Lakimuutos: Islantilaiset eivät saa enää tappaa espanjalaisturisteja
400 vuotta vanha laki on sallinut islantilaisten jäädä rangaistuksetta, mikäli nämä tappavat baskeja. Nyt laki on kumottu, eikä Islannissa vierailevien baskien tarvitse enää pelätä henkensä puolesta.

Islantiin matkalle mielivät baskit voivat tästä lähtien tuntea olonsa turvalliseksi. Ehkä kuvan asut kannattaa silti jättää kotiin, ettei joudu vahingossa ammutuksi riistana. Näkymä on baskikarnevaalista, jossa miehet pukeutuvat baskitaruston Joaldun-hahmoksi.
Baskit vapaata riistaa
Vuosisatoja islantilaiset ovat voineet säästyä rangaistukselta tapettuaan baskin. Nyt tilanne on muuttunut.
Islannin Vestfirðirin alueen viranomaiset ovat kumonneet virallisesti 400 vuotta vanhan lain, joka antoi sikäläisille asukkaille luvan metsästää ja tappaa baskeja.
32 haaksirikkoista tapettiin
Laki oli peräisin vuodelta 1615, jolloin kolme Pohjois-Espanjasta peräisin olevaa valaanpyyntialusta haaksirikkoutui Islannin rannikolla. Noin 80 baskia selvisi onnettomuudesta hengissä, ja he olivat niin nälkäisiä, että he alkoivat ryöstellä sikäläisiä maatiloja.
Islantilaiset nousivat vastarintaan, ja taistelut päättyivät niin, että 32 baskia menetti henkensä Islannin historian ainoassa joukkomurhassa. Sen jälkeen paikallinen virkamies antoi määräyksen, jonka mukaan baskit eivät enää olleet tervetulleita Islantiin. Saarelle eksyneet baskit sai siis tappaa muitta mutkitta.
Jälkeläiset löivät kättä
Vanha laki kumottiin Hólmavíkin kaupungissa järjestetyssä seremoniassa, johon osallistui myös useita baskeja. Yksi heistä oli yhden tapetun valaanpyytäjän jälkeläinen, ja paikalla oli myös yhden islantilaisen murhaajan jälkeläinen. He kättelivät toisiaan vahvistaen näin kahden ylpeän kansakunnan välisen tuoreen ystävyyssiteen.
Ei tiedetä, kuinka monta islantilaista on aikojen kuluessa käyttänyt kiisteltyä lakia hyväkseen.