Sihteeri oli esimiehensä ”kakkosvaimo”
Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa kahvikuppi valmiina ja lempeä hymy huulillaan. 1900-luvun alkupuolella naispuolisia sihteereitä kutsuttiinkin nimellä office wife eli ”toimistovaimo”.
Sihteerin tehtävä oli miellyttää esimiestään kaikin tavoin, ja monet aviovaimot pitivätkin miestensä sihteereitä uhkana avioliitolleen. Eräs yhdysvaltalainen naisjärjestö meni jopa niin pitkälle, että se vaati verkkoaitojen pystyttämistä naimisissa olevien esimiesten ja heidän nuorten sihteeriensä välille.
Hollywood vahvisti käsitystä seksikkäästä sihteeriköstä
Hollywood suolsi markkinoille lukuisia elokuvia, joiden aiheena oli esimiehen ja hänen hemaisevan sihteerinsä romanssi. ”Vaalean viettelijättären” kaltaiset elokuvat vahvistivat käsitystä seksikkäistä sihteereistä niin naisten kuin miestenkin mielissä.
Vasta 1970-luvulla työssäkäyvien naisten seksuaalista ahdistelua alettiin pitää tuomittavana ja moni sihteeriään lähennellyt esimies joutui raastupaan vastaamaan teoistaan.
1861: Naiset valtasivat toimistot
Naiset pääsivät toimistotöihin, kun miehet joutuivat sotaan.
Yhdysvaltojen sisällissota aiheutti hallituksen talouspäällikölle Francis Spinnerille kiperän ongelman, kun toimistotyöläiset lähtivät rintamalle. Spinner ratkaisi pulman palkkaamalla sihteereiksi naisia, ja muut valtionhallinnon yksiköt seurasivat pian perässä.
Lehdissä alkoi pian näkyä huolestuneita mielipiteitä siitä, mitä tapahtuisi, kun nuoret naiset työskentelivät päivittäin yhdessä miesten kanssa.
1893: Konttoriromanssi synnytti skandaalin
Sihteerien uskottiin viettelevän aviomiehiä.
Vuonna 1893 yhdysvaltalaisen Buffalon kaupungin asukkaat saivat lukea lehdestä, miten Alice Brand -niminen sihteeri oli saanut esimiehensä Alex Fortierin jättämään vaimonsa 23 aviovuoden jälkeen.
Lehdissä kerrottiin Fortierin lahjoittaneen nuorelle sihteerilleen muun muassa vaatteita, kenkiä ja erilaisia herkkuja.
1921: Sihteerin piti täyttää esimiehensä tarpeet
Naispuolisten sihteerien määrän kasvaessa Yhdysvalloissa heille alettiin julkaista ohjekirjoja, joiden sävy muistutti hämmästyttävästi avioliitto-oppaita: ”Ota selvää, mitä mieltä esimiehesi on asioista, ja myötäile häntä, vaikka olisitkin itse eri mieltä. Hyväksy se, että esimiehesi on aina oikeassa.”
1920-luvulla sihteereistä alettiin käyttää Yhdysvalloissa ilmaisua office wife eli toimistovaimo, jota useimmat naispuoliset sihteerit inhosivat. Monien miestenkään mielestä kunnollisia, työtätekeviä naisia ei pitänyt syyllistää siitä, etteivät jotkut miehet osanneet pitää näppejään kurissa.
Konservatiiviset naisjärjestöt viittasivat mielellään tilastoihin, joiden mukaan naispuoliset pikakirjoittajat olivat 1900-luvun alkupuolella suurin yksittäinen syy avioeroihin Yhdysvalloissa. Eräs bostonilainen naisjärjestö jopa vaati toimistoihin verkkoaitoja, joilla nuoret pikakirjoittajattaret eristettäisiin naimisissa olevista miehistä.
1930: Hollywood rakasti toimistoromansseja
Viihdeteollisuus teki rahaa työpaikkaromansseista kertovilla tarinoilla.
Viihdeteollisuus oivalsi nopeasti, että seksikkäillä sihteereillä saattoi tehdä rahaa. Elokuvateattereissa pyöri työpaikkaromansseista kertovia elokuvia, kuten Vaalea viettelijätär, The Office Wife ja Skryscraper Souls, ja toimistoromanssit synnyttivät jopa oman kirjallisuuden lajinsa.
Romanssikirjailijoista suosituimpia oli Faith Baldwin, joka ansaitsi 1930-luvulla omaisuuksia kynäilemällä suositun toimistoromanssin toisensa jälkeen.
Ne naiset, jotka kaipasivat satujen sijaan tositarinoita, saattoivat tyydyttää romantiikannälkäänsä toimistoromansseista kertovilla juorulehdillä.
1962: Näin etenet flirtillä huipulle asti
Helen Gurley Brownia pidetään naisten seksuaalisen vallankumouksen alullepanijana.
40-vuotias Helen Gurley Brown oli työskennellyt pitkään sihteerinä, kun hän vuonna 1962 kirjoitti naisille tarkoitetun oppaan Sex and the Single Girl. Kirjassa Gurley Brown neuvoi, miten sinkkunainen voi kiinnittää työpaikkansa miesten huomion, ja antoi ohjeita lemmensuhteen eri vaiheisiin.
