Granger/F1Online

Milloin tupakasta tuli vaarallista?

1940-luvulla tupakkaa mainostettiin väittämällä sitä terveelliseksi. Tosin tupakan vaarallisuus oli hyvin tiedossa jos silloin.

Tupakan haitallisuus on tiedetty vuosisatoja, ja esimerkiksi Lontoon kaduilla julistettiin pamfleteilla jo vuonna 1601, että tupakka oli myrkyllistä ja heikensi kehoa.

Muutamaa vuotta myöhemmin Skotlannin ja Englannin kuningas Jaakko I julkaisi tupakanvastaisen kirjoituksen, jonka mukaan tupakka oli ”haitallista aivoille ja vaarallista keuhkoille”.

Nuuska aiheutti kasvaimia nenään

Tupakan ja syövän yhteys mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1761, kun lääkäri John Hill huomasi, että nuuskaa käyttäville miehille kehittyi kasvaimia nenään.

Havaintoa tuki tilastotieteilijä Frederick Hoffman, joka laati 1920-luvulla tutkimuksen tupakan ja syövän välisestä yhteydestä.

Hoffman otti tutkimuksessa huomioon muun muassa koehenkilöiden käyttämän tupakkatyypin, käyttötiheyden ja käyttövuosien määrän.

Hänen tutkimustensa mukaan keuhkosyövällä ja tupakan polttamisella oli selvä yhteys.

© Advertising Archives

Kansallinen terveysriski

1950-luvulla tehtiin useita tupakan vaarallisuuden todistavia tutkimuksia.

Yhden tutkimuksen mukaan tupakoivilla oli 68 prosenttia suurempi kuolemanriski kuin ei-tupakoivilla.

Vuonna 1962 Yhdysvallat asetti riippumattoman tieteellisen komission tutkimaan tupakoinnin ja syövän yhteyttä.

Kahden vuoden päästä komissio raportoi, että tupakanpoltto oli pääasiallinen syy keuhkosyöpään, krooniseen bronkiittiin ja keuhkoahtaumatautiin – ja siis kansallinen terveysriski.