Katolisen kirkon eksorkistit taistelivat demoneja vastaan
Paholainen oli voimissaan 1500-luvun Euroopassa. Se otti viattomia ihmisiä valtaansa ja sai nämä puhumaan kielillä, riehumaan ja käyttäytymään siveettömästi. Kirkko riensi apuun pyhine rituaaleineen, ja monet papit erikoistuivat eksorkismiin eli henkien manaukseen. Paholainen oli voitettava keinolla millä hyvänsä.
Eksorkistit karkottivat demoneita ristin ja rukousten avulla. Lisäksi riivattua voitiin piiskata.
Marraskuussa 1565 15-vuotias Nicole Obry astui pohjoisranskalaisen Vervinsin kylän kirkon kynnyksen yli. Sisällä hän lankesi polvilleen rukoilemaan isoisänsä Joachim Vuillotin haudan eteen.
Tämä oli kuollut ripittäytymättä, ja Obry toivoi rukouksillaan pelastavansa isoisänsä sielun ja auttavansa sen nopeasti kiirastulen läpi.
Kesken kaiken kirkon hämärässä leimahti kirkas hohde, ja Obry näki hämmästyksekseen edessään valkoasuisen hahmon.
Hahmo kertoi matalalla äänellä olevansa Joachim Vuillotin henki ja pyysi, että perhe pitäisi hänelle sielunmessun.
Kauhuissaan Obry pakeni kirkosta, mutta hahmo seurasi häntä, ja hän jäi sen pauloihin.
Muutaman päivän kuluttua tyttö meni niin huonoon kuntoon, että kylän pappia pyydettiin antamaan hänelle viimeinen voitelu.
Tyttö häilyi elämän ja kuoleman välillä, ja hänen perheensä uskoi hengen jo vieneen hänet kokonaan. Henki puhui tytön äänellä ja kertoi perheelle edustavansa Joachim Vuillotin sielua ja olevansa Jumalan lähettämä.
Kuumehoureissaan Obry näki kirkossa ilmestyneen hahmon seisovan nyt sänkynsä vierellä.
Jylisevällä äänellä se vaati perhettä lähtemään pyhiinvaellukselle Espanjaan pyhään Santiago de Compostelan kaupunkiin. Obryn vanhemmat ja aviomies olivat ymmällään: oliko tytön vallannut enkeli vai paholainen?
Kun perhe ei lähtenyt käskyn mukaan pyhiinvaellukselle, henki teki Obrysta vuoroin sokean, kuuron ja mykän ja jäykisti hänen raajansa. Nyt ei enää ollut epäilystäkään. Tämä oli paholaisen työtä.
Nicole Obryn tapaus on yksi Euroopan vanhimmista ja tunnetuimmista tarinoista, joissa kerrotaan paholaisen valtaan joutumisesta ja henkien manaamisesta eli eksorkismista.
Paholainen ei ollut ainoa, joka vainosi ihmisiä, vaan helvetin hallitsijalla oli koko joukko pienempiä pahoja, joita hän lähetti ihmisten kimppuun.
Riivaaja kertoi nimensä
Obryn luokse kutsuttiin dominikaanimunkki Pierre de la Motte, joka alkoi manata paholaista pois.
Munkin kuulustelussa Obry yhtäkkiä ymmärsi latinaa, jota hän ei ollut koskaan opiskellut, ja kun la Motte pirskotti tytön päälle vihkivettä, tämä irvisti ja alkoi kouristella, sillä paholaiselle vihkivesi oli kuin happoa. Kun manausta oli kestänyt useita päiviä, Obryn riivaaja kertoi nimensä:
”Olen Beelzebub, demonien prinssi ja kärpästen herra.”
La Motten manauksista huolimatta Obryn valtasi myös 29 alemman tason pahaa henkeä eli demonia.
Nuori tyttö sai valtavat voimat, eivätkä edes apuun kutsutut kolme miestä pystyneet pitelemään häntä, kun hän alkoi raivoisasti rikkoa kaikkea ympärillään.
Kun la Motte sitten yritti houkutella Obryn juomaan lasillisen viiniä, johon oli sekoitettu vihkivettä, tyttö meni täysin tolaltaan juoman koskettaessa hänen huuliaan.
