Lumi värjäytyi punaiseksi, kun George Washingtonin johtamat yhdysvaltalaisjoukot tarpoivat lumimyrskyssä tapaninpäivän yössä vuonna 1776. Monilla sotilaista ei ollut saappaita, vaan hanki raapi heidän jalkansa verille.
Kunnollisten jalkineiden sijaan sotilailla oli jalkojensa suojana vanhoista paidoista ja lakanoista revittyjä riepuja. Paleltuneiden jalkojen ohella sotilaita painoi huoli siitä, oliko heidän ruutinsa kastunut ja toimisivatko heidän aseensa sitten, kun hyökkäyksen brittijoukkoja vastaan piti alkaa.
”Sitten taistelette pistimillä”, oli yksi heidän upseereistaan tokaissut teennäisen reippaasti.
Kenraali Washington ratsasti edestakaisin tarkastamassa palelevia joukkojaan ja yritti kannustaa heitä hiljaisella äänellä, jotta vihollinen ei kuullut.
”Eteenpäin, pojat, eteenpäin!”
Osa miehistä tuupertui uupuneena ja sairaana hankeen, mutta heitä ei ehditty jäädä auttamaan.
George Washington (1732-1799) valittiin vuonna 1775 Amerikan siirtokuntien armeijan ylipäälliköksi.
Yhdysvaltalaiset olivat suunnitelleet tekevänsä yllätyshyökkäyksen yön pimeydessä, mutta aamu oli valkenemassa. Yhtäkkiä Washington huomasi lumisateen keskellä aseistettuja miehiä.
Ensin Washington luuli tulijoita vihollisiksi, mutta viidenkymmenen miehen joukko osoittautui kapinallisten puolella oleviksi virginialaisiksi kodinturvajoukoiksi. He olivat edellispäivänä ottaneet yhteen brittien kanssa Trentonissa, jonne Washington oli matkalla. Washington raivostui, sillä britit olivat nyt varmasti hälytysvalmiudessa.
”Hyvät herrat, olette hyvinkin saattaneet pilata kaikki suunnitelmani!”
Washingtonin valmistautuessa hyökkäykseen Trentonin kaupungin pohjoispuolella koko itsenäisyyttä tavoittelevien kapinallisten tilanne vaikutti epätoivoiselta. Joukkojen varusteet olivat surkeat, ja joka päivä sotilaita karkasi riveistä. Jos hyökkäys Trentoniin epäonnistuisi, sota olisi hävitty.
Sotaonni oli kääntynyt
Vain puoli vuotta aikaisemmin Washingtonin joukot olivat ajaneet britit pois Bostonista. 23 000 miehen kapinallisarmeija oli lyönyt 9 000 voittamattomana pidettyä brittien punatakkia.
Punatakkiset brittijalkaväen joukot olivat 1700-luvun iskuvoimaisimpia joukkoja. Niiden taktiikkana oli hyökätä pitkissä riveissä ja ampua yhteislaukauksia musketeillaan.
Yhdysvaltalaiset juhlivat Washingtonia sankarina, mutta juhlatunnelma latistui pian. Britit vetäytyivät New Yorkiin odottamaan vahvistuksia Englannista. Loppukesästä brittien riveihin liittyi 32 000 uutta sotilasta, ja brittiarmeija sai pian yliotteen.
Elokuun 27. päivänä 1776 britit löivät Washingtonin joukot Long Islandilla, ja sen jälkeen kapinalliset kokivat tappion toisensa jälkeen. Syksyllä Washington joutui vetäytymään Pennsylvaniaan, joka oli kapinallisten vahvinta tukialuetta. Jokainen tappio heikensi Washingtonin joukkojen iskuvoimaa ja motivaatiota.
