Mao ja padon rakentamista Kiinassa

Mao taisteli luontoa vastaan

Avohakkuita, massiivisia patoja ja lintujen joukkotuho – puhemies Maon aikana luonto alistettiin kommunismin palvelukseen. Tavoitteena oli Kiinan teollistaminen ennätysajassa, mutta lopputulos oli katastrofi.

Avohakkuita, massiivisia patoja ja lintujen joukkotuho – puhemies Maon aikana luonto alistettiin kommunismin palvelukseen. Tavoitteena oli Kiinan teollistaminen ennätysajassa, mutta lopputulos oli katastrofi.

Keystone-France/Getty Images & Heritage-Images/The Print Collector/akg-images

Kiinalaiset työläiset ponnistelivat henkensä edestä 50 metriä korkean padon laella elokuun 8. päivänä vuonna 1975. Vaarassa oli heidän lisäkseen miljoonien muiden henki, kun historiallisen vaarallinen trooppinen myrsky murjoi Henanin maakuntaa ja rankkasade paiskoi jopa taivaalla lennelleitä lintuja maahan.

Taivaalta ryöpynnyt sade sai Rujoen tulvimaan, ja keskiyöllä vesi syöksyi jokeen rakennetun Banqiaon padon yli.

”Kuulosti siltä kuin taivas olisi romahtanut alas ja maa revennyt.” Aikalaiskuvaus Banqiaon padon murtumisesta

Työläiset yrittivät epätoivoisesti vahvistaa patoa hiekkasäkeillä yön pimeydessä. Hieman kello yhden jälkeen sade vihdoin hellitti, ja tähdet tulivat näkyviin öisellä taivaalla.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, ja vesimassan paine sai padon murtumaan.

”Kuulosti siltä kuin taivas olisi romahtanut alas ja maa revennyt”, eräs paikalla ollut on kuvaillut.

Jopa 700 miljoonaa kuutiota – noin 280 000 olympia-altaallista – vettä ryöppysi padon läpi, ja 10 metriä korkea ja paikoin jopa 11 kilometriä leveä hyökyaalto syöksyi jokilaaksoon.

Aalto eteni 50 kilometrin tuntivauhdilla ja pyyhki ensimmäisenä tieltään 9 600 asukkaan Daowenchengin kylän, minkä jälkeen se tuhosi edelleen kylän toisensa jälkeen 50 kilometrin matkalta.

Padon murtuminen ja sitä seuranneet epidemiat veivät lopulta jopa neljännesmiljoonan ihmisen hengen.

Banqiaon pato murtumisensa jälkeen vuonna 1975

Viisikymmentä metriä korkea Banqiaon pato oli rakennettu 1950-luvulla Neuvostoliiton avulla, mutta se murtui monien muiden patojen tavoin, kun trooppinen myrsky iski alueelle.

© OZY

Banqiaon katastrofi pantiin 1970-luvulla trooppisen myrskyn syyksi. Tuhon taustalla oli kuitenkin laajempia tekijöitä.

Katastrofi oli nimittäin ennen kaikkea tulosta Kiinan johtajan Mao Zedongin taistelusta luonnonvoimia vastaan.

”Ihmisen on voitettava luonto”, vuonna 1949 valtaan noussut Mao julisti.

Maon politiikasta seurasi lopulta historian suurimpia ihmisen aikaansaamia katastrofeja, jotka tuhosivat valtavia alueita ja johtivat välillisesti jopa 55 miljoonan ihmisen kuolemaan.

Mao halusi pikateollistaa Kiinan

Banqiaon pato oli vain yksi lukuisista Kiinassa 1950-luvun alussa rakennetuista padoista. Patojen avulla luotiin suuria varastoaltaita peltojen kastelua varten, torjuttiin tulvia sekä vapautettiin maa-alueita viljelyyn. Patoja hyödynnettiin myös sähkön tuotantoon.

Puhemies Mao pitikin patoja Kiinan kehityksen kivijalkana. Yli kahdenkymmenen vuoden sotimisen jäljiltä maa oli jäänyt kehityksessään toivottomasti takamatkalle teollistuneeseen maailmaan verrattuna, ja padot olivat osa suurempaa suunnitelmaa, jolla Kiina oli tarkoitus modernisoida pikavauhtia.

