Shutterstock & Cornell University
Kananugetteja.

Kuka keksi kananugetit?

Muun muassa McDonald’s myy joka päivä miljoonia kananugetteja – mutta niiden kehittäjä ei ansainnut keksinnöllään senttiäkään, sillä hänestä tutkijoiden ei ollut sopivaa patentoida tieteellisiä keksintöjään.

Rapeiden, kullankeltaisten kananugettien menestyskulku pikaruokien suosikkina alkoi Cornellin yliopiston laboratoriossa New Yorkissa.

Ravitsemus- ja elintarviketieteen professori Robert C. Baker ratkaisi 1950-luvulla ongelman, jonka kanssa yhdysvaltalaiset lihanjalostajat olivat kamppailleet vuosikausia.

Elintarvikevalmistajat eivät nimittäin saaneet jauhettua, luutonta ja nahatonta kananlihaa pysymään kasassa pakastamisen ja paistamisen aikana.

Baker teki laboratoriossaan lukemattomia kokeita, kunnes hän lopulta keksi ratkaisun.

Hän sekoitti jauhettuun kananlihamassaan muun muassa etikkaa ja maitojauhetta, pyöritteli palaset munista ja jauhoista tehdyssä taikinassa ja paistoi ne sitten pannulla.

Tuloksena oli rapeita mutta meheviä kanapaloja, joita Baker kutsui nimellä chicken crispies eli vapaasti suomennettuna ”rapsakat kanapalat”.

Baker ei kuitenkaan patentoinut keksintöään vaan päätti jakaa keksintöään vapaasti ja lähetti reseptinsä sadoille elintarvikevalmistajille.

Kananugetteja.

Kananugeteilla on herkuteltu 1950-luvulta lähtien.

© Shutterstock

Keksijä ei ansainnut senttiäkään

Yksi Bakerin menetelmästä eniten hyötyneistä yrityksistä oli McDonald’s.

Yhtiö lisäsi kananugetit ruokalistalleen vuonna 1979, mikä räjäytti niiden suosion.

Yritykset ansaitsivat Bakerin nugeteilla tähtitieteellisiä summia, ja on arvioitu, että maailmassa myydään nykyään joka päivä noin 37 miljoonaa kananugettia.

Baker ei koskaan ansainnut keksinnöllään dollariakaan, mutta se ei häntä haitannut. Hän jatkoi työtään ja kehitteli siipikarjanjalostusteollisuudelle vielä 40 muuta keksintöä.

Bakerin ansiosta voimme nykyään herkutella myös kalkkunapekonilla, kalkkunaleikkeleillä ja kanamakkaroilla, ja hän kehitteli myös koneen kanojen luiden poistoon.