Samalla kun kapinallisilta hupenivat niin muona kuin ammuksetkin, ilmassa leijui vielä suurempi uhka. Suurin osa Washingtonin jäljellä olevista 5 000 miehestä oli värväytynyt vain vuoden 1776 loppuun asti. He olivat vapaaehtoisia, jotka olivat sitoutuneet vuoden sotilaspalvelukseen. Sen jälkeen heillä oli oikeus palata kotiin.
Washingtonin oli pakko saada voitto, joka antaisi joukoille toivoa sotaonnen kääntymisestä. Hän valitsi kohteeksi Trentonin, johon oli asettunut talveksi saksalaisia palkkasotilaita. Englannin kuningas oli vuokrannut heidät Hessen-Kasselin kreivikunnan hallitsijalta Frederik II:ltä.
Britit vuokrasivat Hessen-Kasselista kokonaisia rykmenttejä, jotka sotivat kreivikunnan lipun alla.
Vihatuimmat sotilaat tulivat Saksasta
Brittien puolella sotineet Trentoniin sijoitetut saksalaissotilaat, joita kutsuttiin hesseniläisiksi, oli vuokrattu Hessen-Kasselin kreiviltä.
1700-luvulla Saksa oli jakautunut moniin itsenäisiin kuningaskuntiin, ruhtinaskuntiin ja kreivikuntiin. Yksi niistä oli Hessen-Kasselin kreivikunta, jonka armeijalla oli pitkät perineet ja sotilailla 20 vuoden palvelusopimukset.
Monien muiden hallitsijoiden tavoin Hessen-Kasselin kreivi Frederik II täytti valtionsa kassaa vuokraamalla sotilaitaan suurvalloille. Kun Yhdysvaltojen vapaussota syttyi vuonna 1775, hän sai uuden asiakkaan: Britannian. Neuvottelut sujuivat todennäköisesti kitkatta, sillä Frederik II oli Britannian kuninkaan Yrjö III:n setä.
Ensimmäiset hesseniläiset sotilaat tulivat Amerikkaan elokuussa 1776. He tulivat pian tunnetuiksi sotavankien ja siviiliväestön raa'asta kohtelusta. Siviilejä suututti erityisesti heidän tapansa hankkia ruokaa ja tarvikkeita ryöstämällä läpikulkemansa kylät.
Hessen-Kasselin sotilaiden rikokset leimasivat kaikki sotaan osallistuneet saksalaiset. Kaikkia saksalaissotilaita alettiin kutsua hesseniläisiksi, vaikka vain puolet brittien puolella palvelleista 30 000 saksalaisesta oli Hessen-Kasselin sotilaita.
Saksalaiset lyömällä Washington toivoi kohottavansa sotilaidensa taistelutahtoa ja saavansa saaliiksi ammuksia, talvivaatteita ja muonaa.
Tuolloin Washingtonilla oli armeijassaan jäljellä viisituhatta sotilasta. Hänen suunnitelmanaan oli ylittää Delawarejoki yön pimeydessä kolmesta kohtaa ja saartaa saksalaiset pihtiliikkeellä. Olennaista oli yllätysmomentti.
Viholliselta oli kuitenkin vaikeaa pysyä piilossa, sillä monet alueen asukkaista olivat lojalisteja eli brittihallinnon kannattajia.
Lojalisti varoitti saksalaisia
Eräs brittimielinen maanviljelijä havaitsi Washingtonin joukkojen liikkeet ja lähti varoittamaan brittejä. Hän saapui Trentoniin hesseniläisjoukkojen johtajan eversti Johann Rallin päämajan portinvartijoiden puheille joulupäivän iltana 1776.
Eversti ei kuitenkaan halunnut itseään häirittävän. Todennäköisesti hän myös uskoi, että kapinalliset eivät lähtisi taisteluun niin huonolla säällä.