Suuret julisteet esittelivät kiinalaisille tulevaisuutta, jossa ihmiskunta nautti luonnon valloittamisesta Maon määräyksen mukaan.

Propagandajulisteissa kiinalaisille näytettiin, miten luonnon kesyttäminen johtaisi kultaiseen teollistumisen aikakauteen, jolloin ruuasta ei olisi pulaa.

© mccool/Imageselect

Maan väkiluku oli tuolloin noin 550 miljoonaa, ja valtaosa väestöstä eli köyhyydessä ja nälässä. Alle kymmenesosa Kiinan maa-alasta oli viljelyskelpoista, ja teollisuus oli vähäistä ja takapajuista.

Mao päätti uudistaa rajusti sekä maanviljelyä että teollisuutta – ja molempia yhtä aikaa. Uudistusprosessissa luonto nähtiin vain resurssina, ja maa, joet, vuoret ja eläimet haluttiin valjastaa palvelemaan ihmisten tarpeita.

Maon ”suureksi harppaukseksi” nimetty suunnitelma käynnistyi vuonna 1958, tavoitteena moninkertaistaa teollisuus- ja elintarviketuotanto. Tehtävään mobilisoitiin koko väestö.

Maaseudulle perustettiin 26 000 niin kutsuttua kansankommuunia ja viljelysmaat kollektivisoitiin. Kommuunit koostuivat noin kymmenestä kylästä, joiden ensisijaisena tehtävänä oli tuottaa riittävästi ruokaa, jotta maatyöläisiä voitiin värvätä rakentamaan Kiinan teollisuutta.

Kehityksen nimissä muokattiin rajusti myös Kiinan luontoa, kun kaikki esteet piti raivata kehityksen tieltä.

Valtavat metsäalueet autioituvat

Jo keisarivallan aikana Kiinasta oli kadonnut 290 miljoonaa hehtaaria metsää – eli yli kahdeksan kertaa Suomen pinta-alaa vastaava alue – ja maa-alasta vain viisi prosenttia oli metsää.

Kun Mao nousi valtaan, Kiinassa oli asukasta kohden vähemmän metsää kuin useimmissa muissa maailman maissa, mutta valtavan kokoisessa maassa oli silti 1950-luvun alussa suhteellisen koskemattomia metsäalueita. Maon uusi politiikka karsi niitäkin rajulla kädellä.

Maatalousmaan lisäämiseksi ja hallinnon tuotantovaatimusten täyttämiseksi suuria metsäalueita kaadettiin ”metsä kuuluu kansalle” -iskulauseen nimissä. Maatyöläisten, työväen ja älykköjen joukot kaatoivat puita vuorten rinteiltä ja kosteikoista, jotka usein osoittautuivat kuitenkin kelvottomiksi viljelyyn.

Metsää kaadetaan Kiinassa Maon määräyksestä

Valtavia maa-alueita raivattiin pelloiksi Kiinan maatalouden kehittämiseksi.

© Universal History Archive/UIG/Bridgeman Images

Maon tavoitteena oli myös ohittaa teollisuusmaat teräksen tuotannossa. Vuonna 1957 Kiinassa tuotettiin terästä vain viisi miljoonaa tonnia, ja Mao halusi nostaa määrän sataan miljoonaan tonniin vain neljässä vuodessa ja päihittää näin Neuvostoliiton ja Yhdysvallat. Tavoitteen saavuttamiseksi tuhottiin myös entistä enemmän metsää.

Kansankommuunit määrättiin rakentamaan uuneja raudan ja teräksen valmistamiseksi. Pitkin Kiinaa kyhätyt noin 600 000 pienoismasuunia vaativat valtavia määriä polttoainetta, ja kun monilla alueilla oli pulaa hiilestä, alkeellisissa uuneissa poltettiin puuta.