Teologi Jean Boulaese kirjoitti tapauksesta vuonna 1566:
”Yhtäkkiä hänen niskansa ja päänsä retkahtivat taaksepäin ja hänen kaulansa ja vatsansa turposivat. Silmät pyörähtivät nurin, ja hänen kielensä muuttui pitkäksi, suureksi, paksuksi ja niin punaiseksi, mustanpuhuvaksi ja sinipunaiseksi.”
La Motte ymmärsi tarvitsevansa apua. Hän otti yhteyttä läheisen Laonin piispaan, ja tämän käskystä Obryn perhe matkusti kaupunkiin, jossa piispa Jean de Bours jatkaisi manausta.
Katolinen kirkko näki tilaisuutensa
1500-luvulla kristityt uskoivat, että paholainen saattoi tunkeutua ihmisten maailmaan tekemään pahojaan.
Raamattunsa lukeneet muistivat esimerkiksi Jeesuksen ajaneen pois pahoja henkiä. Silti harvat olivat kuulleet pahojen henkien valtaan joutumisesta omana aikanaan ennen Nicole Obryn tapausta.
Kristitty Eurooppa oli vuonna 1565 jakautunut protestantteihin ja katolisiin, ja katolinen kirkko ymmärsi pian, millainen merkitys nuorella riivatulla tytöllä voisi olla.
Raamatun mukaan paholaisen saattoi ajaa pois, kunhan se tapahtui Jeesuksen nimeen. Karkottamalla paholaisen ja 29 demonia Obrysta katoliset voisivat todistaa olevansa Jeesuksen oikeita seuraajia.
- tammikuuta 1566 Obry, hänen perheensä ja joukko messuavia pappeja saapuivat Laoniin. Obrya kannettiin paareilla, ja hän makasi kuin halvaantunut kieli poskella roikkuen.
Seurueen kulkiessa kaupungin poikki tuhannet kaupunkilaiset laskeutuivat polvilleen kadulle rukoilemaan, että Obry vapautuisi pahan vallasta.
Jotta tapahtuman merkityksellisyys tulisi kaikille selväksi, eksorkismi oli sovittu tehtäväksi kaupungin katedraalissa. Sen eteen olikin kokoontunut yli 20 000 uteliasta ihmistä.
Sisälle katedraaliin oli rakennettu telineitä, jotta kaupungin silmäätekevät pääsivät seuraamaan tapahtumia omin silmin. Piispa Jean de Bours oli valmiina ajamaan pahan pois nuoresta tytöstä, joka kannettiin hänen eteensä.
Kun de Bours piti Obryn edessä ehtoollisleipää, ”riivatun kasvot muuttuivat kuin suuren paholaisen kasvoiksi, hän kohosi kaksi metriä ilmaan ja huusi mielettömästi”, kertoi silminnäkijä
Thomas Belot teologi Jean Boulaesin tapausta käsittelevässä teoksessa.
Yleisö kohahti, kun Beelzebub Obryn suulla julisti tulleensa ”vakuuttamaan ja karaisemaan hugenottejaan”. Katolisille se oli todiste siitä, että hugenotit eli Ranskan protestantit olivat liitossa paholaisen kanssa.
Kun piispa näytti Obrylle krusifiksia, tämä putosi lattialle huutaen, silmät pyörien ja suu vaahdossa. Paholainen demoneineen ei silti antautunut.
Eksorkismia toistettiin 15 kertaa usean päivän ajan, kunnes jäljellä oli enää Beelzebub, eikä sekään lopulta enää hallinnut kuin Obryn vasenta kättä. Vihdoin 8. helmikuuta 1566 paholainen lähti Obrysta kolmelta iltapäivällä.
Tieto manauksesta levisi kaikkialle
Nicole Obryn vapautumisen myötä katoliset uskoivat saavuttaneensa suuren voiton protestanteista.
Piispa de Boursin onnistuneesta taistelusta paholaista vastaan julkaistiin lukuisia kerskailevia kuvauksia halpoina lehtisinä ja pamfletteina, joita sekä talonpojat että porvarit innokkaina lukivat, sekä mittavampina selostuksina, joita tutkittiin teologisissa piireissä.