”Yksikään nainen tai lapsi ei ollut turvassa heidän pahuudeltaan.” Newjerseyläinen nainen hesseniläisistä sotilaista
Jouluna 1776 rintamalinja kulki Delawarejoessa, joka oli New Jerseyn ja Pennsylvanian rajajoki. Vetäytyessään New Jerseystä Pennsylvanian puolelle Washington oli takavarikoinut kaikki veneet, jotta britit eivät pääsisi ylittämään jokea.
Vahvuudeltaan ylivoimainen brittiarmeija oli asettunut talvileiriin New Jerseyn puolelle yli sata kilometriä pitkän rintamalinjan varrelle. Eversti Rallin saksalaiset palkkasotilaat olivat asemissa lähellä jokea.
Saksalaissotilaiden oli hankittava muonansa itse. Sen he tekivät ryöstämällä Trentonin ja ympäristön asukkaita. Huhut kertoivat myös raiskauksista.
”Yksikään nainen tai lapsi ei ollut turvassa heidän pahuudeltaan”, kertoi alueella asunut nainen myöhemmin.
Sillä aikaa kun brittimielinen maanviljelijä odotti pakkasessa pääsyä eversti Rallin puheille, hesseniläisten komentaja istui lämpimässä ja keskittyi pelaamaan šakkia.
Vain puolet yhdysvaltalaisjoukoista pääsi perille
1700-luvulla oli tavallista, että sodat taukosivat talveksi. George Washington päätti kuitenkin yllättää vihollisen hyökkäämällä lumimyrskyn suojassa.
Washington ylitti joen yöllä
Yhdysvaltalaiset piilottivat kahden saaren taakse ison joukon soutuveneitä vastarannalla vartioivan vihollisen katseilta suojaan. Yön pimeydessä niillä kuljetettiin Delawarejoen yli 2 400 sotilasta ja 18 tykkiä.
Washingtonin joukot jakautuvat
Yhdysvaltalaiset marssivat kohti Trentonia yön pimeydessä. Kaupungin pohjoispuolella he jakautuivat kahteen joukkoon hyökätäkseen kahdesta suunnasta. Isku piti tehdä pimeällä, mutta aamu valkeni jo. Yhdysvaltalaisten onneksi puhkesi lumimyrsky.
Apujoukot eivät saapuneet
Osan yhdysvaltalaisjoukoista piti hyökätä Trentoniin etelästä, mutta pakkasella virtaan pakkautuneet jäälautat tekivät Delawarejoen ylittämisestä mahdotonta.
Vihollinen yllätettiin täysin
Eversti Rallilla oli Trentonissa 1 500 kokenutta sotilasta. Hän ei ollut rakennuttanut linnoitteita, koska hän oli varautunut vain vähäpätöisiin paikallisten kodinturvajoukkojen iskuihin. Kun Washingtonin joukot toivat tykit kaupungin kaduille, saksalaiset olivat voimattomia.
Eversti Rall tuskin edes huomasi, kun sotilas toi hänelle talonpojan antaman lapun. Lapussa luki jotakin englanniksi, mutta koska Rall osasi vain saksaa, hän pani lapun povitaskuunsa ja käänsi katseensa takaisin šakkilaudalle.
Jäät uhkasivat joen ylitystä
Samoin aikoihin George Washington antoi lähtökäskyn leirinsä sotilaille. Yhdysvaltalaiset ottivat reppunsa, aseensa ja ammuksensa ja lähtivät marssimaan.
Washingtonilla oli satakunta hevosta, jotka vetivät armeijan 18:aa tykkiä ja kuljettivat upseereita. 2 400 sotamiestä sai taittaa kahdeksan kilometrin matkan joenrantaan paleltunein jaloin. Loput armeijasta lähti muiden upseerien johdolla kohti Trentonia eteläistä reittiä pitkin.
Pakkasen ja huonojen teiden takia marssi Delawarejoelle kesti oletettua kauemmin. Joen ylityskään ei sujunut suunnitelmien mukaan. Sotilaiden ahtautuminen soutuveneisiin ja proomuihin kävi hitaammin kuin oli arvioitu.