Suuren harppauksen aikaisesta raudan- ja teräksentuotannosta ei ole olemassa luotettavaa tilastotietoa. Kansankommuuneita uhkasi sakko, mikäli ne eivät täyttäneet hallinnon tuotantotavoitteita, joten ne usein kaunistelivat lukujaan. Monet myös sulattivat epätoivoissaan maatalous- ja keittiövälineitä päästäkseen tavoitteisiin.

Vaatimattomissa uuneissa tuotettu raakarauta oli laadultaan usein kehnoa, koska uuneissa ei voitu saavuttaa riittävän korkeaa lämpötilaa. Eniten tilanteesta kärsi kuitenkin luonto.

Kiinan kansankommuuneissa sulatettiin kaikkea padoista ja pannuista maataloustyökaluihin Maon tuotantovaatimusten saavuttamiseksi.

Kiinalaiset sulattivat muun muassa keittiövälineitä täyttääkseen Maon raudantuotantotavoitteet.

© akg-Images/Pictures from history

Metsien mukana katosivat eläimetkin

Metsien tuhoamisella oli katastrofaalisia seurauksia. Joillain alueilla hakkuut johtivat hiekkamyrskyihin, ja aavikoituminen teki niin entisistä kuin uusista maatalousmaista käyttökelvottomia.

Muualla tuhot ulottuivat myös Kiinan ikimetsiin, joissa rinteet ja penkereet jäivät hakkuiden jäljiltä alttiiksi sortumille, kun puidet suojaavat juuret eivät enää sitoneet maaperää.

Sadekausina maata huuhtoutui näin samentamaan jokia ja järviä. Lopputuloksena niin eläinten, kalojen kuin ihmisenkin elinalueita tuhoutui.

Metsiä myös poltettiin viljelyskelpoisen maan luomiseksi, jolloin monien niissä asuneiden eläinlajien kannat pienenivät ja monet harvinaiset lajit, kuten aasiannorsu ja lumiapina, harvenivat sukupuuton partaalle.

Maon taistelu luontoa vastaan koitui tuhoisaksi myös elefanteille.

Kiinan metsien tuhoaminen vaikutti rajusti myös maan elefanttikantaan. Vuonna 1976 Kiinassa oli enää noin 150 norsua.

© Shutterstock

Tuhojen laajuutta ei tiedetä varmasti, mutta nykyarvion mukaan metsistä kaadettiin noin kymmenen prosenttia. Joissain maakunnissa metsistä katosi kuitenkin jopa 80 prosenttia, ja metsien mukana tuhoutuivat niissä asuneet eläimetkin.

Tämä ei pysäyttänyt Maoa, jolla oli jo tähtäimessä uusi vihollinen: linnut.

Varpusten joukkotuho

Vuosina 1958–1959 kommunistinen puolue julisti sodan ”neljää tuholaista vastaan”.

Rotat, kärpäset ja hyttyset levittivät tauteja, ja ne oli täten hävitettävä. Mao näki myös neljännen vihollisen, jonka tuhoamalla voitaisiin saavuttaa puhemiehen kunnianhimoiset ruokatuotantotavoitteet: varpuset.

Maon mukaan varpuset söivät suuria määriä peltojen viljasta ja riisistä, ja pikkulintuja vastaan käynnistettiin valtava kampanja.

Eräässä Suuren harppauksen aikaa käsittelevässä muistelmateoksessa kerrotaan, miten koko kansa viisivuotiaista lähtien määrättiin talkoisiin:

”Heidän tuli lähteä ulos kattilan kansien, vokkipannujen ja vesikulhojen kanssa, paukuttaa niitä lusikoilla tai työkaluilla ja pitää niin paljon meteliä kuin mahdollista. Määräyksen mukaan kaikki pikkulinnut tuli hävittää Kiinasta.”

”Koko koulu lähti ulos tappamaan varpusia.” Oppilas Sichuanin maakunnasta

Kirjailijan mukaan linnut säntäilivät melun säikyttäminä sinne tänne. Lopulta ne olivat niin uupuneita, että ne tippuivat kuolleina maahan.