Esimerkiksi Boulaesen 800-sivuisessa teoksessa oli lukuisia kuvailevia osuuksia, muun muassa Thomas Belotin silminnäkijäkertomus.
Nicole Obryn tapaus sytytti pian varsinaisen riivausten epidemian, ja kaikkialla Euroopassa paholaiset demoneineen alkoivat ottaa valtaansa kristittyjä.
Poika paisui kaksinkertaiseksi
Usein pahan voimat saivat valtoihinsa nekin, jotka olivat vain vierailleet riivatun henkilön talossa. Uhreina oli usein varsinkin lapsia ja naisia, mikä oli ranskalaisen lääkärin Barthélemy Pardouxin mukaan aivan luonnollista, sillä lapset ja naiset olivat ”hauraassa ja vajaamielisessä tilassa.”
Lukuisien kauhutarinoiden mukaan riivatut olivat kuin Obry: he makasivat kuin transsissa raajat jäykistyneinä, puhuivat kielillä tai kiroilivat.
Jotkut heiluivat ympäriinsä tai roikkuivat ilmassa pää alaspäin. Nuoret tytöt ja naiset puhuivat matalalla äänellä liikuttamatta huuliaan ja ennustivat säätä tai kuvailivat asioita, jotka tapahtuivat samaan aikaan jossain kaukana. Jotkut riivatut pystyivät ennustamaan kuolemantapauksia.
Uhka ei kohdistunut vain katolisiin, vaan pian myös protestantteja alkoi joutua pahan valtaan.
Esimerkiksi 17-vuotiaan englantilaisen Alexander Nyndgen keho näytti turpoavan vuonna 1573 kooltaan kaksinkertaiseksi, kunnes paholainen – sillä kertaa lepakkoparven muodossa – ajettiin hänestä rukousten voimalla.
Heti kun lepakot lehahtivat ulos ikkunasta, poika palasi entiselleen. Manauksen suoritti Alexanderin veli, yliopistokoulutettu Edward Nyndge, joka myöhemmin julkaisi tapauksesta erittäin hyvin myyneen kertomuksen.
Riivatut nylkivät itseään
Vaikka taistelu paholaista ja hänen demonejaan vastaan herätti ihmisissä suunnatonta kauhua, tapauksien kuvaukset olivat myös suosittua viihdettä.
Sekä protestantit että katoliset kaikissa yhteiskuntaluokissa lukivat innolla irvokkaita kertomuksia, joita painettiin valtavasti ja joita oli 1600-luvun vaihteessa liikkeellä tuhansia.
Monissa tarinoissa kerrottiin onnettomista riivatuista, jotka olivat yhtä aikaa usean demonin vallassa. Suurin kirjattu määrä oli 12 652 demonia, jotka vuonna 1584 piinasivat 16-vuotiasta saksalaista Anna Schlutterbäurinia.
Henkien valtaan joutuminen ilmeni monin tavoin. Englannissa riivatut kertoivat kokeneensa, että heidän ihonsa alla vilisti hiiriä tai sammakoita, ja jotkut jopa nylkivät epätoivoissaan omaa ihoaan.
Näkymättömät kädet väänsivät lasten päätä 180 astetta, ja jotkut oksensivat ulostusta. Lasten raajat jäykistyivät koukkuun niin, etteivät aikuistenkaan voimat riittäneet niitä oikaisemaan.
Ranskassa ja Saksassa näkymättömät voimat paiskoivat riivattuja rajusti lattiaan tai korkealle ilmaan, ja joskus riivattujen leuat puristuivat yhteen niin kovasti, että hampaat murtuivat.
Riivattuja oli jopa luostareissa
Eksorkistien tarve oli valtava. Piispa Jean de Bours oli näyttänyt esimerkkiä auttaessaan Obrya, ja hänen menetelmänsä kirjattiin paavin hyväksymään eksorkistien ohjekirjaan.
Katoliset munkit ja papit kävivät eksorkismin pikakursseja, minkä jälkeen heitä lähetettiin esimerkiksi Saksan Friedebergiin, missä peräti 150 lasta ja aikuista tarvitsi heidän apuaan vuonna 1593.
