Pieni, vihertävä yhden dollarin seteli ei itsessään ole kovin arvokas. Pellavasta ja puuvillasta tehdyllä lappusella saa tuskin kupin kahvia. Se on kuitenkin täynnä symboleja, jotka ovat kummastuttaneet monia.
Miksi setelin taustapuolella on pyramidi? Mitä pyramidin päällä oleva silmä tarkoittaa? Ja lymyääkö setelin etupuolella suuren ykkösen vieressä hämähäkki?
Yhdysvaltain yhden dollarin setelin symboleja on tutkittu tarkkaan siitä lähtien, kun seteli tuli nykymuodossaan ulos painokoneista vuonna 1957, ja niistä on esitetty monia eri tulkintoja: niiden on katsottu liittyvän esimerkiksi Jumalaan ja viisauteen, vapauden riemuvoittoon tai suurpääoman salaliittoon maailmanherruuden saamiseksi.
Sopimus vahvistettiin symbolisest
Symbolien, kuten ruusun ja ranskanliljan, merkitys on katsojan silmässä. Usein vain asiaan todella vihkiytyneet tuntevat niiden piilomerkityksen, mikä tekee symboleista houkuttelevia salaseuroille ja epäilyttäviä kaikille muille.
Ihmiset ovat ilmeisesti käyttäneet symboleja niin kauan kuin he ovat osanneet ilmaista itseään. Luolamaalaukset ovat esimerkiksi symboleja, jotka edustavat maalauksen esittämiä asioita. Itse sana ”symboli” kuitenkin sai alkunsa vasta muinaisessa Kreikassa.
Kun kaksi henkilöä solmi sopimuksen, jokin esine rikottiin kahteen osaan, joista kumpikin osapuoli sai omansa tositteeksi. Kun sopimus tuli lunastaa, oikeutensa saattoi todistaa puoliskolla, joka sopi täydellisesti vastapuolen kappaleeseen.
Osia kutsuttiin nimellä symbolon, joka tuli verbistä symballein, ”heittää yhteen”. Näin syntyi symbolin käsite, koska puoliskot toimivat vertauskuvana osapuolten väliselle sopimukselle. Symboleja on kautta historian käytetty tunnistettavuuden ja yhteisyyden luomiseen muuallakin kuin muinaisessa Kreikassa.
Esimerkiksi apteekkarit eri puolilla maailmaa käyttävät kreikkalaisen lääkinnän jumala Asklepioksen tunnusta, käärmettä, liikemerkkinä, joka tunnistetaan lähes kaikkialla kielestä ja kulttuurista riippumatta.
Saman uskonnon tai poliittisen kannan jakavat ihmiset voivat löytää ja tunnistaa toisensa symbolien, kuten vasaran ja sirpin, ristin, kuunsirpin ja daavidintähden, avulla.
Yhteistä symboleille on, että ne ovat hyvin tunnettuja – kohtaamme niistä monia jatkuvasti arjessa tai katukuvassa – mutta samalla salamyhkäisiä. Usein symboleilla on pitkä historia, ja niiden alkuperäinen merkitys on voinut unohtua jo kauan sitten.
Joidenkin merkitys on saattanut myös muuttua täysin päinvastaiseksi, esimerkiksi jos symboleja on käytetty sellaisissa yhteyksissä, jotka ovat jättäneet lähtemättömät jäljet historiaan.
Erityinen risti tuotti onnea
Hakaristi eli risti, jonka neljä sakaraa on taivutettu suoraan kulmaan, on historian voimakkaimpia symboleja.
Kun sen huomaa katukuvassa – merkin voi nähdä useissa mahtipontisissa uusklassisissa rakennuksissa, kuten Yhdysvalloissa Philadelphian Museum of Artissa ja Washingtonin Library of Congressissa sekä vaikkapa Carlsbergin olutpanimossa Kööpenhaminassa – yhteys natsiliikkeeseen aiheuttaa nykyihmisessä puistatuksia. Aina ei ole ollut niin.
Alun perin hakaristi oli auringon, onnen ja ilon symboli. Etelä-Euroopassa tehtyjen arkeologisten löytöjen mukaan sen historia ulottuu varhaiseen kivikauteen asti. Intiassa arkeologit ovat löytäneet hakaristisinettejä vuosilta 3300–1300 eaa.