Joella eteneminen oli hidasta, koska jäälauttoja piti tökkiä pitkillä kepeillä pois veneiden tieltä.
Delawarejoessa kelluneet isot jäälautat tekivät joen ylityksestä hidasta ja vaarallista Washingtonille ja hänen joukoilleen.
Veneet olivat vaarassa kaatua monta kertaa, mutta vain kaksi miestä putosi veteen ja heidätkin saatiin pelastettua. Joen voimakas virtaus teki soutamisesta hyvin raskasta.
Kun puolet joukoista oli saatu New Jerseyn puolelle, Washington astui itse veneeseen. Hetki oli kriittinen, sillä jos saksalaiset olivat saaneet selville heidän aikeensa, heidät olisi helppo lyödä nimenomaan maihinnousun yhteydessä.
Vaikka Delawarejoki oli tuossa kohdassa vain 150 metriä leveä, ylitykseen kului lähes 10 tuntia. Veneet ja proomut olivat niin pieniä, että niihin mahtui vain muutama hevonen ja tykki kerrallaan, ja veneitä piti soutaa joen poikki monta kertaa ennen kuin kaikki oli saatu vastarannalle.
Kun Washingtonin joukot olivat New Jerseyn puolella, ne jaettiin kahtia. Toisen oli määrä hyökätä Trentoniin lännestä ja toisen koillisesta. Sitä ennen edessä oli tosin 16 kilometrin marssi lumimyrskyssä.
Hieman Trentonista pohjoiseen Washington tapasi viisikymmentä virginialaiskapinallista, joiden takia hän pelkäsi vihollisen olevan puolustusvalmiudessa.
Yhdysvaltojen itsenäisyyssodan ensimmäiset taistelut brittejä vastaan käytiin koillisrannikon siirtokunnissa. Myöhemmin mukaan tulivat myös eteläiset siirtokunnat.
Muilta joukoilta saadut viestit eivät olleet nekään mieltä ylentäviä. Armeijan toisen puoliskon piti ylittää Delawarejoki kahdesta paikasta etelämpää ja marssia sitten kohti Trentonia. Se ei ollut onnistunut, koska joki oli etelämpänä leveämpi ja täynnä vaarallisia jäälauttoja. Washington päätti marssia Trentoniin vain 2 400:n oman sotilaansa voimin.
Verilöyly kaduilla
Marssittuaan neljä tuntia yhdysvaltalaiset tulivat Trentonin pohjoislaidalle. Saksalaisten etuvartiona oli pieni talo, jossa 18 hesseniläista lämmitteli tulisijan edessä.
Kun yksi heistä uskaltautui ulos lumimyrskyyn, häntä oli vastassa satoja yhdysvaltalaissotilaita.
”Vihollinen! Vihollinen! Tulkaa ulos!”, hän huusi muille saksalaissotilaille.
Yhdysvaltalaiset löivät nopeasti etuvartion sotilaat ja jatkoivat keskustaan, missä saksalaiset olivat majoittuneina brittien 20 vuotta aiemmin rakentamissa kasarmeissa.
Washington ratsasti sapeliaan heilutellen joukkojensa kärjessä. Ajoittain saksalaiset onnistuivat hidastamaan yhdysvaltalaisia, mutta heidän oli koko ajan vetäydyttävä.
Eversti Johann Rall oli 50-vuotias vuonna 1776. Hän oli ehtinyt sotia Venäjän Katariina Suuren joukoissa ja brittien rinnalla Skotlannissa kapinallisia ja Pohjois-Amerikassa ranskalaisia vastaan.
Saksalaiset kävivät hälyttämässä eversti Rallin. Tämä nousi pian satulaan ja alkoi johtaa joukkojaan. Hän komensi sotilaansa pystyttämään barrikadeja keskustaan talojen väliin, mutta kun yhdysvaltalaiset toivat tykkinsä kaduille, saksalaisten joukot alkoivat harveta.
