Virgil, Wyatt ja Morgan Earp toimivat Tombstonen lainvalvojina, mutta seudun karjapaimenet ja tilalliset olivat kyllästyneet veljesten kovaan komentoon.

© Polfoto/Granger, Getty Images & Shutterstock

Wyatt Earp johti veristä välienselvittelyä

Earpin veljekset valvoivat lakia Tombstonen kaupungissa Arizonassa. Kun joukko omapäisiä karjapaimenia lokakuussa 1881 asettui poikkiteloin veljeksiä vastaan, seurasi kiivas laukaustenvaihto O. K. Corralin vuokratallin takana.

torstai 25. lokakuuta 2018 teksti Ebbe Fischer

Oli lokakuinen ilta vuonna 1881, ja Wyatt Earp asteli tapansa mukaan edestakaisin Alhambra-­saluunassa valvomassa, että pelipöydissä noudatettiin sääntöjä. 

Pelien lisäksi saluunassa oli tarjolla juotavaa ja syötävää sekalaiselle joukolle kaivos­työläisiä, karjapaimenia ja kauppiaita, jotka asuivat tai olivat vain tulleet käymään Tombstonen kaupungissa. Hämärä oli laskeutunut noin 4  000 asukkaan kaupungin ylle. Juopuneet ­juhlijat hoipertelivat kotia kohti, ja kulkukoirat nuuskivat kaduilla ruokaa etsien.

Wyatt Earp lukeutui Tombstonen merkittävimpiin asukkaisiin. Hänen vanhempi ­veljensä Virgil oli kaupungin seriffi, ja Wyatt ja pikku­veli Morgan toimivat apulaisseriffeinä.

Tombstonen puritaaniset asukkaat eivät katsoneet hyvällä uhkapelejä, mutta kaupunginvaltuusto oli silti myöntänyt Earpeille luvan pyörittää pokeri­peliä kaupungin saluunoissa. Niin kauan kuin Earpit takasivat kaupungissa rauhan ja järjestyksen, he saattoivat tehdä lähes mitä halusivat.

Keskiyön tienoilla Wyatt kävi keräämässä ­pelipöytien jakajilta illan tuoton. Saluunan asiak­kaat kumosivat kurkkuunsa juomia kuin viimeistä päivää ja vilkuilivat saluunan palkkalistoilla olevia kevytkenkäisiä naisia. 

Elämä Arizonassa Meksikon rajan tuntumassa oli kovaa; seudulla oli runsaasti apasseja, jotka olivat viime aikoina käyneet monen valkonaaman kimppuun jopa aivan Tombstonen lähistöllä. 

Kaupunki itse oli kuitenkin varsinainen rauhan tyys­sija keskellä vaarallista ja villiä erämaata. Aseiden kantaminen kaupungin alueella oli kiellettyä, ­eikä Earpin veljeksiltä herunut ymmärrystä eikä armoa kiellon rikkojille.

Saluunan nurkassa väentungoksen keskellä istui karjapaimen Ike Clanton, joka oli aamulla ratsastanut Tombstoneen ystävänsä Tom McLauryn kanssa. 

Miehet odottivat lisää tovereitaan saapuvaksi seuraavana päivänä. Clanton ja McLaury olivat asekiellosta huolimatta kätkeneet revolverit vaatteidensa alle. 

Seudun karjapaimenet olivat lopen kyllästyneitä Earpin veljeksiin, ­jotka käyttäytyivät kuin olisivat omistaneet koko kaupungin. Clantonit olivat riidoissa Earpien kanssa, ja kaunat olivat jo johtaneet useisiin lievähköihin yhteenottoihin.

Alhambrassa istuva Ike Clanton ei kuitenkaan saluunassa istuessaan ajatellut Earpin veljeksiä. Hän oli ryypännyt koko päivän Tombstoneen tulostaan asti, ja nyt hän nautti kaikessa rauhassa iltastaan saluunan nurkassa. 

Kun karskit karjapaimenet tulivat kaupunkiin, he suuntasivat usein lähes suoraa päätä saluunaan.

