Eversti Hoyer Monsterylle alkoi valjeta, että hänen matkaseuralaisensa hautoi jotakin – epäilyttävä espanjalainen näytti piilottelevan veistä takkinsa alla.
Tyylikkäät herrat olivat myöhästyneet 3. toukokuuta 1852 Philadelphiaan iltasella lähteneistä postivaunuista ja päättäneet lyöttäytyä yhteen. Heidän astellessaan Frankfordin laitamilta kohti keskustaa Monstery alkoi kuitenkin katua päätöstään, sillä hän oli itse aseistamaton – eleganttia keppiään lukuun ottamatta.
Sivusilmällä Monstery huomasi veitsen välähtävän. Espanjalainen oli vaivihkaa ottanut aseensa esiin ja yritti nyt tähtikirkkaassa illassa iskeä sen everstin rintaan.
Viime hetkellä Monstery sai nostettua vasemman kätensä sydämensä suojaksi. Veitsi iskeytyi hänen olkavarteensa, ja kivun sumentamana Monstery riuhtaisi itsensä vapaaksi ja nosti keppinsä puolustautuakseen.
Espanjalainen vihelsi, jolloin hänen kaksi veitsin aseistautunutta kumppaniaan astui esiin piilostaan. Eversti oli nyt alakynnessä, mutta lähitaistelun asiantuntijana hän ei ollut silti avuton. Vuotta myöhemmin hän julkaisi oppaan kepin käytöstä itsepuolustuksessa.
Kööpenhaminassa vuonna 1824 syntynyt Thomas Monstery (Mønster) toimi palkkasotilaana Etelä-Amerikassa ennen kuin hän julkaisi oppaan kepin käytöstä itsepuolustuksessa.
Monstery sai pidettyä hyökkääjät loitolla pyörittämällä keppiä edessään, ja lopulta hän onnistui yhdellä nopealla, napakalla iskulla murtamaan yhden hyökkääjän ranteen. Kun espanjalaiset näkivät vielä paikallisen maanviljelijän lähestyvän kärryillään, he ottivat jalat alleen.
Monstery selvisi hengissä. Myös kävelykeppi piti pintansa muotitietoisten herrojen asusteena vielä vuosia, vaikka sitä alun perin käytettiin aivan muihin tarkoituksiin.
Farao teki kepistä kysytyn
Kävelykepin historia on tuhansia vuosia vanha. Paimenet ovat jo muinoin patistelleet sauvallaan laumaa eteenpäin vaikeakulkuisessa maastossa ja ohjanneet harhautuneet eläimet takaisin reitille. Muinaiset hallitsijat oivalsivat myös paimensauvan symbolisen arvon – hekin tavallaan ohjasivat laumaansa turvaan ja vaurauteen. Paimensauvan lyhyt seremoniallinen versio olikin muinaisessa Egyptissä vallan symboli.
Hedelmällisyyden jumalan Osiriksen patsaan sauva symboloi valtaa ja faraon roolia kansansa ruokkijana.
Muinaiset kreikkalaiset ja persialaiset jäljittelivät egyptiläisiä, ja keskiajan Euroopan monarkit seurasivat sittemmin perässä. Keppimuoti levisi hoviin, sillä aateliset ja kenraalit imivät kernaasti vaikutteita kuninkaan tekemisistä, ja pian heilläkin alkoi näkyä erilaisia sauvoja.
Nykyisen kaltainen kävelykeppi juontuu kuitenkin vasta 1700-luvulta.
Noin kolmesataa vuotta sitten hienolla herralla oli keppi joka tilanteeseen. Päiväsaikaan käytettiin kaunista, eksoottisesta puulajista, kuten kumipuusta tai palmusta, valmistettua kävelykeppiä. Kädensijan tuli olla hopeoitu tai kullattu, ja siinä oli mielellään jokin koristekuvio.
Iltakäyttöön tarkoitetut kepit olivat sitä vastoin usein yksinkertaisimpia ja valmistettu tummasta eebenpuusta.
Kepin käyttöön liittyi myös oma etikettinsä. Herrasmiehen ei esimerkiksi koskaan sopinut nojata keppiinsä – sen sijaan hänen tuli heilutella sitä tarmokkaasti kävellessään. Tapaamisessa virkamiehen tai kuninkaallisten kanssa keppi tuli jättää ovensuuhun, sillä se oli myös potentiaalinen ase.
Keppi oli myös joka herrasmiehen toivelahja. Benjamin Franklin (1706–1790), yksi Yhdysvaltojen perustajaisistä ja Yhdysvaltojen Ranskan suurlähettiläs, sai kerran eräältä ranskalaiselta herttuattarelta erityisen hienon kepin. Benjaminin kuoltua Yhdysvaltojen presidentti George Washington peri kepin, joka oli erikseen mainittu Franklinin testamentissa:
”Hienon metsäomenapuisen kävelykeppini, jossa on kultainen, fryygialaismyssyn muotoinen nuppi, annan ystävälleni ja ihmiskunnan ystävälle kenraali Washingtonille. Kutsukaa sitä vaikka valtikaksi, jonka hän taatusti ansaitsee.”
Dandyt matkivat aatelismiehiä
Lontoossa hienoista kävelykepeistä tuli samoihin aikoihin niin kutsuttujen dandyjen tärkeä asuste. Muotitietoiset keskiluokkaiset miehet pyrkivät jäljittelemään aatelisherroja pukeutumalla hienosti ja käyttämällä keppiä.
Keppien kysyntä kasvoi vuosi vuodelta, ja 1800-luvulla keppeihin alettiin liittää erilaisia lisätoimintoja.
Kepit, joissa oli kauniisti koristeltu kädensija, olivat herrasmiesten suosiossa.
Aseilla varustettujen kävelykeppien lisäksi herrasmiehille oli tarjolla keppejä, joissa pystyi säilyttämään tupakkaa, nuuskaa tai vaikkapa taskumattia. Niin kutsutut shooting stickit olivat oiva varuste metsästysretkille tai kilpa-ajoihin – niiden päässä oli kokoontaitettava tuoli, jolle herra saattoi tarvittaessa istahtaa lepuuttamaan jalkojaan.
Aseilla varustetut kepit olivat etenkin upseerien suosiossa. Esimerkiksi asevalmistaja Remington valmisti keppejä, joiden kädensijaan oli kätketty pieni pistooli. Kepit saattoivat kätkeä sisäänsä myös naskalin tai miekan terän. Kuten eversti Monsterykin tiesi, keppi toimi oikeissa käsissä tehokkaana itsepuolustusvälineenä sinälläänkin.
Kävelykepin suosio kantoi pitkälle 1900-luvulle, jolloin mykkäfilmien tähti Charlie Chaplin heilutteli elokuvissaan vinhasti käyräkahvaista bambukeppiään. Kävelykeppi menetti asemansa tyylikkäiden herrasmiesten vakiovarusteena vasta maailmansotien välisinä vuosina.