Keilapoika, lyhdynsytyttäjä ja 8 muuta työtä, joita ei enää ole
Keilaradoilla pojat nostivat keilat pystyyn, unilukkari herätti asiakkaansa pitkällä sauvalla, ja ruumiinryöstäjät etsivät tuoreita ruumiita lääkäreiden harjoittelukappaleiksi. Nykytekniikka on pyyhkinyt maan päältä useita erikoisia ammatteja.
Herättäjien ammattikunta ilmaantui Britanniaan teollistumisen alkuaikoina, jolloin brittien piti päästä työpaikoilleen tiettyyn aikaan. Herättäjät olivat käytännössä ihmiskelloja, jotka käyttivät esimerkiksi pitkiä seipäitä, nuijia tai puhallusputkia asiakkaidensa herättämiseen. Ammatti alkoi kadota 1920-luvulla, mutta Manchesterin teollisuuskaupungissa herättäjiä toimi vielä 1950-luvulle saakka. Foto: Wikimedia.
Vasta kun jääkaapit ja pakastimet alkoivat yleistyä toisen maailmansodan jälkeen, jäännostajat saivat panna sahansa pois. Siihen saakka iso jäännostajien joukko huolehti siitä, että maailmassa riitti ruoan jäähdyttämiseen tarkoitettuja jäälohkareita, joita sahattiin talvisin irti järvien jääkansista. Jään myynti oli suurta etenkin Norjassa, josta vietiin ulkomaille 500 000 tonnia jäätä 1890-luvun lopulla. Suomessa esimerkiksi pienten maitotilojen jäähdytys hoidettiin jäällä usein vielä 1960-1970-luvullakin. Foto: Wikimedia.
Ennen tutkan keksimistä armeijoiden piti luottaa tarkkakorvaisiin sotilaisiin, kun oli selvitettävä, oliko viholliskoneita lähettyvillä. Kuuntelijat käyttivät muun muassa niin sanottuja akustisia peilejä ja muita laitteita moottoreiden äänien erottamiseen. Tutkat korvasivat kuuntelijat toisen maailmansodan jälkeen. Foto: Wikimedia.
Lähes kaikissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa oli iso joukko rotanpyydystäjiä. Heidän tehtävänsä oli harventaa valtavia rottapopulaatioita ja siten ehkäistä tautien leviäminen. Työ oli erittäin vaarallista, sillä rottia pyydystettiin usein käsin. Osalla pyytäjistä oli apunaan loukkuja ja pieniä koiria. Foto: Wikimedia
Ennen sähköisen katuvalaistuksen yleistymistä lyhdynsytyttäjät kiersivät katuja iltaisin sytyttämässä katujen lyhdyt käsin. Ennen sähköä katulyhdyissä käytettiin öljyä, kaasua tai kynttilöitä, ja lyhdynsytyttäjä sytytti lyhdyn sydämen pitkällä tikulla, jonka toisessa päässä paloi tuli. Aamulla sama mies kävi sammuttamassa lyhdyt. Foto: Wikimedia
Nykyisin tukkeja kuljetetaan etupäässä rekka-autoilla tai junilla. Ennen maantie- ja rautatiekuljetusten kehittymistä tuki uitettiin sahoille vesistöjä pitkin. Tukkimiesten tehtävänä oli ohjata tukit oikeaan suuntaan ja varmistaa, että ne päätyivät oikeaan paikkaan. Foto: Wikimedia
Vuonna 1878 yhdysvaltalaisesta Emma Nuttista tuli maailman ensimmäinen naispuolinen puhelinvaihteen hoitaja. Hän ja tuhannet muut naiset hänen jälkeensä toimivat puhelinliikenteen sydämenä, kunnes tekninen kehitys teki heidän työnsä tarpeettomaksi. Heidän tehtävänään oli yhdistää puhelu oikealle vastaanottajalle. Työtä riitti aina 1960-luvulle asti. Foto: Wikimedia.
Ruumiinryöstäjien kulta-aikaa oli 1800-luku, jolloin yliopistot palkkasivat heitä hankkimaan tutkimuksiin tuoreita ruumiita. Lääketieten opiskelijat harjoittelivat niillä ruumiinavauksia ja tutkimuksia, sillä ruumiita oli erittäin vaikea hankkia laillisia teitä. Ruumiinryöstöt päättyivät käytännössä 1830-luvulla, jolloin uusi laki salli brittien lahjoittaa ruumiinsa tieteelle kuolemansa jälkeen. Foto: Wikimedia
1800-luvulla useat yhdysvaltalaiset tehtailijat antoivat luvan palkata tehtaisiinsa esilukijoita. Heidän tehtävänään oli viihdyttää yksitoikkoista käsityötä tekeviä työntekijöitä. Lukija keräsi palkkansa kolehtina työntekijöiltä. Hän luki joko kirjoja tai sanomalehtiä, jotka usein käsittelivät vasemmistolaisia aatteita tai työväenasiaa. Tiettävästi viimeinen esilukija sai Yhdysvalloissa potkut vuonna 1931. Foto: Wikimedia