© Polfoto/Corbis

Ike Clanton uhkaili Earpin veljeksiä

Ex-hammaslääkäri, pyssysankari ja uhkapeluri Doc Holliday oli niin ikään juopotellut koko päivän, kun hän astui Alhambraan viinalta lemuten. 

Hän oli Earpien uskollinen ystävä, joka riensi aina näiden avuksi, kun ilmapiiri Tombstonessa alkoi kiristyä. Pian saluunaan ­tulonsa jälkeen Holliday huomasi nurkassa istuvan Ike Clantonin, ja tuota pikaa juopunut kaksikko oli ilmiriidassa. 

Koska sekä Clanton että Holliday näyttivät olevan aseettomia, muut asiak­kaat eivät juurikaan kiinnittäneet heihin huomiota. Useimmat paikallaolijat olivat tukevassa humalassa ja kuulivat vain hajanaisia syytöksiä miesten sättiessä kilvan toisiaan.

Ärhäkät riidat olivat Villin lännen saluunoissa niin yleisiä, etteivät Wyatt ja Morgan Earp katsoneet tarpeelliseksi puuttua asiaan. 

Riitely kuitenkin jatkui jatkumistaan, ja uhkauksia sateli puolin ja toisin. Ike Clanton oli suurisuinen öykkäri etenkin humalassa ollessaan, ja nyt hän uhkasi kovaan ääneen ampua sekä Hollidayn ­että Earpin veljekset. 

Virgil Earp oli Clantonien puolella

Samaan aikaan seriffi Virgil Earp istuskeli läheisessä Occidental-saluunassa. Hän oli ratsastanut koko päivän etsien karanneita vankeja Cochisen piirikunnan seriffin Johnny Behanin kanssa ja rentoutui nyt pelaamalla korttia.

Keskiyön vaiheilla saluunaan kantautui vihaisia huutoja. Virgil meni ulos katsomaan, mitä oli tekeillä, ja näki Doc Hollidayn ja Ike Clantonin, jotka olivat siirtyneet saluunasta kadulle selvittelemään välejään.

Virgil käski riitapukarien rauhoittua, ja Holliday lähtikin hoipertelemaan kohti seuraavaa ­saluunaa. Clantonkin oli jo aikeissa lähteä etsimään yösijaa mutta tuli yhtäkkiä toisiin ajatuksiin. 

Hän törmäsi sisään Occidentaliin, missä Virgil Earp jatkoi kesken jäänyttä pokeripeliään Johnny Behanin kanssa. Vaikka Behan oli Virgilin virkaveli, Earpien ja Clanto­nien välisessä kiistassa hän oli Clantonien puolella. Niinpä hän kutsui Iken pöytäänsä.

Virgilin pöytäseurana oli nyt kaksi miestä, jotka eivät hyväksyneet Earpien määräysvaltaa Tombstonessa, mutta hän ei antanut sen häiritä. 

Hän kohtasi usein korttipöydässä ihmisiä, joiden kanssa hänellä oli pientä kiistaa. Kolmikko jatkoi sulassa sovussa pelaamista ja viskin juomista, kunnes taivas alkoi valjeta. 

Tombstone perustettiin vuonna 1877. Neljä vuotta myöhemmin siellä oli muun muassa jo neljä kirkkoa, keilarata, koulu, kaksi pankkia, kolme sanomalehteä ja peräti 110 saluunaa.

© Polfoto/Granger

Ike Clanton etsi Doc Hollidaytä 

Noin kuuden aikaan pelurit viimein astuivat ulos saluunasta kylmään aamuilmaan. Oli keskiviikko 26. lokakuuta. Umpihumalainen Ike Clanton jankutti vanhoista vääryyksistä. 

Nyt syytösten kohteena oli Virgil Earp, joka oli kuitenkin tottunut kuulemaan solvauksia humalikoilta eikä ottanut Clantonin puheista nokkiinsa. Vauhtiin päästyään Clanton ­alkoi taas solvata Doc Hollidaytä.

