Poliisit valittiin huolella
Lainvalvojilla oli Britanniassa 1800-luvun alussa huono maine.
Sisäministeri Robert Peel halusi luoda tehokkaat poliisivoimat, joihin kansa voisi luottaa, ja siksi uuteen poliisiin palkattavat henkilöt valittiin tarkoin.
Rikosrekisteri: Poliisiksi pyrkivällä ei saanut olla rikosrekisteriä, ja hänen piti muutenkin olla hyvämaineinen.
Sukupuoli ja siviilisääty: Poliisiksi otettiin vain 20–27-vuotiaita miehiä. Mikäli poliisimies halusi mennä naimisiin, hänen oli pyydettävä siihen laitoksen johdolta lupa.
Luku- ja kirjoitustaito: Poliisin piti myös osata lukea ja kirjoittaa, mikä karsi jo lähes puolet mahdollisista hakijoista pois: tuon ajan Englannissa vain noin 60 prosenttia miehistä oli luku- ja kirjoitustaitoisia.
Pituus ja kunto: Poliisiksi päästäkseen piti olla vähintään 170 senttiä pitkä, leveäharteinen ja hyväkuntoinen eikä saanut olla lattajalkoja tai epämuodostumia kasvoissa.
Rikollisuus rehotti
1800-luvun Lontoossa uudenlaiselle poliisille riitti töitä, sillä rikollisuus rehotti.
Syynä oli se, että kolmannes väestöstä eli köyhyydessä, joten monen oli suorastaan pakko turvautua näpistyksiin, varkauksiin ja ryöstöihin pysyäkseen hengissä.
Yksityiset rosvojahdissa
Ennen yleistä poliisilaitosta rikollisia jahtasivat Lontoossa yksityiset ihmiset.
Vuonna 1749 tuomari Henry Fielding loi puoliammatilliset poliisivoimat, jotka tunnettiin joukkojen ”kotikadun” mukaisesti nimellä Bow Street Runners, ja niitä voi pitää Robert Peelin ”bobbyjen” edeltäjinä.
Vuonna 1800 Bow Street Runners -joukkoon kuului 68 karskia miestä.
