”Ilman hattua ei ole sivistystä”, ranskalainen muodinluoja Christian Dior totesi vuonna 1954.
Dior oli tavallaan oikeassa, sillä 1920-luvulle asti hattu oli erottamaton osa jokaisen kunniallisen miehen pukeutumista ja muun muassa osoitus herran sosiaalisesta asemasta.
Hattu alkoi kuitenkin mennä pois muodista toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Yksi olennainen tekijä muutoksessa oli yhteiskuntaluokkien murros.
Hattu kuului kiinteästi miesten pukeutumiseen toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin asti.
Nuoret suosivat paljasta päätä
Maailmansotien välisinä vuosina monille keskiluokan nuorille avautui mahdollisuus opiskella yliopistoissa, joihin aiemmin oli ollut pääsy vain yläluokalla ja joissa pukeutumiselle oli tarkat säännöt.
Opiskelijakunnan monipuolistuessa myös pukeutuminen alkoi vapautua, ja hattua alettiin pitää tarpeettomana menneisyyden jäänteenä.
Kun nuoret valmistuivat opinnoistaan ja siirtyivät työmarkkinoille, väljentyneet pukeutumisnormit levisivät edelleen laajemmalle yhteiskuntaan.
Joidenkin historioitsijoiden mukaan myös moottoritieverkoston kehitys sotien jälkeen joudutti hatun suosion laskua.
Uusien teiden ansiosta pitkienkin matkojen taittamisesta tuli helpompaa ja autot yleistyivät. Yhdysvalloissa vuonna 1920 väestöstä vain prosentti omisti auton, mutta vuonna 1940 luku oli noussut jo 25 prosenttiin ja vuonna 1970 edelleen 55 prosenttiin.
Toisin kuin junissa tai hevosvaunuissa, autoissa katto oli hyvin matalalla, ja siksi hattu olikin ajettaessa varsin epäkäytännöllinen. Autoillessa hattua ei tarvittu enää myöskään edes suojaksi säältä.