Mensuurimiekkailu: Arpea oli kunnia kantaa

Veriset miekkataistelut kuuluivat opiskelijaelämään saksalaisissa yliopistoissa 1700-luvulta lähtien. Näyttävää arpea kasvoissa pidettiin miehekkyyden osoituksena.

Martial Arts New York

Mensuurimiekkailu oli arvostettua urheilua

"Silentium, hiljaisuus!” ylioppi­laslakkiin ja osakuntanauhaan pukeutunut nuorukainen huusi ja antoi katseensa kiertää nuorten miesten ja tupakansavun täyttä­mässä huoneessa.

Huoneen keskellä olevilla tuoleilla istui kaksi nuorukaista metalliverkosta tehdyt suoja­lasit silmillään, leveä metallikilpi kaulansa ympärillä ja paksut, topatut nahkasuojukset käsivarsiensa peittona.

”Ylös!” miekkailuottelun johtaja ­komensi.

Paukanteiksi kutsutut miekkailijat nousivat seisomaan ja asettuivat vajaan metrin päähän toisis­taan vasen käsi selän taakse taivutettuna.

Sitten avustajat eli sekundantit astuivat heidän vierelleen ja kohottivat miekkansa.

”Valmiina!” he huusivat. Sekundantit käänsivät miekkansa kärjen kohti lattiaa ja astah­tivat ­taaksepäin. Paukantit kohottivat miekkansa vastustajan pään korkeudelle. Kaikki olivat aivan hiljaa.

”Aloittakaa!” ottelun johtaja huusi, ja siinä samassa miekkojen terät alkoivat kilahdella toisiaan vasten.

Nopeat iskut ja torjunnat seurasivat toisiaan, mutta kum­­pikaan miekkailija ei tehnyt elettä­kään väistääkseen lyöntejä. Sitten yksi sivallus osui maaliinsa.

”Seis!” ottelun johtaja käski, ja paukantit laskivat heti aseensa. Toisen poskea pitkin valui tumma verinoro, ja toinen ottelun kahdesta valvojasta riensi tutkimaan haavaa.

”Se on yli tuuman pituinen!” valvoja totesi. Haava oli sääntöjen mukaan tarpeeksi pitkä, ja ottelu oli ohi.

Valkoisiin pukeutunut lääketieteen opiskelija talutti vertavuotavan ottelijan sivuun haavan puhdistamista ja sitomis­ta varten.

Haavoittunut paukantti oli ainakin yhtä tyytyväinen ottelun lopputulokseen kuin haavoittumatonkin.

Taistelijoiden lakkia koristivat heidän yliopistonsa värit.

© Universität Göttingen

Mensuurimiekkailu juontui keskiajan kaksintaisteluista

Edellä oleva kuvaus perustuu akateemiseen eli mensuurimiekkailuotteluun, ­joka järjestettiin Tübingenin yliopistossa Etelä-Saksassa vuonna 1903.

Yliopistojen osakunnissa harjoitetussa mensuurimiekkailussa ei oteltu varsinaisesti voitosta, eikä kyse ollut kilpai­lusta tai urheilusta.

1700-luvulla Saksassa syntyneen akatee­misen miekkailuperinteen tar­koituk­sena oli pikemminkin osoittaa luon­teenlu­juutta ja rohkeutta. Lisäksi ottelijat halusivat saada kasvoihinsa näyttävän arven, jota pidettiin miehekkyyden osoituksena.

Mensuurimiekkailun juuret ovat kes­kiaikaisissa aatelismiesten välisissä kaksintaisteluissa, joissa oli useimmiten ­kyse kunniasta.

Mikäli aatelismies oli loukannut toista, vallalla ollut kunnia­käsitys edellytti, että loukattu osapuoli vaati ­hyvitystä kaksintaistelun muodossa. Jos loukattu ritari yritti unohtaa nöyryytyksensä, hän leimautui hel­posti kunniattomaksi pelkuriksi.

Aatelismiesten kaksintaistelujen taus­talla oli usein nainen, mikä antoi taisteluille romanttisen sävyn.

