Suositus, jonka mukaan kaikkien pitäisi kävellä vähintään 10 000 askelta päivässä, syntyi 1960-luvulla Japanissa.
Ennen vuoden 1964 Tokion olympialaisia Japanin valtasi terveysvillitys, ja yhdeksi puheenaiheeksi nousi kuntoliikunta.
Aiheeseen tarttui myös lääkäri Iwao Ohya, jonka mielestä japanilaiset liikkuivat aivan liian vähän. Vuonna 1963 hän valitti asiasta insinööri Juri Katolle, joka oli töissä kellovalmistaja Yamasalla.
Ohyan mukaan japanilaiset olisivat paljon terveempiä, jos he vain kävelisivät enemmän.
Kato jäi pohtimaan asiaa ja alkoi kehittää askelmittaria. Laite sai nimen Manpo-kei eli ”10 000 askeleen laskuri”, ja vuonna 1965 se tuli myyntiin mainoslauseella ”terveyttä 10 000 askeleella päivässä”.
10 000 askeleen tavoite ei perustunut tieteeseen eikä tutkimukseen, vaan Yamasa valitsi luvun siksi, että se oli tasaluku ja helppo muistaa.
Lisäksi japanin kymmentätuhatta tarkoittava kirjoitusmerkki 万 muistutti yhtiön markkinointiosaston mielestä kävelevää miestä.
Ennen Tokion vuoden 1964 olympialaisia suunnitellun askelmittarin tavoitteena oli saada japanilaiset kävelemään vähintään 10 000 askelta päivässä.
10 000 askelta muuttui ”totuudeksi”
Mainoskampanja oli valtava menestys. Japanilaiset ostivat innolla askelmittareita ja perustivat kävelykerhoja, joiden jäsenten tavoitteena oli kävellä vähintään 10 000 askelta päivässä.
Pian 10 000 askeleesta päivässä tuli yleinen nyrkkisääntö, joka levisi Japanista myös muualle maailmaan.
Ajan myötä 10 000 askeleesta on tullut niin yleisesti hyväksytty ”totuus”, että se on esiohjelmoitu useimpien nykyaikaistenkin askelmittareiden päivittäiseksi tavoitteeksi.
Nykyään tutkijat ovat sitä mieltä, että 10 000 askelta ei sovi tavoitteeksi kaikille, vaan järkevään askeltavoitteeseen vaikuttavat muun muassa henkilön ikä ja terveydentila.