1800-luvulle asti lomat olivat tuntematon käsite kaikille muille paitsi vauraalle porvaristolle. Useimmat tavalliset ihmiset työskentelivät maataloudessa ja olivat siksi aina töissä, koska peltoja ja eläimiä ei voinut jättää hoitamatta.
Teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena työntekijöille säädettiin kiinteä työaika ja työn ja vapaa-ajan välinen ero selkeytyi.
Työväenliikkeen ja ammattiliittojen vahvistuessa työntekijät alkoivat 1800-luvun lopulla saada vapaata ensin sunnuntaisin ja myöhemmin myös lauantaisin. Sitten heille myönnettiin peräkkäisiä vapaapäiviä ja lyhyitä lomia.
Tavallinen kansa sai mahdollisuuden viettää kesälomaa vasta noin sata vuotta sitten.
Etelänmatkailu alkoi 1960-luvulla
Pohjois-Euroopassa kesäloman vietto alkoi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kesällä työväki suuntasi kaupungeista maalle telttailemaan, uimaan ja nauttimaan auringosta ystävien ja perheen seurassa.
Massaturismi ja ulkomaanmatkailu yleistyivät toden teolla kuitenkin vasta 1960-luvulta lähtien, kun suuret matkatoimistot alkoivat lennättää kansaa halvoille seuramatkoille etenkin Välimeren maihin.