Kirjasta tuli oitis suuri menestys, ja sitä myytiin kolmessa viikossa peräti kaksi miljoonaa kappaletta. Gurley Brown julkaisi pian jatko-osan nimeltä Sex and the Office, joka myi niin ikään hyvin.
Kirjassaan Gurley Brown kehotti sihteereitä noudattamaan esimiehensä pienimpiäkin toiveita. Se ei silti tarkoittanut sänkyyn menoa vaan pikemminkin huolenpitoa ja hemmottelua. Gurley Brownin mukaan sihteerien ei suinkaan pitänyt keskittyä seksin tai avioliiton tavoitteluun vaan pyrkiä määrätietoisesti etenemään urallaan.
Gurley Brown noudatti ilmiselvästi omia ohjeitaan, sillä vuonna 1965 hänet nimitettiin vaikeuksissa olevan naistenlehdem, Cosmopolitanin päätoimittajaksi. Gurley Brownin johdolla lehden myyntiluvut nousivat kohisten, ja sitä alettiin julkaista myös Yhdysvaltojen ulkopuolella.
Brownin neuvoja naisille
Ihaile esimiestäsi kuin olisit vähämielinen. Auta häntä ”pukeutumaan haarniskaansa” aamulla ja ”sido hänen haavansa” illalla.
Älä koskaan arvostele esimiestäsi.
Myötäile esimiehesi hulluimpiakin päähänpistoja. Hänen vaimonsa ei voi tehdä niin, sillä tämä voi menettää kotinsa ja omaisuutensa, jos aviomies tekee vararikon.
Latele esimiehellesi pieniä kohteliaisuuksia ja kerro hänelle toimiston juorut – siten osoitat palvovasi häntä.
Jos et tiedä jotain asiaa, ota selvää.
Pukeudu aina välillä töihin kuin viaton koulutyttö konsanaan. Viattomuus vetää miehiä vastustamattomasti puoleensa.
1970: Naisten kapina seksismiä vastaan
1970-luvulla naiset halusivat kumota mielikuvan seksikkäästä sihteeristä.
Käsite ”seksuaalinen häirintä” nousi Yhdysvalloissa otsikoihin ensi kertaa vuonna 1975. Silloin eräs New Yorkin osavaltiossa asunut nainen nosti syytteen esimiestään vastaan, koska tämä oli painostanut häntä seksiin. Jo se, että ahdistelua käsiteltiin oikeudessa, välitti naisille tärkeän viestin: heidän ei tarvinnut sietää miesten lähentelyä.
Business Week -lehti varoitti jo vuonna 1970 lukijoitaan toimistoissa kytevästä kapinasta: ”Yksityissihteerin palveluksia tarvitseva johtaja on vaarassa joutua naisliikkeen ja sen tasa-arvovaatimusten uhriksi.”
Vuonna 1976 julkisuuteen nousi 33-vuotias Elizabeth Ray, joka oli toiminut kongressiedustaja Wayne Haysin sihteerinä. Hays oli palkannut Rayn, vaikka tämä ei omien sanojensa mukaan osannut kirjoittaa koneella, arkistoida asiakirjoja tai hoitaa puhelinliikennettä. Ray kertoi, että hänen todellinen tehtävänsä oli ollut tarjota Haysille seksiä.
Kun FBI vähän myöhemmin tutki kongressiedustaja John Andrew Youngia vastaan esitettyjä seksisyytteitä, kävi ilmi, että ainakin kymmenen kongressin jäsentä oli vaatinut työnhakijoilta seksuaalisia palveluksia.
1977: Seksistisiä pomoja alettiin pilkata
Lehtien pilapiirrokset hemaisevista sihteeriköistä loukkasivat monia naisia.
1970-luvun lopulla monikaan nainen ei enää haaveillut sihteerin urasta.
Muutosta vauhditti yhdysvaltalainen naisjärjestö Women Office Workers of New York City, joka järjesti kilpailuja sihteerien alentavimmista tehtävistä.
Palkinnon voitti muun muassa sihteeri, joka joutui puhdistamaan esimiehensä tekohampaat, ja toinen, jonka piti hakea esimiehensä vaimo ja vastasyntynyt vauva sairaalasta. Vuoden 1980 voittajaa oli pyydetty kopioimaan miestenlehti Playboysta seksistisiä pilakuvia jaettavaksi yrityksen asiakkaille.
1994: Häirintä kävi kalliiksi
Martin Greenstein (oik.) järkyttyi tuomiostaan.
1990-luvun lopulle tultaessa seksuaalinen häirintä työpaikalla saattoi maksaa esimiehelle sekä maineen että suuren summan rahaa.
Vuonna 1991 syytteet seksuaalisesta häirinnästä viivästyttivät Yhdysvaltojen presidentin George H. W. Bushin nimittämän korkeimman oikeuden tuomarin Clarence Thomasin astumista virkaansa. Vähän myöhemmin presidentti Bush allekirjoitti lain, jonka nojalla seksuaalisen häirinnän uhrit saattoivat hakea korvauksia.
Ensimmäinen suuri korvausoikeudenkäynti nähtiin vuonna 1994, kun sihteeri Rena Weeks voitti kanteen entistä esimiestään, asianajaja Martin Greensteinia vastaan.
Greenstein määrättiin maksamaan Weeksille yli 8 miljoonan euron edestä korvauksia muun muassa sopimattomasta koskettelusta. Oikeuden päätös oli merkittävä voitto kaikille naisille.