Paholainen riehui jopa luostareissa. Yli 50 luostarissa Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa tarvittiin eksorkisteja ajamaan demoneja ulos sadoista poikkeuksellisesti käyttäytyvistä nunnista.
Katoliset käyttivät manauksessa ehtoollisleipiä, rukouksia ja vihkivettä, protestantit puolestaan pitäytyivät paastossa ja Raamatun sanassa.
Jotkut protestantit joutuivat paastoamaan jopa useita vuosia, mutta lopulta paholainen ja demonit poistuivat.
Kun paholainen hellitti otteensa riivatusta, tämä pystyi taas vastaanottamaan pyhän ehtoollisen.
Riivaukset enteilivät tuomiopäivää
1500- ja 1600-lukujen oppineille tarinat riivauksista eivät olleet pelkkää viihteellistä kauhulukemistoa vaan kuolemanvakavia tapauksia.
Vuonna 1572 italialainen munkki ja kokenut eksorkisti Girolamo Menghi julkaisi eksorkismista kattavan teoksen nimeltä Compendio dell’arte essorcistica.
Menghin mukaan riivausten yleistyminen enteili pian koittavaa maailmanloppua. Raamatun ennustusten mukaisesti paholaisen valta oli suurimmillaan juuri ennen tuomiopäivää.
Joidenkin teologien mukaan paholainen liikkui ihmisten keskuudessa, koska nämä olivat kääntäneet selkänsä Jumalalle.
Vain Jumala saattoi mahdollistaa paholaisen pääsyn fyysiseen maailmaan, joten riivaukset olivat selvästi merkki siitä, että Jumala oli tyytymätön ja rankaisi ihmisiä.
Myös lääkärit olivat erittäin kiinnostuneita aiheesta. Vuonna 1575 flanderilainen lääkäri ja tähtitieteilijä Cornelius Gemma kuvaili, kuinka riivattu Katherine Gualter antoi ylen puoli metriä pitkiä eläviä ankeriaita ja yksitoista kiloa erilaisia ja kaikenvärisiä aineita kaksi kertaa päivässä kahden viikon ajan.
Vuonna 1616 englantilainen lääkäri John Cotta puolestaan kertoi riivatuista, jotka kakoivat sisältään ”taivutettua rautaa, hiiltä, kynsiä, neuloja, nuppeja, vahaa ja karvoja”.
Kaikki lääkärit ja teologit eivät kuitenkaan pitäneet riivauksia todellisina. Kertomukset kuulostivat usein liian yliampuvilta, ja monet ”riivatut” paljastuivatkin huijareiksi.
Esimerkiksi vuonna 1574 kaksi englantilaisnaista, jotka olivat viikkotolkulla oksentaneet satoja nauloja, tunnustivat nielleensä niitä itse.
Lääkäri paljasti huijauksen
Eksorkistit ottivat kovat keinot käyttöön paljastaakseen huijarit. Epäilyttävissä tapauksissa paikalle kutsuttiin sekä eksorkisti että lääkäri. Usein huijarit murtuivat ja tunnustivat, kun heitä kuulusteltiin ja piiskattiin tuntikausia.
Vuonna 1599 Pariisista kutsuttiin peräti 15 lääkäriä selvittämään riivauksen merkkejä osoittavan 26-vuotiaan Marthe Brossierin tapausta.
Yksi lääkäreistä, Michel Marescot, alkoi pian epäillä, koska Brossierin demoni ei erottanut toisistaan kansan- ja kirkkolatinaa.
Kun eksorkisti luki ääneen Vergiliuksen Aeneis-sankarirunoelmaa, Brossier luuli, että kyse oli pyhistä Raamatun sanoista.
”Hän kaatui ja liikehti kuin kouristuksissa”, kirjoitti Marescot. Sen jälkeen Brossier alkoi hypellä voltteja ja pääsi ”neljällä viidellä hypyllä” alttarilta kappelin ovelle, ”mikä tyrmistytti läsnäolijat”.
Kun Marescot kuitenkin tarttui Brossieria niskasta, tämä pelästyi ja paholainen hävisi hetkessä.