”Koko koulu lähti ulos tappamaan varpusia. Teimme tikkaita, jotta pääsimme pudottamaan niiden pesät, ja löimme gongeja iltaisin, kun ne palasivat pesilleen lepäämään. Kesti monta vuotta, ennen kuin meille valkeni, että varpuset ovat hyviä lintuja. Tuolloin tiesimme vain, että ne syövät viljaa”, eräs Sichuanin maakunnasta kotoisin ollut oppilas muisteli.

Kuolleet varpuset laskettiin ja punnittiin, ja niitä ripustettiin naruista roikkumaan kaikkien nähtäville.

Tapettujen varpusten lukumäärää ei tiedetä varmasti, mutta arviot vaihtelevat sadoista miljoonista miljardiin. Kampanja oli menestys, mutta se johti katastrofiin.

Viljan lisäksi varpuset söivät nimittäin myös hyönteisiä. Kun niiden luontainen vihollinen oli tuhottu, tuhohyönteiset kävivät viljan ja riisin kimppuun ja verottivat satoja siinä määrin, että maassa puhkesi nälänhätä.

Kiina joutui lopulta tuomaan noin 200 000 varpusta Neuvostoliitosta ja Kanadasta elvyttääkseen maan varpuskannan.

Kansankommuuni, Mao, yhteisruokailu

Kiinan kansankommuuneissa työskenneltiin ja syötiin yhdessä – jos vain ruokaa riitti.

© akg-images/Pictures from history

Kritiikki vaiennettiin

Kasvavan elintarvikepulan vuoksi päättäjien oli saatava entistä enemmän irti olemassa olevasta maatalousmaasta. Kansankommuuneja kehotettiin rakentamaan kastelujärjestelmiä, jotta kasveja voitaisiin istuttaa entistä tiheämmin.

Kaikkialle Kiinaan nousi ennätysajassa patoja, varastoaltaita ja kastelujärjestelmiä. Rakentaminen oli nopeaa mutta laatu usein kyseenalaista, minkä vuoksi maaviljelysmaat joutuivat usein tulvien alle ja tuhoutuivat. Reilun vuosikymmenen jälkeen sadat padot murtuivat, niiden mukana Banqiaon pato, ja katastrofit vain jatkuivat. Kiinan vesivarantoministeriön mukaan vuosina 1951–2011 murtui 3 515 varastoallasta ja patoa, joista suurin osa oli peräisin Maon ajalta.

Mao rakennutti Kiinaan tuhansia patoja

Kaikkialle Kiinaan rakennettiin valtavia patoja, joiden tieltä tuhottiin myös monien eläinten luontaisia asuinalueita.

© Keystone-France/Getty Images

Suurempien satojen varmistamiseksi Mao vaati, että peltoja oli hyödynnettävä tehokkaammin – samalle alueelle oli siis istutettava enemmän kasveja. Tulos oli ennalta arvattava: liian tiheään istutetut kasvit jäävat kitukasvuisiksi.

Satojen pelastamiseksi maatyöläiset käyttivät runsaasti lannoitteita, mutta niistä ei ollut apua. Kasvit kuolivat ja sadot epäonnistuivat. Samalla joet ja järvet pilaantuivat lannoitteista, mikä johti mittaviin kalakuolemiin.

Propagandassa ongelmia ei tunnettu vaan satojen kerrottiin onnistuneen huikeasti. Hallinnon esittämän kuvan ja todellisuuden välillä oli ammottava kuilu.

Tavalliset kiinalaiset kärsivät nälästä ja luonnon tuhoutumisen seurauksista. Kiinan kommunistisen puolueen kokouksessa kesällä 1959 kuultiin ensimmäisen kerran puolueen politiikkaan kohdistunutta varovaista kritiikkiä.

Kiinan puolustusministeri viittasi Maolle lähettämässään yksityiskirjeessä Suuren harppauksen vaatimista uhrauksista. Kirje nostettiin esille puoleen kokouksessa, mutta Mao torjui kaiken kritiikin ja puolustusministeri pantiin viralta.

Väkiluku kasvoi Maon aikana dramaattisesti.

Mao palkitsi suurista lapsikatraista. Myöhemmin maassa alettiin noudattaa yhden lapsen poliitiikkaa. Nykyisin Kiinan väkiluku on noin 1,4 miljardia.

