Kuningattaren samana iltana kirjoittama päiväkirjamerkintä huokui innostusta ensimmäisen näyttelypäivän onnistumisesta:
”Ilo kaikkien kasvoilla, tuo mahtava rakennus näyttelyineen ja koristeluineen, urkumusiikki ja rakas mieheni – tämän rauhanfestivaalin luoja – –. Se oli todella liikuttavaa eikä tule koskaan unohtumaan.”
Maailmannäyttely oli myös voimannäyte. Prinssi Albert oli saanut 25 kansakuntaa osallistumaan näyttelyyn ja tuomaan sinne näytteille parhaat saavutuksensa: kaikkea höyrykoneista upeasti työstettyihin patsaisiin.
Uskomaton idea näyttelystä, jossa esiteltäisiin eri maiden teollisuutta, tiedettä ja taidetta, oli toteutunut.
Näyttelyn piti olla avoin kaikille
Albert ja Viktoria oli vihitty vuonna 1840, minkä jälkeen Albertilla oli oma roolinsa prinssipuolisona. Hän muun muassa osallistui hyväntekeväisyystyöhön ja liittyi tieteen ja taiteen edistystä tukeviin järjestöihin. Vuonna 1843 hänestä tuli Kuninkaallisen taideseuran puheenjohtaja, ja vuonna 1849 seura alkoi suunnitella kaikkien aikojen ensimmäistä maailmannäyttelyä.
Seuralla oli kunnianhimoiset suunnitelmat. Lontoon Hyde Parkiin rakennettaisiin näyttelyä varten valtava rakennus, ja näyttelyyn kutsuttaisiin maita kaikkialta maailmasta. Maailmannäyttely enteilisi uutta aikaa, jolloin kansakunnat kilpailisivat sivistyneissä taidoissa brutaalin voimankäytön sijaan, kuten The Times -lehti asian ilmaisi.
Samassa valtioiden rajat ylittävän yhteenkuuluvuuden hengessä näyttelyn järjestäjät lanseerasivat toisenkin kovin radikaalin ajatuksen: näyttely olisi avoin kaikille luokkarajoista riippumatta.
Ajatusta perusteltiin sillä, että näyttelyssä esiteltyjä tuotteita valmistamassa olleilla työläisillä pitäisi olla myös mahdollisuus päästä ihailemaan työnsä tuloksia. Ehdotus nostatti hirveän äläkän Britannian yläluokan keskuudessa.
Vallankumousaate ja levottomuudet levisivät Euroopassa, ja hyväosaiset pelkäsivät, että näyttelyyn päästetyt kansanjoukot alkaisivat mellakoida tai ainakin pääsisivät levittämään aatteitaan.
”Lukuisten meitä moraaliltaan heikompien näyttelyvieraiden tulva johtaa eittämättä moraaliseen rappioon, jota on suorastaan vastenmielistä ajatella. Olemme avanneet ovemme rutolle”, kirjoitettiin eräässä brittiläisessä lehdessä.
Järjestäjät pitivät pintansa mutta antoivat arvostelijoille lopulta hieman periksi: pääsylippujen hinta asetettiin aluksi niin korkeaksi, että rahvaalla ei ollut niihin varaa. Lippujen hintoja laskettiin vasta neljä viikkoa avajaisten jälkeen.
Kansa käyttäytyi korrektisti
Maailmannäyttely avattiin 1. toukokuuta 1851, minkä jälkeen Crystal Palaceen virtasi päivittäin lähes kymmenentuhatta vierasta ihastelemaan egyptiläisiä patsaita, brittiläisiä höyrykoneita, yhdysvaltalaisia aseita jaranskalaista designia.
”Ne onnekkaat, jotka pääsivät näyttelyyn, eivät tuntuneet tietävän, mitä ihailisivat eniten”, The Times kirjoitti.
Menestyksekkään alun jälkeen lehdissä alettiin jälleen spekuloida, mitä tapahtuisi 25. toukokuuta, jolloin sisäänpääsymaksua laskettaisiin. Arveltiin, että aristokratian kannattaisi käydä maailmannäyttelyssä, ennen kuin ”kuningas Rahvas” valloittaisi sen.
Myös poliisi valmistautui massojen tuloon pystyttämällä puisia sulkuja hillitsemään vihamielisten ihmisjoukkojen tappeluhaluja. Kun pelätty päivä vihdoin koitti, paremman väen ennakkoluulot joutuivat häpeään.
Työläiset eivät ehkä osanneet käyttäytyä niin hillitysti kuin hienosto, mikä ilmeni kuitenkin lähinnä hallitsemattomina naurukohtauksina, kun kansa näki, mihin varotoimiin virkavalta oli ryhtynyt levottomuuksien kitkemiseksi.
”He käyttäytyvät huomattavasti paremmin kuin ne hyvinpukeutuneet näyttelyvieraat, jotka tungeksivat käytävillä toisiaan silmäillen ja arvostellen”, kirjoitti satiirilehti Punch.
Itse asiassa rahvas käyttäytyi niin sopuisasti, että poliisi suorastaan pitkästyi. Ranskalainen poliisi Henri Galbie oli määrätty erityiskomennukselle Lontooseen, ja turhautuminen paistoi läpi hänen kirjoittamastaan raportista: ”Pelkkää rauhaa ja järjestystä koko ajan.”
Lipunhintojen laskettua vierailijoiden määrä kasvoi, ja kaikkiaan näyttelyssä kävi yli 5,5 miljoonaa ihmistä. Näyttely loppui 15. lokakuuta, ja juhlallisessa päättäjäistilaisuudessa merkittävimmät työt palkittiin.
Silmin nähden tyytyväinen prinssi Albert maalaili päättäjäis-puheessaan, miten näyttely vahvisti yhteisymmärrystä ja rauhaa kaikkien kansojen ja rotujen välillä. Siinä hän ei ollut täysin oikeassa, mutta maailmannäyttely aloitti uuden perinteen. Vuoden 1851 jälkeen on järjestetty yli 50 maailmannäyttelyä eri puolilla maailmaa.