Symbolista usein käytetty nimi, svastika, on sanskriittia ja yhdistelmä sanoista su, ”hyvä” ja asti, ”olla”, ”olemassalo”. Merkki tunnetaan kuitenkin kaikkialta maailmasta paitsi osasta Afrikkaa ja Mesopotamiaa. Keskiajalla kristitty kirkko otti symbolin käyttöön.
Omaelämäkerrassaan Taisteluni Adolf Hitler kertoi ylpeänä piirtäneensä itse hakaristin siinä muodossa, missä se päätyi natsien symboliksi, vaikka hän ilmeisesti näki lapsena Itävallassa hakaristin joka päivä koulussa Lambachin luostarissa, jonka seinässä symboli oli.
Myös Kiovan Pyhän Sofian kirkko ja Milanon Pyhän Ambrosiuksen basilika on koristeltu hakaristillä.
Selitys sille, että Hitler valitsi hakaristin tunnuksekseen, juontuu noin vuodesta 1870.
Tuolloin arkeologi Heinrich Schliemann löysi symbolin läheltä Troijaa, kreikkalaiskirjailija Homeroksen taruista tuttua kaupunkia. Schliemann oletti, että hindujen vanha auringon symboli oli tullut kansainvaellusten mukana Intiasta.
Myöhemmin, kun Saksasta esiin kaivetuista ruukuista löytyi samankaltaisia merkkejä, hän päätteli, että kyseessä oli ”arjalaisen rodun” vanha uskonnollinen symboli ja että tuo ”rotu” oli lähtöisin Intiasta.
Schliemannin löydön ansiosta hakaristin onnea tuottava merkitys tunnettiin jälleen yleisesti länsimaissa 1900-luvun vaihteessa. Symbolia suosivat erityisesti uskalikot, jotka vaaransivat henkensä ja terveytensä ajan uudessa keksinnössä, lentokoneessa, ja se näkyi myös liike-elämässä ja kulttuurissa.
Esimerkiksi tanskalaisen Carlsbergin panimon logossa oli hakaristi 1800-luvulta aina 1930-luvun puoliväliin saakka. Suomessa hakaristi valikoitui muun muassa ilmavoimien tunnukseksi, ja se esiintyy myös Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-maalauksissa.
Kansallismieliset ja juutalaisvastaiset liikkeet, joita versoi ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun alun laman vanavedessä, eivät kaivanneet ilon ja onnen symboleja. Ne halusivat ilmentää toimintakykyä ja voimaa.
Saksan oikeisto tarttui Schliemannin teoriaan arjalaisen rodun muinaisesta historiasta ja otti hakaristin tunnuksekseen. Näin teki muun muassa Thule-seura, salainen yhteenliittymä, joka taisteli juutalaisia ja kommunisteja vastaan ja joka oli natsipuolueen edeltäjä.
Seura piti kokouksia nimettömässä salissa, jossa symbolit oli peitetty muulloin kuin kokousten aikana. Tilanne muuttui, kun natsit alkoivat marssia kaduilla ja puna-musta-valkoisesta hakaristilipusta tuli voimakas viesti.
Korkeita roomalaisia virkamiehiä suojelevat henkivartijat kantoivat vitsakimppuja.
Fasistit omivat Rooman symbolin
Saksassa ei nykyään näe missään hakaristisymbolia, koska natsismiin liittyvät tunnukset on siellä kielletty. Italiassa sitä vastoin on nähtävillä yhä paljon jälkiä Benito Mussolinin fasistihallinnosta. Mussolini oli erittäin kiinnostunut Rooman valtakunnasta, jonka suuruuden hän haaveili palauttavansa.
Kulkueissa italialaissotilaat kantoivat aquilaa, roomalaislegioonien kotkan muotoista standaaria, ja käyttivät kirjainlyhennettä SPQR, joka tuli fasistihallintoa melko huonosti kuvaavasta ilmauksesta Senatus Populusque Romanus – Rooman kansa ja senaatti. Lyhennettä näkee lukuisissa antiikin Rooman muistomerkeissä.
