Ruotsin pääministeri Olof Palme (1969–76) tiesi, että vuoden 1973 öljykriisi vaikuttaisi dramaattisesti ruotsalaisten elämään:
”Nykyinen kriisi synnyttää monia ideoita ja ehdotuksia , joiden avulla voimme käyttää energiaa järkevämmin, suunnitella tulevaisuutta ja ehkä jopa muuttaa hiukan elintapojamme.”
Ennustus piti paikkansa – monet kiiruhtivat lisäeristämään taloaan ja ostamaan energiapihimmän jääkaapin.
Nykyinen energiakriisi on iskenyt rajusti, ja edellisten polvien säästöniksit ovat jo päässeet unohtumaan. Olof Palmen sanoista ja aiempien sukupolvien nikseistä voikin edelleen ammentaa hyödyllisiä oppeja.
Esittelemme seuraavassa 10 entisajan säästövinkkiä:
Veriruoka – terveellistä ja edullista
Gyldendals Sparebog eli ”Gyldendalin säästökirja” vuodelta 1941 oli 400 sivua pitkä ja sisälsi runsaasti säästövinkkejä sota-ajan tanskalaisille, joille kirjoittaja Sigrid Melbye antoi erityisen neuvon:
”Tanskalaisten on opittava syömään ja valmistamaan erilaisia veriruokia ja huolehtimaan siitä, että etenkin lapset syövät niitä.”
Veri oli edullista ja terveellistä – ja 1940-luvulla Tanskan teurastamoilla sivutuotteena syntynyttä verta tahtoi jäädä runsain mitoin hävikkiin. Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa tilanne oli toinen, sillä siellä veri oli tuttu ruuan raaka-aine muiden joukossa.
Ohje: Sigrid Melbyen mukaan terveellisiin ja ravitseviin veriohukaisiin tarvitaan 150 grammaa jauhoja, 2 ruokalusikallista sokeria ja 1 litra verta.
Veripalttu on edelleen suosittua ruokaa muun muassa Ruotsissa, jossa siihen pannaan sian verta, maitoa, jauhoja, olutta ja siirappia.
Ikkunat tiiviiksi
Öljykriisin aikana vuonna 1973 ihmiset tiivistivät asuntojensa ikkunoita kirkkaalla teipillä. Kaksin- tai kolminkertaiset ikkunat olivat luonnollisesti tiiveimmät, mutta myös muovin ikkunan sisään sulkema ilma eristi lämpöä pimentämättä päivänvaloa.
Sota-aikana (1939–45) ikkunoita tiivistettiin liimaamalla ikkunanpuitteiden rakojen peitoksi noin viisi senttimetriä leveitä paperisuikaleita niin, että ne peittivät raot kokonaan. Paperisuikaleet liimattiin paikoilleen kotitekoisella maitoliimalla, joka oli helppo pestä pois keväällä.
Säästä vettä
Vuonna 1973 kylpyammeesta tuli ylellisyyttä, eikä monikaan uskaltanut hemmotella itseään kuumilla kylvyillä. Tiedotusvälineet ja viranomaiset suosittelivat lyhyitä suihkuja ja hanan sulkemista saippuoinnin ajaksi.
Tanskan televisio lähetti jopa huippureportterinsa kylmään suihkuun. Se teki Uffe Ellemann-Jensenistä kuuluisan ja siivitti hänet myöhemmin ulkoministeriksi asti.
Suihku on paljon luultua vanhempi keksintö. Jo muinaiset kreikkalaiset peseytyivät purosta kanavia pitkin johdetun juoksevan veden alla.
Kreikkalaiset suosivat peseytymistä kylmällä vedellä, koska he uskoivat sen vahvistavan ja heleyttävän ihoa.
Roomalainen Plinius vanhempi (23–79 jaa.) puolestaan kirjoitti, että suihkun keksi putkimies nimeltä Sergius Orata, joka kutsui keksintöään ”riippuvaksi kylvyksi”.
Orata rakensi suihkuja etenkin Baiaen kylpyläkaupungin varakkaille roomalaisille, jotka halusivat lisää luksusta asuntoonsa.
Tinapaperia lamppuun
Sota-aikana säästettiin myös vuoraamalla lampunvarjostin tinapaperilla. Siten valo voitiin suunnata sinne, missä sitä eniten tarvittiin.
Ruokakomeron uusi tuleminen
Vuonna 1973 ruotsalaisia kannustettiin ottamaan unohdettu ruokakomero uudelleen käyttöön.
Ennen jääkaapin keksimistä ruokaa säilytettiin pienessä, ikkunattomassa, mieluiten pohjoisen puolella olevassa huoneessa. Ruokakomeron käyttöönotto mahdollisti jääkaapin sammuttamisen ja sähkön säästämisen.
Astianpesukoneita ja pyykkikoneita neuvottiin käyttämään vain aivan täysinä, ja sähkömankelin käyttöä kehotettiin välttämään.
Mankelia käytettiin vasta pestyjen pöytäliinojen ja liinavaatteiden mankeloimiseen, mutta nyt viikkolehdet kehottivat ihmisiä istumaan liinavaatepinojen päällä, jotta pöytäliinat, lakanat ja pussilakanat siliäisivät.
