Hampaidenhoito: Mustista hampaista valkeaan legorivistöön

Japanilaisnaiset värjäsivät hampaansa

Entisaikaan hampaat puhdistettiin­ toisesta päästään pehmeäksi pureskelluilla oksanpätkillä.

Keski­ajan japanilaiset puhdistivat ­hampaansa koyojiksi kutsutuilla puupuikoilla, joiden puuaines ­sisälsi desin­fioivia ainesosia.

Naiset täydensivät hampaanpesua ohagurolla eli värjäämällä hampaansa mustiksi.

Musta väri valmistettiin liottamalla rauta­lastuja viinietikassa ja lisäämällä seokseen parkkihappoa sisältä­vistä kasveista, kuten teelehdistä, tehtyä jauhetta.

Seos värjäsi hampaat ja muodosti niiden pinnalle kiillettä suojaavan kalvon.

Hampaiden mustaaminen oli tärkeä statussymboli, ja sitä harrastivat lähinnä vain yläluokka ja hovin jäsenet.

Tapa kiellettiin 1800-luvulla, mutta Japanissa saattoi silti nähdä mustahampaisia naisia vielä 1900-luvun alussa.

Moderni hammasharja keksittiin vankilassa

William Addis oli vankilassa, kun hän vuonna 1770 sai idean.

Hän veisti ilta-aterialta yli jää­neestä luusta kädensijan ja teki siihen reikiä. Sitten hän kiinnitti reikiin vartijoiden ­hänelle hankkimia sianharjaksia.

Kotitekoinen harja soveltui hampaiden puhdistamiseen paljon paremmin kuin suolaan ja nokeen kastetut kangasrievut, joilla britit olivat siihen asti hoitaneet hampaitaan.

Vapauduttuaan Addis ­perusti yrityksen ja alkoi valmistaa hammas­harjoja myyntiin.

Harjat saavuttivat suuren ­suosion, ja Addis rikastui keksinnöllään.

Toinen maailmansota pakotti keksimään uutta

Eläinten harjakset puhdistivat hyvin, mutta ne oli vaikea pitää puhtaina.

Vuonna 1935 hammas­harjoissa alettiinkin käyttää vasta keksittyä nailonia.

Toisen maail­mansodan aikana luuta oli saatavilla niukasti, ja harjojen varret alettiin valmistaa muovis­ta.

Harjojen kehityksen ja elintason nousun ansiosta hampaiden harjaus yleistyi länsimaissa nopeasti.