Suosituin symboli oli kuitenkin fasces, vitsakimppu, jonka mukaan fasismi sai nimensä. Koivuvitsat oli sidottu yhteen punaisella nahkanauhalla lieriön muotoon. Usein kimpusta pisti esiin pronssikirves tai kaksi.
Roomalaisille fasces ilmensi yhteisyyttä – yksi vitsa katkeaa helposti, mutta koko kimppu ei – ja valtaa, koska kirveellä voitiin panna toimeen kuolemanrangaistus. Tällaisia vitsakimppuja näki kulkueissa tai liktoreilla, virkamiesten henkivartijoilla.
Symbolin voi yhä nähdä Rooman rakennuksissa ja myös muualla maailmassa, kuten Yhdysvaltain senaatin sinetissä, Valkoisessa talossa presidentin työhuoneen oven yllä ja Lincoln Memorialissa Washingtonissa – kahdessa viimeksi mainitussa ilman kirveitä.
Yhdysvaltalainen lentolaivue VAW-116 ja katolinen Knights of Columbus -veljeskunta käyttävät fasces-tunnusta ilman yhteyttä fasistisiin liikkeisiin.
Juutalaisvastaiset levottomuudet Dreyfusin tapauksen aikana Pariisissa saivat Theodor Herzlin vakuuttumaan juutalaisvaltion välttämättömyydestä.
Daavidintähti yhdisti juutalaiset
Theodor Herzl hyödynsi juutalaisten jo pitkään tuntemaa symbolia perustaessaan sionistisen liikkeen.
Theodor Herzl, unkarilaissyntyinen juutalainen, seurasi vuonna 1894 nuorena toimittajana niin sanottua Dreyfusin tapausta, jossa syytön ranskanjuutalainen upseeri tuomittiin vakoilusta.
Tapaus sai Herzlin uskomaan, että juutalaiset välttäisivät syrjinnän vain luomalla oman valtion. Kolme vuotta myöhemmin hän perusti sionistisen liikkeen, jonka tavoite oli toteuttaa unelma juutalaisten kotimaasta raamatullisessa Israelissa.
Symboliksi Herzl valitsi daavidintähden, kahden kolmion muodostaman kuusisakaraisen tähden. Merkki oli liitetty juutalaisiin 200–300-luvulta lähtien, mutta merkitys ei ollut alun perin uskonnollinen.
Tämä sopi Herzlille, joka näki Israelin nykyaikaisena, ei-uskonnollisena, sosialistisena valtiona. Hän suunnitteli Israelin lipun koristeeksi seitsemää daavidintähteä, jotka symboloivat 7-tuntista työpäivää. Israelin lippuun tuli kuitenkin vain yksi tähti.
Ranskanlilja koristi Ranskan kuninkaan vaakunaa ja on nähtävissä monissa rakennuksissa ja taiteessa.
Kuningas sai Marian liljan
ranskanlilja eli fleur-de-lis, tyylitelty iiris, joka koristaa monia rakennuksia, vaakunoita sekä käyttö- ja taide-esineitä. Historiallisesti kukka yhdistetään Ranskan kuninkaisiin.
Perimätieto liittää ranskanliljan kuningas Klodvig I:een (466–511 jaa.), frankkien ensimmäiseen kuninkaaseen. Kuningasta kruunattaessa enkelin kerrottiin laskeutuneen taivaasta tuoden ranskanliljan muotoisen astian.
Siinä oli öljyä Klodvigin voitelua varten, ja tarun mukaan siitä lähtien kuninkaisiin on yhdistetty sekä Jumala että ranskanlilja. Runo 1200-luvulta kertoo, että Klodvigin kilvessä puolikuut vaihtuivat ihmeen lailla ranskanliljoiksi taivaansinisellä pohjalla.
Todellisuudessa ranskanlilja oli uskonnollinen symboli, ennen kuin se pääsi kuninkaiden kilpiin. Kukka edusti viattomuutta ja Neitsyt Mariaa, joka perinteisesti nähtiin maalauksissa lilja oikeassa kädessä.
