Siirtolaisuus alkoi uskonlahkosta

Uskonnolliset fanaatikot, nälkäiset irlantilaiset ja toiveikkaat kullankaivajat sekä miljoonat köyhät ja vainotut ihmiset matkasivat Yhdysvaltoihin toiveenaan parempi tulevaisuus ”uudessa maailmassa”.

Uskonnolliset fanaatikot, nälkäiset irlantilaiset ja toiveikkaat kullankaivajat sekä miljoonat köyhät ja vainotut ihmiset matkasivat Yhdysvaltoihin toiveenaan parempi tulevaisuus ”uudessa maailmassa”.

Pictorial Press Ltd/Imageselect

1620: Puritaanit haaveilivat puhtaasta yhteiskunnasta

Syyskesällä 1620 Mayflower-alus lähti Plymouthin satamasta Englannista kohti Amerikkaa mukanaan 102 siirtolaista.

Heistä 41 oli Englannin anglikaanisesta kirkosta irtaantuneita puritaaneja, jotka pyrkivät yksinkertaiseen ja hurskaaseen elämäntapaan.

Siihen eivät kuuluneet esimerkiksi joulun juhlistus tai maalliset huvit, kuten tanssi, korttipelit tai teatteri.

Puritaanit olivat yrittäneet tuloksetta muuttaa anglikaanista kirkkoa sisältäpäin, eikä osa heistä nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä maasta.

66 päivän matkan jälkeen Mayflower rantautui Uuteen-Englantiin Pohjois-Amerikan itärannikolle. Uuden yhteiskunnan rakentaminen saattoi alkaa.

John Winthrop varttui vauraassa maanomistajaperheessä.

© Granger/Imageselect

1630: Maahanmuutto sai tuulta purjeisiin

Keväällä 1630 yksitoista alusta lähti Englannista Amerikkaan mukanaan tuhatkunta matkustajaa, joista valtaosa oli puritaaneja.

Asianajaja John Winthropin johtaman ryhmän määränpäänä oli puritaanien Massachusetts Bay Company -yhtiön vuonna 1629 perustama siirtokunta lähellä nyky-Bostonia.

Englannin kuninkaan Kaarle I:n (1600–1649) kanssa tehty sopimus takasi siirtokunnalle itsehallinnon, ja uudisasukkaat saivat yksinoikeuden perustaa uusia siirtokuntia Pohjois-Amerikan itärannikolle.

John Winthropista tuli Massachusetts Bayn siirtokunnan ensimmäinen kuvernööri, ja hänen johdossaan alueen asukasluku kasvoi 1640-luvulla 20 000:een.

Puritaanien vanavedessä Euroopasta saapui myös muita uskonnollisia vähemmistöjä, kuten kveekareita, presbyteerejä ja kalvinisteja, jotka puritaanien lailla painottivat hurskaampaa elämäntapaa.

1790: Intiaanit eivät saaneet kansalaisuutta

Vuonna 1790 Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi pitkän ja tunnepitoisen väittelyn jälkeen ”The Naturalization Act”-nimisen kansalaisuuslain. Siinä määritettiin kansalaisuuden myöntämisen periaatteet.

Lain mukaan Yhdysvaltojen kansalaisuuden saattoi saada jokainen vapaa, valkoihoinen henkilö, joka oli asunut maassa vähintään kaksi vuotta.

Yhdysvaltojen kansalaisuus myönnettiin automaattisesti myös henkilön lapsille.

Käytännössä laki kuitenkin tarkoitti, että esimerkiksi Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaat, värilliset ihmiset, palvelijat ja orjat eivät voineet saada maansa kansalaisuutta.

Köyhiä ja sorrettuja eurooppalaisia kansalaisuuslaki sen sijaan houkutti. Vuosien 1790 ja 1820 välillä maahan saapui noin 60 000 siirtolaista vuosikymmenessä.

Laki oli voimassa pienin muutoksin vuoteen 1922 asti.

Perunarutto ajoi irlantilaisia siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin.

© Wikimedia Commons

1845: Perunarutto johti nälänhätään

Etelä-Amerikasta alun perin peräisin olleesta perunasta tuli 1800-luvulla irlantilaisten tärkein elintarvike.

Maan perunasadot kuitenkin tuhoutuivat toistuvasti vuosina 1845–1847, kun kasveihin levisi sieni, joka aiheutti mukuloiden mätänemistä. Satojen pilaantuminen johti nälänhätään.

