Iskuryhmän valmentaja Edith Garrud oli hento nainen, mutta hän oli ensimmäisiä jujutsun taitajia länsimaissa.
Feministit ottivat oppia ninjoista
Naisten äänioikeusvaatimus kuohutti Britanniaa, ja feministit perustivat turvakseen iskuryhmän, jonka jäsenet olivat opiskelleet jujutsua. Opit olivatkin tarpeen naisten taistellessa oikeuksiensa puolesta.
Lontoon Oxford Streetin hienoissa kauppaliikkeissä ostoksilla olleet asiakkaat eivät huomanneet mitään tavallisesta poikkeavaa, ennen kuin eräs hento nainen yhtäkkiä puhalsi pilliin kutsuen kanssasisariaan taisteluun naisten oikeuksien puolesta.
Pillin vihellyksen kuultuaan liikkeisiin soluttautuneet naisasianaiset eli suffragetit ottivat esiin helmoihinsa kätkemänsä kivet ja vasarat ja alkoivat rikkoa liikkeiden ikkunoita. Iskullaan naiset halusivat protestoida sitä, ettei Britannian naisilla ei ollut äänioikeutta. Sitten naiset pakenivat piilopaikkaansa läheiselle Argyll Streetille, ennen kuin poliisit ehtivät paikalle.
Piilopaikassa sabotöörejä odotti pilliin viheltänyt nainen, joka oli pienestä koostaan ja hennosta varrestaan huolimatta yksi Britannian naisasialiikkeen tärkeimmistä hahmoista.
Hän oli Edith Garrud, yksi ensimmäisistä naispuolisista taistelulajien opettajista länsimaissa. Garrud piti Argyll Streetillä harjoitussalia, dojoa, jossa hän opetti naisille japanilaista itsepuolustustaitoa, jujutsua ja valmensi suffragettien The Bodyguard -nimistä iskuryhmää. Ryhmän tärkein tehtävä oli suojella naisasialiikkeen johtajia poliisien pampuilta.
Salin lattiassa oli salaluukkuja, joihin naiset kätkivät vaatteensa ja käyttämättä jääneet kivat ja vasarat. Sitten naiset vaihtoivat harjoitusvaatteet ylleen ja Garrud rullasi tatamin takaisin lattialle. Todistusaineiston puuttuessa poliisit eivät voineet osoittaa suffragettien olleen sabotaasi-iskun takana.
Naiset turvautuivat väkivaltaan
Britannian suffragetit olivat vuosikausia vaatineet naisille äänioikeutta rauhanomaisin keinoin. He olivat perustaneet komiteoja, pitäneet kokouksia ja kirjoittaneet sanomalehdissä, mutta turhaan.
Lopulta suffragettiliikkeen johtaja Emmeline Pankhurst sai tarpeekseen ja perusti vuonna 1905 järjestön nimeltä Women’s Social and Political Union eli ”Naisten sosiaalinen ja poliittinen unioni” (WSPU).
Ajan mittaan WSPU:n toiminta radikalisoitui ja sen jäsenet turvautuivat muun muassa tuhopolttoihin ja väkivaltaan saadakseen viestinsä kuuluviin. The Bodyguard perustettiin juuri WSPU:n johtajien turvaksi, ja sen johtajaksi valittiin Gertrude Harding.
Britannian suffragettien johtajan Emmeline Pankhurstin vaatimukset naisten äänioikeudesta kuohuttivat Britanniaa ja suututtivat miehiä.
Vuonna 1905 Edith Garrud päätti alkaa opettaa naisille jujutsua. Hän oli kiinnostunut lajista vuosia aikaisemmin nähtyään jujutsuesityksen Lontoon Alhambra-teatterissa.
Siellä esiintynyt Edward Barton-Wright oli opiskellut jujutsua työskennellessään insinöörinä Japanissa, ja hänen mukaansa heiveröinenkin henkilö saattoi jujutsun avulla päihittää itseään vahvemman hyökkääjän. Jujutsu ei näet perustu voimaan vaan tasapainoon ja hallintaotteisiin.