Miekoin tai pistoo­lein käytyä taistelua jatkettiin kuitenkin monesti toisen osapuolen kuolemaan asti, minkä vuoksi kaksintaistelut lopulta kiellettiin sekä suuressa osassa Eurooppaa että Venäjällä.

Kaksintaisteluperinne jatkui kielloista huolimatta, ja Saksassa se levisi 1500-luvulla yliopistoihinkin.

Tuohon aikaan yliopistojen opiskelijat olivat enimmäkseen aatelisperheiden poikia, jotka olivat sisäistäneet aateliston kunniakäsityksen kasvaessaan.

Yliopistoissa opiskeli kuitenkin myös porvaris­perheiden poikia, jotka omaksuivat nopeasti ylhäisiltä opiskelutove­reil­taan sekä miekankäyttö­taidon että ­tiukan kunniakäsityksen.

Opiskelijat taistelivat mielellään

Opiskelijat muodostivat aivan oman ­yhteiskuntaluokkansa. He lauloivat opiskelijalauluja, miekkailivat ja pukeutuivat yliopistonsa tai osakuntansa väreihin.

Pienet terä­aseet olivat osa miesten normaalipukeutumista, ja vähitellen niistä kehittyi Saksassa erityisiä mensuuri­miekkai­luun tarkoitettuja miekkoja.

Perinteisissä kaksintaisteluissa käytettiin yleensä Ranskasta lähtöisin olevaa kalpaa, jota käyttämällä ottelijan taidot ja nopeus pääsivät oikeuksiinsa.

Kalpataisteluissa kuoli kuitenkin runsaasti nuorukaisia, sillä kalvan terävä kärki tunkeutui helposti rintakehään ja saattoi puhkaista esimerkiksi keuhkon.

Siksi opis­kelijapiireissä kehittyi vähitellen turvallisempi mensuurimiekkailu. Sii­nä miekkailijat pysyivät paikoillaan ja käyttivät tylppä­kärkistä korbschläger-miekkaa, ­joka oli yhdistelmä kalpaa ja sapelia.

Saksalainen Jenan yli­opisto palkkasi vuonna 1550 ensimmäisenä yliopistona erityisen miekkailunopettajan, ja pian miekkailu oli yhtä tärkeä osa yliopistoelämää kuin tanssi ja ratsastuskin.

Tanssi ja ratsastus olivat kuitenkin laimeaa huvia mensuurimiekkailuun verrattuna. Nimettömäksi jäänyt nuori opiskelija Göttingenin yliopistosta kuvaili päiväkirjassaan, kuinka hänen kielensä liimaantui kitalakeen ja tuskanhiki valui pitkin hänen selkäänsä mensuurimiekkailu­ottelun aikana.

Hänen rohkeutensa palasi vasta, kun hän huomasi vastustajansa vielä suuremman ahdingon:

”Vastustajan voimat näyttivät hupenevan, ja hänen kalpeilla kasvoillaan erottui punaisia laikkuja. Hän haukkoi henkeään erien välissä eikä silti tahtonut saada happea. Kun se hitaasti upposi tajuntaani, aloin vain toivoa, että hän pian pyörtyisi.”

Mensuurimiekkailu paljasti armottomasti, oliko nuorukaisessa tosimiehen aineksia. Paukanttien kasvojen piti mittelön aikana kuvastaa malttia, urheutta ja rehtiyttä – ei kiihkoa, sil­mitöntä verenhimoa saati sitten pelkoa.

Jos paukantti käänsi päänsä sivuun miekan ­terän tieltä tai räpytti silmiään, ­hänet leimattiin armotta pelkuriksi.

Kunnian puolustaminen oli mensuurimiekkailun keskeinen arvo.

Kuuluisa saksalainen runoilija Heinrich Heine opiskeli 1800-luvulla Göttingenin yli­opistossa. Hän oli taustaltaan juutalainen ja päätyi miekkailemaan juutalaisvastaisen solvauksen esittänyttä opis­kelijaa vastaan.

Hänen kustantajansa rohkaisi suosikkirunoilijaansa sanoilla: ”Ennemmin kuolema kuin häpeä!”

