Pinsetit olivat tärkeä kauneudenhoidon väline ulkoisesta olemuksestaan ja hygieniastaan tarkoille roomalaisille, jotka muun muassa kylpivät päivittäin ja puhdistivat ihoaan metallikaapimella.
Pinsettejä käytettiin kaikkeen karvanpoistoon, ja sillä nypittiin karvat jopa kivuliaasti kainaloista.
Karvoitusta pidettiin barbaarimaisena
Karvatonta ja sileää ihoa tavoittelivat niin naiset kuin miehetkin – sillä haluttiin erottautua villeistä, kesyttömistä ja karvaisista barbaareista. Karvatonta miehen vartaloa pidettiin myös esteettisenä.
”Karvojen poisto oli yhtä tavallista naisten ja miesten keskuudessa. Etenkin painin kaltaisissa urheilulajeissa, joissa vaatetus oli hyvin niukkaa, osallistujien odotettiin poistavan etukäteen kehostaan kaikki näkyvät karvat”, Viroconium Cornoviorumin kuraattori Cameron Moffett kertoo.
Karvanpoisto oli kivuliasta ja aikaavievää, ja vauraat roomalaiset teettivätkin työn yleensä orjilla.
Pinsettien lisäksi arkeologit ovat löytäneet Wroxeterin kaivauksissa muun muassa korvien ja kynsien puhdistimia, hajuvesipulloja, kylpyöljyjä sekä meikkausvälineitä.
Esineet on pantu näytteille roomalaiskaupunkia ja sen asukkaiden elämää esittelevään museoon.