Yhteenotto Glasgow’ssa
Garrudista Barton-Wrightin esitys oli kuin taikuutta, ja hän alkoi opiskella jujutsua Barton-Wrightin johdolla yhdessä miehensä kanssa.
The Bodyguardin valmentajana Garrud kehitti jatkuvasti uusia otteita ja liikkeitä, joilla ryhmän naiset saattoivat päihittää poliisit. Esimerkiksi ratsupoliisin sai suistettua satulasta iskemällä tämän hevosta puukepillä kintereisiin.
Jalkaisin liikkuvalta poliisilta taas voi yrittää kiskoa housuja alas, jolloin tämä luultavasti yrittäisi kaikin voimin vetää housuja takaisin ylleen eikä pystyisi käymään naisiin kiinni.
Lontoon partiopoliisit olivat kovilla jujutsunaisten kanssa.
The Bodyguardin ensimmäinen suuri koitos koitti keväällä 1914 Glasgow’ssa. 8. maaliskuuta, jolloin nykyään vietetään kansainvälistä naistenpäivää, naiset nousivat Lontoosta Glasgow’hun vievään yöjunaan. He istuivat koko matkan jäykästi paikoillaan, sillä he olivat kätkeneet hameisiinsa puupamppuja.
Seuraavana aamuna Glasgow’ssa naisia kuitenkin odotti ikävä yllätys: viitisenkymmentä partiopoliisia oli miehittänyt salin, jossa Emmeline Pankhurstin oli määrä puhua myöhemmin illalla.
Kun kokous alkoi kello 20, Pankhurstia ja Garrudia ei näkynyt missään. Yleisön keskuudessa levisi huhu, jonka mukaan he eivät olleet uskaltaneet tulla paikalle. Yhtäkkiä Pankhurst kuitenkin ilmestyi lavalle ja aloitti puheensa:
”Melko harvat tietävät, kuinka paljon rahaa tässä maassa käytetään naisten suun sulkemiseen. Naisten oveluus ja kekseliäisyys tulee kuitenkin perimään voiton Britannian hallituksen rahoista.”
Poliisit yrittivät poistaa Pankhurstin puhujakorokkeelta, mutta The Bodyguardin naiset panivat vastaan oppimillaan jujutsu-liikkeillä. Yleisön joukossa oli useita siviilipukuisia poliiseja, mutta heidätkin The Bodyguardin naiset saivat aluksi pidettyä aisoissa.
Yleisö pilkkasi poliiseja, jotka olivat tulleet joukolla pidättämään yhtä ainoaa naista, ja jotkut naiset pamputtivat poliiseja sateenvarjoillaan. Pöytiä ja tuoleja heiteltiin pitkin ja poikin, ja The Bodyguardin johtaja Gertrude Harding loukkaantui erään poliisin tönäistyä hänet tuolikasaan.
Kapinamieliala levisi
Naiset taistelivat urheasti, mutta joutuivat lopulta antamaan periksi poliiseille, jotka veivät Pankhurstin mukanaan.
”Glasgow’n taistelu” sai naisasialiikkeen kannattajat raivoihinsa, ja seuraavana päivänä Mary Richardson -niminen nainen marssi Lontoon National Gallery -taidemuseoon ja viilteli kuuluisan maalauksen nimeltä Rokeby Venus.
Richardson selitti tekoaan myöhemmin näin: ”Halusin tuhota antiikin mytologian kauneinta naista esittävän maalauksen vastalauseena sille, että hallitus tuhoaa rouva Pankhurstin, joka on nykyhistorian kaunein nainen.”
Britannian naiset saivat rajoittamattoman äänioikeuden vuonna 1928. Suomessa naisten yhtäläinen äänioikeus hyväksyttiin jo vuonna 1906.