”Haluan, että se kirottu ääliö tulee tänne selvittämään asiat”, Clanton vaahtosi.

Virgil vastasi haluavansa nukkumaan ja käski Clantonin rauhoittua. Tämä ei kuitenkaan lannistunut.

”Etkö aio kertoa terveisiäni Hollidaylle?” hän huusi seriffin perään.

”No en taatusti!” tämä vastasi.

”Voi olla, että sinunkin käy vielä huonosti”, Clanton huusi takaisin. Virgil ei vastannut ­uhkaukseen, mutta se jäi vaivaamaan häntä. Oliko kyseessä vain humalaisen uho vai pitikö ­uhkaukseen suhtautua vakavasti?

Virgil meni kotiin nukkuakseen muutaman tunnin. Sillä välin Clanton kuljeksi pitkin Tombstonen katuja ja julisti kaikille vastaantulijoille aikovansa tehdä tilit selviksi Doc Hollidayn ja Earpin veljesten kanssa. 

Wyatt Earp joutui tappeluun

Oriental-saluunan baarimikko Ned Boyle oli matkalla kotiinsa. Hän oli väsynyt palveltuaan koko yön humalaisia asiakkaita, mutta hän valpastui nähdessään Ike Clantonin tulevan kadulla vastaan pistooli avoimesti vyöllään roikkuen. 

Moinen rikkoi räikeästi kaupungin järjestyssääntöjä, kuten Clantonkin varsin hyvin tiesi. Tämä oli kiivaasta luonteestaan huolimatta ­hyvä asiakas, ja Boyle kehotti sopuisasti häntä menemään ­levolle ja nukkumaan humalansa pois. Clantonilla oli kuitenkin muita suunnitelmia.

”Odotan Earpeja ja Doc Hollidaytä. Kun näen heidät, juhlat voivat alkaa”, juopunut karjapaimen vastasi Boylelle.

Boyle oli tottunut Clantonin uhoon ja oli ennenkin kuullut hänen uhkailevan ihmisiä. Nyt Clantonin käytös kuitenkin huolestutti häntä, sillä tällä kertaa tämä tuntui todella tarkoittavan mitä sanoi. Lisäksi Clanton kantoi asetta luvatta. Boyle hyvästeli hänet ja kiiruhti ­saman tien herättämään seriffin.

Virgil Earp ei ilahtunut aikaisesta aamuherätyksestä. Sadateltuaan hetken Clantonia hän päätti nukkua vielä muutaman tunnin. Hän ­tapasi veljensä Wyattin ja Morganin vasta puoliltapäivin, jolloin veljekset päättivät riisua Clantonin aseista. He ­uskoivat sen käyvän helposti, koska Clanton oli niin juovuksissa.

Veljekset erosivat, ja Wyatt lähti etsimään Clantonia Allen Streetiltä Virgilin ja Morganin suunnatessa Fremont Streetille. He löysivätkin Clantonin 4th Streetin kulmauksesta. 

Clanton seisoi selin Earpeihin kivääri kainalossaan ja ­revolveri vyöllään tuijottaen sumein silmin eteensä. Virgil lähestyi Clantonia takaa päin ja tarttui hänen kiväärinsä piippuun. 

Clanton tavoitteli vaistomaisesti revolveriaan, mutta Virgil oli nopeampi. Hän iski Clantonia lujasti päähän revolverinsa perällä, ja tämä rojahti verta vuotavana maahan makaamaan.

Wyattkin ehätti paikalle, ja yhdessä kolmikko vei mukiloidun Clantonin Tombstonen oikeustalolle. Tuomari noudatti Villin lännen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan uhkailu ei ollut tuomittava rikos. 

Sen sijaan Clanton oli selkeästi rikkonut lakia kantamalla ampuma-asetta kaupunkialueella, ja hänelle määrättiin 25 dollarin sakko. Lisäksi hän menetti aseensa, jotka ­luvattiin kuitenkin palauttaa hänelle ennen kuin hän lähtisi kaupungista.

