Ennen teollista vallankumousta kestokulutustavarat valmistettiin käsityönä. Kädentaitajien joukossa oli muun muassa nahan käsittelyn osaajia.
Tuoreet nahat muokattiin etenkin vaatteiden ja kenkien raaka-aineena käytettäviksi vuodiksi.
Nahat lihanjäännöksineen haisivat, joten niitä parkitsevat nahkurit asuivat usein omilla alueillaan.
Koska nyljetty nahka ja siihen jäävät rasva ja liha pilaantuivat nopeasti, säilymistä piti parantaa mekaanisella ja kemiallisella käsittelyllä, jotta vuota kelpasi raaka-aineeksi.
Nahkoja liotettiin suolavedessä tunteja, minkä jälkeen niistä kaavittiin veitsellä pois liha ja rasva.
Pesun ja huuhtelun jälkeen nahka valmisteltiin itse parkitukseen, joka tapahtui parkkiammeessa. Parkkiammeen veteen lisättiin muun muassa virtsaa, tuhkaa ja kasviperäisiä tanniineja. Parkituksessa voitiin käyttää myös munankeltuaista.
1800-luvun lopulla prosessia nopeutettiin kromilla, mikä johti alan teollistumiseen.