Dr. Enufia markkinoitiin ensisijaisesti alkoholidrinkkien mikserinä, joten se ei ollut varsinaisesti energiajuoma. Japanilainen Lipovitan sen sijaan oli.
Lipovitan oli lääkeyhtiön vuonna 1962 kehittämä ”energiaa antava mikstuura”, ja sen kohderyhmiä olivat ammattikuljettajat ja tehdastyöläiset, joiden piti pysytellä virkeinä ja valppaina pitkiä rupeamia. Japanilaisessa kilpailuhenkisessä työkulttuurissa juoma sai kuitenkin pian suuren suosion alati kasvavassa toimistotyöläisten, japaniksi salarymen, joukossa.
Lipovitan tuoksui ja maistui yskänlääkkeeltä, ja yksi pullo sisälsi jopa 2 000 milligrammaa muun muassa sykettä kiihdyttävää tauriinia. Pulloon oli liimattu varoitus, jonka mukaan juomaa ei suositeltu nauttimaan enempää kuin pieni 100 millilitran pullo päivässä.
Red Bull valloitti maailman
Energiajuomien kansainvälinen läpimurto tapahtui, kun itävaltalainen liikemies Dietrich Mateschiz tutustui Thaimaan-matkallaan vuonna 1984 paikalliseen energiajuomaan, joka sisälsi muun muassa tauriinia, tosin paljon vähemmän kuin Lipovitan.
Hän kehitti yhteistyössä thaimaalaisen yrityksen kanssa juomasta makeamman ja vahvemman version, joka valloitti Euroopan ja Yhdysvallat nimellä Red Bull.