Virgil Earp uskoi rauhan palanneen Tombstoneen, mutta Wyatt oli raivoissaan. Clanton oli uhannut tappaa Earpin veljekset ja etsinyt heitä pitkin kaupungin katuja vahvasti aseistettuna. 

Nyt hänet oli vapautettu, ja aseensakin hän saisi tuota pikaa takaisin. Huhut kiersivät jo villisti kaupungissa: koko Tomb­stone oli selvillä Ear­pien ja Clantonien välisestä riidasta, ja tunnelma oli jännittynyt.

Yhtäkkiä Wyatt näki Ike Clantonin toverin Tom McLauryn. Hänellä oli tapana jakaa ihmiset ystäviin ja vihollisiin, ja McLauryn veljekset kuuluivat jälkimmäisiin. 

Miehet vaihtoivat pari sanaa, ja muuan todistaja kertoi myöhemmin yleensä rauhallisen McLauryn sanoneen: ”En ole koskaan tehnyt sinulle mitään, mutta olen koska tahansa valmis selvittämään välimme!”

Wyatt menetti malttinsa. Hän tarttui kuudes­tilaukeavaansa ja sivalsi sillä lujasti ­McLaurya. Tämä kaatui maahan, mutta Wyatt ei ollut ­lopettanut. Hän löi McLaurya vielä pari kertaa ja käveli sitten tyynesti pois.

McLaury ei lähtenyt Wyattin perään. Parin kaupunkilaisen autettua hänet jaloilleen hän jatkoi asioidensa hoitamista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tunnelma Tombstonessa oli kuitenkin äärimmäisen jännittynyt. 

Earpit olivat pieksäneet kaksi karjapaimenta, joiden molempien veljet olivat matkalla kaupunkiin. Heti kun Frank McLaury ja Billy Clanton saapuivat Tombstoneen, heille kerrottiin aamupäivän tapahtumista, jolloin hekin päättivät ­olla luovuttamatta aseitaan.

Rautatie ei vielä yltänyt Tombstoneen asti, joten matkalaiset joutuivat käyttämään postivaunuja.

© Arizona State Library

Wyatt Earp veljineen uhmasi seriffiä

Seriffi Behan toivoi yhä voivansa estää konfliktia kärjistymästä yhteenotoksi. Hän oli kuullut, että Clantonit ja McLauryt olivat kiellosta huolimatta aseistautuneita ja olivat yrittäneet ostaa ­lisää aseita ja ammuksia.

Behan päätti puhua karjapaimenille, ja hän löysikin Ike ja Billy Clantonin, Tom ja Frank McLauryn sekä näiden ­toverin Billy Clairbornen rakentamattomalta tontilta O. K. Corralin vuokratallin takaa.

”Oletteko samaa porukkaa?” Behan kysyi.

Clantonit ja McLauryt nyökkäsivät, mutta Clairborne ilmoitti, ettei hänellä ollut mitään ­tekemistä Earpien ja Clantonien kiistan kanssa.

”Teidän pitää tulla seriffin toimistolle jättämään aseenne”, Behan totesi jämäkästi.

Behan tiesi, etteivät Clantonit ja McLauryt ­aikoneet painaa aamupäivän aikana kokemiaan nöyryytyksiä villaisella. 

Behan oli kuitenkin ­hyvissä väleissä heidän kanssaan ja toivoi tilanteen laukeavan itsestään, kun hän riisuisi karjapaimenilta aseet ennen kuin Virgil, Wyatt ja Morgan Earp ilmestyisivät paikalle.

Clantonit ja McLauryt kunnioittivat Behania ja ­lupasivat luovuttaa aseensa. Behan lähti jo ­kävelemään kohti seriffin toimistoa, kun Frank McLaury muutti yhtäkkiä mieltään.

”Ehdin tuossa tuumata asiaa ja tulin siihen tulokseen, että luovutan aseeni vasta, kun myös veljeäni lyönyt tyyppi luovuttaa omansa”, hän ilmoitti päättäväisesti.

