Ei leffaa ilman popcornia! Monille elokuvissa käyntiin liittyvät erottamattomasti popcornit, joita mutustellaan teatterin pimeydessä. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut, ja itse asiassa popcornit oli varhaisissa elokuvateattereissa kielletty.
Kun ensimmäiset varsinaiset elokuvateatterit avattiin 1900-luvun alussa, ne jäljittelivät perinteisiä näytelmäteattereita paksuine verhoineen ja mattoineen ja pehmeine istuimineen.
Elokuvissa kävijät olivat pääosin hyvin toimeentulevia ja lukutaitoisia ihmisiä, jotka pystyivät lukemaan mykkäfilmien selittävät välitekstit. Popcornien syönti oli kielletty, sillä rasvaiset ja murentuvat naksut likasivat matot ja häiritsivät yleisöä.
VIDEO: Katso elokuvateatterin popcorn-mainos (1957)
Äänielokuva vapautti popcornit
Popcornien läpimurto koitti 1920-luvulla ensimmäisten äänielokuvien myötä. Kun elokuvissa ei enää vaadittu lukutaitoa, ne houkuttelivat myös suurempaa yleisöä.
Elokuvissa käynnistä tuli kansanhuvia, mikä vaikutti myös naposteltaviin. Vähitellen esimerkiksi popcornit sallittiin, sillä niiden rouskutus ei häirinnyt äänielokuvien aikaan enää samaan tapaan kuin mykkäelokuvissa.
Monet elokuvateatterit alkoivat jopa toimia yhteistyössä paikallisten katukauppiaiden kanssa, jotka maksoivat luvasta pitää pientä popcorn-vaunuaan elokuvateatterin edustalla.
Popcornien valmistus on halpaa, ja ne ovat olleet tärkeä myyntiartikkeli elokuvissa kohta sata vuotta.
Elokuvat alkoivat myydä poppareita
Pian elokuvateatterien omistajat tajusivat, että he voisivat itse saada lisätuloja popcornien myynnistä. Elokuvateattereiden aulaan ilmestyi popcornien myyntipisteitä, ja popcornit pelastivat monia elokuvateatteriyrittäjiä vararikolta 1930-luvun laman aikana.
Vuonna 1945 popcorneista oli tullut jo olennainen osa elokuvanautintoa, ja yli puolet Yhdysvalloissa myydyistä popcorneista popsittiin tuolloin elokuvateattereissa.