Kaduilla kuului komentoja englanniksi ja saksaksi ja haavoittuneiden ja kuolevien tuskanhuutoja. Eversti Rall yritti koota joukkojaan vastahyökkäykseen mutta putosi hevosen selästä saatuaan kaksi luotia kylkeensä. Nähtyään johtajansa haavoittuvan saksalaiset antautuivat vain tunnin taistelun jälkeen.
22 saksalaissotilasta kuoli ja 83 haavoittui. Yhdysvaltalaisten tappiot jäivät viiteen haavoittuneeseen. Washington oli riemuissaan.
”Tämä on suurenmoinen päivä maallemme.”
Washingtonin joukot saivat vangiksi noin 900 saksalaissotilasta. Näiden aseet ja talvivaatteet jaettiin yhdysvaltalaissotilaiden kesken. Šakin harrastaja Rall kuoli vammoihinsa seuraavana yönä.
Yhdysvaltalaiset ja ranskalaiset joukot saartoivat 9 000 brittisotilasta Yorktownissa Virginiassa. Kolmen viikon piirityksen jälkeen kaupunki vallattiin.
Voitto Trentonissa käänsi sodan kulun
Sotilaallisesta näkökulmasta Trentonin taistelu oli vähäpätöinen, mutta siitä tuli itsenäisyyssodan käännekohta.
Viikko Trentonin taistelun jälkeen britit tekivät vastahyökkäyksen. Washingtonin joukot kuitenkin torjuivat sen ja etenivät 16 kilometriä kauemmas pohjoiseen Princetoniin. Siellä kapinalliset löivät 1 400 sotilaan brittiarmeijan.
Trentonin ja Princetonin voitot antoivat kapinallisille uutta toivoa. Brittiarmeija ei enää vaikuttanut voittamattomalta. Kun voitto alkoi tuntua mahdolliselta, pelko brittien rangaistuksista hälveni ja 13 kapinallisen siirtokunnan rahakkaat liikemiehet uskalsivat taas tukea Washingtonia.
Myös Britannian arkkivihollinen, suurvalta Ranska, huomasi, että yhdysvaltalaisten kapinalla oli mahdollisuus onnistua. Kesällä 1777 Ranska lähetti upseereja kouluttamaan kapinallisarmeijaa.
Seuraavana vuonna Ranska lähetti yhdysvaltalaisten tueksi ison laivaston ja sen perässä 12 000 miehen armeijan. Rintamalinjat liikkuivat edestakaisin vuoteen 1781 asti, jolloin käytiin sodan suurin taistelu Yorktownissa Virginiassa. Se päättyi yhdysvaltalais-ranskalaisten joukkojen voittoon.
Kaksi vuotta myöhemmin Britannia ja Yhdysvallat allekirjoittivat Pariisin rauhansopimuksen, jossa Britannia tunnusti Yhdysvaltojen itsenäisyyden.
Washington jäi Trentoniin. Muutaman päivän päästä hän kutsui edelleen voitonriemuissaan juhlivat joukkonsa koolle. Puolella sotilaista palvelusopimus oli loppumassa uutenavuotena. Kenraali vetosikin miehiinsä:
”Urheat ystäväni. Olette tehneet kaiken, mitä olen teiltä pyytänyt, ja enemmän kuin on kohtuullista vaatia. Nyt on kuitenkin kysymys teidän maastanne, teidän vaimoistanne ja kaikesta, mitä on teille rakasta.”
Monta sataa sotilasta astui esiin saman tien, ja muutamassa päivässä kolmetuhatta miestä ilmoitti jatkavansa palveluksessa. Sitäkin merkittävämpää oli se, että kun uutinen Trentonin voitosta levisi 13 kapinallissiirtokuntaan, Washingtonin joukkoihin liittyi tuhansia uusia sotilaita.