Raittiustarkastus: Roomalaisen kirjailijan Aulus Gelliuksen mukaan roomalaiset miehet eivät hyväksyneet naisten alkoholinkäyttöä.
Teoksessaan Noctis Atticus, ”Attikan yöt”, hän kertoo roomalaisten miesten suudelleen naispuolisia sukulaisiaan näiden palatessa asioilta varmistaakseen, että nämä eivät olleet juoneet viiniä.
Hitchcock kiersi moraalisääntöjä
Elokuvasuudelma: Vuonna 1934 Hollywoodissa hyväksyttiin sääntö, joka rajoitti elokuvasuudelman keston enintään kolmeen sekuntiin.
Sääntö oli voimassa vuoteen 1968 asti. Alfred Hitchcock ei kuitenkaan malttanut olla näpäyttämättä siveyspoliiseja.
Elokuvassa Kohtalon avain Cary Grantin ja Ingrid Bergmanin suudelma kestää kolme minuuttia, vaikka se keskeytyykin vällillä muun muassa puhelinsoittoon.
Suusta suuhun -tekohengitystä pidettiin vastenmielisenä
Englantilainen lääkäri keksi suusta suuhun -tekohengityksen 1700-luvulla.
Menetelmä sai kuitenkin nuivan vastaanoton, sillä tajuttoman ihmisen ”suutelemista” pidettiin vastenmielisenä.
Noidat suutelivat paholaisen ahteria
Häpeän suudelma: Noitavainojen aikaan 1450–1700-luvuilla moni nainen myönsi antaneensa paholaiselle ”häpeän suudelman” takapuoleen.
Moiset tunnustukset olivat kuitenkin yleensä kidutuksen tulosta.
Rauhan suudelma: Alkukristityt suutelivat toisiaan jumalanpalveluksessa rukouksen jälkeen, koska Jeesus oli tervehtinyt niin opetuslapsiaan.
Seurakuntalaiset saivat kuitenkin suudella vain samaa sukupuolta olevia uskonveljiään tai sisariaan.
1200-luvulla keskinäinen suuteleminen loppui ja kirkkoväen suudeltavana alkoi kiertää niin sanottu rauhan taulu. 1500-luvulla rauhan suudelma jäi kokonaan pois kristillisistä jumalanpalveluksista ja messuista.
Juudaksen suudelma: Raamatun mukaan Juudas kavalsi Jeesuksen kiirastorstaina suudelmalla.
Siksi kiirastorstai oli ainoa päivä, jolloin rauhan suudelma oli kielletty.
Veljeyden osoitus: DDR:n Erich Honecker ja Neuvostoliiton Leonid Brežnev ikuistettiin vuonna 1979 valokuvaan suutelemassa toisiaan suoraan suulle DDR:n 30-vuotisjuhlan kunniaksi.
Veljellinen suudelma on lähtöisin ortodoksikirkosta, ja kommunistit omaksuivat sen Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917.
Kommunistijohtajat suutelivat kuitenkin toisiaan vain, jos he olivat hyvissä väleissä.
”Eurooppalaiset söivät toistensa sylkeä”
Kannibaalisuudelma: Jotkin alkuasukasheimot tutustuivat suutelemiseen vasta tavattuaan eurooppalaisia.
Esimerkiksi eteläamerikkalainen tsongaheimo järkyttyi nähdessään ensi kertaa kahden ihmisen suutelevan.
”Katsokaa heitä! He nielevät toisensa ja syövät toistensa sylkeä”, muuan tsonga kauhisteli antropologi Henri Alexandre Junodille vuonna 1898.
Syöttivätkö ihmiset lapsiaan kuin linnut?
Jotkut evoluutiobiologit uskovat, että alkuihmiset syöttivät lapsiaan eläinten tavoin suusta suuhun ja että suudelma kehittyi siitä.
Teoriaa puoltaa se, että jotkin alkuasukasheimot syöttävät yhä lapsiaan suusta suuhun. Teoriaa vastaan puhuu se, että suudelmaa ei tunneta kaikissa kulttuureissa.