Keskiaikana punahiuksisia pidettiin juutalaisina
Punahiuksiset ihmiset ovat kautta aikojen kiinnittäneet huomiota enemmistöstä poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi.
Punaista tukkaa on pidetty merkkinä milloin mistäkin; esimerkiksi keskiajalla monet uskoivat punaisten hiusten olevan osoitus juutalaisuudesta.
Noihin aikoihin monet kristityt pitivät juutalaisia syypäinä Jeesuksen kuolemaan, ja eritoten vihan kohteeksi joutui Jeesuksen kavaltanut Juudas Iskariot.
Taiteilijat kuvasivat Juudaksen punapäänä korostaakseen hänen kavalaa luonnettaan, vaikka Raamatussa Juudaksen hiusten väriä ei mainitakaan.
Punahiuksisia naisia tuomittiin noitana
1450-luvulla alkaneissa noitavainoissakin punainen tukka yhdistettiin pahuuteen. Suhteettoman suuri osa noituudesta tuomituista naisista oli punahiuksisia.
Punaiset hiukset ovat välillä olleet myös suosiossa. Englannin punatukkaisen kuningattaren Elisabet I:n alamaiset värjäsivät hiuksiaan punaisiksi hänen hallintokaudellaan 1558–1603.