Behan katsoi tiukasti ylpeäksi tiedettyä Frankia. Kumpainenkin tiesi, että tämän asettama ehto oli mahdoton täyttää. Wyatt Earp ei suostuisi luopumaan aseistaan tilanteen ollessa niin kireä, eikä Virgil kuuna päivänä pakottaisi vel­jeään tekemään niin.

Vähän matkan päähän Fremont Streetille ­alkoi kerääntyä joukoittain ihmisiä seuraamaan, miten tilanne kehittyisi.

”En halua mitään ammuskelua. Joko luovutatte aseenne minulle tai lähdette kaupungista välittömästi!” Behan painotti.

”Emme me halua aiheuttaa sinulle harmia, Johnny. Me häivymme täältä saman tien”, joku nelikosta vastasi. Samalla hetkellä kulman takaa ilmestyivät Earpin veljekset ja Doc Holliday.

”Tuolta ne tulevat!” joku huusi.

Behan käännähti ja kiiruhti puhumaan Earpeille ja Hollidaylle. Hän näki, että sekä Wyat­tilla että Morganilla oli revolveri kädessään. ­Behan oli kuitenkin seudun korkea-arvoisin lainvalvoja, ja hän ilmoitti nelikolle: ”Hyvät herrat, minä olen tämän piirikunnan seriffi enkä taatusti aio sallia minkäänlaista rettelöä.”

Earpit eivät kiinnittäneet Behaniin mitään huomiota vaan kävelivät tyynesti eteenpäin.

”Haluamme vain riisua heidät aseista”, Virgil Earp huikkasi olkansa yli Behanille. Earpit eivät voineet enää perääntyä, sillä lähes koko kaupunki katseli, kuinka he kävelivät kohti kauempana odottavaa viittä karjapaimenta. Perääntyminen olisi tulkittu pelkuruudeksi.

O. K. Corralin vuokratalli, josta kuuluisa tulitaistelu sai nimensä, paloi maan tasalle vuonna 1882. 

© Adler Publishing

Wyatt Earp oli onnekas laukaustenvaihdossa

Earpit pysähtyivät vain muutaman metrin päähän karjapaimenista. Molemmat McLauryt seisoivat hevostensa vierellä ja odottivat mitä tuleman piti. 

He olivat luvanneet Behanille lähteä kaupungista, eikä Earpeilla heidän mielestään ollut mitään asiaa puuttua tilanteeseen.

Behan tajusi, että ammuskelua ei voisi enää välttää. Hän ryntäsi tyhjälle tontille ja kiskoi syrjään Billy Clairbornen, jolla ei ollut kiistassa osaa eikä arpaa. Muut neljä karjapaimenta seisoivat yhä hievahtamatta paikoillaan.

Sitten sivustakatsojat näkivät Virgil Earpin kävelevän aukealle Wyatt oikealla puolellaan. Vähän taempana seisoi Morgan.

Tom McLaury astahti kohti hevostaan, ja Holliday veti takkinsa kätköistä haulikon. Hetken oli aivan hiljaista, ja miehet tuijottivat tiukasti toisiaan. Sitten Virgil rikkoi hiljaisuuden.

”Kädet ylös, pojat. Haluan teidän aseenne.”

”Mutta me...” oli kaikki, mitä Frank McLaury ehti sanoa, ennen kuin aukealla kajahti kaksi laukausta. Silmänräpäystä myöhemmin O. K. Corralin takana olevalla jättömaalla puhkesi kiivas tulitaistelu.

Wyatt Earp ampui Frank McLaurya. Samaan aikaan Billy Clanton yritti ampua Wyattia mutta ei osunut. Ammuskelu sai Virgilin hetkeksi hämmentymään, mutta nyt hän huitoi hopeanuppisella kävelykepillään ja yritti kiinnittää muiden huomion.

”Odottakaa! En minä tätä tarkoittanut!”