© Shutterstock

Kiinan väkiluku räjähti

Kiinassa on vuosien varrella pyritty vaikuttamaan väestönkasvuun erilaisilla kampanjoilla, ja tavoitteena on ollut milloin rajoittaa ja milloin lisätä syntyvyyttä. Maolle suuri väkiluku oli itsessään tärkeä tavoite.

Kiinassa perheissä oli yleensä perinteisesti monta lasta, sillä lapset nähtiin vanhempien vanhuuden turvana. Vuoden 1949 vallankumouksen jälkeen väkiluku kasvoi niin rajusti, että kommunistipuolueessa pelättiin, ettei Kiina pystyisi huolehtimaan koko kansastaan.

Väestönkasvua päätettiin pyrkiä hillitsemään ja perheitä kannustettiin erilaisilla kampanjoilla käyttämään ehkäisyä. Ennen kuin uusi politiikka pääsi kunnolla käyntiin, Mao jo perui sen. Hänen mottonsa ”mitä enemmän, sen parempi ja sen lyhyempi tie kommunismiin” mukaisesti perheitä rohkaistiin hankkimaan paljon lapsia.

Perheet palkittiin, jos niihin syntyi yli neljä lasta. Kiinan väkiluku kasvoikin rajusti, ja jo vuonna 1954 se oli lähes 600 miljoonaa. Neljä vuotta myöhemmin kiinalaisia oli lähes 650 miljoonaa. Vuonna 1964 väkiluku lähestyi jo 700 miljoonaa, ja 1970-luvulle tultaessa kiinalaisia oli yli 800 miljoonaa.

Deng Xiaopingin noustua valtaan vuonna 1978 väestönkasvua päätettiin jälleen hillitä – ratkaisuksi luotiin yhden lapsen politiikka.

Ihmisen luoma katastrofi

Suuri harppaus ja sitä edeltänyt aika olivat ankara koettelemus valtaosalle Kiinan väestöstä niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Lukuisia ihmisiä kuoli viranomaisten väkivallan sekä raskaan työn ja nälän seurauksena. Suurimpia häviäjiä Suuressa harppauksessa olivat ikääntyneet ja lapset.

Tanskalais-kiinalainen Xianfeng Wang kuvailee Suuren harppauksen aikaisia kokemuksiaan seuraavasti: ”En ymmärtänyt, mitä kärsimys oli, ennen suurta nälänhätää, joka levisi kaikkialle Kiinaan ja kosketti koko väestöä – – nälkä piinasi meitä joka ikinen päivä.”

Tutkijat arvioivat, että Maon virhearviointien seurauksena kuoli lähes 55 miljoonaa kiinalaista.

Maon politiikka maksoi jopa 55 miljoonan kiinalaisen hengen.

Suuri harppaus ei tuhonnut vain luontoa. Myös miljoonat kiinalaiset kuolivat nälkään, kun sadot epäonnistuivat.

© akg-Images/Pictures from history

Lukuisten katastrofien myötä Mao joutui puolueessaan sivuraiteelle. Hän säilytti muodollisesti asemansa ja puhemiehen arvonimensä, kun pragmaattinen Deng Xiaoping ryhtyi korjaamaan tilannetta. Mao nousi takaisin vallan kahvaan vasta vuonna 1966 käynnistyneen Kulttuurivallankumouksen aikana.

Dengkään ei silti piitannut maan luonnosta, ja uusien katastrofien ainekset olivat pian kasassa. 1970-luvun alussa alkoi olla jo selvää, että teollisuus tuotti valtavasti ilmansaasteita, ja kotitalouksista ja teollisuuslaitoksista vesistöihin virtaavien jätevesien myrkylliset aineet pilasivat jokia ja järviä, joista monin paikoin katosivat kaikki eläinlajit.

1970-luvulla Kiinan johdossa alettiin ensi kertaa keskustella maan luonnon tilasta. Huoli ympäristöstä johti ympäristöalakien valmisteluun, mutta Kiinaan perustettiin ensimmäinen varsinainen ympäristöministeriö vasta Maon kuoltua vuonna 1976.