He kantoivat miekkailuarpia

Moni historian merkkimies harrasti nuorena mensuurimiekkailua. Heidän joukossaan oli muun muassa kommunismin ”isä” Karl Marx.

Yhteiskuntafilosofi Karl Marxilla (1818–1883) oli vasemman silmänsä yläpuolella mensuuri­miekkailuottelussa Bonnin yli­opistossa saatu arpi.

Saksalainen säveltäjä Richard Wagner (1813–1883) oli innokas miekkailija opiskeluaikoinaan Leipzigissä, missä hän kuului yliopiston Saksilaiseen ­osakuntaan.

Natsijohtaja Ernst Kaltenbrunner (1903–1946) tunnettiin julmuudestaan. Hänellä oli kasvoissaan useita mensuuriotteluista ­saatuja arpia.

Filosofi Friedrich ­Nietzsche (1844–1900) opiskeli Bonnin yliopis­tossa teologiaa ja kuului Franconia-osakuntaan. Hän keskeytti opintonsa vuoden jälkeen.

Tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe (1546–1601) menetti nenänpäänsä miekkataiste­lussa Rostockin yli­o­pistossa. Syynä oli ­matemaattinen kiista.

Rautakansleri Otto von Bismarck (1815–1898) oli innokas miekkailija Göttin­genin yliopistossa, missä hän viihtyi paremmin miekkailusalilla kuin luennoilla.

Autotehtailija Ferdinand Porsche (1875–1951) opiskeli Wienissä ja miekkaili osakuntansa Bruna Sudetian edustajana.

Mensuurimiekkailu oli osa osakuntaelämää

Mensuurimiekkailua harjoitettiin ensi­sijaisesti yliopistojen osakunnissa. Jokaisella itseään kunnioittavalla osakunnalla oli tila mensuuriotteluita ja harjoittelua varten sekä lääkäri, joka hoiti ottelijoiden haavoja.

Vuonna 1809 men­suuri­perinne koki raskaan takaiskun, kun ­sekä mensuurimiekkailu että osakunnat kiellettiin Saksassa.

Monarkian suosio oli tuolloin heikko, ja silloiset valtaa­pitävät pelkäsivät kansallismielisten ja ­liberaalien osakuntien lisäävän kapinan riskiä jo valmiiksi kireässä tilanteessa.

Kiellosta ja ratsioista huolimatta opis­kelijat keksivät keinoja jatkaa veristä ­perinnettä.

Kun opiskelijat ­kokoontuivat kaupunkien ulkopuolelle miekkailemaan, ottelupaikan ympärille asetettiin vahteja, joiden tehtävänä oli keskeyttää ottelu ennen kuin viranomaiset ehtivät paikalle.

Jos opiskelijoilta kysyttiin, miksi he olivat liikkeellä, he vastasivat olevansa ”nauttimassa luonnosta”.

Yliopistojen rehtoreilla oli valta erot­taa miekkailukieltoa rikkoneet opis­kelijat, mutta useimmat yliopistot katsoivat kiellettyjä miekka­taisteluita säännönmukaisesti läpi sormien.

Mensuurimiekkailu oli järjestelmällistä

Koska mensuurimiekkailun keskeinen ajatus oli kunnian puolustaminen, kak­sintaistelua piti edeltää loukkaus. Mikä tahansa tölväisy ei kuitenkaan kelvannut syyksi.

Esimerkiksi läimäystä pidettiin pätevänä syynä kaksintaisteluun, ja myös ­toisen älyn vähättely oli oiva keino ­saada kutsu osakunnan miekkailusaliin.

”Senkin typerys” oli yleinen solvaus, ja myös toisen nimittäminen aasiksi johti yleensä toivottuun lopputulokseen. Ennen tais­telua loukkaus piti kuitenkin hyväksyttää osakunnan kunniakomiteassa.

Vaatimus loukkauksesta aiheutti jos­kus ongelmia. Monien osakuntien säännöt vaativat, että niiden ­jäsenten piti ­osallistua vähintään kahteen otteluun ­lukukaudessa.