Arvioiden mukaan jopa miljoona irlantilaista kuoli nälkään, ja vastaava määrä lähti siirtolaisiksi, valtaosa Yhdysvaltoihin.

Irlantilaiset asettuivat maan itärannikolle, missä he onnistuivat saamaan poliittista jalansijaa monissa kaupungeissa.

Irlantilaisia toisaalta karsastettiinkin, sekä katolisen uskon että halvalla työskentelyn vuoksi.

Työpaikkailmoituksissa tyypillisesti lukikin: ”Etsitään työntekijää. Irlantilaisten ei tarvitse vaivautua.”

1848: Pienet kiiltelevät hippuset nostivat kultakuumeen

”Mihin vain käännytkin, kultaa löytyy kahmalokaupalla.” Näin aikaa kuvaili eräs Kaliforniassa kultaa kaivanut ruotsalainen siirtolainen.

Kultakuume eli ”The Gold Rush” villitsi lukuisat eurooppalaiset matkaamaan Atlantin yli etsimään kultaa Kaliforniasta.

Kultakuume sai alkunsa, kun puuseppä James W. Marshall teki 24. tammikuuta 1848 ensimmäisen löydön.

Hän oli tuolloin tarkastamassa kourua, joka johti joesta vettä hänen työnantajansa sahalle Coloman kylässä Kaliforniassa, ja huomasi jonkin kimmeltävän kourun pohjalla.

Kulta houkutti Kaliforniaan seuraavina vuosina yli 300 000 toiveikasta, mutta ani harva rikastui.

”The Homestead Act” -lain myötä lukuisat alkuperäisasukasheimot menettivät maansa uudisasukkaille.

© Shutterstock

1862: Ilmainen maa toi uudisasukkaita

Vuoden 1862 ”The Homestead Act” -laki takasi jokaiselle siirtolaiselle mahdollisuuden saada osavaltiolta 160 eekkeriä (65 hehtaaria) maata käyttöönsä.

Maattomat eurooppalaiset saattoivat nyt saada Yhdysvalloissa viljeltäväksi oman palstan, jonka hankkimiseen useimmilla ei olisi kotimaassaan ollut mitään mahdollisuutta.

Ainoa maa-alueen saajalta perittävä veloitus oli pieni kauppakirjan käsittelymaksu.

Omistusoikeuden saamisen ehtona oli, että uusi omistaja asui ensin maallaan ja viljeli sitä viiden vuoden ajan.

Lain säätämistä seuranneina vuosina Yhdysvaltoihin saapui satoja tuhansia siirtolaisia.

Vuonna 1870 monissa osavaltioissa jo yli 20 prosenttia asukkaista oli ensimmäisen polven siirtolaisia.

1870-luvulla kiinalaiset alkoivat muuttaa gettoihin eli ”Chinatowneihin”.

© Shutterstock

1882: Kiinalaisilta suljettiin rajat vuosikausiksi

1850-luvulta alkaen Yhdysvaltoihin saapui satojatuhansia kotimaansa köyhyyttä ja kurjuutta pakenevia kiinalaisia.

He työllistyivät useille aloille, esimerkiksi rautateiden rakennustyömaille ja itsenäisiksi yrittäjiksi.

Yhdysvaltalaisissa uudet, työteliäät kilpailijat aiheuttivat pelkoa, ja 1870-luvulla kiinalaisiin kohdistunut rasismi lisääntyi selvästi. 6. toukokuuta 1882 presidentti Chester A. Arthur (1829–1886) hyväksyi ”Chinese Exclusion Act” -nimisen lain, joka esti kiinalaisten maahanmuuton kymmeneksi vuodeksi.

Lain voimassaoloa jatkettiin vuonna 1893 ja edelleen vuonna 1902.

1892: Ellis Island oli portti uuteen maailmaan

1880-luvulla New Yorkin satamaan saapui vuosittain jopa 500 000 siirtolaista.

Viranomaisilla alkoi olla vaikeuksia saada rekisteröityä kaikkia uusia tulijoita, ja moni joutui huijauksen uhriksi.

Siirtolaisilta saatettiin kiristää rahaa maahantulolupaa vastaan, ja naisilta vaadittiin usein maksuksi seksiä.

Ratkaisuksi perustettiin uusi vastaanottokeskus Ellis Islandin saarelle, muutaman minuutin päähän Manhattanilta.

Kaikkien siirtolaisia kuljettavien alusten tuli pysähtyä saarelle, missä tulijoille tehtiin muun muassa terveystarkastus.

Valtaosa läpäisi syynin – vain 1–2 prosentilta evättiin maahanpääsy.