Puhe kaikui kuuroille korville. Virgil sai osuman pohkeeseensa ja vajosi maahan. Yleensä niin sanavalmis Ike Clanton oli neuvoton. Hän astahti kohti Wyattia todistaakseen tälle olevansa aseeton. Samalla hän astui Billy Clantonin tuli­linjalle ja esti tätä ­ampumasta Wyattia.

Sitten Morgankin kohotti aseensa. Hän ampui useita laukauksia kohti Billy Clantonia, joka jatkoi tulitusta saamistaan osumista huolimatta.

Virgil nousi ylös ja ampui Frank McLaurya, joka yritti vaistomaisesti paeta kadulle. Laukaustenvaihtoa oli kestänyt vasta muutama ­sekunti, mutta Frank McLaury, Billy Clanton ja Virgil Earp olivat jo haavoittuneet. Seuraava uhri oli Morgan Earp, joka sai luodin hartiaansa.

Doc Holliday seisoi näennäisen rauhallisena ­kadun vierellä odottaen tilaisuuttaan ja pitäen huolen siitä, ettei kukaan ulkopuolinen sekaantuisi asiaan. 

Wyatt onnistui herättämään lamaantuneen Ike Clantonin horroksesta huutamalla tälle: ”Täällä ammutaan! Vedä aseesi tai häivy!” 

Clanton pakeni vahingoittumattomana kadulle samalla kun Wyatt ampui hevosta, jonka taakse Tom McLaury oli mennyt suojaan. 

Hevonen hirnahti ­kimeästi ja hoiperteli pari askelta ­sivuun – juuri sopivasti, jotta Holliday pystyi tähtäämään ja ampumaan haulikuuron kohti Tom McLaurya. 

Haulit osuivat nuorukaisen ylävartaloon, ja hän hoippui pari askelta ja rojahti sitten vakavasti haavoittuneena maahan.

Seuravaksi Wyatt ja Virgil ottivat tähtäimeensä 19-vuotiaan Billy Clantonin. Tämä yritti ampua takaisin vaikka oli saanut vatsaansa useita osumia. Hän oli kuitenkin liian heikko tähtäämään, ja hänen laukauksensa menivät ohi.

Haavoittunut Frank McLaury pystyi karjapaimenista ainoana vielä ampumaan. Hän yritti paeta hevosensa suojassa Fremont Streetille laukoen samalla kohti Earpeja. 

Hänen laukauksensa eivät kuitenkaan osuneet, ja hevonen riuhtaisi itsensä vapaaksi ja laukkasi pakoon. Vertavuotava karjapaimen oli nyt aivan yksin ja näki Hollidayn lähestyvän haulikkoineen.

”Nyt minä sinut tapan!” Frank McLaury huusi itsevarmasti ja tähtäsi kohti Hollidaytä.

”Siitä vain”, vastasi Holliday ja veti revolverinsa esiin.

McLauryn luoti raapaisi Hollidayn lonkkaa. Morgan Earp ja Holliday vastasivat tuleen, ja Frank McLaury kuoli pian saamiinsa osumiin.

O. K. Corralin ammuskelu kesti kaikkiaan vain noin 30 sekuntia, mutta niiden aikana ammuttiin 30 laukausta. Kadulla makasi kolme kuollutta karjapaimenta. 

Virgil Earp, Doc Holliday ja Morgan Earp olivat haavoittuneet, ja Ike Clanton oli paennut vahingoittumattomana. Wyatt Earp oli ainoa ammuskeluun osallistuneista, joka ei ollut saanut osumaakaan.

Vähitellen Tombstonen asukkaat uskaltautuivat esiin piiloistaan ja tulivat katsomaan taistelupaikkaa. Johnny Behan ­ilmoitti Wyatt Earpille, että tämä oli pidätetty.

”Kukaan ei pidätä minua tänään – mutta en aio lähteä minnekään”, Wyatt vastasi hänelle rauhallisesti tietäen, että ammuskelusta seuraisi väistämättä syyte ja oikeudenkäynti. 