Satavuotisen sodan katolinen sankaritar Jeanne d’Arc päätti päivänsä kerettiläisyydestä tuomittuna roviolla, ja hänen sukunsa sai luvan käyttää ranskanliljaa vaakunassaan. Ranskalaiset veivät kukan lähes kaikkialle maailmaan.
Ranskanlilja koristaa nykyään Britannian ja Skotlannin kruununjalokiviä, Buckinghamin palatsia ympäröivää aitaa ja monien Mississippin varrella aiemmin ranskalaisille kuuluneilla alueilla sijaitsevien kaupunkien vaakunoita. Myös partioliike on valinnut ranskanliljan tunnuksekseen.
Ruusu yhdistetään usein erotiikkaan, mutta kristillisessä kuvastossa se voi symboloida Neitsyt Mariaa. Punaiset terälehdet ovat Jeesuksen veren värjäämät.
Vaitonainen ruusu
Kukista ruusu on kautta aikojen ollut kauneuden ja ilon merkki, mutta sillä on myös vahvasti symbolista voimaa. Ruusua on historian varrella käytetty viittauksena elämän puuhun, ikivanhaan elämän ja täydellisyyden symboliin.
Muinaisessa Kreikassa ja Roomassa ruusuja kasvatettiin hautausmailla ja siroteltiin haudoille Rosalia-juhlien aikana elämän voiman ja ikuisen uudistumisen vertauskuvana.
Samalla ruusu symbolisoi erotiikkaa, erityisesti naisen, ja se liitettiin rakkaudenjumalattariin, Afroditeen ja Venukseen. Kristinuskossa ruusu taas edustaa siveyttä, laupeutta ja puhdasta rakkautta.
Neitsyt Maria on punainen ruusu, viattomuuden puhdas kukka, jonka terälehdet Kristuksen Golgatalla vuodattama veri on värjännyt. Ruusu terävine piikkeineen kuvaa myös Kristuksen kärsimyksiä ja vaikeaa tietä, joka tosi uskovaisen on kuljettava syntisten kiusausten maailmassa.
Ruusu pöydällä voi kuitenkin olla myös paljon maanläheisempi symboli eli kehotus hienotunteisuuteen. Kreikkalaisen tarun mukaan Afrodite, rakkauden ja kauneuden jumalatar, lahjoitti pojalleen, rakkauden jumala Erokselle, ruusun.
Eros antoi sen edelleen Harpokrateelle, vaikenemisen jumalalle, lahjoen hänet siten vaikenemaan Afroditen monista suhteista ja jumalten yleensäkin moraalisesti hieman arveluttavasta elämästä.
Keskiajalla ruusu ripustettiin kattoon, kun tärkeät aateliston, kirkon ja kuningashuoneen edustajat tapasivat, merkiksi siitä, että huoneen tapahtumat tuli pitää salassa. Monien katolisten rippituolien yläpuolelle on myös kaiverrettu ruusu.
Ruusu vaikenemisen symbolina ei silti ollut vain kunnioitettavina pidettyjen instituutioiden, kuten kirkon, kodin ja maallisen esivallan käytössä; myös monissa bordelleissa oli ripustettu ruusuja kattoon sen merkiksi, että vieraat saattoivat luottaa emäntien hienotunteisuuteen.
Pyramidi johtaa huipulle
Ruusua tunnuksenaan käyttivät myös ruusuristiläiset, salaseura, joka luultavasti perustettiin Saksassa 1500-luvulla. Tutkijat kiistelevät siitä, keitä ruusuristiläiset ylipäätään olivat, koska liike perustettiin tai oliko heitä edes olemassa.
Joka tapauksessa heihin liitetään pyrkimys sekä tieteelliseen näkemykseen että henkiseen viisauteen. Ruusuristiläisille – tai niille, jotka heidät keksivät – ruusu pyöreine muotoineen ja hehkuvine terälehtineen oli auringon ja siten tiedon ja valistuksen symboli.
Pyrkimyksellä kohti tietoa oli keskiajan ihmisiin sekä puoleensavetävä että pelottava vaikutus. Tieto oli myös valtaa, eikä kukaan tiennyt, mitä pelottavia ajatuksia salaseuran piiriin kätkeytyi.