Kuumaa vettä ilmaiseksi
Muuan tanskalainen kotirouva ideoi öljykriisin aikana vuonna 1973 kattilasta ja teepannusta alkeellisen painekattilan.
Hän asetti kannen sijasta kattilan päälle vesipannun niin, että kattila sulkeutui tiiviisti.
Näin syntyi yksinkertainen ”painekattila”, joka lyhensi kypsennysaikaa.
”Samalla saa pannullisen kuumaa vettä aivan ilmaiseksi”, rouva selitti Politiken-lehdelle.
Miksi käyttää vesipannua perinteiseen tapaan, kun sitä voi käyttää kattilankantena ja lämmittää samaan aikaan sekä ruokaa että vettä?
Ruoka kypsyi keittolaatikossa
Energian säästäminen oli ajankohtainen aihe jo keskiajalla, ja yhdeksi ratkaisuksi kehitettiin keittolaatikoksikin kutsuttu heinälaatikko – eli kirjaimellisesti heinällä täytetty puulaatikko.
Kun perunoita oli ensin keitetty liedellä, kattila suljettiin kannella ja pantiin keittolaatikkoon. Hyvin eristetyssä laatikossa perunakattilan vesi pysyi kuumana ja perunoiden kypsyminen jatkui.
Keittolaatikossa kypsyminen kesti ymmärrettävästi kauemmin – perunoita piti pitää laatikossa tunti 20 minuutin sijaan. Pitkää hauduttamista edellyttäviä ruokia, kuten riisipuuroa, joka kypsyy liedellä noin tunnissa, piti hauduttaa keittolaatikossa kaksi tuntia.
Vuoden 1973 öljykriisin aikana keittolaatikoita tehtiin myös styroxlevyistä tai pahvista ja eristeenä voitiin käyttää vaikkapa sanomalehtiä tai täkkejä.
Keittolaatikon eristeeksi kelpaa melkein mikä vain styroxista heinään ja sanomalehtiin. Kattilan voi kääriä myös täkin sisään.
Sammuta valot
Vuonna 1973 sähköä säästettiin muun muassa sammuttamalla sähkösyöpöt 60 ja 100 watin hehkulamput – ja innokkaimpia valonsammuttajia olivat kunnat.
Kööpenhaminan valaistusviraston insinööri P. Christoffersen laskeskeli: ”Jos sytytämme katuvalaistuksen puoli tuntia myöhemmin ja sammutamme sen puoli tuntia tavanomaista aikaisemmin, säästämme sähköä noin kahdeksan prosenttia tai 6 000 kWh vuorokaudessa.”
Tunnettujen rakennusten ja monumenttien valonheittimet sammutettiin heti öljykriisin ensimmäisinä päivinä.
”Päätimme jättää Pienen merenneidon valonheittimen päälle. Häntä emme henno jättää pimeään”, Christoffersen totesi.
Tohvelit käyttöön
Tohveleilla on harvoin ollut enemmän käyttöä kuin talvella 1973–74.
Muuan tanskalainen kenkäkauppias julkaisi paikallislehdessä suuren ilmoituksen, jossa hän mainosti liikkeessään myynnissä olevia laadukkaita kotitossuja: ”Kääri joulupakettiin tohvelit!”
Älä kaahaa
Kun bensiinin hinta ampaisi öljykriisin seurauksena pilviin, ihmisten ajotavat muuttuivat kuin taikaiskusta. Bensiinin hinta nousi niin, että kaikki säästövinkit olivat tervetulleita.
Työmatkalaiset alkoivat harrastaa kimppakyytejä, ja pian joka autossa istui yhden sijasta neljä matkustajaa. Sitten ihmiset tajusivat, että bensankulutus kasvoi vauhdin kasvaessa ja kiihdyttäminen vasta kallista olikin. Taloudellisinta oli ajaa tasaista vauhtia.
Tanskan kauppaministeriö otti käyttöön nopeusrajoitukset moottoriteillä, ja suurin sallittu nopeus oli nyt 80 km/h. Suomessa päädyttiin maanteillä samaan ratkaisuun.
Ruotsalaisia kehotettiin ajamaan tasaisesti ja välttämään polttoaineen kulutusta lisääviä kiihdytyksiä.
Ruotsin televisiossa esitettiin liikennevalistuselokuvaa Det är slugt att köra mjukt (”On fiksua ajaa tasaisesti”).
Lukollinen bensatankin korkki ei ollut uusi keksintö vuonna 1973, mutta sen suosio kasvoi öljykriisin nostettua hintoja. Bensavarkaille oli lasten leikkiä avata lukoton bensatankin korkki ja imeä arvokasta polttoainetta kanisteriin kumiletkulla.
Vuonna 1974 Ruotsissa alettiin säännöstellä bensiiniä ja kuumaa vettä, mutta säännöstelystä luovuttiin jo muutaman viikon kuluttua.
Norjassakin harkittiin bensiinin säännöstelyä, ja monissa maissa otettiin käyttöön ”autoton sunnuntai”, jolloin saivat ajaa vain erityisluvan saaneet autoilijat. Heidän oli kuitenkin oltava valppaana, sillä lapset valtasivat pian autioituneet tiet ja parkkipaikat leikkeihinsä.