Aika kultaa muistot, ja niin kävi DDR:nkin kohdalla. Heti muurin murtumisen jälkeen harva näki mitään syytä säilyttää valtiota, ja yhdistymistä Länsi-Saksan kanssa tukeneet puolueet saivat selvän enemmistön vuoden 1990 vaaleissa.
Vuosien vieriessä DDR:ää ihannoiva nostalgia, niin sanottu ostalgia, kuitenkin lisääntyi. Mielipidemittaus vuodelta 2019 kertoo, että Itä-Saksan entisistä asukkaista 57 prosentin mielestä DDR:ssä oli enemmän hyviä kuin pahoja puolia.
Se ei ole ehkä niin ihmeellistä kuin miltä se voi kuulostaa. Nykyään viisikymppiset elivät DDR:ssä nuoruutensa ja kokivat siellä ensimmäisen rakkautensa.
Toisin kuin yhdistyneessä Saksassa nykyään, DDR:ssä elämä oli turvattu – siellä oli varma työpaikka ja kuukausipalkka, halpa vuokra ja lasten päivähoito. Suurin osa itäsaksalaisista ei joutunut Stasin hampaisiin, mutta tavarapulaa ja matkustuskieltoa vastaan protestoitiin.
Moni ostalgikko muistelee etenkin DDR:n johtoon vuonna 1971 nousseen Erich Honeckerin aikoja kulta-aikana, ja pääosa tämän koosteen kuvista on hänen kaudeltaan – onnellistenkin kuvien taustalla on kuitenkin usein surullinen pohjavire.