Katariina von Bora uskalsi huokaista helpotuksesta. Kurinalainen luostarielämä oli menneisyyttä, ja edessä oli avioliitto ja perheen perustaminen – tai niin hän luuli. Pako vapauteen ei kuitenkaan sujunut aivan niin helposti.
Nunnat lukivat kiellettyjä kirjoituksia
Kun Katariina von Bora nousi hevoskärryihin, hänellä ei ollut kokemusta muusta kuin luostarielämästä.
Keskiajalla nuorten naisten oli joko avioiduttava tai mentävä luostariin. Molemmat valinnat saattoivat johtaa surulliseen kohtaloon.
Aateliston tyttäret päätyivät luostariin
Keskiajalla tyttöjä kasvatettiin yksinomaan vaimon ja äidin rooliin. Jos avioliitto ei toteutunut, yläluokan tyttärillä oli vain yksi vaihtoehto – mennä luostariin.
Avioliittoa ja lasten saamista pidettiin keskiajalla naisen elämän tärkeimpänä päämääränä. Kaikki naiset eivät kuitenkaan ”päässeet” naimisiin.
Jopa ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvilla perheillä oli joskus vaikeuksia maksaa myötäjäisiä, joita sulhasen perhe vaati avioliiton toteutumiseksi. Tämä koski myös Saksan alhaisaatelia, jolla oli ruton jälkeisinä vuosina vaikeuksia tulla toimeen maaomaisuutensa tuotoilla. Koska naisten ei sopinut tehdä töitä, naimattomat naiset olivat merkittävä taloudellinen taakka isälleen ja veljilleen, joiden velvollisuus oli elättää heitä.
Siksi monet perheet päättivät lähettää tyttärensä luostariin. Siellä nämä saattoivat elää kunniallisesti Jumalaa palvellen – ja välttää tuomasta perheelle köyhyyttä ja häpeää.
Katariina von Bora syntyi köyhään alhaisaateliseen perheeseen Saksin vaaliruhtinaskunnassa vuonna 1499. Hänen vanhemmillaan oli komea sukutaulu mutta ei rahaa. Niinpä he lähettivät Katariinan luostariin tämän ollessa vain viiden vanha. Näin perheessä oli yksi suu vähemmän ruokittavaksi.
Muut samassa ahdingossa olevat aatelisperheet tekivät samoin.
Sen sijaan että tytöt olisivat viettäneet päivänsä ommellen ja valmistautuen vaimon ja äidin rooliin, he viettivät lapsuutensa rukoillen ja virsiä laulaen. 16-vuotiaana he antoivat luostarilupauksen, jolla he sitoutuivat loppuelämäkseen köyhyyteen, siveyteen ja nöyryyteen.
Luostarilupauksella Katariina von Borasta ja muista neidoista tuli sisterssiläisen sääntökunnan jäseniä, ja heidän kohtalonsa nunnina oli sinetöity.
Neljä vuotta myöhemmin Katariinan elämä mullistui täysin, kun yksi nunnista näytti hänelle setänsä, läheisen munkkiluostarin johtajan, lähettämiä pamfletteja. Tekstit poikkesivat täysin siitä, mitä nunnille oli Raamatusta ja muista pyhistä kirjoituksista opetettu.
Ne olivat niin vallankumouksellisia, että ne oli kielletty ja ne oli pitänyt tuoda Nimbscheniin salaa.
”Kaupunkiin on juuri saapunut vaunulastillinen temppelineitsyitä, jotka janoavat avioliittoa enemmän kuin itse elämää.” Nuori wittenbergiläismies päiväkirjassaan
Pamflettien kirjoittaja oli entinen wittenbergiläinen munkki Martti Luther, joka oli niittänyt kyseenalaista mainetta arvostelemalla ankarasti katolista kirkkoa ja joka tunnettiin reformaatioksi kutsutun uskonnollisen uudistusliikkeen nokkamiehenä.
Luther tuomitsi anekaupan ja uskoi, että pappien piti saada mennä naimisiin ja elää kuten kaikki muutkin kristityt. Hän ei salannut mielipiteitään selibaattia ja luostarielämää kohtaan:
”On vääryys, että aatelisto tekee tyttäristään nunnia ja jopa pakottaa nämä luostariin, halusivatpa nämä sitä tai eivät, vain perheen ja suvun talouden turvaamiseksi”, Luther kirjoitti ja jatkoi:
”Jos sinulla on tytär tai ystävä, jolle on käynyt näin, ja olet vilpitön ja uskollinen, sinun tulee auttaa häntä, vaikka se johtaisi omaisuuden, terveyden ja jopa hengen menettämiseen”, hän kirjoitti vuonna 1522.