Toisaalta pelottava ja toisaalta kiehtova symboli on myös pyramidi, jonka muoto toistuu lukemattomissa paikoissa, kuten Lontoon 309 metriä korkeassa Shard-pilvenpiirtäjässä, Louvren edustan rakennelmissa sekä esimerkiksi yhdysvaltalaisen Delta Air Linesin ja savukemerkki Marlboron tunnuksissa.
Muinaisessa Egyptissä pyramideilla oli suora yhteys tähtiin. Niiden rakennuttajat faraot, pystyttivät ne niin, että sisäänkäynti osoitti suoraan pohjoiseen.
Siten sirkumpolaariset tähdet eli tähdet, jotka sijaitsevat niin lähellä napoja, etteivät ne koskaan painu horisontin taakse, olivat aina näkyvissä ja kuollut farao saattoi löytää tien taivaan ikuisuuteen.
Pyramidit symbolisoivat myös pyrkimystä kohti korkeinta. Niiden huippu edustaa ylintä, minkä voi saavuttaa tieteellisellä tai henkisellä tasolla tai veljeskunnan tai järjestön piirissä.
Kerrokset kuvaavat sekä maailman rakennetta että askelmia, jotka ihmisen on läpäistävä saavuttaakseen tietyn näkemyksen, tiedon tai aseman.
Pyramidin päällä oleva kaiken näkevä silmä yhden dollarin setelissä edustaa mm. valoa ja tietoa.
Dollari kertoo tarinaa
Pyramidi on sittemmin yhdistetty muun muassa perfektibilisteihin, Saksan Baijerissa Ingolstadtin kaupungissa vuonna 1776 perustettuun veljeskuntaan. Sen tavoitteena oli edistää kriittistä suhtautumista uskontoa ja kirkkoa kohtaan ja pyrkimystä tieteelliseen täydellisyyteen.
Tavoitteet sopivat täysin valistusajan ajatuksiin yksilöllisyydestä ja vapaudesta, ja perfektibilisteistä tuli pian suosittuja. Moni oli kuitenkin myös epäluuloinen kaiken liikkeeseen liittyvän salamyhkäisyyden takia ja pelkäsi tietoa, jota perfektibilismiin vihkiytyneillä oli.
Veljeskunta kiellettiin Baijerissa noin kymmenen vuoden jälkeen, koska se suhtautui liian kriittisesti Jumalaan ja isänmaahan. Liikkeen elämä kuitenkin jatkui Illuminati-nimellä lukuisissa salaliittoteorioissa, joissa se edustaa maailmanherruutta tavoittelevaa pankkiväen, liikemiesten ja valtaa pitävien poliitikkojen kuviteltua yhteenliittymää.
Salaliittoteoreetikot – erityisesti Yhdysvalloissa – näkevät Illuminatin merkkejä kaikkialla, myös yhden dollarin setelissä. Heidän mukaansa pyramidin 13 porrasta liittyvät Illuminatin 13 askelmaan ja setelin takapuolella vuosiluku 1776 on seuran perustamisvuosi.
Setelin pyramidissa on kuitenkin 13 kerrosta, koska Yhdysvaltoihin kuului perustettaessa 13 osavaltiota, ja liittovaltio perustettiin vuonna 1776. Pyramidin puuttuvaa huippua on selitetty monin tavoin, ja sen on sanottu esimerkiksi symboloivan vanhaa tietoa, joka on hävinnyt ja jota Yhdysvaltojen perustajat ovat yrittäneet palauttaa.
Pyramidin päällä oleva silmä symboloi myös valoa ja tietämystä. Hämähäkkiä, jonka moni uskoo näkevänsä suuren ykkösen vasemmalla sivulla setelin etupuolella, ei ilmeisesti ole olemassa.
Useimmat arvelevat, että hahmo on vain osa numeroa ympäröivää kuviota, jonka tarkoitus on ehkä vaikeuttaa väärentämistä. Riippumatta siitä, miten järkeviä selityksiä setelin kuville annetaan, salaliittoteoreetikot todennäköisesti kuitenkin jatkavat omien tulkintojensa tekemistä.