”Minä ilmeisesti pelästytin sen pakoon”, lääkäri kirjoitti sarkastisesti ja päätti kuvauksen toteamukseen: ”Ei mitään paholaismaista, paljon huijausta ja hitunen sairautta.”
Noidat katsoivat pahalla silmällä
Lukuisten huijareiden paljastumisesta huolimatta riivausten määrä sen kuin kasvoi. Girolamo Menghi päätteli, että paholainen sai apua noidilta, ja monet teologit yhtyivät pian hänen näkemykseensä.
Sopimus paholaisen kanssa takasi noidille esimerkiksi rikkautta tai tavoitellun rakkauden sekä kyvyn katsoa pahalla silmällä ja usuttaa ihmisiin demoneita.
Pian kaikkia, jotka olivat puhuneet varomattomasti Jumalasta tai joilla vain oli esimerkiksi syyliä tai köyry selkä, epäiltiin noidiksi.
Yksi tunnetuimmista tapauksista oli englantilainen Throckmortonin perhe. 10-vuotias Jane Throckmorton alkoi 10. marraskuuta 1589 kouristella ja meni transsiin. Pian myös hänen kolme sisartaan joutuivat pahan valtaan.
He puhuivat kielillä ja saivat kouristuskohtauksia, ja Janen 12-vuotias sisko jopa murskasi tuolin, johon hänet oli sidottu.
Myös seitsemän perheen palvelijaa osoitti riivauksen merkkejä, jotka kuitenkin hävisivät heti heidän lähdettyään talosta.
Kaikkiaan 12 henkilöä kärsi oireista, ennen kuin pahan alkuperä löytyi. Kaikki riivatut väittivät, että naapurin vanha kumaraselkäinen rouva oli noitunut heidät.
Epäilykset kohdistuivat myös naapurin isäntään ja aikuiseen tyttäreen. Vasta kun nuo kolme hirtettiin noitina, asiat palautuivat ennalleen Throckmortonin talossa ja perheessä.
Sinnikäs noitavainokaan ei taittanut riivausten määrää laskuun, ei edes kirkon omissa piireissä.
Vuonna 1611 ranskalainen pappi ja eksorkisti Louis Gaufridi poltettiin roviolla, koska hän
oli vietellyt kaksi paholaisen valtaan joutunutta nunnaa ”magialla, noituudella ja muilla iljetyksillä”.
Monet katoliset uskovat yhä, että paholainen ja hänen demoninsa voivat ottaa ihmisen valtaansa. Yksin Italiassa yli 500 000 ihmistä hakeutuu vuosittain kirkon eksorkistille.
Kyse oli usein sairaudesta
Teologit alkoivat pohtia, voisivatko riivatut itse olla syypäitä kohtaloonsa. Jos paholaisen valtaan joutuminen oli Jumalan rangaistus syntisille, niin riivattuhan oli itse syntinen ja ehkä jopa tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa.
1600-luvun alussa riivattuja vietiinkin yhä useammin ennemmin roviolle kuin eksorkistien luo.
Vähitellen monet ryhtyivät etsimään vastaväitteitä ”riivausten” selityksille. Esimerkiksi pappi Balthasar Bekker huomautti vuonna 1691, että paholainen ei voinut päästä fyysiseen maailmaan, koska hänet oli kahlehdittu helvettiin.
Noitavainot alkoivat hitaasti vähentyä ja ”paholaisen apurien” pelko hälventyä.
Valistuksen ajan koittaessa 1690-luvulla monet oppineet vakuuttuivat siitä, että paholainen ei voinut ottaa ihmistä valtaansa, sillä siitä ei ollut mitään tieteellistä näyttöä.
1700-luvulla ”riivattujen” oireet selittyivätkin jo yhä useampien mielestä jollakin sairaudella, kuten skitsofrenialla, epilepsialla tai katalepsiaksi kutsutuilla liikuntavaikeuksilla ja jäykistymisillä.
Nicole Obry toipui nopeasti eksorkismin jälkeen vuonna 1566. Demonit pysyivät poissa, ja dramaattisen kokemuksensa jälkeen Obry perheineen jatkoi tavallista elämäänsä Vervinsissä.