Imettäjien käyttö oli yleistä muinaisissa kulttuureissa, kuten antiikin Roomassa. Varakkailla roomalaisperheillä oli yleensä imettäjäorja eli nutrix, jonka tehtävä oli ruokkia rintamaidollaan perheen vauvoja.
Ne roomalaiset, joilla ei ollut omaa imettäjää, saattoivat vuokrata sellaisen Columna Lactarialta eli ”maitopilarilta” Forum Holitoriumin torilta. Imettäjän tuli mieluiten olla kreikkalainen, sillä roomalaiset uskoivat lapsen omaksuvan kielen rintamaidossa ja puhuvan vartuttuaan sujuvasti kreikkaa.
Imettäjien käyttö oli yleistä etenkin 1700-luvulla, jolloin monet äidit joutuivat osallistumaan perheensä elatukseen.
Äidinmaidonkorvike syrjäytti imettäjät
Euroopassa imettäjien käyttö oli erityisen suosittua 1700-luvulla. Monet naiset jättivät vauvansa imettäjien hoiviin jopa kuukausien ajaksi voidakseen tehdä töitä. Se oli yleistä etenkin Ranskassa, jossa vuoden 1780 väestönlaskenta osoitti, että Pariisissa syntyneestä 21 000 lapsesta vain tuhat sai rintamaitoa omalta äidiltään.
Tämän seurauksena imeväiskuolleisuus nousi jyrkästi. Monet imettäjät laiminlöivät vauvoja, jotka kuolivat aliravitsemukseen. Vuonna 1769 Ranskaan perustettiin virasto, jonka tehtävänä oli varmistaa imettäjien luotettavuus. Tämä tarkoitti sitä, että imettäjien moraali, ruumiinrakenne, perheolosuhteet – ja lisäksi rintojen koko ja nännien muoto – tutkittiin tarkoin.
Imettäjien käyttö alkoi vähentyä 1800-luvun lopulla, kun markkinoille alkoi tulla äidinmaidonkorvikkeita.