Rau­hallis­ten opiskelijoiden oli kuitenkin usein vaikea haalia riittävästi loukkauksia, ja vuonna 1850 osakunnat alkoivatkin määrätä kak­sin­taistelujen ottelijaparit.

Miekkailuot­teluita järjestettiin sunnuntaisin aamu­kuudesta iltamyöhään sovitussa ­paikassa kaupungin laidalla.

Ottelijalistat ratkaisivat puuttuvista loukkauksista aiheutuneen ongelman,­ mutta miekkailijoiden pelkoja ne eivät lievittäneet.

Paukantit rauhoittivatkin usein hermojaan kon­jakilla ja tupakalla.

Ottelun jälkeen pelko ja jännitys palkittiin: nuoru­kaiset, joilla oli kasvoissaan komeita miekkailuarpia, herättivät muissa miehissä kunnioitusta ja saivat neitojen sydämen pamppailemaan.

Veri virtasi, kun saksalaiset opiskelijat mittelivät taitojaan miekkailussa.

© AKG Images

Mensuurimiekkailu edisti uraa

Mensuuriperinne synnytti usein elin­ikäisiä ystävyyssuhteita.

Kun osakun­tien jäsenet aikanaan alkoivat harjoittaa ­juristin, lääkärin tai tuomarin ammattia, heillä oli jo tii­viit verkostot yliopistoaikojen perintönä, ja arpi ven­tovieraan kasvoissa viestitti veljeydestä jo ennen kuin yhtään sanaa oli ehditty vaihtaa.

Miekkailuarvista uskottiin olevan niin suurta hyötyä urakehitykselle, että ne, jotka eivät ­olleet uskaltaneet miek­kailla tai joille ei ollut tarjoutunut siihen tilaisuutta, hankkivat kasvoihinsa ­valearven.

Kerrotaan, että erityisen ­komean vale­arven sai, kun ompelutti ihonsa alle hevosenjouhen.

Mensuurimiekkailu kiellettiin 1. maailmansodan jälkeen

Vuonna 1871 Saksan pikkuvaltiot yhdis­tyivät keisarikunnaksi, jota hallitsi Bonnin yliopistossa hankittua mensuuri­arpea kasvoissaan kantava Vilhelm I.

Keisari uskoi vakaasti, että osakuntaelämä jätti ikuisen jälkensä miehiin ja ­teki näistä ”lujia ja urheita”.

Hänen mielestään mensuurimiekkai­lun idea oli ymmärretty täysin väärin. Keisarista se oli ­nyky­ajan vastine keskiaikaisille turnajaisille ja ­antoi ”juuri sitä hengen voimaa, jota yliopiston jälkeen elämässä tarvittiin”.

Vilhelm uskoi myös löytävänsä armeijaansa kenraalit entisten men­suu­riveljiensä joukosta.

Keisarin järkytykseksi hänen arpiset kenraalinsa kuitenkin johtivat Saksan katkeraan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1918.

Sodan jälkeen Saksasta tuli demo­kratia ja mensuurimiekkailu kiellettiin. Osakunnat kuitenkin uhmasivat jälleen mensuurikieltoa.

Myös natsihallinnon aikana osakunnat kiellettiin, vaikka niiden jäseniksi oli perinteisesti hyväksytty vain ”saksalaista verta” olevia nuorukaisia.

Natsi-Saksassa oli tilaa vain yhdelle ”veljeskunnalle” – kansallissosia­listiselle puolueelle.

Käytännössä natsien vuonna 1937 antama opiskelijoiden kunniakoodisto kuitenkin salli mensuuriperinteen.

Sodan jälkeen osakuntatoiminta ja mensuurimiekkailuperinne virisivät uudelleen, ja monista nuorukaisista arvet ovat yhä tavoittelemisen arvoisia.

Lue myös:

Perinteet

Oliko Pyhä Lucia historiallinen henkilö?

1 minuuttia
Arkielämä

Galleria: Katso kuvia DDR:n onnellisesta diktatuurista

4 minuuttia
Arkielämä

Mystisiä merkkejä on kaikkialla ympärillämme

14 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!