Puolet Tombstonesta osallistui hautajaisiin

Seuraavana päivänä kolmen kuolleen karjapaimenen avoimet arkut olivat esillä Ritter and Ream -hautaustoimiston näyteikkunassa. Arkkujen edessä oli kyltti, jossa luki: ”Heidät murhattiin Tombstonen kaduilla”.

McLauryjen ja Billy Clantonin hautajaissaattoon osallistui 26 hevoskärryä, 300 jalkamiestä ja suuri määrä ratsastajia. 

Lisäksi 2  000 Tombstonen asukasta oli kerääntynyt osoittamaan suruaan tien varrelle. Earpit voittivat ammuskelun mutta tekivät samalla tombstonelaisista vihamiehiään. 

Virgil, Morgan ja Wyatt Earp jälkipeleissä

Earpin veljesten ja lähitienoon karjapaimenten väliset kiistat eivät suinkaan päättyneet O. K. Corralin laukaustenvaih­toon. Kuolleiden Clantonien ja McLauryjen ystävät eivät voineet käsittää, miksi Earpeja ei tuomittu murhista, ja Earpin veljeksiä vainottiin ankarasti.

Virgil Earpia ammuttiin Tomb­stonessa 28. joulukuuta 1881, mutta hän selvisi murhayrityksestä hengissä. Rikospaikalta löytyi Ike Clantonin hattu, mutta ketään ei tuomittu. Maaliskuussa 1882 Morgan Earp ammuttiin mutta ketään ei tuomittu.

Lopulta Wyatt päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja lähti jäljittämään murhaajia yhdessä veljensä Warrenin, Doc Hollidayn ja kuuden muun tunnetun pyssymiehen kanssa.

Kun Wyatt oli saattamassa haavoittunutta Virgilia ja tämän vaimoa turvaan vainoojilta, verilöyly käynnistyi toden teolla. Tucsonin rautatieasemalla Virgiliä odotti joukko karjapaimenia ampuakseen hänet. Wyattin joukolla oli kuitenkin mies­ylivoima ja seuranneessa tulitaistelussa kuoli vastapuolen Frank Stilwell.

Wyatt alkoi etsiä käsiinsä veljiensä murhayrityksestä tuomittuja ja murhasta epäiltyjä kostaakseen veljiensä kohtalon. ­Hänen kannoillaan ratsasti yli 20 apulais­seriffin joukko, jonka seriffi Johnny Behan oli tehtävään määrännyt. 

 Wyattia seurasi myös joukkio kostoa janoava karjapaimenia ja pikkurikolisia, kuten Johnny Ringo, jota oli epäilty Morgan Earpin murhasta.

O. K. Corralin välikohtaus ja sitä seurannut koston kierre saivat run­saasti julkisuutta tiedotusvälineissä, ja Wyatt Earpia arvosteltiin ankarasti siitä, että hän oli päättänyt ottaa lain omiin käsiinsä. Tucsonin pääsyyttäjä antoi Wyatt Earpista ja viidestä hänen toveristaan pidätysmääräyksen, mutta miehet vain jatkoivat jahtiaan.

22. maaliskuuta 1882 Wyatt Earpin joukko löysi ja ampui Florentino Cruzin. Pari päivää myöhemmin he kohtasivat joukkion, jossa oli mukana monia heidän etsimiään miehiä. ­

Seurasi kuuluisa Iron Springsin ampumavälikohtaus, jonka aikana Wyatt tappoi karjapaimenet Curly Bill Bro­ciuksen ja Johnny Barnesin. Wyattin miehet eivät haavoittuneet mutta hän päätti silti lopettaa kostoretken.

Wyatt Earpia ja hänen apureitaan ei koskaan tuomittu tapoista, mutta Earp ja Doc Holliday eivät silti enää koskaan palanneet Tombstoneen. 

Lue lisää

Jeff Guinn: The Last Gunfight, Thorndike Press, 2011. James Reasoner: The greatest gunfights of the American west, Berkley Books, 2003. Casey Tefertiller: Wyatt Earp, John Wiley & Sons, 1997.

Ehkä sinua kiinnostaa...