”Nunnanryöstäjiä” rangaistiin kuolemalla
Ei tiedetä, lukivatko Katariina von Bora ja hänen yksitoista uskonsisartaan kyseisen pamfletin. Joka tapauksessa Lutherin kirjoitukset saivat nunnat ymmärtämään, että luostarin ulkopuolella heitä odotti tavallinen elämä.
Paettuaan luostarista Katariina von Bora avioitui Martti Lutherin kanssa.
Lutherien avioliitto oli järkiavioliitto, joka kuitenkin johti kiintymykseen. Luther kirjoitti vaimostaan kauniisti. Katariinan tunteista ei ole täyttä varmuutta, sillä hänen kirjeensä ovat kadonneet.
Pariskunta eli yhdessä 21 vuotta. Martti Lutherin kuoltua vuonna 1546 Katariina joutui taistelemaan perinnöstään ankarasti, sillä laissa ei säädetty naisten perimysoikeudesta.
Katariina eli kuusi vuotta leskenä, kunnes hän kuoli suistuttuaan tieltä hevoskärryillään.
Nykyhistorioitsijat uskovat, että Katariinalla oli ratkaiseva merkitys reformaation menestykselle.
Onnettomat nunnat saivat toimitettua Martti Lutherille kirjeen, jossa he pyysivät apua pakenemiseen. Luther värväsi oitis avukseen hyvän ystävänsä, kauppias ja raatimies Leonhard Koppen, joka toimitti Nimbschenin luostariin silliä ja muuta tarpeellista ja tunsi kaikki alueen pikkutiet.
Kun Koppen kalakärry yöllä 4. huhtikuuta 1523 ajoi luostarin eteen, hän istui itse ajurin vieressä, eikä luostarin väki siksi osannut epäillä mitään.
Koppe teki Lutherille suuren palveluksen, sillä ”nunnanryöstöstä” rangaistiin kuolemalla. Niinpä nunnia kuljettavien hevoskärryjen oli kuljettava pikkuteitä pitkin välttääkseen kiinni jäämisen.
Kolme paennutta nunnaa jätettiin Torgauhun, jota hallitsi Lutheria kannattava herttua. Loput jatkoivat matkaa Lutherin kotikaupunkiin Wittenbergiin, joka oli vilkas 2 500 asukkaan yliopistokaupunki.
Aamulla 6. huhtikuuta nälkäiset naiset saapuivat Wittenbergiin täynnä odotuksia uudesta elämästään.
Nunnat halusivat naimisiin
Entiset nunnat unelmoivat erityisesti aviomiehistä, ja huhut levisivät nopeasti.
”Kaupunkiin on juuri saapunut vaunulastillinen temppelineitsyitä, jotka janoavat avioliittoa enemmän kuin itse elämää. Jumala suokoon, että he löytävät itselleen pian miehen, jotta heidän ei käy huonosti”, eräs paikallinen nuorukainen kirjoitti päiväkirjaansa.
Aviomiehen löytäminen oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty – sekä naisille itselleen että Lutherille, joka katsoi velvollisuudekseen auttaa heitä.
Useimmat paenneet nunnat eivät olleet enää aivan nuoria, ja lisäksi he olivat täysin rahattomia. Sievä 24-vuotias Katariina von Bora solmi Lutherin siunauksella ystävyyden nuoren Hieronymus Baumgärtnerin kanssa mutta joutui pian pettymään.
Lyhyen tuttavuuden jälkeen Baumgärtner muutti Nürnbergiin ja kihlasi siellä 14-vuotiaan aatelistytön.
Kukaan ei halunnut karkurinunnia
Nunnien ainoa pulma ei ollut se, että he olivat köyhiä eivätkä siksi pystyneet maksamaan avioliittoon vaadittuja myötäjäisiä.
Vähintään yhtä suuri ongelma oli se, että ihmiset vastustivat Lutherin ajatuksia munkkien ja nunnien avioliitoista. Jopa reformaatiota ja Lutheria kannattavat wittenbergiläiset suhtautuivat karsaasti syntisinä ja harhaoppisina pitämiinsä karkurinunniin.
