”Ranger on äskettäin aloittanut painonpudotusohjelman. Joko se onnistuu, tai sitten ilmoitamme Rangerin The Houston Fat Stock Show’hun.”
Ranger oli presidentin springerspanieli, ja The Houston Fat Stock Show on suuri karjanäyttely Texasissa.
Ranger oli Valkoisessa talossa hyvin pidetty koira, ja tassutellessaan pitkin taloa se tapasi saada henkilökunnalta siinä määrin herkkupaloja, että se alkoi lihoa. Bush halusi tehdä hemmottelusta lopun presidentillisellä määräyksellä.
Henkilökunta vannoi valan
Rangerin kaulaan pantiin lappu, jossa luki ”ruokkiminen kielletty”. Bush määräsi henkilökuntansa myös vannomaan seuraavan valan:
”Lupaamme olla ruokkimatta Rangeria. Emme anna hänelle keksejä. Emme anna hänelle minkäänlaista ruokaa.”
Ranger ei saanut myöskään enää kuljeskella itsekseen pitkin Valkoista taloa. Ei kuitenkaan tiedetä, tehosiko presidentin pilke silmäkulmassa laadittu määräys lopulta. Siinä todettiin esimerkiksi seuraavaa:
”Pidän luonnollisesti teidät ajan tasalla Rangerin taistelusta ylipainoa vastaan. Juuri nyt hän muistuttaa ilmalaivaa, ystävällistä ja suloista ilmalaivaa, mutta ilmalaivaa yhtä kaikki.”
Kotieläimiä on nähty Valkoisessa talossa kautta historian – 46 presidentistä vain Trumpilla ja Polkilla ei ollut lemmikkiä. Eniten siellä on asunut koiria, ja lisäksi kahdella presidentillä on ollut alligaattori, kolmella karhu – ja Calvin Coolidgella kääpiövirtahepo.