Vaalea, päivettymätön iho on ollut vuosituhansien ajan statussymboli, sillä se on osoittanut, että ihmisen ei tarvitse tehdä ulkona ruumiillista työtä.
Siksi jo muinaiset egyptiläiset voitelivat noin 5 000 vuotta sitten ihoonsa kasviaineita suojatakseen sen auringonsäteiltä.
Egyptiläiset käyttivät aurinkosuojana riisileseitä, jasmiinia ja lupiinia sisältävää voidetta, ja muinaiset kreikkalaiset turvautuivat oliiviöljyyn. Myöhemmissä tutkimuksissa onkin selvinnyt, että oliiviöljy todellakin vastaa suojakertoimen 8 aurinkovoidetta.
Vaalean ihon ihanne säilyi seuraavina vuosituhansina. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, mistä auringonsäteiden ruskettava vaikutus johtui.
Vasta 1800-luvulla tutkijat alkoivat päästä asiasta perille, kun löydettiin uv-säteily ja havaittiin sen polttavan ihoa.
Havainto johti ensimmäisiin kemiallisiin aurinkosuoja-aineisiin, ja vuonna 1891 muuan tohtori Hammer Stuttgartista Saksasta toi markkinoille eräänlaisen aurinkovoiteen, joka perustui kiniiniin.
Coppertone muokkasi 1940-luvulla armeijan aurinkovoiteesta kaupallisen menestyksen lisäämällä siihen mm. kookosöljyä ja kaakaovoita.
Chanel solmi rauhan auringon kanssa
Vuosituhansia kestänyt auringon välttely päättyi 1920-luvulla, kun ranskalainen muoti-ikoni Coco Chanel esiintyi valokuvissa ruskettuneena ja ilmoitti rakastavansa auringonottoa.
Ruskettumisesta tuli yhtäkkiä muodikasta – ja seurauksena oli paljon auringon polttamia vartaloita. Se taas synnytti tarpeen uusille, nykyaikaisille ihoa suojaaville aurinkovoiteille.
Vuonna 1935 L’Oréalin perustaja Eugène Schueller kehitti ensimmäisen aurinkovoiteen, joka suojasi myös uv-säteilyltä. Hän antoi sille nimeksi ”Ambre Solaire” ja väitti, että se ”ruskettaa viisi kertaa nopeammin ilman palamista”.
Voidetta myydään edelleen samalla nimellä.