Ihmissyönti: Siirtolaiset söivät teinitytön
Jamestownin englantilaista siirtokuntaa koetteli niin ankara nälänhätä, että sen asukkaat turvautuivat ihmissyöntiin.

Jamestown perustettiin vuonna 1607 Virginiaan Chesapeakenlahdessa sijaitsevaan niemeen.
Isku- ja viiltojäljet kertovat kannibalismista
Arkeologit tekivät Yhdysvalloissa Virginiassa kaivauksissa kammottavan havainnon, kun Jamestownin 400 vuotta vanhasta tunkiosta löytyi nuoren tytön jäännökset. Kallossa ja muissa luissa oli merkkejä iskuista ja viilloista, jotka tutkijoiden mukaan viittaavat ihmissyöntiin. "Tarkoituksena on epäilemättä ollut irrottaa kasvojen liha ja aivot syötäväksi", sanoo antropologi Douglas Owsley, joka työskentelee Smithsonianin luonnonhistoriallisessa museossa.
Luututkimuksista vastanneen Owsleyn mukaan tytön kallo on rikottu, jotta on päästy käsiksi aivoihin, joissa on paljon ravintoaineita. Myös leukaluussa on viiltojälkiä.
Kuivuus johti kannibalismiin
Löytö antaa tärkeää tietoa vuonna 1607 perustetun Jamestownin historiasta. Sen perustivat 104 englantilaissiirtolaista, ja se oli ensimmäinen pysyvä eurooppalaisasutus Amerikassa. Kaksi vuotta siirtolaisten saapumisen jälkeen aluetta kuitenkin koetteli ankara kuivuus, eikä siirtokunta saanut kerätyksi talvivarastoja. Silminnäkijäkuvausten mukaan asukkaat söivät hevosia, koiria ja rottia. Kun ne loppuivat, otettiin käyttöön epätoivoiset keinot. "Hengenpitimiksi syötiin mitä vain, esimerkiksi ruumiit kaivettiin ylös ja syötiin", siirtokunnan johtaja James Percy kirjoitti.
Uhreja oli ehkä enemmän
Muistiinpanot ovat olleet tutkijoiden tiedossa, mutta vasta nyt on löydetty pitäviä todisteita siirtolaisten epätoivoisesta menettelystä. Tutkimusten mukaan 14-vuotiaana kuollut tyttö oli syntynyt Englannissa. Kuolinsyy on epäselvä, mutta hän ehkä kuoli nälkään. Owsleyn mukaan tyttö ei varmaankaan ollut ainoa syötäväksi joutunut, sillä muistiinpanoissa mainitaan myös muita tapauksia, mutta ruumiita ei ole löydetty.