Shutterstock

Miksi dollareissa on pyramidi?

Pyramidi ja silmä tulivat dollarin seteliin vuonna 1935, ja ne ovat peräisin Yhdysvaltojen virallisesta sinetistä.

Yhdysvaltalaisen yhden dollarin ­setelin taustapuolella on vuodesta 1935 lähtien ollut kuvattuna pyramidi sekä kolmio, jossa on silmä.

Nämä ­sym­bolit ovat peräisin Yhdys­­valtojen virallisesta suursinetistä, jonka maan isät ottivat käyttöön Yhdys­valtojen ­valtion alkutaipaleella vuonna 1782.

Sinetin runsas symboliikka ­viittaa arvoihin, joita perustajat toi­voivat liitettävän uuteen valtioon.

Sinetin lopullisen muodon suunni­telleen poliitikon Charles Thomsonin mukaan pyramidi symboloi voimaa ja pysyvyyttä.

Pyramidissa on 13 ­kerrosta alkuperäisten 13 siirto­kunnan mukaan, ja sen pohjassa on roomalaisin numeroin MDCCLXXVI eli vuosi 1776, jolloin amerikkalaiset julistautuivat itsenäisiksi Britanniasta.

Pyramidin huipulla oleva silmä on niin kutsuttu kaikkinäkevä silmä, joka nykyisin yhdistetään usein sala­seuroihin, kuten vapaamuurareihin ja Illuminatiin, mutta joka on alun perin ollut kristillinen symboli Jumalan ihmisiä valvovalle silmälle.

Silmää ympäröivä kolmio kuvaa kristinuskon pyhää kolminaisuutta eli Isää, Poikaa ja Pyhää henkeä, ja siitä loistavat valonsäteet kuvaavat sitä, kuinka kaikki­voipa Jumala suojele Yhdysvaltoja.