Pamfleteissa ja muissa kirjoituksissa paenneita nunnia syytettiin huijareiksi ja jopa prostituoiduiksi. Jotkut katsoivat heidän pettävän Jeesusta – olivathan nunnat katolisen kirkon opetuksen mukaan Kristuksen morsiamia.
Toiset taas syyttivät heitä insestistä, sillä nunnia ja munkkeja pidettiin hengellisinä veljinä ja sisarina.
Katariina halusi Lutherin
Martti Luther piti velvollisuutenaan naittaa nunnat, ja hän valitti asioiden hidasta etenemistä. Eräs 39-vuotias nunna joutui surukseen luopumaan avioliittohaaveista ikänsä vuoksi, ja Luther järjesti hänelle paikan tyttökoulun johtajana.
Kuukausien kuluessa useimmat nunnat pääsivät naimisiin, ja syksyllä 1524 miestä oli vailla enää yksi – Katariina von Bora.
Vuonna 1521 Luther puolusti ”kapinallisia ajatuksiaan” paavin lähettiläille. Sen jälkeen katolinen kirkko piti häntä harhaoppisena.
”Kuka piru hänet ottaa?” turhautunut Luther kirjoitti ystävälleen Nikolaus von Amsdorffille marraskuussa 1524. Hän ei tiennyt, että Katariina oli jo päättänyt: tämä kirjoitti von Amsdorffille haluavansa miehekseen Lutherin.
Luther oli siihen asti kieltäytynyt avioliitosta. ”Ei siksi, että olisin sukupuoleton puunkalikka tai kivi, vaan siksi, että joudun joka päivä pelkäämään, että minut tapetaan harhaoppisena”, hän uskoutui ystävälleen.
Pelko ei ollut aiheeton. Paavi oli karkottanut Lutherin katolisesta kirkosta vuonna 1521, ja tämä oli tuolloin välttänyt täpärästi joutumasta roviolle harhaoppisena.
Järkiavioliitto ylitti odotukset
Reformaatio levisi muutamassa vuodessa suureen osaan Saksaa, ja vuonna 1525 Luther tajusi, että jos hän halusi korostaa eroa katoliseen kirkkoon, hänen olisi noudatettava omia opetuksiaan ja luovuttava vapaaehtoisesta selibaatistaan.
”Hän ajaa kärryjä, hoitaa peltoja, ostaa karjaa ja vie eläimet laitumelle, panee olutta ja niin edelleen.” Martti Luther vaimostaan Katariina von Borasta
”Minä uskon avioliittoon ja aion mennä naimisiin ennen kuin kuolen”, hän kirjoitti kesällä 1525. Pian sen jälkeen Luther ja Katariina vihittiin ”mustaksi luostariksi” kutsutussa entisessä augustinolaisluostarissa, jossa Luther tuolloin asui.
”Olen vaientanut ne, jotka ovat tuominneet minut Katariina von Boran vuoksi”, Luther kirjoitti pian ystävälleen.
Avioliiton myötä Katariinasta tuli kunniallinen nainen, ja ”Frau Luther” osoittautui sekä kyvykkääksi että tarmokkaaksi:
“Hän ajaa kärryjä, hoitaa peltoja, ostaa karjaa ja vie eläimet laitumelle, panee olutta ja niin edelleen”, Luther kirjoitti vaimostaan.
Kun Luther itse kirjoitti kirjoja, opetti pappeja ja otti vastaan vieraita kaikkialta Euroopasta, Katariina johti perheen taloutta, huolehti vieraista ja hoiti maatilaa.
Ennakkoluulot karkurinunnia kohtaan pitivät kuitenkin pintansa. Pahat kielet väittivät Katariinan synnyttävän paholaisen lapsen, ja seuraavina vuosina Luthereita pilkattiin pamfleteissa ja satiirisissa näytelmissä.
Puheet paholaisen lapsista kuitenkin loppuivat, kun Katariina synnytti kuusi tervettä lasta.
Ansaitsemaansa arvostusta Katariina von Bora sai osakseen vasta, kun reformaatio oli saavuttanut tukevan jalansijan Euroopassa. Karanneesta nunnasta tuli esikuva protestanttisuuden ihailluimmalle naisroolille – hurskaalle papinrouvalle.